Tasapainon Manifesti:

Luettavissa myös ruotsiksi ja englanniksi.

TASAPAINON MANIFESTI, 5.6.2012

Tasapainon löytyminen ihmisen tarpeiden ja luonnon kestokyvyn välille on edellytys nykyisten ihmisyhteisöjen säilymiselle.

Hyvinvointi voidaan turvata kun luovutaan talouskasvun vaatimuksesta.

Toimiva demokratia on päätöksentekoa ihmisten ehdoilla ja korjaa omat virheensä.

Taloudessa on kyse sopimuksista. Talouden on palveltava ihmistä ja yhteiskuntaa. Siksi valtaa ja pääomia pitää hajauttaa, niiden kasautumista rajoittaa.

Yhteiskunnallisten jännitteiden vähentäminen helpottaa yksilön elämänhallintaa. Oikeudenmukaisuus lisää hyvinvointia.

Tasapaino puuttuu

Tämänhetkinen tilanne, jossa ihmiskunta käyttää luonnonvaroja yli niiden kestokyvyn samalla kun suuri osa ihmisistä jää vaille riittävän ravinnon ja puhtaan juomaveden tapaisia välttämättömyyksiä, on esimerkki tasapainon puuttumisesta.

 Tiedämme, että luonnonvarojen käyttö on mahdollista saattaa kestävälle tasolle ja turvata samalla kaikkien perustarpeiden tyydyttyminen. Tällaisen tasapainotilan saavuttaminen vaatii mm. pakonomaisen talouskasvun ajatuksen hylkäämistä, eriarvoisuuden vähentämistä ja pitkäjänteistä ajattelua vain harvoja hyödyttävän kvartaalitalousajattelun tilalle.

Ajatus yhteiskunnallisesta tasapainosta pitää sisällään muun muassa sellaisia asioita kuin turvallisuus, tasa-arvo, kokemus oikeudenmukaisuudesta, ennustettavuus, pitkäjänteisyys, kestävyys, ihmisten mahdollisuus vaikuttaa elämäänsä ja ympäröivään yhteiskuntaan, toimiva viestintä ja pyrkimys kohti demokratiaa. On helppo nähdä, että kaikesta tästä on pulaa, katsellaan sitten tilannetta yksilön elämän näkökulmasta, yksittäisen valtion tasolla tai koko maailmassa.

 Yhteiskunnallisessa mielessä tasapainon saavuttaminen ei voi tarkoittaa yhtä muuttumatonta tilaa, staattista pistettä joka pyritään säilyttämään - sellaista ei ole olemassa sen enempää menneisyydessä kuin tulevaisuudessakaan. Tasapainon hakeminen on jatkuvaa työtä, jossa yllättäviinkin muutoksiin reagoidaan eri osa-alueet huomioiden.

 Missä olemme, minne menossa?

Nykyinen talousmalli on epäonnistunut. Se luo kasvavaa eriarvoisuutta eikä kykene vastaamaan kysymykseen, miten turvataan kaikkien ihmisten perustarpeet. Lisäksi tämä talousmalli toimii kuin syöpäkasvain. Se tuhoaa elättäjäänsä, ympäristöä, jonka hyvinvoinnista koko ihmiskunta
on riippuvainen.

Nykyinen talousmalli on riippuvainen talouskasvusta. Kasvua on pyritty ylläpitämään luonnonvarojen kulutuksen jatkuvalla lisäämisellä ja kasvattamalla velan määrää. Kumpikin keino näyttää loppuun käytetyltä.

Nykymalli on aiemmin vaikuttanut toimivalta ja perustellulta. Siksi jotkut luottavat siihen edelleen ja odottavat sen toimivan jatkossakin. Olosuhteet ovat kuitenkin muuttuneet. Nyt ajattelun pitää murtautua ulos nykyisen, tiensä päähän tulleen järjestelmän kahleista.

 Poliittisen ja taloudellisen eliitin liittoutuminen on muuttanut demokratian, sikäli kun sitä on ollut, näennäiseksi.

Hyväksytty elämäntapa määräytyy suursijoittajien ja -teollisuuden tarpeista ja palvelee harvalukuista taloudellisesti hyvinvoivaa joukkoa. Kääntöpuolena on voimakkaasti kasvanut eriarvoisuus ja köyhyys. Näin ei voi jatkua. Edessä on joko hallittu tai hallitsematon suunnanmuutos. On lopulta kaikkien etu, että puuttuva tasapaino löydetään hallitusti.

 Demokratia on syytä nähdä tavoitteena, jota kohti on syytä pyrkiä, mutta jota ei täydellisenä voida saavuttaa. Sama pätee koko yhteiskunnalliseen kehitykseen. Kysymys on suunnasta, siitä liikutaanko oikeaan vai väärään suuntaan. Tähän kysymykseen on jatkuvasti haettava vastauksia. Siihen tarvitaan avointa julkista keskustelua. Aito demokratia syntyy keskustelusta.

Vakavat demokratia-, ympäristö-, talous- ja sosiaaliset ongelmat liittyvät toisiinsa. Niinpä kestävien ratkaisujenkin on liityttävä yhteen.

Kun tehdään päätöksiä, on kysyttävä mikä on oikein ja mikä väärin. Yhteiskunnan onnistumista on mitattava sillä, miten voivat he, jotka voivat kaikkein huonoimmin.

Tarvitaan perustavaa muutosta. Tarvitaan vakavaa pyrkimystä tasapainoon.

1. Tasapaino ihmisten välille

Perustarpeet, osallistumisen mahdollisuus, oikeudenmukaisuus

Kaikkien ihmisten perustarpeet on tyydytettävä.

Riittävä ja terveellinen ravinto, puhdas vesi, asunto, jokapäiväiseen elämään kuuluvat perushyödykkeet sekä perusterveydenhoito ja -koulutus voidaan taata jokaiselle. Kyse on vain siitä halutaanko näin tehdä.

 Asunnoista ja asuinalueiden rakentamisesta ei saa tehdä laillisen ryöstön kohteita. Asuntorakentamisessa tulee olla mahdollisuus asukkaiden itsensä toteuttamaan tuotantoon. Valtio voi antaa tai taata pitkäaikaisia halpakorkoisia tai korottomia lainoja asukkaille ja näiden hallinnoimille yhteisöille sen sijaan että antaisi niitä sellaisille tahoille, jotka rahastavat ihmisen yhdellä perustarpeella, asumisella.

 On taattava osallistumisen mahdollisuus, työtä ja mielekästä tekemistä kaikille työkykyisille

Tarvitaan perustulo, lähtien siitä, että kaikkien perustarpeiden tyydyttäminen on yhteiskunnan velvollisuus. Tämän vastineeksi yhteiskunta odottaa jokaiselta osallistumista, eli opiskelua tai työsuoritusta, ja huolehtii siitä, että jokaisella työkykyisellä on työtä tai muuta mielekästä tekemistä.

Tarvitaan tulonjako ja verotus, jotka yleisesti koetaan oikeudenmukaisiksi

Peruspalvelut - terveydenhoito, koulutus, sosiaaliturva, tekninen perusrakenne - joista yhteiskunta vastaa, rahoitetaan verotuksella ja valtion luomalla rahalla. On huolehdittava siitä, että tehdyn työn ja tuotannon tulokset jäävät riittävässä määrin hyödyttämään koko yhteiskuntaa.

Kenenkään käteen jäävän tulon ei tarvitse olla yli 10-kertainen pienimpään tuloon verrattuna. Tulojen kohtuullistaminen voidaan toteuttaa verotuksen avulla. Eläkekatto lisää oikeudenmukaisuutta.

Jokaisella valtiolla itsellään tulee olla ensisijainen vastuu omista kansalaisistaan. Laaja maastamuutto tuhoaa yhteiskuntien tulevaisuutta, jos nuoret ja koulutetut muuttavat pois.

Täysin vapaa maahanmuutto sekä siihen liittyvä palkkojen ja työehtojen polkeminen hyödyttävät vain harvoja.

Valtiolla on oikeus määritellä alueellaan noudatettavat työehdot ja valvoa niiden toteutumista.

Rikkaiden maiden moraalinen velvollisuus on osallistua kansainväliseen yhteistyöhön kehitysmaissa vallitsevan hädän ja äärimmäisen köyhyyden poistamiseksi ja pakolaisongelmien ratkaisemiseksi. Kehitysavun tavoitteena tulee olla auttaa kehitysmaita tulemaan toimeen omillaan.

Kaikkia ei voida auttaa omassa maassaan tai lähialueellakaan, minkä vuoksi rikkaiden maiden on myös vastaanotettava hätääkärsiviä pakolaisia.

Maahanmuuttajien sopeutumisen helpottamiseksi ja syrjäytymisen estämiseksi heille on järjestettävä riittävästi paikallisen kielen sekä tapa- ja muun kulttuurin opetusta.

Kaikille maailman ihmisille voidaan turvata riittävä ruoka, puhdas vesi, perusterveydenhoito, peruskoulutus ja saniteettipalvelut kun siihen käytetään 10 prosenttia maailman nykyisistä asemenoista.

Maailmanlaajuinen tasapaino vaatii asevarustelun rajoittamista ja siihen käytettyjen voimavarojen ohjaamista ympäristöongelmien hoitoon sekä köyhimpien ihmisten aseman parantamiseen. Äärimmäisen köyhyyden poistaminen ja naisten koulutus ovat tehokkaimmat keinot liikakansoituksen torjunnassa.

 Aseriisunta on yksi tärkeimmistä kysymyksistä. Sen toteuttamista edistää valtioiden sisäisten jännitteiden purkaminen ja luonnonvarojen nykyistä kestävämpi käyttö.

2. Valta kuuluu kansalaisille

- On tehtävä mahdolliseksi sitovat alueelliset ja valtiolliset kansanäänestykset
- On toteutettava sananvapaus myös käytännössä
- On kitkettävä kaikki korruptio - myös rakenteellisen korruptio

Valtiollinen itsenäisyys on syytä nähdä aidon demokratian perustana. Valtio on itsenäinen, kun sillä on muista valtioista riippumaton lainsäädäntövalta, omaan lainsäädäntöön nojaava itsenäinen
tuomioistuinlaitos ja oma ulkopolitiikka.

Kansalaisten ääni kuuluu paremmin pienissä kuin suurissa yksiköissä. Historiasta ja mm. luonnonolosuhteista juontuvat erityispiirteet on helpompi ottaa huomioon pienehköillä alueilla.

 Ylikansalliset hallintomallit voivat muuttua yhteistyösuhteista alistussuhteiksi. Silloin ne voivat muuttua ongelmien ratkaisijoista uusien ongelmien lähteiksi. Laajaa ja syvää kansainvälistä valtioiden yhteistyötä tarvitaan. Sellaista voivat tehdä vain valtiot, jotka hallitsevat itseään.

 Kansanäänestyksiä on voitava järjestää kansalaisaloitteiden pohjalta, jolloin tietty määrä äänioikeutettuja voi saada aikaan äänestyksen. Samasta asiasta voidaan äänestys järjestää vain tietyn väliajan (esim. neljä vuotta) kuluttua.

Kansanäänestykset pakottavat yhteiskunnalliseen keskusteluun. Ne myös ehkäisevät vallan keskittymistä ja korruptiota, myös rakenteellista korruptiota.

Todellisessa demokratiassa, kansalaisyhteiskunnassa ihmiset ovat vaikutusvaltaisia päättäjiä eivätkä hallitsemisen kohteita. Kansalaisyhteiskunnassa ei pidä hyväksyä, että rahalla voi ostaa ääniä
ja vaikutusvaltaa.

Puolueita on kohdeltava tasapuolisesti. On lähdettävä siitä, että aiempien vaalien tulos ei ole tae tulevasta. Vapaat vaalit tarkoittavat, että äänestäjillä on vapaus valita ja myös sitä, että vaaleihin osallistuvilla puolueilla ja ehdokkailla on oltava todellinen mahdollisuus kertoa äänestäjille
olemassaolostaan ja omista tavoitteistaan. Tämä on mahdollista, kun valtiovalta tarjoaa keskustelulle kanavat, jotka tavoittavat kaikki äänestäjät.

Korruption torjumiseksi puolueiden ja ehdokkaiden varainhankinnan on oltava avointa ja julkista. Vain yksityishenkilöillä tulee olla oikeus lahjoittaa rahaa poliittiseen toimintaan ja vain varsin rajoitettu määrä vuosittain. Myös poliitikkojen omaa rahankäyttöä vaaleissa on rajoitettava.

Demokratian edellytys on avoin julkinen keskustelu ja tiedonvälitys, vuoropuhelu ihmisten välillä. Jokaisella kansalaisella, päättäjällä ja medialla on oma vastuunsa yhteiskunnasta ja sen kehityksestä. Uusia aatteita edustavia puolueita ei pidä eristää tärkeimmän poliittisen keskustelun
ulkopuolelle ja julkinen TV ja radio tulee kustantaa verovaroin.

Kansanvaltaa voidaan turvata myös siten, että maahan perustetaan poliitikoista ja puolueista riippumaton perustuslakituomioistuin.

3. Tasapaino talouden ja ihmisten välille

- Talouden ja markkinoiden on palveltava ihmisiä

- Rahan hallinta kuuluu valtiolle

- Valtaa ja pääomia pitää hajauttaa, niiden kasautumista rajoittaa

Tavara- ja palvelutuotannon kasvu on aiemmin lisännyt hyvinvointia, mutta ei lisää enää. Itse asiassa monet taloutta kasvattavat toimet vievät pohjaa hyvinvoinnilta.

Hyvinvoinnin turvaaminen ja nykyisen talousmallin välttämätön uudistaminen vaatii talouskasvun vaatimuksesta luopumista. Tarvitaan talousmallia, joka ei ole riippuvainen talouden kasvusta. Työn ja tuotannon tulosten on ohjauduttava ihmisten perustarpeiden tyydyttämiseen eikä keinottelutalouteen kuten nyt tapahtuu. Pääomien siirtelyä tulee säädellä ja verottaa.

Rahan ei pidä olla yksityisten pankkien luomaa velkaa vaan valtion tulee luoda itse rahansa. Liikepankeilta tulee poistaa oikeus velan luomiseen tyhjästä.

Rahan luomista pitää valvoa ja kiertävää rahamäärää säädellä verottamalla. Valtion ei siis tule painaa rahaa loputtomiin. Valtion luomalla rahalla voidaan maksaa kansalaiset tekemään töitä
valikoiduille aloille. Näitä ovat esim. terveyden- ja vanhustenhoito, koulutus, poliisi, armeija, palokunnat, posti sekä rautatiet ja muut liikenneväylät.

Vastuu pankkien ja yritysten toiminnasta kuuluu niiden johtajille ja omistajille. Heidän tulee olla henkilökohtaisessa vastuussa yrityksen toiminnasta.

Valtio ei välttämättä tarvitse ulkomaista velkaa, kun sillä on oma raha, keskuspankki ja päätösvalta.

Muusta maailmasta ei pidä eikä tarvitse eristäytyä, vaikka nykyinen lähes täydellisen vapaa kaupankäynti maapallolla ei ole läheskään kaikkien etujen mukaista. Täydelliselle vapaakaupalle ja maailmanlaajuiselle keinottelulle ei ole olemassa edes teoreettista perustetta, sillä ns. "suhteellinen etu" kaupankäynnissä ei mm. pääomien vapaan siirtelyn vuoksi nykyisin toimi. Toimii keskittävä "absoluuttinen etu". Pääomien siirtelyn ja kaupan täydellisestä vapaudesta hyötyvät vain harvat.

Keinottelun vähentämiseksi pitää toteuttaa valuutansiirtovero eli ns. Tobinin vero. Veroparatiisien hyväksikäyttö pitää kieltää.

Työttömyyden vähentämiseksi tavoitteeksi on otettava elinaikaisen työajan lyhentäminen. Se voidaan toteuttaa esimerkiksi siirtymällä nelipäiväiseen työviikkoon.

Työllistämistä vaikeuttaa ja koneellistamista edistää, että yritysten osuus sosiaaliturvan kustannuksista peritään työperusteisesti. Se pitää periä tuotantoperusteisesti. Työn sivukuluista on luovuttava ja otettava käyttöön toiminnan jalostusarvon perusteella perittävä maksu.

Julkisen vallan eli valtion ja kuntien on huolehdittava, että kaikki työttömät ja myös nuoret saavat työtä.

4. Tasapaino ihmisen tarpeiden ja luonnon kestokyvyn välille

- Taloudellisen kasvun sijasta tavoitteena pitää olla ihmisten perustarpeiden 　tyydyttäminen
- Hyvinvoinnin mittareiden on otettava huomioon ympäristön tila, josta ihmistenkin hyvinvointi riippuu

Kilpailu ei ole ratkaisu ongelmiimme. Harvoja hyödyttävän kilpailun sijasta on otettava tavoitteeksi kaikkien pärjääminen.

Kokonaistuotanto, BKT ei mittaa hyvinvointia. Hyvinvoinnin mittaamisessa on otettava huomioon esim. tulonjako, ympäristön tila ja se, tyydyttyvätkö kaikkien ihmisten perustarpeet.

Uusiutuviin energialähteisiin perustuva energiantuotanto on parasta turvallisuuden, työllisyyden, omavaraisuuden, huoltovarmuuden, ympäristön ja myös talouden kannalta.

Jokaisella valtiolla on oikeus ja myös velvollisuus pyrkiä omavaraisuuteen elintarviketuotannossa.

Markkinatalous tyydyttää ne tarpeet, jotka se itse luo. Kulutusyhteiskunta perustuu tyytymättömyyden, siis uusien tarpeiden luomiseen. Lääkkeeksi tyytymättömyyteen tarjotaan ostettavaa tavaraa tai palvelua. Tavaran määrä ei kuitenkaan aineellisten perustarpeiden tyydyttämisen jälkeen ratkaise ihmisen onnellisuutta.

Aineellisen elintason sijasta huomio on kiinnitettävä elämisen tasoon. Tila ja tarve jatkuvalle kasvulle on henkisellä puolella. Sieltä löytyy myös ihmisen syvin onnellisuus.

5.6.2012

Antti Pesonen