"Venäjä poikkeaa Paasikiven ajasta kaikin mahdollisin tavoin", väitti Jukka Tarkka kolumnissaan Kyllä kartta opettaa (ESS 30.12.14). Jos Tarkka olisi ollut tarkka, hän olisi ottanut koko Venäjän kartan esille. Siitä olisi helposti huomannut, että Venäjä on suuri valtakunta ja suurvalta kuten ennenkin. Suomelle itänaapuri on suurvalta kaikilla mittareilla mitattuna. No, mitäs sitten?
    Ainakin on syytä tiedostaa, että suurvalta käyttäytyy kuten suurvalta käyttäytyy. Se on hyvin herkkähipiäinen eikä suvaitse mitään uhkaa turvallisuudelleen. Suurvalloilla on samat tunnusmerkit riippumatta siitä, missä päin maailmaa sattuvat olemaan. Niillä on vähän ystäviä, mutta kosolti intressejä. USA:lla niitä intressejä tuntuu olevan eniten. Ympäri maapalloa. Mitä vahvempi suurvalta, sen herkkähipiäisempi tuntuu olevan. Muistattehan Kuuban ohjuskriisin syksyllä 1962? Oli luonnollisesti selvää, että jenkit vaativat neuvostoliittolaisten ohjusten poistamista Kuubasta heti, kun ne havaittiin lentotiedustelussa. Nyt kun Baltia on NATO-vyöhykettä, ei tarvitse ihmetellä Venäjän aktivoitumista Itämerellä.
    Tarkan mielisellainen tuntuu olevan "impivaaralaisen" politiikan molliminen. Tuon politiikan huippusaavutuksemme oli saada kaikki maailman merkittävät johtajat Helsinkiin Euroopan Turvallisuus- ja yhteistyökonferenssiin vuonna 1975. Puolueeton Suomi sai 35 maan päämiehet samaan palaveriin Helsinkiin. Diplomatialla. Luotiin vahvaa luottamusta, josta nyt on huutava pula. Rauhanrakentajalle olisi hommia edelleen.
    Oli suuri kansallinen onnettomuus luopua puolueettomuudesta. Samalla heitimme pois suurella vaivalla rakennetun luottamuksen, jonka tunnustivat kaikki ETYK-maat lähellä ja kaukana. Erityisen tärkeää olisi ollut säilyttää itänaapurin luottamus siihen, että Suomi ei toimi astinlautana Venäjää vastaan. Se oli ja on ihan ykkösasia Venäjän agendassa Suomen suuntaan. Näin oli jo 1930-luvulla.  Eräät tahot kähmivät silloin Saksan suuntaan Mannerheimin ja eduskunnan selän takana. Samaan aikaan näyteltiin puolueetonta maata. Niinpä luottamusta ei syntynyt, koska Neuvostoliitto tiesi tästä tiedustelunsa ansiosta. Tässä ei ole mitään arvaamatonta, jos ja kun Venäjä reagoi nyt luottamuspulaan.
     "Putinilla ei ole käytettävissään valvontakomissiota eikä yya-sopimusta Suomen kurittamiseen", toteaa Tarkka edelleen kolumnissaan. Mutta onpahan jotain muuta. Nimittäin ns. YYA:n jatkosopimus, Naapuruussopimus Venäjän ja Suomen välillä vuodelta 1992. Sen neljättä artiklaa rikottiin räikeästi kun Suomi liittyi Maastrichtin sopimukseen. Valtiojohtomme petti EU:a, Venäjää ja kansalaisiaan. (Naapuruussopimus on ristiriidassa myös NATOon liittymisen kanssa). Sopimuksen rikkojaa ei käsitellä koskaan silkkihansikkain. Siksipä ei ole (vastoin presidentti Niinistön kantaa) mahdotonta ajatella, että unioni vain katseella seuraisi, jos sen jäsenmaata ja aluetta loukataan. Sopimusrikkoja jätetään hyvinkin yksin miettimään tekosiaan.
    Vakaa, puolueeton, uskottavan puolustuskyvyn ja -tahdon omaava Suomi olisi paras Suomi myös kaikille naapureilleen. Ei taida löytyä enää tarpeeksi "impivaaralaisuutta" tähän parhaaseen turvallisuusratkaisuun. Ehkä kartta alkaa opettaa.

Erkki Heiskanen
idän vientimies evp

(Kirjoitus on lisätty Itsenäisyyspuolueen Satakunnan piirin sivuille 14.1.2015)