Yhteystiedot

Itsenäisyyspuolueen Satakunnan piiri
Lena Wiksten, pj
Marjatta Herrala, siht
e-mail:
ipu.satakunta@gmail.com
Piirimme puhelin:
0414710292
358414710292

Kävijälaskuri

Käyntejä kotisivuilla:48650 kpl

Puheenjohtaja Antti Pesonen:

Miksi emme saa äänestää kansalaisaloitteista, pormestareista ja kunnanjohtajista?

(Kirjoitus on lisätty näille sivuille 15.3.2017.)

Eduskuntaan on toimitettu yhteensä 16 kansalaisaloitetta, joiden taakse on koottu yli 50 000 tukijaa puolen vuoden aikana. Eduskunta voi käytännössä toimia aloitteiden kanssa miten tahansa. Ne voidaan käsitellä perusteellisesti eri valiokunnissa lausuntokierroksineen tai aloitteet voidaan haudata hiljaisuudessa.

Kansalaisaloitteen mahdollisuus on askel eteenpäin kohti suoraa demokratiaa. Askel jää vielä lyhyeksi. Suorasta demokratiasta voidaan puhua vasta sitten, kun kansalaiset voivat sitovissa kansanäänestyksissä päättää kansalaisaloitteiden kohtalosta.

Oleellista on, että päätösvalta on nyt eduskunnalla, ei kansalaisilla. Ja eduskunnan päätökset ovat eri asia kuin kansalaisten päätökset. Monissa erilaisissa asioissa ei minkäänlainen edustaja voi todellisuudessa edustaa kaikkia valitsijoitaan. Kaiken lisäksi  nykyiset eduskuntapuolueet toteuttavat ryhmäkuria. Se tarkoittaa, että kansanedustajat äänestävät usein ryhmäpäätöksen mukaan vastoin omaa kantaansa.

Kansanäänestysten parasta antia on se, että niitä edeltävät kampanjat pakottavat keskusteluun. Ja keskustelua tulevaisuudesta tarvitaan.

Kansanäänestyksiä on helppo järjestää vaalien yhteydessä – ja muutenkin. Ainut vaikeus on siinä, että nykyiset vallanpitäjät ja heidän taustavoimansa – suuri raha lyhyesti sanottuna – haluavat pitää kiinni vallastaan.
Kansanäänestyksiä torjutaan esittämällä, että kansalaisilla ei ole riittävää tietämystä asioista. Jos niin on, miten he osaavat valita itselleen edustajat, jotka osaavat kaikissa asioissa edustaa heitä? Kun vielä otetaan huomioon, että edustajat eivät välttämättä voi äänestää oman tahtonsa mukaan.

Korruptoitunut edustuksellinen järjestelmä on kriisiytynyt laajasti. Edessä on monia vaihtoehtoisia teitä eteenpäin. Myös kestävämmän yhteiskunnallisen kehityksen tie on auki edessämme. Ensi askeleita sille tielle on siirtyminen suoraan demokratiaan.

Suoraa demokratiaa pitää toteuttaa sekä valtakunnallisella että kunnallisella tasolla. Nyt kuntavaalien ollessa käsillä pitää kysyä, miksi kuntalaiset eivät saa päättää kunnanjohtajien ja pormestarien valinnasta? Jos tällainen mahdollisuus olisi, innostaisi se kuntalaisia osallistumaan oman kunnan kehittämiseen.

Itsenäisyyspuolue on jo pitkään vaatinut sitovien kansanäänestysten käyttöönottamista.  Niin myös nyt kuntavaaliohjelmassaan.

Antti Pesonen
IPU:n puheenjohtaja

Koko Suomen sote

(Kirjoitus on lisätty näille sivuille 3.3.2017.)

Hallituspuolueen ajavat tuhoisaa sosiaali- ja terveyspalvelujen rakenneuudistusta laajan asiantuntijajoukon tyrmäävistä lausunnoista huolimatta. On jo ilmiselvää, että edessä on valtavia ongelmia.

Eriarvoisuus alueiden ja kansalaisten välillä tulee kasvamaan. Asiakasmaksut kasvavat mitä ilmeisimmin merkittävästi. Kokonaiskustannukset kasvavat varmasti, kun rakennetaan päällekkäisiä kilpailevia järjestelmiä. On suuri vaara, että kirjaimellisesti elintärkeät palvelut vaarantuvat esim. erikoissairaanhoidossa.

Pahimmat ongelmat ovat vielä vältettävissä, jos hallitus ottaa sote-hankkeessa reilun  aikalisän. Näin se tekee, jos viimein suhtautuu asiaan ratkaisukeskeisesti: On syytä jatkaa sellaista mikä toimii ja muuttaa sellaista mikä ei toimi.

Aikalisää puoltaa sekin, että hankkeessa on edelleen perustuslaillisia ongelmia. Lisäksi maakuntauudistus on jäämässä torsoksi, kun maakuntien verotusoikeutta ei tule.

Sote-palveluiden rakenteet tarvitsevat merkittävää remonttia. Remontin pitää kuitenkin parantaa tilannetta. Nyt ollaan tuhoamassa toimivaa ja rakentamassa kalliilla entistä huonompaa.

Suomen terveydenhoitojärjestelmä on vertailukelpoisiin maihin verrattuna hyvin kustannustehokas. Suuri korjattava asia on terveyskeskusten ja erikoissairaanhoidon keinotekoinen kilpailutilanne.

Hallituksen sote-mallissa näkyy aatteellinen tavoite. Hallituspuolueet haluavat ajaa alas julkista sektoria ja korvata sen yksityisellä. USA-mallisen terveydenhoidon suuntaan  siirtyminen on vakava virhe, ellei sitten haluta että terveydenhoito jätetään suuryhtiöiden ahneuden armoille.

Toinen mahdollisuus on koko Suomen sote-ratkaisu, jossa otetaan käyttöön inhimillisesti ja yhteiskunnallisesti kestävimmät ratkaisut. Kyse on tahdosta.

Antti Pesonen
Itsenäisyyspuolueen puheenjohtaja

Valheiden jälkeinen aika

(Kirjoitus on lisätty näille sivuille 22.2.2017.)

Vallinnut politiikka on kärsinyt takaiskuja. Ne ovat kirvoittaneet pettymyksellä ladattuja kommentteja siitä, että elämme ”totuuden jälkeistä aikaa”. Jotkut ovat toki huomauttaneet http://politiikasta.fi/elaneet-faktojen-jalkeista-aikaa/ että olemme aina eläneet tosiasioiden jälkeistä aikaa. ”Ihmisistä on mukavampaa uskoa yksinkertaiseen valheeseen kuin monitahoiseen totuuteen”, totesi kansalaisyhteiskunnan tutkija, filosofi Charles Alexis de Tocqueville jo 1800-luvulla.

Nykytodellisuutta voi yrittää kuvata vielä yhdellä näkökulmalla. Ehkä elämmekin valheiden jälkeistä aikaa. Ei niin, että valheita ei enää esitettäisi, vaan että nykyinen tila on seurausta pitkään jatkuneesta järjestelmällisestä valehtelusta – ja ennen muuta kyllästymisestä siihen. On sanottu, että ”Kansa ei ehkä näe, mutta se voi tuntea”. Nyt kansalaiset voivat kuitenkin nähdä entistä enemmän, kun nettimaailma avaa asioita uudella tavalla.

Nobelin rauhanpalkinnolla presidenttikautensa alussa palkitun presidentti Barack Obaman  viimeisenä virkavuotena USA pudotti 26 000 pommia. Se ei ole ollut kummoinenkaan uutinen. Sen sijaan juuri äsken nousi kohu presidentti Trumpin sanottua toimittajalle, että ”On olemassa paljon tappajia. Luuletko, että meidän maamme on viaton?” https://www.uusisuomi.fi/ulkomaat/213855-donald-trumpin-putin-heitto-suututtaa-eiko-han-ymmarra-millaista-vahinkoa-aiheuttaa Kohu siis nousi, kun presidentti sanoi ääneen itsestään selvän asian, joka on vuosikymmeniä ollut totta.

Ranskassa Kansallisen rintaman presidenttiehdokas Marine Le Pen ilmoitti muuttavansa maan noin 2 000 miljardin valtionvelat euroista frangeiksi, jos hän voittaa kevään vaaleissa. http://www.iltasanomat.fi/taloussanomat/art-2000005075796.html  Tässä ei ole mitään erikoista, kun otetaan huomioon Lex Monetae, kansainvälisesti hyväksytty ja käytetty lakiperiaate, jolla kansallisvaltio päättää millä rahayksiköllä sopimuksia maksetaan. https://en.wikipedia.org/wiki/Lex_monetae

Millainen on järjestelmä, jossa tällaisten totuuksien julkituomiseen tarvitaan näkyvyys, jonka näyttää saavan vain vihankylvämisellä? Siihen sitten hukkuvat myönteiset yksityiskohdat. Sellainen järjestelmä on juuri se jossa elämme.

Miten sitten on keskustelun laita pienessä ja sisukkaassa Suomessa? Brittien päätettyä kansanäänestyksessä erota EU:sta kokoomuslainen ulkoasiainvaliokunnan varapuheenjohtaja Pertti Salolainen oli yksi niistä, jotka esittivät, että tällaiset kansanäänestykset pitää vastaisuudessa torjua. http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2016062421788222_ul.shtml Voiko demokratiaa enää selvemmin halveksia? Että kansanedustaja tyrmää kansalaisten mahdollisuuden ratkaista tulevaisuutensa keskeisen tärkeässä asiassa näyttää olevan aivan normaalia toimintaa.

Presidentti Niinistö on todennut, että ”Liittyminen EU:hun on peruuttamaton valinta”. http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012082115977114_uu.shtml Miten lienee?

Antti Pesonen
Itsenäisyyspuolueen puheenjohtaja

Itsenäisyyspuolue merkittiin puoluerekisteriin

(Kirjoitus on lisätty näille sivuille 31.1.2017.)

Itsenäisyyspuolue (IPU) on merkitty puoluerekisteriin 30.1.2017.

IPU tarjoaa vaikutuskanavan niille, jotka haluavat pelastaa ja päivittää pohjoismaisen hyvinvointimallin. Puolue katsoo, että kaikkia koskevan hyvinvoinnin ja aidon kansanvallan perustaksi tarvitaan oma raha ja valtiollinen itsenäisyys, siis ero eurosta ja Euroopan unionista.

Turvallisuuspolitiikan perustaksi IPU haluaa puolueettomuuspolitiikan. Se tarkoittaa pysymistä suurvaltojen ristiriitojen ulkopuolella ja irtautumista EU:n ja Naton kautta tapahtuvasta sotilasliittokehityksestä.

IPU osallistuu kuntavaaleihin ja etsii niihin ehdokkaita. Puolueen päätavoite on kuitenkin tulevissa eduskuntavaaleissa.

Suomen nykytila osoittaa, että eduskuntaan tarvitaan todellista vaihtoehtoa. Tuoreen kyselyn mukaan 40 prosenttia suomalaisista haluaa Suomen irtautuvan EU:sta. Omaa rahaa haluaa ilmeisesti vielä useampi. Nykyisessä eduskunnassa ei mikään puolue aja näitä tavoitteita.

Korruptoituneet valtapuolueet eivät edusta niinkään kansalaisia kuin taloudellista eliittiä. Eduskunnasta on pyritty tekemään suljettu seura. Tämän asiaintilan muuttaminen on äänestäjien käsissä.

Lisätietoja
Antti Pesonen, Itsenäisyyspuolueen puheenjohtaja, p. 0400-565 366
Lena Wiksten, Itsenäisyyspuolueen tiedottaja, p. 040-774 1365

Hautaako Trump kapitalismin kuten Gorbatshov hautasi sosialismin?

(Kirjoitus on lisätty näille sivuille 21.1.2017.)

USA:n tuore presidentti on selkeäsanaisesti tuonut esille maansa ilmeisiä ongelmia. On paljon  osattomuutta, köyhyyttä, työttömyyttä ja näköalattomuutta. Järjestelmä horjuu komeiden kulissien takana. Yhä harvempi uskoo, että entisellä menolla voidaan asioita korjata. Näyttää siltä, että presidentti yrittää pelastaa horjuvaa systeemiä nostamalla kissan pöydälle.

Tässä kaikessa on paljon samaa kuin oli 1980-luvun Neuvostoliitossa. Neuvostojärjestelmän uudistajaksi ryhtyi systeemin kasvatti Mihail Gorbatshov. Avoimuuden ja uudistusten politiikka johti vain muutamassa vuodessa koko järjestelmän hajoamiseen. Ontto systeemi ei ollut uudistettavissa.

Presidentti Trump jos kuka on kapitalismin tuote. Suuria odotuksia ladataan – ainakin joidenkin taholta – siihen että oletettavasti ainakin talousjärjestelmän hyvin tunteva ja sitä rohkeasti arvosteleva voi tehdä tarvittavat korjaukset. Voimme ehkä piankin nähdä kestääkö järjestelmä korjaamista vai sortuuko se.

Järjestelmiin pettymisen syynä on ollut lupausten ja arkitodellisuuden pitkään jatkunut ristiriita. USA:n erona 1980-luvun Neuvostoliittoon on mm. se, että USA:n talousjärjestelmä on vallitsevana lähes koko maailmassa, myös entisessä Neuvostoliitossa.

Nykykapitalismin ytimenä on vapaakaupan lisäksi pääomien siirtelyn vapaus. Se on mahdollistanut varallisuuden ennennäkemättömän kasautumisen. Tähän Trump ei kaiketi ole ilmoittanut puuttuvansa, mutta talouden sääntelyä lisättäessä kysymystä ei voi väistää.

Keinottelutalous – tai finanssiteollisuus - on ottanut niskalenkin reaalitaloudesta. Jos ja kun tuosta otteesta pyritään irti, mikään ei ole niin kuin ennen. Kuten Neuvostoliiton loppu oli väistämätön, on keinottelutalouden ylivallan aika ennen pitkää ohi.

Neuvostoliiton sosialismikokeilun hajottua tilalle tuli kapitalismi sen raaimmassa muodossa. Mielenkiintoinen on kysymys siitä, mitä tulee kapitalismin tilalle.

Vain huono historiantuntemus tai puuttuva mielikuvitus saa ajattelemaan, että sortuneen sosialismikokeilun ja nykymallisen kapitalismin lisäksi muita vaihtoehtoja ei ole. Koetelluista malleista tarjolla on ainakin se, jota kutsuttiin sekatalousjärjestelmäksi. Se oli lähinnä Pohjoismaissa toteutettu sosialismin ja kapitalismin yhdistelmä – säännelty markkinatalous.

Säännellyn markkinatalouden päivitetty versio voi vastata moniin ajankohtaisiin haasteisiin ja ongelmiin. Niitä ovat mm. hyvinvoinnin tasapuolisempi jakaminen ja ympäristökriisit.

On historian ironiaa, että demokraattien presidenttiehdokkaaksi melkein yltänyt Bernie Sanders markkinoi itseään sosialistina. Sandersin ”sosialismi” on todellisuudessa pohjoismaisen sekatalouden malli.

Neuvostoliiton johtajana vv.1953-64 toiminut Nikita Hruštšov  lausui kapitalismista ”Emme hautaa teitä lapiolla, vaan teidän oma työväenluokkanne hautaa teidät”. Trumpin valitsi presidentiksi paljolti juuri USA:n työväki.

Antti Pesonen
Itsenäisyyspuolueen puheenjohtaja

Hyvinvointi tuhotaan hyvillä tarinoilla

(Kirjoitus on lisätty näille sivuille 19.01.2017.)

Kukapa voisi vastustaa vapautta ja verojen alentamista? Liikenneministerin esittelemä uudistus alentaisi uusien autojen hintaa tuhansilla tai kymmenillä tuhansilla euroilla. Polttoaineverojen ja autojen käyttömaksujen alennukset mukaan lukien verotulojen menetykset olisivat laskelmien mukaan n. 1600 miljoonaa euroa.

Verojen tilalle on tulossa tienkäyttöoikeuteen perustuvia maksuja. Näyttää selvältä, että vanhoilla autoilla ajavat – siis pienituloiset – joutuisivat maksamaan entistä enemmän.

Äärimmäistä ahneutta on puolusteltu sillä, että rikkaiden pöydiltä tippuu muruja köyhillekin. Samantapainen ajatus löytyy autokannan paranemisen tuomasta parempien autojen valumisesta vuosien saatossa pienituloistenkin käyttöön.

On mahdollista, että tämän mullistavan esityksen kohussa menee kuin ohimennen läpi ministerin kaavailema liikenneverkon yhtiöittäminen. Kansallisomaisuuden yhtiöittämiset ovat aiemmin ennakoineet niiden myyntiä kansainvälisille sijoittajille.

Sama julkisten palvelujen yhtiöittäminen on käsillä sosiaali- ja terveyspalvelujen rakenneuudistuksen, soten kohdalla.
Pohjoismainen hyvinvointimalli on ollut kestävä. Siitä on vielä paljon jäljellä parinkymmenen vuoden leikkausten ja kansallisomaisuuden polkumyyntien jälkeenkin.

Aiemmin pyrittiin siihen, että hyvinvointi ”nousee matalimpaankin majaan”, kuten eräs valtiomies 1960-luvulla linjasi. Ajateltiin, että jos rakennetaan tie yhdelle, se on rakennettava kaikille. Kyse oli yhteisvastuusta. Sen toteuttamista edisti silloin sosialismin pelko. Pohjoismaihin luotiin hyvinvointiyhteiskunnat, joissa markkinataloutta säädeltiin.

Nyt on toisin. Sosialismia ei ole tarvinnut enää pelätä. Hyvinvointia on tuhottu hyvillä tarinoilla. Äärimmäistä ahneutta ja verojen kiertämistä on laillistettu vapauden nimissä. Markkinoiden vapaus on kaunis kielikuva. Tulokset tosin muistuttavat ketun vapautta kanatarhassa.

Veronalennukset ovat suosittuja. Toisaalta ne ovat verotulojen menetyksiä. Kun veroja paljon alennetaan, todetaan että rahat eivät riitä vaikkapa tulonsiirtoihin tai julkisiin palveluihin. Niinpä niitä on leikattava.

Tulojen ja omaisuuksien kasautuminen merkitsee kierrossa olevan rahan vähenemistä. Suuret rahat päätyvät kasinopeleihin. Rahattomalla taas ei ole ostovoimaa. Rahan kiertoon perustuva talous on rikki.

Mutta tarina vapaasta markkinataloudesta elää. Ainakin vielä vähän aikaa. Yhä useammat ihmiset kuitenkin jo jupisevat, että tämä ei ole sitä mitä on luvattu.

Antti Pesonen
Itsenäisyyspuolueen puheenjohtaja

Uudenvuoden puheenvuoro



Alkanut vuosi on Suomen itsenäisyyden saavuttamisen muistovuosi. Suomen itsenäistymisestä tulee  kuluneeksi sata vuotta. Heinäkuussa 1917 eduskunta julistautui korkeimman vallan haltijaksi ja saman vuoden joulukuun 6. annettiin itsenäisyysjulistus.

Valtiollinen itsenäisyys merkitsi sitä, että Suomella oli sen jälkeen muista valtioista riippumaton lainsäädäntövalta, omaan lainsäädäntöön nojaava itsenäinen tuomioistuinlaitos ja oma ulkopolitiikka.

EU-Suomi ei täytä edellä mainittuja itsenäisen valtion tunnusmerkkejä. Valtiollisesta itsenäisyydestä luovuttiin v. 1995 alussa, kun Suomi liitettiin Euroopan unioniin.

Suomen perustuslain mukaan maamme on edelleen itsenäinen tasavalta, jossa ylin valta kuuluu Suomen kansalle. Jokainen joka haluaa, voi nähdä, että ylin valta on todellisuudessa siirretty Euroopan unionin ylikansallisille elimille kaikissa asioissa, jotka EU on ottanut päätettäväkseen.

Kun elämme Suomen itsenäistymisen muistovuotta on pakko korostaa sitä tosiasiaa, että  EU:n lainsäädäntö on jäsenmaiden lakien yläpuolella. Mitään todellista valtiollista itsenäisyyttä ei Suomella EU:ssa ole eikä voi olla.

Euroopan unionin tärkeimpiä taustavoimia ovat suurten jäsenmaiden lisäksi suuryritykset, suursijoittajat ja suurpankit. Tällainen demokratian vastainen harvainvalta ei voi olla hyvinvoinnin eikä rauhan tae. Se on päinvastoin eriarvoisuuden lähde ja ruutitynnyri.

EU:n suuret jäsenmaat ovat omasta päätösvallastaan luopumisen vastineeksi saaneet merkittävää valtaa EU:n päätöksentekoon. Suomen kaltaiset pienet maat eivät tällaista vastinetta itsenäisyydestä luopumiselle ole saaneet.
Maamme perustuslaista on keskeiseltä osaltaan tehty kuollut kirjain. Asiaa ei paranna se, että EU-jäsenyys hiljattain lisättiin perustuslakiin ja näin sinne tuotiin sovittamaton ristiriita. Itsenäisyys ja EU-jäsenyys eivät voi toteutua yhtä aikaa.
….
Suomi on ainoa Pohjoismaa, joka on luopunut omasta rahastaan. Euro on ollut Suomelle ja suomalaisille erittäin kallis harharetki. Tämän myöntävät nyt jo monet nykyistä  valtarakennetta lähellä olevatkin.

Kaikkia kalliiksi käyneiden virheiden seurauksia ei voida korjata. Mutta mitä pikemmin suomalaiset heräävät näkyvästi vaatimaan maamme suunnan perusteellista muuttamista, sen vähemmillä vaurioilla selviämme.

Brittien päätöksen jälkeen ei enää kuulu väitteitä, että EU:sta ei voi erota. Päätökset Suomen oman rahan ja itsenäisyyden palauttamisesta on tehtävä eduskunnan enemmistöllä. On selvää, että ennen tuollaisia päätöksiä tarvitaan merkittäviä muutoksia eduskunnan kokoonpanoon. Tämä on suomalaisten käsissä tulevissa vaaleissa.

Meillä Suomen uudelleen itsenäistymisen kannattajilla on velvollisuus vastata  kysymykseen Mitä EU:n jälkeen?

Lyhyt vastaus kysymykseen on, että EU-jäsenyyden vaihtoehto on itsenäisyys ja aito  demokratia. Kansainvälistä yhteistyötä voi itsenäinen Suomi tehdä paremmin kuin alistussuhteessa unioniin oleva EU-Suomi. Ihmiset voivat liikkua vapaasti ja kauppaa voidaan käydä ilman EU-jäsenyyttäkin. Tämän todistaa vaikkapa Islannin, Norjan ja Sveitsin tilanne.

EU-Suomen nykytila osoittaa, että Suomi tarvitsee valtiollista itsenäisyyttä aidon kansanvallan ja kaikkia koskevan hyvinvoinnin perustaksi.

EU-aika on merkinnyt kasvavaa eriarvoistumista, julkisen sektorin ja peruspalvelujen  jatkuvia leikkauksia sekä velkaantumista ulkomaille. Se on merkinnyt myös kansallisomaisuuden yksityistämistä ja myyntiä pääosin ulkomaisiin käsiin. Suomi on sidottu EU:n rakenteilla olevaan ulko-, turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaan – siis sotilasliittokehitykseen. Tällaiseen ei ole missään vaiheessa kansalaisten tukea kysytty.

Oman rahan puuttuminen on pitkään merkinnyt vaikeuksia maamme viennille ja kotimarkkinayrityksille.
…..
Kansalaisten tyytymättömyys harjoitettuun politiikkaan on suurta. Useimmat suomalaiset haluavat oikeudenmukaisempaa, eriarvoisuutta vähentävää yhteiskuntaa. Enemmistö kannattaa sitä, että hyvät peruspalvelut ovat kaikkien saatavilla iästä ja maksukyvystä riippumatta. Työn alla oleva sote-uudistus näyttää pahentavan eriarvoisuutta. Sen toteuttaminen kaavaillussa muodossa vaikuttaa olevan aikapommi.
…..
Työttömyys on keskeinen ongelma. Työttömyys on todellisuudessa paljon suurempaa kuin viralliset tilastot kertovat. Jotta löytyy kestäviä vastauksia, on itse ongelma tunnistettava.

Työttömyys ei ratkea tuotantoa lisäämällä. Suomen kokonaistuotanto on vuodesta 1990 yli kaksinkertaistunut, mutta tehtyjen työtuntien määrä ei ole kasvanut ollenkaan. Edes  maailman suurimman vientiylijäämän tehneessä Saksassa työtunnit eivät ole kasvaneet. Tuotannon tehostaminen ja automatisointi lisäävät tuotantoa mutta vähentävät ihmistyön tarvetta.

Työhön pitää suhtautua uudella tavalla, kun säännöllistä palkkatyötä on tarjolla yhä harvemmille.

Työllisyyden parantamisessa avainkysymys on työn tarjoamisen helpottaminen. Tämä voidaan toteuttaa eräänlaisella jalostetulla robottiverolla. Nykyiset työn sivukulut poistetaan   ja korvataan ne tuotannon perusteella kerättävällä maksulla. Palvelualojen työllisyyttä voidaan parantaa nostamalla merkittävästi arvolisäverovelvollisuuden alarajaa.

Tämän lisäksi tarvitaan porrastettua perustuloa. Erityisesti nuorille on taattava työtä tai muuta mielekästä tekemistä. Työtä on jaettava. On paljon eläkeikää lähestyviä työssä käyviä, jotka olisivat terveydellisistäkin syistä valmiit antamaan työnsä nuorille. Tämä on tehtävä mahdolliseksi ja kannattavaksi.

…..
Talouskasvu ei siis robottien maailmassa merkitse ihmistyön lisääntymistä, pikemminkin päinvastoin. Talouskasvu ei myöskään takaa hyvinvoinnin kehitystä, jos ja kun kasvun tulokset viedään pois maasta ja usein vielä veroja maksamatta. Kokonaistuotanto, bkt ei mittaa hyvinvointia.

Nykyinen talousjärjestelmä horjuu vakavasti. Kasvun pakko syntyy rahajärjestelmästä. Vallalla on harha siitä, että luonnonvarojen käyttöä voi loputtomasti kasvattaa ja raha on rajallinen voimavara. Todellisuudessa on päinvastoin. Luonnonvarat ovat rajalliset ja niitä käytetään jo kestämättömällä tavalla. Raha sen sijaan on sopimus. Ja sopimuksia voidaan muuttaa.

Tosiasioiden tunnistamisen pitää johtaa siihen, että huomio kiinnitetään kakun jatkuvan kasvattamisen sijasta tuon kakun sisältöön ja jakamiseen. Työllisyyteen, kaikkien pärjäämiseen, perustarpeiden tyydyttämiseen ja elämän laatuun keskittyminen ei tarkoita niukkuutta ja kurjuutta, vaan riittävyyttä ja hyvinvointia.

……...
Suomen taloudessa hämmästellä voi vaikkapa sitä, miten kaikkein ilmeisimpiin tarpeisiin ja investointeihin ei näytä löytyvän rahaa. Julkisista rakennuksista arvioilta kolmannes kärsii kosteusvaurioista. Tästä aiheutuu suurta inhimillistä kärsimystä ja myös taloudellisia menetyksiä. Miksi valtiovalta ei käynnistä systemaattista investointiohjelmaa tähän suurongelman korjaamiseksi?

Sama kysymys voidaan asettaa tieverkoston suhteen. Nyt näyttää, että kansallisomaisuuteen kuuluva tieverkko aiotaan yhtiöittää ja antaa tienkäyttäjien rahastaminen joidenkin operaattorien tehtäväksi. Tämä on mieletöntä.

Oman rahan, keskuspankin ja itsenäisen lainsäädännön avulla valtiovalta voi ottaa sen  vastuun taloudellisesta ja yhteiskunnallisesta kehityksestä, joka sille kuuluu.

Järkevää ja kannattavaa on myös lisätä omavaraisuutta. Miksi mennä merta edemmäksi kalaan, kun Suomen ruokalasku on vuositasolla 2000 miljoonaa euroa ja energialasku  8000 miljoonaa euroa miinuksella? Sekä ruuan että energian omavaraisuuden merkittävä  kasvattaminen on täysin omissa käsissämme, kun niin haluamme.

……
Asumisen kustannukset ovat kasvaneet liikaa. Tässäkin on vastuu valtiovallalla. Menemättä kaikkiin yksityiskohtiin voi kysyä, miksi ei voisi olla niin, että valtiovalta keskuspankkinsa avustuksella antaisi jokaiselle asunnontarvitsijalle pitkäaikaista ja vaikkapa korotonta lainaa? Vuokra-asumisen kustannuksia voidaan myös alentaa kun on poliittista tahtoa. Nykyinen tukimalli, jossa lähes kahden miljardin euron vuotuiset asumistuet valuvat kiinteistösijoittajille, on älytön.

Asumisen tulevaisuutta lienee se, että yhä useammista asunnoista tehdään siirrettäviä. Tämä tuo monia etuja. Rakentamiseen pitää löytää vastuullisuutta, jotta päästään kestämättömistä laatuongelmista.
……
Ihmisen tulevaisuus riippuu siitä, löydämmekö tasapainon tarpeidemme ja luonnon kestokyvyn välille. Tilanne näyttää huonolta, kun katsotaan kokonaisuutta. Suomessa olemme ongelmien suhteen maailman mitassa vielä onnellisessa asemassa.
Suomalaiset ratkaisut ilmasto- ja ympäristökriiseihin vastaamisessa voivat olla merkittäviä sekä itsemme että pienen maan näyttämän esimerkin takia. Siksi niitä ei pidä vähätellä. Siirtymistä uusiutuvaan energiaan on joudutettava. Tässäkin on kysyttävä keiden ehdoilla ja keiden hyväksi päätöksiä tehdään?
……
Menneen runsaan vuoden aikana maahanmuuttoon liittyvät kysymykset ovat nousseet eri asemaan kuin aiemmin.
Suomi tarvitsee omaa rajavalvontaa ja itsenäistä lainsäädäntöä myös maahanmuuttopolitiikassa.

Kun puhumme turvapaikanhakijoiden kohtelusta, kannattaa muistaa vastavuoroisuus. On mahdollista, vaikkakaan ei näköpiirissä, että suomalaiset joskus ovat turvapaikan tarpeessa. Mitä haluaisimme ihmisten tekevän meille vastaavassa tilanteessa? ”Jokaisella vainon kohteeksi joutuneella on oikeus hakea ja nauttia turvapaikkaa muissa maissa”. Näin sanoo YK:n ihmisoikeuksien yleismaailmallinen julistus, 14 (1) artikla.

Hädänalaisten auttamisen pitäisi olla itsestään selvää. Kaikenlaisen syrjinnän torjumisen ja  kaikkien ihmisten hyvän ja tasavertaisen kohtelun pitäisi myös olla itsestään selvää.

Yhtä selvää on, että Suomen lakien ja ihmisoikeuksien noudattamista sekä hyvien tapojen kunnioittamista on vaadittava kaikilta maassa olevilta.

Turvapaikanhakijoiden kotouttamisessa voidaan tehdä paha virhe, jos keskitytään pelkästään heidän tarpeisiinsa ja unohdetaan huolehtia paikallisväestön tarpeista, sanoi Punaisen Ristin kansainvälisen komitean johtaja, joka kävi Suomessa keväällä 2016. Hän korosti, että kotouttamisen voi tehdä ja siinä voi onnistua monella tavalla, mutta se ei onnistu, jos paikalliset kokevat, että heitä ei kohdella tasapuolisesti. ”Olemme nähneet saman ilmiön vuosien varrella monissa maissa, monissa eri konfliktitilanteissa. Ihmiset eivät lähtökohtaisesti ole rasistisia tai muukalaisvastaisia, mutta jos he kokevat, että heidän turvallisuutensa tai palvelunsa heikkenevät, ongelmia tulee varmasti.”

”Turvapaikanhakijoiden tarpeista on tietysti huolehdittava, mutta on tärkeää huolehtia myös paikallisen väestön terveyspalveluista, koulutuksesta ja asumisesta. Jos näiden ja turvapaikanhakijoiden palvelujen välillä ei ole tasapainoa, luodaan pohjaa muukalaisvastaisuuden nousulle”. Näin siis sanoi Punaisen Ristin kansainvälisen komitean johtaja.

Mitä taas tulee turvapaikan hakemisen syihin, on niihin puututtava. Lähi-idän ja Keski-Aasian väkivaltaisuudet johtuvat pitkälti Lännen aseellisesta asioihin puuttumisesta. Tämän valtioiden hajottamisen lopettaminen on välttämätöntä terrorismin lopettamiseksi. Suomi on pieni ratas, mutta EU on suuri ratas tässä valtioterrorismissa. Suomen on irtisanouduttava siitä. Vastuu valtioiden hajottamisen seurauksista kuuluu tekijöille.
……
EU-Suomi on sitoutunut unionin ulko-, turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaan. Erityisesti Lissabonin sopimuksen, EU:n perustuslain voimaantulon jälkeen tämä tarkoittaa sitoutumista sotilasliittokehitykseen.

Suomen tärkein turvallisuuspoliittinen kysymys on edelleen maamme suhde suurvaltanaapuriin Venäjään. Voimme itse valita nojaammeko tässä suhteessa voimaan vai taitoon.

Voimaan nojaaminen tarkoittaa tuon voiman hakemista muualta, koska pienellä Suomella ei itsellään voi olla suurvaltaan verrattavia voimia. Tämä tie vie sotilaalliseen liittoutumiseen. Ja sillä tiellä Suomi nyt on.

Taitoon nojaaminen tarkoittaa sen näkemistä ja oivaltamista, että Venäjä ei uhkaa Suomea ellei Suomi uhkaa Venäjää. Pieni Suomi ei voi uhata Venäjää, mutta sellainen Suomi, joka antaa alueensa muiden liittoumien tai suurvaltojen käyttöön, tekee itsestään uhan Venäjälle. Samalla se tekee Venäjästä uhan itselleen.

Taitoon nojaava itsenäinen ja puolueeton Suomi pysyttelee sotilasliittojen ja suurvaltojen ristiriitojen ulkopuolella. Sellainen Suomi on koko pohjoisen Euroopan vakautta lisäävä tekijä. Puolueeton Suomi voi toimia laajemminkin rauhan rakentajana ja välittäjänä.

Puolueettomuus on nyt menneisyyttä, mutta ennen muuta sen tulee olla osa uudelleen  itsenäistyvän Suomen tulevaisuutta.
…...
Kun olemme nyt menossa monessa mielessä huonoon suuntaan, tarvitaan suunnan muutos. Sen toteuttaminen on maamme osalta suomalaisten itsensä käsissä.

Kun edustuksellinen poliittinen järjestelmä on rakenteellisen korruption vallassa, tarvitaan sekä sen tervehdyttämistä, että suoraa demokratiaa. Suora demokratia tarkoittaa sitovia kansanäänestyksiä. Niiden toteuttaminen vaatii lainsäädännön muutoksia ja se taas vaatii  ennen muuta kansalaisilta tulevaa painetta. Hyvä alku on vaatia kaikkien 50 000 allekirjoitusta koonneiden kansalaisaloitteiden viemistä kansanäänestyksiin.

Hyvin monet ovat nyt vailla poliittista kotia. Tärkeää on kunkin huolehtia siitä, ettei anna äänensä mennä hukkaan.
….
Aiemmat sukupolvet ovat tehneet paljon työtä maamme rakentamiseksi. Nykyisten suomalaisten vastuulla on se, millaiseksi maamme kehittyy.

Tärkeää on antaa asioiden ottaa mittaa toisistaan – ja tarvittaessa riidellä. Silloin parhaiten varmistetaan että enää ei toistu ihmisten äärimmäinen vastakkain asettuminen. Tästä olkoon varoittavana esimerkkinä sisällissota, josta tulee kuluneeksi sata vuotta v. 2018.

Nyt meneillään oleva taistelu Suomen itsenäisyyden palauttamiseksi voidaan ja pitää käydä ilman väkivaltaa. Itsenäisyystaistelun yksi tärkeä puoli on, että se loppuu vasta kun se on voitettu.
Antti Pesonen
Itsenäisyyspuolueen puheenjohtaja

(Kirjoitus on lisätty näille sivuille 1.1.2017.)

Haluammeko lisää harvainvaltaa vai suoraa demokratiaa?



Elämme niin sanotussa edustuksellisessa demokratiassa. Valitsemme vaaleissa edustajia, jotka päättävät mm. lainsäädännöstä. Tältä ainakin näyttää.

Käytännössä tähän sinänsä yksinkertaiseen kokonaisuuteen liittyy monia kysymysmerkkejä. Vaalien vapaudesta voidaan olla monta mieltä. Selvää on, että vallassa olevilla on puolellaan monia etuja verrattuna uusiin yrittäjiin. Julkisuus keskittyy valtapuolueisiin. Uusien puolueiden on vaikea saada viestiään – tai edes olemassaoloaan – äänestäjien tietoon. Pitkään aikaa ei ole nähty julkisuudessa vaalikeskusteluja, joissa uudet puolueet pääsisivät haastamaan vallassa olevia.

Oma lukunsa on taloudellinen puoli. Suomessa verovaroista maksetaan vuosittain yli 40 miljoonaa euroa puoluetukia. Ne jaetaan kansanedustajien määrän perusteella. Haastajapuolueet jäävät siis ilman sekä julkisuutta että toiminnan julkista rahoitusta. Tästä ovat Suomea moittineet sekä Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestö että Euroopan neuvosto (joista kumpikaan ei ole EU:n elin).

Kuka sitten todella päättää lainsäädännöstä? Suomi on EU:n jäsenenä sidottu siihen, että EU:n määräykset ovat Suomen lakien yläpuolella. Suurin osa uudesta lainsäädännöstä tulee EU:sta.

Europarlamentissa on 751 edustajaa, joista 13 suomalaista. Europarlamentin edustajilla ei ole oikeutta tehdä lakialoitteita. EU:n virkamieskomissiolla on yksinoikeus lakialoitteisiin EU:ssa. Komission lainvalmistelu taas perustuu pitkälti taustavaikuttajien työhön. Eniten ja  tehokkaimmin lobbaavat suuryritykset. Tämä näkyy lakien ja direktiivien sisällössä.

On siis perusteltua sanoa, että elämme näennäisessä demokratiassa. Siitä johtuu kasvava eriarvoisuus, köyhien köyhtyminen ja rikkaiden rikastuminen. Siitä johtuu myös kasvava tyytymättömyys vallitsevaa politiikkaa kohtaan.

Nykyiset valtapuolueet ja niiden edustajat samaistuvat enemmän taloudelliseen eliittiin kuin äänestäjiinsä. Vallanpitäjät pelkäävät suoraa demokratiaa, kansanäänestyksiä.

On hämmästyttävää, että jotkut kansalaiset yhä kannattavat ja äänestävät sellaisia edustajia, jotka suoraan halveksivat kansalaisten oikeutta päättää itse tulevaisuudestaan.

Reilut ja tasapuoliset kansanäänestykset pakottavat keskusteluun asioista. Ja juuri avointa julkista keskustelua tarvitaan, jotta eri vaihtoehtojen perustelut tulevat julki. Demokratia on sitä, että ihmiset saavat aidosti päättää, ei sitä, että heidät saadaan päättämään jotakin.

Nykyinen korruptoitunut edustuksellinen demokratia on todellisuudessa harvainvallan muoto. Järjestelmän kriisiytyessä luvassa on harvainvallan voimistuminen. Mikään hallintovalta ei kuitenkaan pysy pystyssä ilman kansan tukea. Tukea on sekä kannatus että alistuminen.

Kysymys kuuluukin haluammeko lisää harvainvaltaa vai suoraa demokratiaa? Suoraan demokratiaan siirtyminen vaatii poliittisia muutoksia vaalien kautta.


Antti Pesonen
Itsenäisyyspuolueen puheenjohtaja

(Kirjoitus on lisätty näille sivuille 16.12.2016.)

EU-Suomi elää valheessa ja juhlii olematonta itsenäisyyttä

(Kirjoitus on lisätty näille sivuille 6.12.2016.)

EU-Suomi ei ole itsenäinen. Itsenäisyydestä luovuttiin, kun maamme liitettiin Euroopan unioniin v. 1995 alusta.

Ensi vuonna tulee kuluneeksi sata vuotta siitä, kun Suomi saavutti valtiollisen itsenäisyyden. Se tarkoitti, että Suomella sen jälkeen oli muista valtioista riippumaton lainsäädäntövalta, tuohon omaan lainsäädäntöön nojaava itsenäinen tuomioistuinlaitos ja oma ulkopolitiikka. Oman rahan Suomi oli saanut jo 1860. Oma raha ei tee valtiota itsenäiseksi, mutta ilman omaa rahaa ei itsenäisyyttä ole.


Valtarakenne haluaa valita vastustajansa. Tähän asti se on onnistunut siinä. EU-Suomen valtarakenne teki perussuomalaisista itselleen näkyvän vastustajan. Nyt on helppo ymmärtää miksi. Perussuomalaisten politiikka on samaa kuin vanhojen valtapuolueiden, vain eri paketissa.

Kun valtamedia on vaiennut todellisista rakentavista europolitiikan vaihtoehdoista, se on manannut esille väkivaltaan valmiita ääriliikkeitä. Ne pelaavat unionistien pussiin, koska niistä ei ole todellista vaaraa nykyisen politiikan jatkamiselle.
Tässä kaikessa ei ole juuri mitään uutta. Koko EU-jäsenyys perustuu valheisiin. Suomen oman rahan hävitys ja euron käyttöönotto ovat vertaansa vailla oleva jatkettu petos.

Europolitiikan tulokset näkyvät. Eriarvoisuuden kasvu, rikkaiden rikastuminen ja köyhien köyhtyminen, jatkuvat leikkaukset ja julkisen sektorin alasajo. Ahneuden aika.

Mutta kaikella on aikansa. Kaikkia ei voi huijata kaiken aikaa. Kansalaiset nousevat vastarintaan – jopa Suomessa ennen pitkää. Kellot soivat markkinaliberalismille ja europolitiikalle.

Vallanpitäjät ovat vieneet kansalaisille kuuluvan vallan ja luovuttaneet sen suuryrityksille, -pankeille ja –sijoittajille. Tämän harvainvallan päivät ovat luetut.

Mutta mitä tulee tilalle? Se on tärkeä kysymys. Huono politiikka on avannut portit monenlaisille vaihtoehdoille. Siksi on välttämätöntä, että suomalaisille on tarjolla kestäviä vaihtoehtoja. Onneksi näin on. Me voimme yhdessä toimien huolehtia siitä, että näin myös tulee olemaan. Jos jätämme tässä kuntavaalit sivuun, on tärkeää, että muissa vaaleissa tarjolla on Suomen itsenäisyyden ja puolueettomuuden vaihtoehto.

Hyvinvoinnin perustaksi tarvitaan oma raha ja itsenäisyys. Siis ero eurosta ja EU:sta. Suomen turvallisuuden perustaksi tarvitaan itsenäisyyden lisäksi puolueettomuuspolitiikka.

Jotta kaikki pärjäävät, tarvitaan yhteiskuntapolitiikan suunnan muutos. Tuloeroja on kavennettava. Hyvien  terveys- ja koulutuspalvelujen on oltava kaikkien saatavilla. On tärkeää, että kaikki työkykyiset voivat osallistua yhteiskunnan
rakentamiseen.

On syytä kiittää niitä sukupolvia, jotka aikojen saatossa ovat tätä maata rakentaneet ja puolustaneet. Nykyisten suomalaisten harteilla on se, millainen on tulevaisuuden Suomi.

Valtiollinen itsenäisyys on syytä nähdä kansanvallan ja hyvinvoinnin perustana. Nyt itsenäisyys on väliaikaisesti menetetty. Mikä voisi olla ajankohtaisempi tehtävä, kuin työ tuon menetetyn itsenäisyyden palauttamiseksi?


Antti Pesonen
Itsenäisyyspuolueen puheenjohtaja


EU-Suomella ei ole itsenäisyyttä mitä juhlia

(Kirjoitus on lisätty näille sivuille 29.11.2016.)

EU-Suomella ei ole itsenäisyyttä mitä juhlia

EU-Suomi elää syvässä valheessa. Se kiteytyy vuonna 2017, jolloin virallisesti juhlitaan Suomen itsenäisyyden sataa vuotta. Ongelma on, että valtiollista itsenäisyyttä ei enää ole, kun siitä luovuttiin Suomen EU-liitoksessa 1995. Ongelma on sekin, että tätä ei voida myöntää. Ei voida myöntää, koska silloin paljastuisi, että EU-liitos tehtiin laittomasti.

Suomen perustuslain mukaan maamme on täysivaltainen, siis itsenäinen tasavalta, jossa ylin valta kuuluu kansalle. Tämä perustuslain ydin ei vastaa todellisuutta. Jokainen näkee, että ylin valta EU:lle kuluvissa asioissa on siirretty EU:n ylikansallisille elimille. Valtiollinen itsenäisyys taas tarkoittaa sitä, että valtiolla on muista valtioista riippumaton lainsäädäntövalta, siihen nojaava itsenäinen tuomioistuinlaitos ja oma ulkopolitiikka. Mitään noista itsenäisyyden tunnusmerkeistä ei EU-Suomella ole

Perustuslakiin on lisätty lause ”Suomi on Euroopan unionin jäsen”. Tämä lisäys on tuonut sovittamattoman ristiriidan perustuslain sisälle, sillä itsenäisyys ja EU-jäsenyys eivät voi toteutua yhtä aikaa.

Entä sitten? Miten tästä eteenpäin? On hyödyllistä nähdä asiat sellaisina kuin ne ovat. Nykytilasta vastuullisille se tosin voi olla vaikeaa. Jospa kuitenkin lähdettäisiin siitä, että pyritään viimein avoimeen julkiseen keskusteluun Suomen tulevaisuuden vaihtoehdoista. Ne itsenäisyyden vastustajat, jotka näkevät Suomen tulevaisuuden olevan osana EU:ta, voisivat avartaa maailmankuvaansa. Me itsenäisyyden palauttamista haluavat voimme keskittyä kertomaan, mikä on meidän vaihtoehtomme EU-jäsenyydelle.

Itsenäinen ja puolueeton Suomi voi parhaiten huolehtia kaikkien pärjäämisestä ja kansanvallan toteutumisesta. Sellainen Suomi on myös paras yhteistyökumppani ja lähialueiden vakautta ylläpitävä tekijä.

Antti Pesonen
Itsenäisyyspuolueen puheenjohtaja

Suomi ei voi nojata voimaan

(Kirjoitus on lisätty Itsenäisyyspuolueen Satakunnan piiri ry:n sivuille 11.11.2016.)

Suomi luopui EU:hun liittyessään puolueettomuuspolitiikasta turvallisuuspolitiikan perustana. EU-Suomi on sitoutunut unionin rakenteilla olevaan ulko-, turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaan.

Suomen sotilaallinen liittoutuminen on edennyt myös Nato- ja USA-sopimusten kautta. Suomalaisia sotilaita on viime aikoina ollut mukana vuosittain noin sadassa Naton harjoituksessa. Armeijan hankinnoissa on panostettu puolustuksen sijasta toimintaan maamme rajojen ulkopuolella.

Tämä kaikki on tehty ilman kunnollista kansalaiskeskustelua. Taloustutkimuksen toukokuussa 2016 tekemän kyselyn mukaan 46 prosenttia vastaajista piti Suomen alueen luovuttamista USA:n harjoitustoimintaan kielteisenä. Myönteisesti asiaan suhtautui 37
prosenttia.

Huhtikuussa 2016 julkaistussa Nato-selvityksessä todetaan, että ”jo tähänastinen yhteistyö ja tehdyt sitoumukset mitä todennäköisimmin vetävät Suomen osalliseksi Itämeren alueen sotilaallisiin konflikteihin”.

USA:n tuleva presidentti on herättänyt epävarmuutta eurooppalaisissa liittolaisissa, myös Suomessa. Eri maissa presidenttejä tulee ja menee. Suomen turvallisuuden kannalta keskeinen kysymys kuitenkin on edelleen maamme suhde sen suurimpaan naapuriin, Venäjään. On kysyttävä mihin Suomi nojaa Venäjä-suhteessaan, voimaan vai taitoon?

Jos – niin kuin nyt – Suomi pyrkii nojaamaan voimaan, sitä täytyy hankkia ulkopuolelta, koska omaa voimaa ei pienellä Suomella suurta vastaan ole. Tämä ajatus vie muiden armoille. Ja eteen tulee ennen pitkää ikäviä yllätyksiä. Yllätyksenä ei pitäisi tulla sen, että Suomen alueen antaminen ulkopuolisten käyttöön tekee maastamme uhan Venäjälle. Samalla Venäjästä tulee uhka Suomelle.

Sotilasliittojen turvatakuut ovat paperia. Kovan paikan tullen valtiot huolehtivat ennen muuta omista elintärkeistä eduistaan. Tämä asia ei ole historian saatossa muuttunut.

Suomen turvallisuus ei voi olla muiden varassa. Taitoon nojaaminen tarkoittaa sen oivaltamista, että itsenäistä ja puolueetonta Suomea ei uhkaa mikään ulkopuolinen vaara. Puolueeton Suomi pysyy erossa suurvaltojen ristiriidoista. Sellainen Suomi ei ole rähmällään mihinkään suuntaan ja osoittaa puolustusvoimillaan, että ei halua minkään muun maan sotilaita omalle alueelleen.

Puolueettomuus on Suomelle kestävin tapa varmistaa oma turvallisuus. Itsenäinen ja puolueeton Suomi on koko pohjoisen Euroopan turvallisuuden kannalta merkittävä tekijä.

Suomen suunnan kääntäminen itsenäisyyteen ja puolueettomuuteen ulos EU:sta ja sotilasliittokehityksestä on suomalaisten käsissä.

Antti Pesonen
Itsenäisyyspuolueen puheenjohtaja

Vasemmiston vakava virhe

Monissa maissa vasemmiston nousu on ollut yhtä kuin itsenäisyystaistelu. Vasemmistolaiset liikkeet olivat ”valtion synnyttäjiä” erityisesti monissa Itä-Aasian maissa siirtomaavallan purkautuessa toisen maailmansodan jälkeen. Muuallakin vasemmisto oli usein voimakkaasti kytkeytynyt valtion itsenäistymiseen, kansallisen päätösvallan hankkimiseen ja diktaattorien kaatamiseen. On kokonaan toinen asia, mitä tästä vasemmistoliikkeiden toiminnasta seurasi.

Euroopan tilanne poikkesi muusta maailmasta. Monissa eurooppalaisissa maissa vasemmistoliikkeet kytkeytyivät omien valtioidensa valtapolitiikkaan ja siirtomaavaltojen historiaan. Niissä vasemmiston rooli oli luonnollisesti erilainen kuin entisissä alusmaissa.

Eurooppalaisella vasemmistolla ei yleensä ollut vastaavaa kokemusta ulkopuolisesta sortovallasta, koska se oli kuitenkin jollakin tavalla hyötynyt emämaiden muualla harjoittamasta sorrosta.

Nationalismi oli ja on eurooppalaiselle vasemmistolle vierasta ja näyttäytyy vastenmielisenä. Nationalismi yhdistyy käsitteenä äärinationalismiin, joka on kenen tahansa järkevän ihmisen mielessä kauhistus.

Internationalismi sen sijaan oli houkuttelevaa. Solidaarisuus ja ylikansallinen vastuu sopivat vasemmiston aatemaailmaan. Niinpä Euroopan unionin lupaus rakentua kansainvälisen yhteistyön ja  turvallisuuden foorumiksi sai suurelta osalta vasemmistoa innostuneen vastaanoton. Suomessa on Sdp ollut kaikkein EU-myönteisin puolue.

Vakava virhe vasemmistolle tuli siinä, että valtiollisen itsenäisyyden yhteyttä kansanvaltaan ei ole tunnistettu. Kun on luovuttu itsenäisyydestä, on samalla luovuttu kansanvallan, demokratian perustasta. Tämän virheen tunnistaminen ja tunnustaminen on vaikeaa.

Vaikeaa on tunnustaa epämiellyttävä totuus, että EU on suuryritysten ja –sijoittajien ohjaama harvainvalta. Helpompaa on vaatia sosiaalisempaa Eurooppaa ja pyrkiä saamaan omaa väkeä Brysselin palatseihin.

Eurooppalaiset vasemmistoliikkeet joutuvat nyt opettelemaan valtiollisen itsenäisyyden ja demokratian yhteyden EU:n takia. Ellei vasemmisto ala edistää kansallista ja valtiollista itsenäisyyttä, oikeisto alkaa.

On toki sanottava, että erityisesti vasemmiston vasemmalla laidalla Euroopan unionin ja euron tuhoisuus hyvinvoinnille on nähty jo aiemmin.

Monella tavalla vasemmisto-keskusta-oikeisto –jako on aikansa elänyt. Tuo vanha jakolinja ei vastaa käsillä oleviin ongelmiin.

Kasvamassa on kansainvälinen liike, joka haluaa itsenäisyyttä omille valtioilleen. Nyt ei ajeta Venäjän vallankumouksen vaan Ranskan vallankumouksen tavoitteita. Ei sosialismia vaan demokratiaa ja tasa-arvoa.

Antti Pesonen
Itsenäisyyspuolueen puheenjohtaja

(Kirjoitus on lisätty näille sivuille 30.9.2016.)

Meneillään on kansanvallan ja harvainvallan kamppailu

Suomen eduskunta hyväksyi 18.heinäkuuta 1917 valtalain ja julistautui korkeimman vallan haltijaksi. Suomen itsenäisyyspäiväksi valittiin kuitenkin joulukuun kuudes, jolloin annettiin itsenäisyysjulistus.

Itsenäistyneelle Suomelle hyväksyttiin 17.7.1919 perustuslaki, jonka mukaan Suomi on itsenäinen tasavalta, jossa ylin valta kuuluu Suomen kansalle. Perustuslain mukaan eduskunnan tuli edustaa kansaa. Eduskunnalla ei siis ollut oikeutta luovuttaa kansalle kuuluvaa valtaa mihinkään.

Tuo perustuslain ydin – valtion itsenäisyys ja ylimmän vallan kuuluminen kansalle – sisältyy  nykyiseenkin perustuslakiin. Sen ensimmäiseen pykälän loppuun lisättiin tosin hiljattain lause ”Suomi on Euroopan unionin jäsen”. Tuo lisäys toi ristiriidan perustuslain sisälle, sillä EU-jäsenyys ja Suomen itsenäisyys eivät voi toteutua yhtä aikaa. Näin on, koska EU:n lainsäädäntö on jäsenmaiden lakien yläpuolella, EU:n tuomioistuimen päätökset ovat jäsenmaiden tuomioistuinten päätösten yläpuolella ja Suomi on EU:ssa luopunut itsenäisestä ulkopolitiikasta.

Ylin valta EU-Suomessa ei kuulu enää Suomen kansalle. Valta on EU:n elimillä kaikissa asioissa, jotka EU ottaa päätettäväkseen.
Meille kerrotaan, että näin kansa on päättänyt. Se ei ole totta. Neuvoa-antaneen EU-kansanäänestyksen alla v. 1994 luvattiin ihan toisenlaista unionia kuin missä nyt eletään.

Menemättä kaikkiin tyhjiin lupauksiin tarkemmin, keskeistä oli että kansalaisille luvattiin Suomen itsenäisyyden säilyvän ja jopa vahvistuvan EU:n jäsenenä. Tätä valhetta jatketaan edelleen. Nykyisessä eduskunnassa ei ole yhtään puoluetta, joka kertoisi kansalaisille, että Suomi on menettänyt itsenäisyytensä ja kansa ylimmän vallan maassaan.

Ei siis ole ihme, että harhassa elävä Suomi on tuuliajolla monin tavoin. Taloudellinen ja yhteiskunnallinen kehitys on pois omista käsistä.

Kansalaisia on johdettu ja johdetaan harhaan. Kiitos siitä kuuluu paitsi vallanpitäjille, myös kansalle itselleen. ”Mikään hallitusvalta ei pysy pystyssä ilman kansan tukea” kuuluu vanha kiinalainen ajatus. Tukea hallitusvallalle on myös välipitämättömyys.

Elämme muka demokratiassa, kansanvallassa, mutta todellisuudessa päätöksentekoa ohjaavat suurpankit, -yritykset, -sijoittajat ja luottoluokittajat. EU-Suomen päättäjät ovat noiden unionin taustavoimien sätkynukkeja.

Useimmat kansanedustajat ovat samaistuneet enemmän taloudelliseen eliittiin kuin äänestäjiinsä. Puoluekurilla lisäksi huolehditaan että edustajat äänestävät ”oikein”.

Ei siis ihme, että valtarakenne pelkää kansanäänestyksiä. Ne ovat myrkkyä nykyiselle harvainvallalle.

Meneillään on kansanvallan ja harvainvallan kamppailu. Kansanvalta, demokratia on alamaissa, mutta tulee voittamaan kun kansalaiset laajasti luopuvat alamaisuudestaan. Tämä kamppailu pitää käydä ilman väkivaltaa, keskustelun ja äänestämisen avulla.

Antti Pesonen

Itsenäisyyspuolueen pj. 2004-2015

EU-Suomi tekee asioita, jotka ovat vieneet sotiin

(Kirjoitus on lisätty näille sivuille 3.6.2016.)

Sodat alkavat ennen alkamistaan, eivätkä välttämättä pääty rauhanpiipun polttamiseen. Näin kirjoitti runoilija Arto Melleri.

Historiasta opitaan että historiasta ei opita mitään. Silti on lievimmin sanoen hämmentävää, että EU-Suomi tekee asioita, jotka ovat aiemmin vieneet sotiin.

Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan ydinkysymys on edelleen maamme suhde suureen itäiseen naapuriin, jonka nimi on nyt Venäjä. Ydinkysymys tuo suhde se on siksi, että Venäjälle tärkeimpiin alueisiin kuuluvat Pietari ja Murmansk sijaitsevat Suomen rajan välittömässä läheisyydessä.

Suurvaltapoliittiset jännitteet ovat lisääntyneet Itä-Euroopassa ja Itämeren alueella. Suomi voi omalta osaltaan joko pyrkiä noiden jännitteiden vähentämiseen tai lisäämiseen. Nyt Suomi omilla toimillaan lisää jännitteitä. USA:n sotavoimien harjoittelu ja voimannäyttö Suomen maaperällä, merialueella ja ilmatilassa kertoo tästä riittävästi.

Pieni Suomi ei ole uhka Venäjälle, mutta sellainen Suomi, joka antaa alueensa ulkopuolisen liittouman tai suurvallan käyttöön, tekee itsestään uhan Venäjälle. Samalla Suomi tekee Venäjästä uhan itselleen.

Juuri näin on nyt toimittu. Puolustuksen nimissä tietysti. Lähes kaikki sodat käydään puolustuksen takia. Sanonta ”hyökkäys on paras puolustus” tulee tosielämästä.

EU-Suomi on luopunut itsenäisestä ulkopolitiikasta ja sitoutunut EU:n ulko-, turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaan. Samalla on luovuttu hyvin toimineesta puolueettomuuspolitiikasta, jonka ydin oli pysyminen suurvaltojen ristiriitojen ulkopuolella. Tämän historiallisen ratkaisun takana ovat – käsittämätöntä kyllä - kaikki nykyiset eduskuntapuolueet.

Suomi voi nojata suhteessaan Venäjään voimaan tai taitoon. Taitoon, siis puolueettomuuspolitiikkaan, nojaaminen on siis hylätty. Kun nojataan voimaan, sitä on haettava maamme rajojen ulkopuolelta, koska omat voimat eivät ydinasevaltaa vastaan riitä.

Näin ollaan taas kerran tilanteessa, joka on vienyt aiemmin Suomen sotiin. On annettu lupa käyttää Suomen aluetta Venäjää vastaan. Naton isäntämaasopimuksen hyväksyminen oli tämän politiikan huipennus.

Sääli Suomea.

Ja kuitenkin Suomen asema on hyvä, kun sen oivallamme. Meidän ei pidä sekaantua muiden riitoihin. Voimme hyötyä Venäjän läheisyydestä, käydä kauppaa ja viedä sinne monenlaista osaamista. Mutta hyötyä voimme vain, kun itse huolehdimme hyvien suhteiden rakentamisesta.

Meidän ei tarvitse hyväksyä kaikkia Venäjän tekemisiä. Mutta hyvänen aika: Suomi rakensi hyvät suhteet jopa diktaattori Stalinin johtamaan Neuvostoliittoon. Miksi emme nykyoloissa ymmärtäisi mikä on hyväksi sekä meille että rauhantilan säilyttämiselle? Ovatko maamme itsenäisyyden ja puolueettomuuden palauttaminen asioita, jotka tehdään vasta kun ei ole muuta mahdollisuutta?

Antti Pesonen

Itsenäisyyspuolueen pj. 2004-2015

Nykyinen politiikka on Suomen suurin uhka

(Tämä kirjoitus on lisätty näille sivuille 23.4.2016.)

Suomea viedään kohti suurta onnettomuutta. Suurimpia onnettomuuksia olisi rauhantilan menettäminen. Nykyistä tietä kulkien tuo saattaa pitkän päälle olla edessä.

Venäjän uhka on julkisuudessa päivän sana. On ollut jo pitkään. Pian tulevat Suomeen harjoituksiin amerikkalaiset hävittäjät, panssarit ja maihinnousujoukot. Ne ovat kuulemma itse kutsuneet itsensä. Suomen hallitus tai presidentti eivät ota asiasta vastuuta, vaikka se niille kuuluu.

Suomen militarisointi etenee vauhdilla. Puolustusministeriö esittää lakimuutosta, jolla sotilaita voidaan määrätä taistelutehtäviin ulkomaille. Perussuomalainen puolustusministeri on ajanut voimakkaasti lakimuutosta, joka antaa puolustusvoimain komentajalle vallan määrätä 25 000 reserviläistä kertausharjoituksiin ilman presidentin tai maan hallituksen päätöstä. Kyseessä on merkittävä vallansiirto poliittisilta päättäjiltä sotilaille.

Suomella tulee olemaan jatkossakin suuri itäinen naapuri. Sen kanssa on opittava elämään. Jonkin aikaa jo näytti, että oli opittu. Nyt on selvää, että nykyiset päättäjät eivät ole oppineet mitään historian raskaista kokemuksista.

Venäjä ei uhkaa Suomea, ellei Suomi uhkaa Venäjää. Yksin ei pieni Suomi ole uhka Venäjälle, mutta Suomi muodostuu uhaksi, jos se antaa alueensa muiden suurvaltojen tai liittoumien käyttöön. Näin on tapahtunut. Puolustusvoimain komentajan Suomen puolesta  allekirjoittama Nato:n isäntämaasopimus oli merkittävä askel tällä tiellä.

Tällä tiellä Venäjästä tulee uhka Suomelle – suomalaisten omin toimin. Nykyinen politiikka on Suomen suurin uhka.

Päättäjien sokeus on hämmästyttävää – hirmuista - varsinkin kun sitä vertaa kansalaisten suuren enemmistön kielteiseen kantaan Nato-jäsenyyttä kohtaan.

Puolueettomuuspolitiikka heitettiin ikkunasta ulos, kun Suomi liittyi Euroopan unioniin. Näin sanoi taannoin ministeri Stubb. EU-Suomen hallinnon halveksiva suhtautuminen hyvin toimineeseen puolueettomuuteen näkyy niinkin, että mistään vaihtoehdoista ei näy keskustelua. Hiljaa on eduskunnan ns. oppositiokin.

SSS-hallitukselta voi odottaa mitä tahansa. Jos se on pystyssä vielä 2018 presidentin vaalin jälkeen, ja niissä vaaleissa ei tule suurta muutosta, voidaan odottaa vaikka Nato-jäsenyyshakemusta. Pääministeri on avoimesti halveksinut kansalaismielipidettä ja perussuomalaisten valheellisuus on jo arkipäivää.

Kansalaisten ymmärrettävä turtumus ja pettymys politiikkaan voi johtaa entistäkin huonompaan. Mikään hallitusvalta ei pysy pystyssä ilman kansan tukea. Tueksi lasketaan myös välinpitämättömyys. Siihen ei nyt ole varaa.

Antti Pesonen

Itsenäisyyspuolueen pj. 2004-2015

Rohkeutta, luovuutta ja energiaa

(Kirjoitus on lisätty näille sivuille 2.1.2016.)

Vuoden 2016 alkaessa tulevaisuus näyttää monin tavoin harmaalta. Tulevaisuutta on kuitenkin syytä katsoa mahdollisuuksien kautta. Jotta voisimme tunnistaa olennaisia asioita ja mahdollisuuksia, on oltava rohkeutta katsoa kokonaisuutta eri puolilta.

Suomessa on pitkä vaikenemisen ja toisinajattelijoiden syrjinnän perinne. Tuo perinne selittää paljon maamme nykyisestä alennustilasta. Avoimemman keskustelukulttuurin syntyminen vaatii parhaassakin tapauksessa aikaa. Pieniä myönteisiä askeleita on ollut nähtävissä pahimman eurohurmoksen mentyä.

Syvälle käyvä muutos vaatii kansalaisten laajaa heräämistä osallistumaan, ottamaan vastuuta tulevaisuudesta. Käytännössä tämän suuntainen kehitys vaatii siirtymistä suoraan demokratiaan. Ensi askel siihen suuntaan olisi riittävän suuren kannatuksen saaneiden kansalaisaloitteiden vieminen sitoviin kansanäänestyksiin. Tämäkin muutos on tosin eduskunnan käsissä.

Emme voi ratkaista ongelmia ajattelemalla samoin kuin silloin kun loimme niitä. Vallitseva  talousjärjestelmä on systeemikriisissä. Loputtomaan talouskasvuun nojaava ajattelu vie vain syvemmälle umpikujaan. Tarvitaan luovuutta ja uutta ajattelua, joka mahdollistaa tasapainon niin ihmisten välillä kuin ihmisen tarpeiden ja luonnon kestokyvyn välillä. Kyse on historiallisesta muutoksesta, kun globalisaatiosta siirrytään lokalisaatioon. Muutos on jo meneillään, vaikka vielä  enemmän ideoiden kuin käytännön tasolla.

Ideat ovat välttämättömiä käytännön muutoksille. Kun ideat ovat kypsyneet, niiden toteuttamiseen tarvitaan energiaa. Parhaatkin ideat taantuvat työksi.

Muutoksen tekijä löytyy peiliin katsomalla. Jokainen on tahtomattaankin kansalainen tai alamainen.

Antti Pesonen

Itsenäisyyspuolueen pj. 2004-2015

Itsenäisyyden, vision ja toivon puute kuuluvat yhteen

(Kirjoitus on lisätty näille sivuille 6.12.2015.)

Toivon näköala puuttuu EU-Suomelta. Oikeistohallitus hokee ja hakee kilpailukykyä ja talouskasvua pakkomielteisesti ja epätoivoisesti. Ainakaan julkisuudessa ei kuitenkaan näy yritystäkään rehelliseen tilannearvioon – missä ollaan ja mihin menossa?

Suomen vallanpitäjät ovat laittaneet päänsä EU-pensaaseen. EU-jäsenyyttä ja eurossa oloa ei haluta kyseenalaistaa. Näin ollen kestävän tulevaisuuden kannalta välttämätön tilannearvio jää tekemättä. Tämä on sikäli ymmärrettävää, että Suomen ratkaisut EU:n ja euron suhteen eivät kestä kriittistä tarkastelua. Kansalaisten parissa on paljon hiljaista tukea omaan rahaan ja itsenäisyyteen siirtymiselle. Niinpä valtajulkisuudessa vaietaan siitä mistä ei voi puhua.

Suomi tuskin nousee mihinkään ilman omaa rahaa ja itsenäistä päätösvaltaa. Itsenäisyyden, vision ja toivon puute kuuluvat yhteen. Ne ruokkivat toisiaan.

Talouskasvun ja kilpailukyvyn sijaan tarvitaan syvempiä tavoitteita. Sellaisia voivat olla kaikkien pärjääminen, oikeudenmukainen hyvinvointiyhteiskunta, tasapaino ihmisen tarpeiden ja luonnon kestokyvyn välillä, talouden ja markkinoiden alistaminen palvelemaan ihmistä.

Yhteiskuntaelämä ei ole yhden kiinteän pisteen tavoittelua. Kysymys on suunnasta. Yhteiskunnallisen ja poliittisen vaikuttamisen pitää hakea ja löytää suunta haluttuihin tavoitteisiin pääsemiseksi. Vaikka tavoite karkaakin kauemmaksi, tarvitaan päämäärä, tie sinne ja ensi askeleet.

Kyse on myös siitä keiden ehdoilla ja keiden hyväksi päätöksiä tehdään. EU on harvainvaltainen suurvaltarakennelma, jossa köyhät köyhtyvät ja rikkaat rikastuvat. Suomalaiset maksavat yhä enemmän – nyt jo yli tuhat miljoonaa euroa vuodessa – siitä, että EU tuhoaa yhteiskuntamme perustaa.

Poliittisten puolueiden ja vaikuttajien tehtävänä on esitellä omat vaihtoehtonsa kansalaisille ja hakea niille tukea. Edistystä on, jos lupaukset ja teot ovat yhdenmukaiset. Edistystä on sekin, jos kaikki vaihtoehdot saavat edes kohtuullisen tasapuolisen kohtelun julkisuudessa ja uusien puolueiden syrjintä lopetetaan.

Toivon näköala on olemassa. Ensi askeleita uuteen suuntaan ovat ”pieleen menee mutta mitään ei voi” –asenteesta ja vanhoista vallanpitäjistä luopuminen. Suomen uusi tie tarkoittaa umpikujasta kääntymistä sekä omaan rahaan ja itsenäiseen lainsäädäntöön siirtymistä. Siis eroa eurosta ja EU:sta. Kaikkia koskeva hyvinvointi ja aito demokratia tarvitsevat perustakseen valtiollista itsenäisyyttä.

Antti Pesonen

Itsenäisyyspuolueen pj. 2004-2015

Murhaamisen taustalla on valtioiden harjoittama terrorismi

Pariisin joukkomurhat vetävät hiljaiseksi. Silmitön raakuus ja tavallisten ihmisten murhaaminen on syytä tuomita jyrkästi.

Järkytyksen ja hämmennyksen keskellä kysellään, miten tuollainen on mahdollista ja mitä on nyt tehtävä. Kuinka vastaavat iskut voitaisiin tehokkaimmin ehkäistä tulevaisuudessa? Siihen pyrittäessä on yritettävä hahmottaa laajempi kokonaiskuva, olkoon se kuinka vaikeaa tahansa.

New Yorkin v. 2001 kaksoistorni-iskujen jälkeen USA:n presidentti G.W.Bush totesi terroristeista ja heidän tukijoistaan, että "He vihaavat vapauttamme". Lähes samoin sanoin kuvasi tilannetta nyt Pariisin joukkomurhien jälkeen ulkoministeri Soini. Soinin mukaan Euroopassa ja maailmalla on tahoja, jotka vihaavat länsimaista järjestelmää ja länsimaista ajatusmaailmaa.

Soinin ja Bushin selitykset terrorismin syiksi ovat kovin keveitä. Jos tyydytään pelkästään niihin, ollaan heikoilla kestävien vastausten löytämisessä.

Ääri-islamilainen ISIS on ottanut vastuun Pariisin joukkomurhista. ISIS on jo aiemmin osoittanut häikäilemättömyytensä ja piittaamattomuutensa siviiliuhreista. Se mitä ilmeisimmin ansaitsee kaiken mahdollisen vastarinnan.

Jos todella halutaan vähentää terrorismin kasvua, on kuitenkin kaivettava syvemmältä. USA:n demokraattien presidenttiehdokkaaksi pyrkivä Bernie Sanders sanoi Pariisin joukkomurhien jälkeen, että Yhdysvaltain hyökkäys Irakiin vuonna 2003 pisti liikkeelle Lähi-idän nykyisen myllerryksen. Tämä on epämiellyttävä totuus.

USA ja sen liittolaiset ovat vastuussa miljoonaluokkaan nousevasta määrästä siviilien kuolemia Lähi-idässä. Siinä on vertaansa vailla oleva kasvualusta terrorismille. Todisteita kaipaaville voi muistuttaa USA:n aiemman ulkoministerin Madeleine Albrightin tv-lausunnosta, kun häneltä kysyttiin puolen miljoonan irakilaislapsen kuolemasta USA:n pakotteiden tuloksena. Albright myönsi, että tämä oli ”vaikea valinta” hänen ministeriölleen, mutta ”Nähdäksemme tämä oli sen arvoista”.

Syyrian sisällissota on klassinen esimerkki suurvaltapolitiikan kyynisestä piittaamattomuudesta, jonka laskut päätyvät viattomien siviilien maksettavaksi. Länsi mahdollisti aiemmin ISISin nousun ja nyt suurvallat tukevat sisällissodan eri osapuolia. Jos ISIS aiotaan todella murskata, muun muassa (lännen läheiseksi liittolaiseksi kutsutun) Saudi-Arabian pitäisi lopettaa tukensa kyseiselle terroristijärjestölle.

Valtioiden valtarakenteille terrorismi on järkytys siksi, että valtioilta on viety väkivallan monopoli.

Yksi sodan ongelmista on, että yksikin voi sen aloittaa, mutta yksi ei voi sitä lopettaa. Vakauden rakentaminen vaatii vähintään vuosikymmenien mittaista pitkäjänteistä työtä, mutta aseellisten konfliktien lietsominen onnistuu nopeammin.

Kaiken tämän vuoksi myös Suomessa on syytä kiinnittää huomiota siihen, millaisessa toiminnassa olemme kansainvälisesti mukana. Kriisinhallinta-termin väärinkäytöllä Suomelle aiemmin tärkeää rauhanturvaamista venytettiin sodankäynnin suuntaan Afganistanissa.

Nato-vetoisiin operaatioihin osallistuminen kasvattaa tulevaisuudessa vaaraa siihen, että olemme enemmänkin osa suurvaltapolitiikan tuottamia ongelmia kuin niiden ratkaisuja. Nato-jäsenyys sinetöisi tuon yhtälön: on selvää, että Suomi ei voisi toimia sotilasliiton "vapaamatkustajana", vaan tarjoaisi joukkojaan apuvoimiksi lännen suurvaltapolitiikan kulloinkin hyväksi katsomiin operaatioihin.

Antti Pesonen

Itsenäisyyspuolueen pj. 2004-2015

Sadannen kerran: Suomi tarvitsee oman rahan!

Kirjoitus on lisätty näille sivuille 25.8.2015.

Euron tulevaisuudesta on aloitettava avoin keskustelu. Näin vaatii valtiovarainministeri Alexander Stubb. Hän sanoi puheessaan 24.8.2015, että ”Euro on ollut Suomen historian ylivoimaisesti vakain valuutta. Se tekee meidän valuutasta niin hienon, että ensimmäistä kertaa meillä on sananvaltaa.  Aiemmin meidän markkahan oli suurvaltapolitiikan väline”.

Jaa että Suomen markka (1860-2002) oli suurvaltapolitiikan väline? Millä ihmeen tavalla? Miten pienen maan oma raha voi olla suurvaltapolitiikan väline? Onko Ruotsin kruunu nyt suurvaltapolitiikan väline?

Stubbin mukaan ”meidän” valuutta on niin hieno, että ensimmäistä kertaa meillä on sananvaltaa. Mihin suomalaisilla nyt on sananvaltaa? Ei ole omaa rahaa, ei omaa rahapolitiikkaa, ei itsenäistä talouspolitiikkaa. Kun rahan kurssi ei jousta, pitää ihmisten joustaa. Työttömyys ja köyhyys lisääntyvät. Yhteiskunnallisen kehityksen ohjat on annettu pois käsistä.

Ja todellakin euro on suurvaltapolitiikan väline – eikä markka! Eurolla alistetaan valtiot ja kansalaiset markkinakuriin. Valtiot on alistettu yksityispankkien laina-asiakkaiksi, vaikka nuo valtiot – siis kansalaiset, veronmaksajat – joutuvat takaamaan pankkien pystyssä pysymisen. Euron avulla viedään pohja julkisilta palveluilta ja yksityistetään kansallisomaisuuksia. Tästä harvainvallasta harvat hyötyvät, monet kärsivät.

On pakko olla tyly. Lainaan professori Keijo Korhosta, joka 1990-luvun alussa sanoi, että elämme poliittisten kääpiöiden aikaa. Myöhemmin Korhonen on todennut, että EU-Suomi muistuttaa yhä enemmän potilaiden runnaamaa hullujenhuonetta. Pahinta arviossa on sen totuudenmukaisuus.

Stubbin väite euron vakaudesta on kaiken muun keskellä vähemmän huomiota herättävää. Mutta millainen olisi ollut epävakaa euro? Euro vahvistui muutamassa vuodessa esim. suhteessa USA:n dollariin yli 90 prosenttia. Se tuli Suomessa hyvin kalliiksi.

Entä se avoin keskustelu euron tulevaisuudesta? Mitään todella avointa keskustelua EU-asioista ei Suomessa ole ollut tähän mennessä.

Hallituksessa on nyt keskusta, joka ratkaisi Suomen EU-jäsenyyden 1994 vastoin omien äänestäjiensä enemmistön tahtoa. Siellä on perussuomalaiset, joka nousi suurpuolueeksi, koska esitti olevansa vaihtoehto europolitiikalle, ja valtamedia tarjosi tämän näennäisopposition äänestäjille tarjottimella. Siellä on kokoomus, joka yhdessä edellisten kanssa toteuttaa hyvässä hengessä kansalaisten enemmistöä kyykyttävää politiikkaa.

Meneillään on harvainvallan ja kansanvallan kamppailu. Harvainvalta on nyt tukevasti niskan päällä, koska kansalaiset on vallannut alistuminen. Taisi olla Snellman, joka 1800-luvun synkkinä hetkinä kirjoitti, että ”Suomen kansa on laskettu hautaansa. Siitä itsestään riippuu nouseeko se sieltä”.

Antti Pesonen

Itsenäisyyspuolueen entinen pj.

Nationalismista ja vastakkainasettelun tunnistamisesta

(Kirjoitus on lisätty näille sivuille 31.7.2015.)

Intian itsenäisyysliikkeen keulahahmo Mahatma Gandhi vaati maalleen itsenäisyyttä, koska näki, että se on ainoa tapa lopettaa Intian poliittinen ja taloudellinen riisto. Nyt tarvitaan laajemminkin gandhilaista nationalismia. Valtioista – ja samalla niiden kansalaisista – on tullut uudenlaisen riiston kohteita. Uudenlaisessa siirtomaavallassa riistäjiä eivät niinkään ole toiset valtiot, vaan suuryritykset, -sijoittajat ja –pankit. Sen sijaan, että valtiot palvelisivat kansalaisiaan, ne palvelevat ylikansallista taloudellista yläluokkaa.

Uusi riistojärjestelmä on toteutettu useimmiten kansalaisten valitsemien poliittisten päättäjien voimin. Yhtenä tärkeänä osana valtioiden alistamisessa lainoittajien armoille on ollut kansallisvaltion ja kaiken kansallisen maalaaminen mustaksi. On rumaa puhua kansasta – paitsi että "kyllä kansa tietää", saa aina makeat naurut, kun se eduskunnassa takinkäännön lomassa heitetään. Kuitenkin esim. Suomen kansa tarkoittaa Suomessa asuvia Suomen kansalaisia, ei sen kummempaa.

Kansallisvaltioiden ja kansalliseen viittaavan hävittäminen on ollut välttämätöntä, jotta ylikansallinen rahavalta on voinut päästä nykyiseen asemaansa. Paradoksaalisesti, siis näennäisen järjettömästi, tätä ovat edesauttaneet erityisesti vasemmistolaisiksi kutsutut puolueet. Suomessa SDP on ollut euromyönteisin puolue. Martti Ahtisaari oli SDP:n presidenttiehdokas, ja presidenttinä hän vertasi EU-jäsenyyden vastustajia fasisteihin. EU on, Hannu Taanilaa lainaten, kansainvälisen kapitalismin työrukkanen.

Äärinationalismiin kuuluu yleensä oman kansan ja kansallisuuden pitäminen muita parempina tai ylempinä. Siihen kuuluu usein myös rasismi, syrjintä syntyperän, ihonvärin tms. ominaisuuksien perusteella. Äärioikeisto on määritelty mm. siten, että se nojaa kansallisen uudestisyntymän myyttiin. Rasismi on äärioikeistolle tunnusomaista.

Äärinationalismi ja äärioikeisto joutavat historian roskatynnyriin. Niitä ei pidä sekoittaa gandhilaiseen nationalismiin, siis poliittisen ja taloudellisen riiston lopettamiseen, joka on välttämätöntä. Lisäksi tarvitaan vastakkainasettelun tunnistamista. On selvitettävä missä menevät todelliset poliittiset jakolinjat. Oikeisto-keskusta-vasemmisto –jako ei vastaa tämän hetken ongelmiin.

Todelliset jakolinjat kulkevat suhtautumisessa ihmisyyteen ja toisaalta niin sanottuun globalisaatioon.
Suhtautuminen maahanmuuttoon ja maahanmuuttajiin on vastakkainasettelun ydintä. Siitä erikseen myöhemmin.



Antti Pesonen
Itsenäisyyspuolueen puheenjohtaja

Herää Suomi

(Kirjoitus on lisätty näille sivuille 10.6.2015.)

Suomalaisen ”hitautta on sekin, että hän kestää paljon, ennen kuin suuttuu, mutta kun hän on kerran vihastunut, niin hän vihastuu silmittömästi. Hän kärsii nöyränä kovan katovuoden, mutta nurisee, jos vähäinen sade tulee sopimattomaan aikaan. Hän antaa anteeksi sille, joka on hävittänyt hänen omaisuutensa, mutta jos joku varastaa häneltä marhaminnan, hevosen talutusköyden, (hän) tekee siitä käräjäjutun”. Näin kuvasi Topelius tyypillistä suomalaista v. 1875 ilmestyneessä Maamme-kirjassa.

On sanottu, että joka yleistää, on hölmö. Kuitenkin Topeliuksen kuvauksessa suomalaisuudesta on jotakin ohittamatonta. ”Hän saattaa nähdä kultaläjiä jalkainsa edessä, mutta ei tule kurottaneeksi kättänsä niitä ottaakseen.” Tuosta nousee mieleen viime aikojen tuottavien valtionyritysten myynti – ja jopa lahjoitus, kuten Soklin kaivoksen miljardiomaisuuden kohdalla – ulkomaisille sijoittajille. ”Kun hän näin vuorotellen tuhlaa ja näkee nälkää, rikastuvat muukalaiset hänen kustannuksellaan”, kirjoittaa Topelius.

”(Hänellä) on hyvä luontainen ymmärrys, mutta ketään ei voi niin helposti pettää kuin häntä.” Tuoreet hallituspuolueet ja nykyiset ministerit pettivät ennen vaaleja antamiaan lupauksia. Kohua on kyllä syntynyt, mutta se on hälvenemään päin. Kukaan ei odota, että petoksesta seuraa sen kummempaa. Odotusarvo on, että kaikki pettävät ja että jos äänestää toisin kuin on totuttu, menevät äänet hukkaan.

”Häntä inhottavat kaikki uudet mallit ja tavat, mutta kun muut ovat jo lopettaneet käyttämästä niitä, silloin (hän) ihastuu niihin.” Menemättä romukuparin keräykseen, jolla piti ostaa Suomeen kuningas ensimmäisen maailmansodan hävinneestä Saksasta tai Suomen kohtalon liittämisestä Natsi-Saksaan 1940-luvulla, löytyy Suomesta tuoreita esimerkkejä menneisyyteen ripustautumisesta. Eriarvoisuutta ja köyhyyttä tuottava uusliberalismi on henkisesti hylätty maailmalla, mutta täällä sitä ryhdytään vasta toden teolla toteuttamaan. Sotilasliitto Nato on menneisyyden jäänne, mutta nyt siihen on täällä ainakin vallanpitäjien keskuudessa ihastuttu.

Ei liene sääntöä ilman poikkeusta. Ja todellisuus on vieläkin moniulotteisempi kuin Topeliuksen laaja kuvaus suomalaisuudesta. Se kuitenkin haastaa erittelemään yhteiskunnallista todellisuutta.

Kyky eritellä elämäänsä oli jo antiikin Epikuroksen mukaan yksi ihmisen onnellisuuden osa. Jos näin on, miksi se ei olisi myös osa yhteiskuntaelämän onnistumista. Sama asia on sanottu myös toisin: Demokratia syntyy keskustelusta. Vaikka emme ole tottuneet päättämään omista asioistamme, ei ole myöhäistä opetella.

Politiikassa ja yhteiskunnassa on kyse kehityksen suunnasta. On kysyttävä mennäänkö oikeaan vai väärään suuntaan. Sen arvioimisessa ratkaisevaa on näkökulma. Onko kyse kaikkien pärjäämisestä vai vain joidenkin hyvinvoinnista.

Moni suomalainen näkee, että vallan ja pääomien kasautumisen sekä eriarvoisuuden kasvun suunta on väärä. Meneillään on harvainvallan ja kansanvallan kamppailu. Sen lopputulos on selvä. Harvainvalta tulee näennäisestä vahvuudestaan huolimatta häviämään, kun kansalaiset laajasti heräävät toimimaan muutoksen puolesta.



Antti Pesonen
Itsenäisyyspuolueen puheenjohtaja

Kipeä petos

(Kirjoitus on lisätty näille sivuille 28.5.2015.)

Sipilän hallituksen ohjelman vision mukaan kymmenen vuoden kuluttua ”Yhteiskunnassamme vallitsee luottamus”. Tätä sopii toivoa. Tuleva hallitus on kuitenkin vienyt luottamukselta pohjan pois jo ennen aloittamistaan.

Tuleva pääministeri ”vetoaa syvästi” hyväosaisiin esimerkin näyttämiseksi ja sanoo, että vahvojen ja hyväosaisten on kannettava muita suurempi vastuu. Hallitus ei korota suurimpien tulojen verotusta. Sen sijaan se leikkaa työttömiltä, opiskelijoilta ja lapsiperheiltä. Oikeutettua tyrmistystä on aiheuttanut se, että johtavat ministerit poseerasivat muutamia viikkoja sitten vaalien alla ”Koulutuksesta ei leikata”-kylttien kanssa ja nyt ovat leikkaamassa koulutuksesta 600 miljoonaa euroa.

Keskusta, kokoomus ja perussuomalaiset ovat korostaneet, että tarvitaan kipeitä  päätöksiä. Erityisen kipeältä saattaa tuntua se, että äänestäjiä on petetty pahasti. Tämä ei toki ole uutta. Perustuuhan viime vuosikymmenten politiikka Suomessa siihen, että maalta on viety sekä itsenäisyys että oma raha selkeästi valtiopetoksen merkit täyttävillä päätöksillä. Uusi hallitus osoittaa ainakin, että petoksen jatkumiseen voi luottaa.

Perussuomalaiset nousi suurpuolueeksi, koska sitä on moni pitänyt vaihtoehtona harjoitetulle politiikalle. Nyt perussuomalaiset toteuttaa hallitusohjelmaa, jonka mukaan ”EU:n jäsenyys on poliittinen valinta, joka kytkee Suomen läntiseen arvoyhteisöön”, ”EU on Suomelle tärkeä turvallisuusyhteisö”, ”Suomi kannattaa EU:n turvallisuus- ja puolustuspolitiikan vahvistamista”, ”EU:n ja Yhdysvaltojen kauppa- ja investointikumppanuussopimukse

n (TTIP) solmiminen on tärkeä tavoite” ja ”EU:n ulkopoliittinen yhtenäisyys on keskeistä sen kansainvälisen vaikutusvallan kannalta”.

Perussuomalaisten kipeä petos on juuri siinä, että se on esittänyt olevansa vaihtoehto, mutta ei sitä ole.

Hallitusohjelma toteaa, että ”Ulko- ja turvallisuuspolitiikan tavoitteena on … turvata maamme itsenäisyys”. Kuitenkaan ei ole mitään itsenäisyyttä turvattavaksi. Suomen  itsenäisyydestä on EU-jäsenyydessä luovuttu.

Hallitusohjelmassa on hyviä tavoitteita mm. eriarvoisuuden vähentämisestä ja vanhusten kotihoidon kehittämisestä. Niiden toteutumista sopii epäillä, koska rahoitus.

Alkava hallituskausi toivottavasti kypsyttää suomalaisia vaatimaan suoraa kansanvaltaa, siis sitovia kansanäänestyksiä. On päästävä avoimempaan julkiseen keskusteluun maamme tulevaisuuden vaihtoehdoista.

Itsenäisyyspuolue tulee tarjoamaan jatkossakin äänestäjille vaihtoehdon, joka ei petä. Suomi tarvitsee hyvinvoinnin ja kansanvallan perustaksi oman rahan ja itsenäisyyden.


Antti Pesonen
Itsenäisyyspuolueen puheenjohtaja

IPU on suurin Suomen itsenäistymistä ajava puolue

(Kirjoitus on lisätty näille sivuille 13.5.2015.)

Puoli prosenttia annetuista äänistä saanut Itsenäisyyspuolue (IPU) on suurin Suomen itsenäistymistä – siis EU:sta eroamista - ajava puolue. Kaikki uuteen eduskuntaan valitut puolueet kannattavat Suomen pysymistä eurossa ja EU:ssa.

Tilanne on näkökulmasta riippuen joko järkyttävä tai sitten jotakin muuta. Selvää on ainakin se, että Suomen uudelleen itsenäistymistä kannattaa huomattavasti suurempi joukko kansalaisia kuin IPU:n äänimäärä kertoo. Äänestyspäätöksiä on selvästikin tehty paljolti muilla perusteilla, kuin kannattamalla ajatusta Omalla rahalla tulevaisuuteen, joka oli IPU:n vaalilause.

Reiluja vaaleja ei ollut, joten IPU:n ja muiden ilman puoluetukia toimivien  haastajapuolueiden viestit jäivät valtapuolueiden varjoon.

Nyt kasataan hallitusta, jossa toivottavasti ovat mukana edellisen eduskunnan oppositiopuolueet. Äänestäjät ja muutkin näkevät ajan myötä mitä on tilattu. Uusikin hallitus on lähinnä EU:n hallinto Suomessa. Politiikan suuressa linjassa ei ole näkyvissä merkittävää muutosta, koska asiat päätetään edelleen suurelta osin Brysselissä.

Valtion itsenäisyys tarkoittaa muista valtioista riippumatonta lainsäädäntövaltaa, itsenäistä tuomioistuinlaitosta ja omaa ulkopolitiikkaa. Näitä ei EU-Suomella ole.

Puoli prosenttia eduskuntavaalien äänistä on aika vähän. Olla suurin maamme itsenäistymistä ajava (puoluerekisteriin palaava) puolue on sen sijaan aika paljon enemmän.

IPU:n ihmiset voivat omalla työllään ja yhdessä hyväksyttyihin tavoitteisiin nojaten huolehtia siitä, että eurottumispolitiikalle on tarjolla perusteltu vaihtoehto. Kyse on  valtiollisen itsenäisyyden palauttamisesta toimivan kansavallan ja kaikkia koskevan hyvinvoinnin perustaksi. Kyse on myös Suomen pelastamisesta sotiin vievältä EU- ja Nato-seikkailulta.

IPU:n ekologinen lokero puoluekentässä on osittain hukassa. Tämä on ymmärrettävää, koska puolueiden jako oikeistoon ja vasemmistoon on vanhentunut, eikä uudenlaista jaottelua ole vielä muodostunut. IPU on yhtiövallan ja kansanvallan kamppailussa kansanvallan – ja suoran demokratian – puolella.



Antti Pesonen
Itsenäisyyspuolueen puheenjohtaja

Miksi Suomi ripustautuu menneisyyden unioniin?

(Kirjoitus on lisätty näille sivuille 8.5.2015.)

Vajaat sata vuotta sitten kerättiin romukuparia, jotta vasta itsenäistyneeseen Suomeen saataisiin ostettua kuningas Saksasta. Kuningas Väinö ensimmäistä ei tullut kuitenkaan.

Jatkosodassa Suomen johto ripusti maamme kohtalon natsi-Saksan menestykseen. Tunnetuin tuloksin. Suomi onneksi säästyi saksoittumiselta, miehitykseltä ja jakamiselta.

Nyt Suomi on poliittisen eliitin toimin laitettu Euroopan unionin pakkopaitaan. On luovuttu valtiollisesta itsenäisyydestä – on siis alistettu lainsäädäntö, tuomioistuimet ja ulkopolitiikka EU:lle. On luovuttu omasta rahasta ja sen myötä itsenäisestä talouspolitiikasta. Yhteiskuntapolitiikan suunta ei ole omissa käsissä. Tästä suomalaiset maksavat yli tuhat miljoonaa euroa vuodessa EU:lle. Todelliset kustannukset hyvinvointiyhteiskunnan tuhoamisesta ja kansallisomaisuuden ryöstöstä ovat moninkertaiset.

EU on eurooppalainen ruutitynnyri. Sen politiikka näyttää pehmeältä, mutta tulokset - eriarvoisuus ja köyhyys – ovat tappavia.

Käsillä olevia ongelmia ovat eriarvoisuuden lisäksi muiden muassa yhtiövallan yliote kansanvallasta ja kestämätön luontosuhde.

Näissä asioissa EU on ongelma, ei ratkaisu. EU on suurten jäsenmaiden – nykyisin lähinnä Saksan – ja suuryritysten ohjaama harvainvalta. Sen kulissit ovat komeat, mutta elinvoima heikko.

On tutkimisen ja miettimisen arvoista, miksi Suomessa ripustaudutaan tuhoon tuomittuihin hankkeisiin yhä uudestaan. Pitkä alamaisuuden perinne ja johdon heikko itsetunto tuskin selittävät kaikkea.

Eurooppa-päivä 9.5. on täynnä tyhjiksi jääneitä lupauksia. EU on varastanut Eurooppa-käsitteen itselleen. Loukkaus häpäisee vain esittäjänsä tässäkin tapauksessa.

Euroopan rikkaus on sen moninaisissa kulttuureissa, kielissä ja historioissa. Euroopan mahdollisuudet – missä ne ovatkaan – eivät ole ainakaan nykyisen EU-harvainvallan jatkamisessa.

Tarvitaan tasapainoa ihmisten välille, talouden ja markkinoiden alistamista ihmistä palvelemaan ja tasapainoa ihmisen tarpeiden ja luonnon kestokyvyn välille. Yksinkertaista mutta ah niin vaikeaa.



Antti Pesonen
Itsenäisyyspuolueen puheenjohtaja

Työ ja hyvinvointi pitää miettiä uudelleen

(Kirjoitus on lisätty näille sivuille 1.5.2015.)

Työkään ei ole niin kuin ennen. Tuotannon ja ihmistyön yhteys on – ei vielä kokonaan katkennut mutta – muuttunut. Tuotannon väheneminen vähentää kylläkin työpaikkoja, mutta yhtälö ei välttämättä toimi toisin päin. Tuotannon lisääminen ei siis tuo lisää työtä.

Vuoden 1990 jälkeen Suomen kokonaistuotanto (BKT) on kaksinkertaistunut. Samaan aikaan tehtyjen työtuntien määrä on pysynyt ennallaan. Yhä on silti vallalla ajatus, että kasvu tuo työtä ja vieläpä hyvinvointiakin. Näin on ollut 1980-luvulle asti, mutta ei ole enää.

Hyvinvoinnin mittarit kääntyivät laskuun jo 1980-luvun jälkipuoliskolla. Kokonaistuotanto on sen jälkeen kasvanut paria eurolamaa lukuun ottamatta.

Suomesta on hävinnyt 80 000 teollista työpaikkaa vuoden 2007 jälkeen. Rikkaissa teollisuusmaissa työttömien määrä on samaan aikaan kasvanut yli 50 miljoonalla. Samalla myös miljonäärien määrä on kasvanut.

Niin sanottu globalisaatio on merkinnyt työn siirtymistä hikipajoihin, usein orjuutta muistuttaviin olosuhteisiin. Se on merkinnyt myös varallisuuden keskittymistä harvojen käsiin.

Meneillään on uudenlainen riiston aika. Riistäjinä eivät ole niinkään valtiot, kuin ylikansallisesti toimivat yritykset, sijoittajat ja pankit. Tämä uudenlainen siirtomaavalta alistaa lähes kaikkien maiden kansalaisia. Rikkaiden maiden riisto on peitetty velkaan, joka on lankeamassa maksuun muuallakin kuin Kreikassa.

EU-maiden kokonaisvelka on lähes viisinkertainen niiden kokonaistuotantoon verrattuna. Keinottelutalous on ottanut niskalenkin reaalitaloudesta. Siitä kertoo, että maailman pankkien taseissa olevien johdannaisten arvo on kymmenkertainen maailman kokonaistuotantoon verrattuna.

Nykyinen talousmalli perustuu velkarahaan ja sen tuomaan kasvun pakkoon. Tämä malli on kuilun partaalla.

Suomessa todellinen työttömien määrä on lähes puoli miljoonaa. Uusista työpaikoista n. 80 prosenttia on osa-aikaisia tai muuten epätyypillisiä. Kuitenkin tekemätöntä työtä on paljon. Hoitoaloille tarvittaisiin kipeästi lisää tekijöitä, rakennusten korjausvelka on Suomessa jopa 50 000 miljoonaa euroa, huonokuntoiset tiet odottavat korjaajiaan. Vanhentuneen energiajärjestelmän uudistaminen tarjoaisi paljon uutta työtä. Omavaraisuuden lisääminen toisi työtä monella muullakin alalla.

Miksi siis työttömyys yhä kasvaa? Kyse on harjoitettavasta politiikasta. Valtio on kuohittu ja viety pankkien lainajonoon yritysten ja yksityishenkilöiden seuraksi. Markkinoista, joiden pitäisi olla valtion ja kansalaisten renki, on tehty isäntä. Niin kauan kuin näin on, ei näy muutosta parempaan työllisyyden tai hyvinvoinnin suhteen.

Rahan hallinta kuuluu valtiolle. Sen tulee olla aktiivinen toimija, jotta tärkeät työt tulevat tehdyiksi ja kaikkien pärjääminen voidaan turvata.

Nykyisen poliittisen ja taloudellisen riiston lopettaminen on kansalaisten käsissä. Se jatkuu niin kauan kuin sitä siedetään. Ja vain niin kauan.



Antti Pesonen
Itsenäisyyspuolueen puheenjohtaja

Pitääkö Suomen itsenäisyys palauttaa?



Käsillä olevissa vaaleissa on kyse myös Suomen itsenäisyydestä.

Neuvoa-antaneessa kansanäänestyksessä EU-jäsenyydestä syksyllä 1994 yli 43 prosenttia äänestäneistä äänesti EU-jäsenyyttä vastaan. He äänestivät samalla Suomen itsenäisyyden puolesta, koska EU-jäsenyys merkitsi Suomen valtiollisen itsenäisyyden menettämistä. EU-jäsenyyttä ajaneet ovat kylläkin väittäneet Suomen itsenäisyyden vain vahvistuneen.

Nyt yli 20 vuoden EU-jäsenyyden jälkeen eduskunnassa ei ole yhtään puoluetta, joka vaatisi Suomen itsenäisyyden palauttamista, siis eroamista EU:sta. Edes oman rahan palauttamista ei vaadi mikään viime vaaleissa eduskuntaan valituista puolueista.

Tilanne on merkillinen, sillä sellaisia suomalaisia, jotka haluavat Suomen eroon eurosta ja/tai EU:sta on kymmeniä prosentteja äänioikeutetuista – todellisuudessa ehkä enemmistö. Ensimmäinen selitys nykytilalle on se, että on äänestetty muilla perusteilla. Lisäksi monet pitävät Suomea edelleen itsenäisenä, kuten virallinen Suomi väittää. Monet EU-jäsenyyden vastustajat ovat myös äänestänet niin sanottuja EU-kriitikoita, jotka eivät aja todellisuudessa muutosta nykytilaan. Paljon vaikuttaa sekin, että vaalit eivät ole vapaat ja reilut. Äänestäjillä ei ole kunnollista mahdollisuutta verrata haastajien ja vallassa olevien tavoitteita keskenään. Muitakin selittäviä tekijöitä on. Yksi niistä on pettymyksen muuttuminen äänestämättömyydeksi, joka tukee entisen politiikan jatkumista.

Itsenäisen valtion tunnusmerkkejä ovat muista valtioista riippumaton lainsäädäntövalta, omaan lainsäädäntöön nojaava itsenäinen tuomioistuinlaitos ja oma ulkopolitiikka. Mitään näistä itsenäisyyden merkeistä ei EU-Suomella ole. EU:n lait ovat jäsenmaiden lakien yläpuolella, EU:n tuomioistuimen päätökset ovat jäsenmaiden tuomioistuinten päätösten yläpuolella ja Suomi on luopunut itsenäisestä ulkopolitiikasta kun on sitoutunut EU:n ulko-, turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaan.

Oma raha ei tee valtiota itsenäiseksi, mutta ilman omaa rahaa valtio ei voi olla itsenäinen.

Alamaisuus jatkuu niin kauan kun sen annetaan jatkua. Näissä vaaleissa on mahdollisuus näkyvän suunnanmuutoksen aloittamiseen.

Kun äänestää Itsenäisyyspuolueen ehdokasta, äänestää samalla Suomen oman rahan ja itsenäisyyden palauttamisen puolesta.

Kun IPU on eduskunnassa, itsenäisyysvaihtoehdosta ei enää voida vaieta. IPU:a siis kannattaa äänestää jo suuremman avoimuudenkin takia.



Antti Pesonen
Itsenäisyyspuolueen puheenjohtaja

Äänten hukkaan menemistä pelkääville

(Kirjoitus on lisätty näille sivuille 16.4.2015.)

Politiikan suunnan muutosta haluaa merkittävä osa suomalaista. On siis luonnollista, että uutta suuntaa tarjotaan nyt puoluekentän laidasta laitaan.

Myös ne, joiden päätöksillä tähän on tultu, tarjoavat korjausliikettä ja Suomen kuntoon laittamista yms. Miten tuollainen tapahtuu, kun uusia ajatuksia vanhentuneilta puolueilta ei juuri kuulu, on kysymys, joka kuuluisi esittää. Itsenäisyyspuolue esittäisi tuon kysymyksen vallassa oleville, jos meillä olisi reilut ja vapaat vaalit. Nyt kun näin ei ole, haastajat eivät pääse samoihin pöytiin valtapuolueiden kanssa. Näin äänestäjillä ei ole mahdollisuutta verrata haastajien ja valtapuolueiden väitteiden pitävyyttä.

On ymmärrettävää, että moni äänestäjä on hämmentynyt. IPU:n suurin haaste ei enää ole tuntemattomuus, vaan se kuinka äänestäjät voivat karistaa mielestään sinne iskostuneen ajatuksen äänten hukkaan menemisestä. Yleinen hokema on, että pienille puolueille annetut äänet menevät hukkaan. Tätä asiaa on syytä miettiä. On kysyttävä mistä vaaleissa on kysymys.

Vaalit ovat kansalaisten mahdollisuus vaikuttaa tulevan politiikan sisältöön ja valita lainsäätäjät. Kun tämän perusteella äänestetään, valitaan puolue ja ehdokas, joiden tavoitteet ovat äänestäjän mielen mukaiset.

Jos lähdetään ajatuksesta, että pitää ennen muuta äänestää niin, että ehdokas tulee valituksi, voidaan samalla hylätä tavoite vaikuttaa tulevan politiikan sisältöön.

Ääni menee hukkaan, jos äänestää omia tavoitteitaan vastaan. Myös antamatta jätetty ääni menee hukkaan, jos äänen säästäjä ei ole tyytyväinen vallitsevaan politiikkaan. Äänestämättä jättäminen nimittäin tukee vallassa olevia.

Gallupeilla paitsi mitataan, myös mainostetaan ja vaikutetaan. Jokainen voi miettiä ja päättää, äänestääkö itsenäisesti vai gallupien perusteella.

Vaaleissa pienistä voidaan tehdä suurempia ja suurista pienempiä.

EU-Suomi on poliittisen ja taloudellisen riiston kohteena. Kyse on tuon riiston jatkumisesta tai lopettamisesta. Brechtin sanoin: Kenestä riippuu sortovallan jatkuminen? Meistä. Kenestä riippuu sortovallan murskaaminen? Myös meistä.

Kaikki nykyiset eduskuntapuolueet ovat europuolueita. Ne kannattavat Suomen pysymistä eurossa ja EU:ssa. Itsenäisyyspuolue on väline, jota voidaan käyttää oman rahan ja itsenäisyyden palauttamiseen. Ne voidaan palauttaa eduskunnan enemmistöpäätöksellä. Näitä vaaleja voidaan käyttää suunnanmuutoksen aloittamiseen.

Pienikin IPU:n eduskuntaryhmä voi taata sen, että itsenäisyysvaihtoehtoa ei enää vaieta  Suomessa. IPU:n nousu eduskuntaan on suurin muutos mitä vaaleissa nyt voi tapahtua.



Antti Pesonen
Itsenäisyyspuolueen puheenjohtaja

Hätätila

(Kirjoitus on lisätty näille sivuille 10.4.2015.)

Kun puolustusministeri ilmoittaa Suomen tiivistävän yhteistyötä
Venäjää vastaan, käsillä on hätätila. Itärajalle vilkaisemalla
selviää nopeasti, että siellä on rauhallista. Hätätila on Suomen
hallituksen sisällä, josta käsin ylimielisyyden,
ymmärtämättömyyden ja piittaamattomuuden yhdistelmä aiheuttaa
laaja-alaista tuhoa, nyt ulko- ja turvallisuuspolitiikassa. Onneksi
vaalit ovat käsillä, ja Haglund on mahdollista korvata henkilöllä,
jota kiinnostaa Suomen turvallisuus.

Suomen turvallisuus edellyttää oman alueen koskemattomuudesta
huolehtimista, ja se puolestaan rakentuu maanpuolustuksesta,
liennyttävästä politiikasta ja liittokuntien ulkopuolella
pysymisestä, sen varmistamisesta, että Suomen alueella ei toimi
minkään vieraan vallan joukkoja. Suomen ei tule ilmoittautua olevansa
ketään vastaan, ja erityisen typerää ja vaarallista on puhua
Venäjää vastaan asettumisesta.

Haglund on vaalien lähestyessä ottanut tavakseen korostaa, ettei
mikään hänen tempauksensa liity Natoon. Järjestelmällisesti ne ovat
liittyneet nimenomaan Natoon, mutta läntiseen sotilasliittoon
liittymättäkin on toki mahdollisuus typerehtiä. Riittää kun unohtaa
Napoleonin opetuksen siitä, että neulanpistoja tulee välttää, koska
niitä voi seurata tykinkuulia. Oma lukunsa on Haglundin tapa sivuuttaa
eduskunta ja puolustusvaliokunta. Tämä nähtiin isäntämaasopimuksen
yhteydessä, ja nyt jälleen Venäjää vastaan asettumisessa.

Haglund ei toki ole hallituksen ainut sotahoukka, niinpä vaaleissa
vaaditaan suurta muutosta. Suomella ei kerta kaikkiaan ole varaa
nykyisen edesvastuuttomuuden jatkamiseen, koska ulko- ja
turvallisuuspolitiikka on edelleen pienen valtion elämän ja kuoleman
kysymys.



Antti Pesonen
Itsenäisyyspuolueen puheenjohtaja

Itsenäisyyspuolue on Kokoomuksen tärkein haastaja

(Kirjoitus on lisätty näille sivuille 8.4.2015.)

Itsenäisyyspuolue on Kokoomuksen tärkein haastaja ensi viikon
sunnuntain eduskuntavaaleissa. Asetelman tekee näin selkeäksi se,
että kaikki nykyiset eduskuntapuolueet ovat Kokoomuksen tietoisia tai tahattomia
myötäilijöitä. Ipun vaalilause ”Omalla rahalla tulevaisuuteen”
tarjoaa sen sijaan selkeän vaihtoehdon nykyiselle politiikalle – ja
samalla myös haastaa sen valtaklikin, joka on pitänyt pilkkanaan
demokratiaa jo neljännesvuosisadan tuolileikillään, jossa suuret
puolueet vuorollaan esittävät oppositiota ja vuorottelevat
hallitusvastuussa niin, että mikään ei varmasti muutu.

Ei muutosta ole luvassa tälläkään kertaa, vaikka kaikki puhkilobatut
kokoomuslaiset vaihdettaisiin kaikkein paksunahkaisempiin kepulaisiin.
Sama näköalattomuus ja siitä kumpuava toivottomuus yhteiskunnassa
jatkuu. Käynnissä on irvokas huutokauppa siitä, kuka ”uskaltaa”
esittää suurimpia julkisen sektorin leikkauksia. Eduskuntapuolueista
Vasemmistoliitto puhuu elvytyksestä – jonka se aikoo tehdä
kasvattamalla valtion euromääräistä velkaa, eli lainata
liikepankeilta vierasta valuuttaa, joka ei ole Suomen omissa käsissä.
Kreikan pyristely euroalueen pihdeissä antaa varoittavan esimerkin
siitä, millaista elämä on silloin, kun liikepankeilla on veto-oikeus
valtion budjettiin. Tämän vuoksi euroa kannattava Vasemmistoliittokin
on lopulta kokoomuslaisen politiikan myötäjuoksija.

Talous merkitsee paljon, mutta ei kaikkea. Valitettavasti on kuitenkin
niin, että Suomen taloudellinen umpikuja ei jää ainoaksi nykyisten
vallanpitäjien saavutukseksi – pimeä pussinpohja häämöttää
myös ulko- ja turvallisuuspolitiikassa. Nato-jäsenyydestä haetaan nyt
kuvitteellista turvaa paikkaamaan niitä ongelmia, jotka itsenäisen
valtion suvereniteetista luopuminen EU-jäsenyyden myötä on meille
tuottanut. Tilanne muistuttaa alkoholiongelmaisen uutta aamua: pahaa
oloa korjataan entistä suuremmilla annoksilla sitä, mikä on pahan
olon tuottanut. Ajatus ei kanna huomiseen asti.

Kokoomuksen johdolla tehty – mutta ei yksin sen toteuttama –
edesvastuuton poliittinen kokeilu on kestänyt nyt neljännesvuosisadan,
ja tässä tapauksessa voi tosiaan sanoa, että puu on helppo tuntea
hedelmistään. Kun runko on laho ja hedelmät läpimätiä,
mainostoimistoilta tilatut korulauseet eivät riitä kätkemään
totuutta kovin pitkään. On suunnanmuutoksen aika. Ja nyt tarvitaan
niin suuri muutos, että se ei tapahdu hetkessä, mutta olennaisinta on
saada se käynnistymään. Itsenäisyyspuolueen läpimurto näissä
vaaleissa tarkoittaa juuri tuon muutoksen käynnistymistä.



Antti Pesonen
Itsenäisyyspuolueen puheenjohtaja

IPU:n ehdokkaalle tarjottiin loikkaamisesta 5000 euroa

(Kirjoitus on lisätty näille sivuille 1.4.2015.)

Yhtään ääntä ei ole vieläkään annettu huhtikuun 2015 eduskuntavaaleissa, vaikka vaaliuutisoinnista voisi luulla, että ääntenlaskenta on loppuvaiheessa.

Ennakkoäänestyksen lähestyessä vaalit alkavat kiinnostaa myös monia sellaisia, jotka eivät politiikasta muuten piittaa.

Suomessa on käytössä puolueiden kastijärjestelmä. Valtamedia jakaa puolueet eri kasteihin ja näin vaikuttaa äänestyskäyttäytymiseen. Vaaligallupit ovat mittausten lisäksi vaikuttamista ja mainostamista. Ilmankos haastajapuolueita ei niissä mainita edes nimeltä.

Vaalit ovat ennen muuta mahdollisuus vaikuttaa politiikan ja yhteiskunnallisen kehityksen suuntaan. Tämä näkökulma jää osittain pimentoon, kun haastajapuolueita ja niiden tavoitteiden esittelyä syrjitään julkisuudesta. Valtamedia tekee karhunpalvelusta sekä demokratialle että itselleen.

Haastajia kuitenkin noteerataan. Yksi osoitus tästä on, että Itsenäisyyspuolueen ehdokkaalle tarjottiin 5000 euroa siitä, että hän jättäisi vaalikampanjansa kesken ja ilmoittautuisi perussuomalaisten ehdokkaan tukijaksi. IPU:n ehdokas toki kieltäytyi tarjouksesta.

Muutoksen tuulet puhaltavat, kun yhä useammat ovat valmiit äänestämään toisin kuin aiemmin. Kun informaatiota valtapuolueiden vaihtoehdoista ei löydetä valtamediasta, sitä onneksi voidaan löytää netistä.



Antti Pesonen
Itsenäisyyspuolueen puheenjohtaja

IPU:sta voi tulla vaalien suuri yllättäjä

(Kirjoitus on lisätty näille sivuille 28.2.3015.)

Eduskuntavaaleissa muhii yllätys. Pettymys harjoitettuun politikkaan on johtanut siihen, että poliittisesti kodittomien määrä on Suomessa hyvin suuri.

Minulle soitti juuri eläkkeellä jäänyt opettaja. Hän halusi kiittää IPU:a loistavasta vaaliohjelmasta.  http://ipu.fi/eduskuntavaalit-19_4_2015/itsenaisyyspuoleen-eduskuntavaaliohjelma-2015/  Eikä hän ole kiitoksineen yksin.

Uudenlaiselle politiikalle, Suomen suunnan muuttamiselle, on valtava tarve ja kysyntä.

IPU:lla on ohjelma, jossa yhtyy hyvinvoinnin pelastaminen sellaisiin keinoihin, joilla tuo on oikeasti mahdollista.

On siis tarve ja tarpeeseen sopiva ”tuote”. Kun nämä riittävässä määrin kohtaavat, vaaleista tulee suuri yllätys.

IPU:n vaaliohjelman ”Omalla rahalla tulevaisuuteen” tiivistelmä:                                                    1. Suomi tarvitsee oman rahan ja päätösvallan. Hallitusti eroon eurosta ja EU:sta.
2. Kansanvalta harvojen vallan tilalle. Sitovat kansanäänestykset käyttöön.
3. Hyvinvoinnin turvaaminen kasvupakon tilalle.
4. Lisää osallisuutta, toimeliaisuutta ja toimeentuloa. Perustulo ja oikeus työhön.
5. Energiaomavaraisuus uusiutuvilla 100 prosenttiin v. 2030.
6. Puolueettomuuspolitiikka on Suomen paras turva. Nato-jäsenyys on torjuttava.



Antti Pesonen
IPU:n pj.

Työn hintaa alas palkkoihin koskematta

(Kirjoitus on lisätty näille sivuille 11.2.2015.)

Työn hinta on keskeinen asia, kun työllisyyttä halutaan parantaa. Työn hintaa voidaan ja pitää alentaa palkkoihin koskematta.

Itsenäisyyspuolueen vaaliohjelmassa esitetään, että arvonlisäverovelvollisuuden alaraja nostetaan 100 000 euron liikevaihtoon. Tämä helpottaisi varsinkin aloittavien ja pienten palveluyritysten toimintaa.

Toinen ja hyvin merkittävä esitys on se, että maksurasitysta työn sivukuluista pitää siirtää työtä tarjoavilta yrityksiltä automaatiotuotannolle ja muulle toiminalle, joka nyt on vapaa niistä kuluista, joita työhön kohdistetaan. Nykyiset työn sivukulut on siis poistettava, ja vastaavat maksut kerättävä tuotannon jalostusarvon perusteella.

Kun näihin uudistuksiin lisätään IPU:n kannattama perustulo ja alle 1000 euron kuukausitulojen verovapaus, voidaan helpottaa työn tarjoamista ja vähentää nykyistä 450 000 suomalaisen työttömyyttä.

Nykyisiltä päättäjiltä näyttää olevan pallo hukassa, mitä tulee työllisyyden parantamiseen. Hiljattain tehdyn lähes 1000 miljoonan euron yritysveroalen piti muka lisätä työllisyyttä. Herttileili sentään! Yhtä ihmeellisiä ovat pyrkimykset pidentää työuria loppupäästä, kun nuorisotyöttömyys on suurta ja työtä siirretään koneiden tehtäväksi. Maasta puuttuu keskustelu työn käsitteen muuttumisesta.

Nykyinen talousmalli on rikki. Sen korjaamiseen ei näytä olevan mitään halua niillä, jotka hyötyvät pääomien keskittämisestä ja tuotannon siirtämisestä halvimpien kustannusten olosuhteisiin. Suomessa ei voida kilpailla 40 euron kuukausipalkkoja hikipajoissa maksavien  yrityksien kanssa.

Jotakin kuitenkin voidaan tehdä työn tarjoamisen helpottamiseksi. Samalla on rakennettava kestävämpää talousmallia, jossa voidaan huolehtia kaikkien pärjäämisestä ja vähentää yhteiskunnallisia jännitteitä.

Jotta Suomen talous ja yhteiskunnallinen kehitys on omissa käsissä, tarvitaan suunnanmuutos. Tarvitaan oma raha ja itsenäinen lainsäädäntö. Tämän suunnanmuutoksen aloittamiseen voi vaikuttaa äänestämällä. Kun hätä on suuri, on ipu lähellä.

Antti Pesonen
Itsenäisyyspuolueen puheenjohtaja

Äänestikö gallup jo puolestasi?

(Kirjoitus on lisätty näille sivuille 6.2.2015.)

Eduskuntavaalien tulos on melkein selvillä, jos on uskominen lähes päivittäistä uutisointia puolueiden kannatuksesta. Lähiviikkoina esitellään luultavasti jo läpimeneviä kansanedustajiakin, vaikka vaalipäivään on runsaat kaksi kuukautta.

Gallupeilla voidaan mitata puolueiden kannatusta, mutta ennen kaikkea niillä muokataan mielipiteitä. Katsotaan vaikkapa Ylen kuukausittaisia puoluegallupeja. Kun kysytään mitä puoluetta kannatat, valittavana ovat vain nykyiset eduskuntapuolueet nimeltä mainiten. Jos tietää nimetä jonkin uuden puolueen, sen kannatus ilmoitetaan ryhmässä Muut. Kun galluptuloksia esitellään, näkyvissä ovat nykyiset eduskuntapuolueet ja ryhmä Muut. Eli edes sen vertaa ilmaista julkisuutta ei ole uusille puolueille tarjolla, että niiden nimet kerrottaisin julkisuuteen gallupien yhteydessä.

Merkittävintä viimeaikaisissa gallupeissa on poliittisesti kodittomien suuri määrä. 40 prosenttia äänioikeutetuista ei ilmoita puoluekantaansa. Tuosta joukosta löytyy suuren muutoksen mahdollisuus. Sen lisäksi puoluekantansa ilmoittavissa on paljon kannastaan epävarmoja.

Politiikka on paljolti mielikuvapolitiikkaa. Lähes kaikki keinot ovat käytössä. Eräiden eduskuntavaalien alla muutama päivä ennen vaalipäivää tuotiin tv:n pääuutislähetykseen tunnettu professori kertomaan, että kahdelle nimeltä mainitulle puolueelle annetut äänet menevät hukkaan. Toinen noista puolueista oli Itsenäisyyspuolue, silloin tosin toisella nimellä.

Ääni ei mene hukkaan, kun äänestää sitä, jota kannattaa. Käyttämättä jätetty ääni tukee vallassa olevia, koska heillä puolellaan ilmainen julkisuus ja lisäksi suurimmat rahat ostaa äänet mainostamalla. Pahimmillaan ääni ei mene vain hukkaan, vaan toimii äänestäjää  vastaan. Näin on käynyt, jos puolueen harjoittama politiikka ei ole vastannut sen  äänestäjän tahtoa.

Eduskuntavaalit ovat ennen kaikkea mahdollisuus muuttaa politiikan suuntaa. Yhtään tulevien vaalien ääntä ei ole vielä annettu. Niillä, jotka haluavat tehdä osansa Suomen suunnan muuttamiseen, on vielä hyvää aikaa. Ehdokkaaksikin ehtii vielä.

Jokainen voi kysyä itseltään ”Onko puolueeni uskollinen?” Gallupit eivät äänestä vaalipäivänä. Itsenäinen äänestäjä ei anna gallupien äänestää ennakkoon puolestaan, vaan päättää itse miten äänensä käyttää.

http://anttipesonen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/186270-aanestiko-gallup-jo-puolestasi

 Antti Pesonen
Itsenäisyyspuolueen puheenjohtaja