Kirjoitushan tämä on eikä puhe. Ja julkaistu ennen kuin vuosikaan on vaihtunut.

 

Presidentin uudenvuodenpuhe on seurattu mediatapahtuma uudenvuodenpäivänä. Pystyn arvaamaan sen sisällön jo etukäteen. Siinä kerrotaan, miten maamme tarvitsee talouskasvua. Lisäksi siinä puhutaan mahtipontiseen sävyyn turvallisuudesta. Varmasti siinä on myös kauniita ajatuksia yhteenkuuluvuudesta, suomalaisuudesta ja ympäristön merkityksestä. Hyvin ympäripyöreää ja epämääräistä joka tapauksessa. Sellaiset merkittävät ongelmat kuin rahajärjestelmämme ja ylikulutuksemme todennäköisesti sivuutetaan. Niinpä ajattelin kertoa jotakin niistä.

 

Suomi on yhden totuuden maa, jossa vaihtoehtoiset äänet pyritään vaientamaan. Yksi keskeinen keino tähän on, että ”vääriä” mielipiteitä ei julkaista lehdissä. Tämän olen kokenut kymmeniä kertoja lähetettyäni aivan asiallisesti kirjoitettuja mielipiteitä suurimpiin sanomalehtiin. Niiden aihepiiri on ollut median näkökulmasta väärä. Ne ovat käsitelleet Suomen EU- ja eurojäsenyyttä tai paremminkin ne ovat olleet EU- ja eurovastaisia. Lehdet tietysti päättävät, mitä ne julkaisevat. Mielipidepalstoilla on tekstejä laidasta laitaan, mutta tietyt aiheet vain ovat kiellettyjä, tai lehdet eivät uskalla julkaista niitä.

 

Suomi kuuluu euroalueeseen yhdessä 18 muun valtion kanssa. Euroon liittyminen on ollut Suomen historian suurimpia virheitä. Tämän myöntää jo yhä useampi taloustieteilijäkin. Euroa ei voi devalvoida samalla tavalla kuin kansallisia valuuttoja, vaan joudutaan käyttämään älyttömän kankeaa ja typerää sisäistä devalvaatiota, joka vähentää ostovoimaa ja kotimaista kysyntää sekä heikentää näin ollen työllisyyttä.

 

Rahajärjestelmän kannalta vielä eurojäsenyyttäkin ikävämpää on kuitenkin jäsenyytemme EU:ssa, koska EU kieltää jäsenvaltioiltaan keskuspankkirahoituksen. Toisin sanoen tämä tarkoittaa, että jäsenvaltioita on kielletty luomasta uutta rahaa talouteensa. Jos rahaa tarvitaan lisää, sitä on valtionkin haettava yksityisiltä liikepankeilta, jotka näin ollen ohjailevat yhteiskuntien toimintaa. Kunnat ja valtiot pyrkivät välttämään velkaantumista, koska velka on yksityiseltä sektorilta ja se pitäisi maksaa takaisin. Niinpä kuntien valtionosuuksia on jatkuvasti leikattu. Tosin tämä johtuu myös verotulojen vähenemisestä, onhan progressiivista tuloverotusta jo vuosikymmeniä kevennetty.

 

Jos valtio voisi tarvittaessa luoda uutta rahaa talouteen, tilanne olisi aivan toisenlainen. Japani on maailman velkaantunein maa, mutta onko se kriisissä sen takia? Aivan, koska se on velkaa omalle keskuspankilleen, joka ääritapauksessa voi kuitata velan maksetuksi yhdellä napin painalluksella. Valtion rahanluontioikeus on ehkä tärkein yksittäinen asia, joka meiltä EU- ja eurojäsenenä puuttuu. Niinpä valtion taholta tarjotaan jatkuvaa eioota. Rahaa ei ole koulutukseen, vaan pitää leikata. Rahaa ei ole työttömyyden hoitoon, vaan pitää leikata ja kyykyttää työttömiä. Rahaa ei ole vanhusten hoitoon eikä terveydenhoitoon, vaan ne pyritään saamaan yksityisten laitosten tehtäväksi. Silti hoito maksaa yhteiskunnalle, jopa huomattavasti enemmän kuin ennen, mutta se on eri asia, koska hyödyt menevät omistajille, ja maan hallitus on toden totta ollut omistavan luokan asialla.

 

Kaikki nykytilanteesta edellä kerrottu lisää sosiaalista eriarvoisuutta ja heikentää kansamme mahdollisuuksia saada hyvä koulutus, työ, sosiaaliturva ja hoito. Kun tähän vielä lisätään massiivinen veronkierto, ollaan hyvinvointipalvelujen pohjaa toden teolla syömässä pois. Oikeanlaisella rahapolitiikalla olisi mahdollista vaikuttaa lähes kaikkeen, mitä yhteiskunnassa tapahtuu, mutta nyt tätä mahdollisuutta ei ole lainkaan olemassa.

 

Olemme euron ja vielä enemmän EU:n vankeja, kunnes itse haluamme vapautua. Iso-Britannia halusi käyttää vapautumiseen tarjotun mahdollisuuden. Silti Suomessa eräs kokenut poliitikko on tästä tuohtuneena todennut, että Brexitin takia kansanäänestyksiä ei tulisi järjestää. Miten enää selvemmin ja röyhkeämmin voi demokratiaa halveerata? Toinen suomalainen asiantuntija katsoi, että pitäisi järjestää uusi kansanäänestys, jossa olisi vastakkain kolme vaihtoehtoa: Mayn neuvottelema Brexit, ns. kova Brexit ja Brexitin peruminen. Britannian kansahan on jo äänestänyt, että EU:sta poistutaan. Enää voivat olla vastakkain nuo Brexit-vaihtoehdot. Kaikenlaiset selittelyt ja ”uudet mahdollisuudet” johtuvat siitä, että kansa on äänestänyt ”väärin”, aivan kuten USA:n presidentinvaaleissakin.

 

En puhuisi Brexitistä, ellei sillä olisi niin suurta symbolista merkitystä kaikille EU-maille. Tähän asti Suomessa on tyydytty sanomaan, ettei EU:sta voi erota. Nyt nähdään, että kyllä voi. Siihen ei tarvita edes kansanäänestystä, vaan eduskunnan enemmistöpäätöskin riittäisi. Toivon, että sellainen päätös nähdään Suomessa ennen EU:n hajoamista, mutta pelkään, että Suomi yrittää olla mukana vielä silloinkin, kun kaikki muut ovat jo jättäneet uppoavan laivan. Mitä nopeammin lähdemme, sitä pienemmät vahingot.

 

Eroaapa Suomi sitten EU:sta lähivuosina tai ei, on yhteiskuntaamme muutettava merkittävästi parempaan suuntaan. Tämä olisi huomattavasti helpompaa EU:n ulkopuolella. Suomesta voitaisiin tehdä ensimmäinen järkevällä tavalla toimiva länsimainen yhteiskunta. Järkevyys pitäisi sisällään pyrkimyksen sosiaaliseen tasa-arvoon ja yhdenvertaisuuteen sekä pyrkimyksen järjestää yhteiskunnan toiminnot luonnon kantokyvyn rajoissa. Tällaista kohtuuden yhteiskuntaa ei ole olemassa missään länsimaisessa maailmassa. Nyt olisi korkea aika lähteä tekemään Suomesta sellaista.

 

Usein esitetty kysymys on, mitä tällainen yhteiskunta käytännössä tarkoittaa? Siihen on mahdoton vastata tyhjentävästi, koska sellaista ei ole missään edes kokeiltu. Joitakin tunnusmerkkejä voidaan kuitenkin luetella. Pyrin seuraavassa lyhyesti hahmottelemaan joitakin keskeisiä piirteitä. Korostan vielä, että vaikka ajattelen itse näin, eivät nämä ajatukset suinkaan ole minun tai edes edustamani puolueen keksintöä, vaan niitä pyrkivät edistämään mm. lukuisat kansalaisjärjestöt niin Suomessa kuin muualla länsimaissa.

 

Tärkeimpiä periaatteita kohtuuden yhteiskunnassa on, että vältetään turhaa, ympäristölle ja ihmiselle haitallista tuotantoa. Tämä tarkoittaa sitä, että hyvin suuri osa tuotannosta loppuu. Ensisijaiseksi pitää valita sellainen tuotanto, joka on ihmiselle välttämätöntä tai hyvin tarpeellista. Tätä edustavat mm. maatalous/elintarviketuotanto, vaateteollisuus, asuntojen rakentaminen, uusiutuvan energian tuotanto sekä kaikenlainen korjaus- ja huoltotyö. Kaikkien perustarpeet pitää saada tyydytettyä, eikä toisaalta voida sallia yletöntä ylikulutusta. Uuden yhteiskunnan tulee keskittyä köyhyyden poistamiseen takaamalla kaikille ravinto, vaatetus ja asunto. Palvelutuotannosta keskeisimpiä ovat terveydenhoito, koulutus ja muu kansansivistys sekä hoitolaitokset vanhuksille ja vammaisille. Koska uudenlainen yhteiskunta ei tarvitse niin monen työpanosta tuotannossa, vähenee pienten lasten hoidon järjestämisen tarve selvästi nykyisestä.

 

Liikkuminen paikasta toiseen on yksi suurista ratkaisemattomista ongelmista, mutta järkevällä yhdyskuntasuunnittelulla liikkumista voidaan vähentää huomattavasti nykyisestä. Joukkoliikenteen mahdollisuudet ovat monin paikoin hyödyntämättä. Valtion tai kuntien on tehtävä joukkoliikenteen käyttäminen hyvin edulliseksi, mielellään kokonaan ilmaiseksi käyttäjille, jotta sitä todella myös käytettäisiin. Fossiilisille polttoaineille tulee jatkuvasti etsiä korvaajia kotimaisista, uusiutuvista energialähteistä, mikä nostaisi omavaraisuutemme aivan uudelle tasolle. Biokaasu on tällä hetkellä näistä energiamuodoista paras ja toimivin. Sähköautot vaatisivat jonkinlaisen uuden läpimurron uusiutuvassa energiassa, ennen kuin niitä voidaan ottaa laajamittaisesti käyttöön tiheästi asutuilla alueilla.

 

Uuden yhteiskunnan avainsanoja ovat paikallisuus ja pienuus. Ruoka, energia ja muu tuotanto mahdollisimman paikalliseksi, hajautetuksi ja pienten toimijoiden käsiin, mikä vähentää kuljetusten tarvetta, etenkin laiva- ja lentokuljetusten. Tuotannon jakeluverkostot on pidettävä riittävän kattavina, jotta ihmisten ei tarvitsisi liikkua pitkiä matkoja esim. elintarvikkeita saadakseen.

 

Tuotannollinen työ vähenee ja vapaa-aika lisääntyy, mutta vastaavasti käytettävä rahamäärä vähenee, joten vapaa-aika pitää täyttää jollakin muulla kuin shoppailulla. Onkin suotavaa, että kaikenlaiset kehittävät harrasteet korvaavat joutavan elintasokilpailun.

 

Edellä kuvatun kaltainen yhteiskunta ei olisi lainkaan mahdoton toteuttaa käytännössä. Paljon vaikeampaa on ylittää henkiset esteet sen tieltä. Olisi erinomaista, mikäli tällaiseen järjestykseen haluttaisiin laajemminkin ryhtyä. Nyt muutos voitaisiin vielä toteuttaa hyvin helposti. Sitten kun muutos on pakko äkkirysäyksellä toteuttaa, se todennäköisesti aiheuttaa aluksi monia ongelmia.

 

Henri Aitakari

puheenjohtaja

***

Itsenäisyyspuolue r.p.