"Venäjä poikkeaa Paasikiven ajasta kaikin mahdollisin tavoin", väitti
Jukka Tarkka kolumnissaan Kyllä kartta opettaa (ESS 30.12.14). Jos
Tarkka olisi ollut tarkka, hän olisi ottanut koko Venäjän kartan esille.
Siitä olisi helposti huomannut, että Venäjä on suuri valtakunta ja
suurvalta kuten ennenkin. Suomelle itänaapuri on suurvalta kaikilla
mittareilla mitattuna. No, mitäs sitten?
Ainakin on syytä tiedostaa, että suurvalta käyttäytyy kuten
suurvalta käyttäytyy. Se on hyvin herkkähipiäinen eikä suvaitse mitään
uhkaa turvallisuudelleen. Suurvalloilla on samat tunnusmerkit
riippumatta siitä, missä päin maailmaa sattuvat olemaan. Niillä on vähän
ystäviä, mutta kosolti intressejä. USA:lla niitä intressejä tuntuu
olevan eniten. Ympäri maapalloa. Mitä vahvempi suurvalta, sen
herkkähipiäisempi tuntuu olevan. Muistattehan Kuuban ohjuskriisin
syksyllä 1962? Oli luonnollisesti selvää, että jenkit vaativat
neuvostoliittolaisten ohjusten poistamista Kuubasta heti, kun ne
havaittiin lentotiedustelussa. Nyt kun Baltia on NATO-vyöhykettä, ei
tarvitse ihmetellä Venäjän aktivoitumista Itämerellä.
Tarkan mielisellainen tuntuu olevan "impivaaralaisen" politiikan
molliminen. Tuon politiikan huippusaavutuksemme oli saada kaikki
maailman merkittävät johtajat Helsinkiin Euroopan Turvallisuus- ja
yhteistyökonferenssiin vuonna 1975. Puolueeton Suomi sai 35 maan
päämiehet samaan palaveriin Helsinkiin. Diplomatialla. Luotiin vahvaa
luottamusta, josta nyt on huutava pula. Rauhanrakentajalle olisi hommia
edelleen.
Oli suuri kansallinen onnettomuus luopua puolueettomuudesta. Samalla
heitimme pois suurella vaivalla rakennetun luottamuksen, jonka
tunnustivat kaikki ETYK-maat lähellä ja kaukana. Erityisen tärkeää olisi
ollut säilyttää itänaapurin luottamus siihen, että Suomi ei toimi
astinlautana Venäjää vastaan. Se oli ja on ihan ykkösasia Venäjän
agendassa Suomen suuntaan. Näin oli jo 1930-luvulla. Eräät tahot
kähmivät silloin Saksan suuntaan Mannerheimin ja eduskunnan selän
takana. Samaan aikaan näyteltiin puolueetonta maata. Niinpä luottamusta
ei syntynyt, koska Neuvostoliitto tiesi tästä tiedustelunsa ansiosta.
Tässä ei ole mitään arvaamatonta, jos ja kun Venäjä reagoi nyt
luottamuspulaan.
"Putinilla ei ole käytettävissään valvontakomissiota eikä
yya-sopimusta Suomen kurittamiseen", toteaa Tarkka edelleen
kolumnissaan. Mutta onpahan jotain muuta. Nimittäin ns. YYA:n
jatkosopimus, Naapuruussopimus Venäjän ja Suomen välillä vuodelta 1992.
Sen neljättä artiklaa rikottiin räikeästi kun Suomi liittyi Maastrichtin
sopimukseen. Valtiojohtomme petti EU:a, Venäjää ja kansalaisiaan.
(Naapuruussopimus on ristiriidassa myös NATOon liittymisen kanssa).
Sopimuksen rikkojaa ei käsitellä koskaan silkkihansikkain. Siksipä ei
ole (vastoin presidentti Niinistön kantaa) mahdotonta ajatella, että
unioni vain katseella seuraisi, jos sen jäsenmaata ja aluetta loukataan.
Sopimusrikkoja jätetään hyvinkin yksin miettimään tekosiaan.
Vakaa, puolueeton, uskottavan puolustuskyvyn ja -tahdon omaava Suomi
olisi paras Suomi myös kaikille naapureilleen. Ei taida löytyä enää
tarpeeksi "impivaaralaisuutta" tähän parhaaseen turvallisuusratkaisuun.
Ehkä kartta alkaa opettaa.
Erkki Heiskanen
idän vientimies evp
(Kirjoitus on lisätty Itsenäisyyspuolueen Satakunnan piirin sivuille 14.1.2015)