Suomen nettomaksu EU:lle yli tuhat miljoonaa euroa vuodessa

(Kirjoitus on lisätty näille sivuille 6.4.2015.)

Nykyiset eduskuntapuolueet ovat esitelleet kilvan leikkauslistojaan. Lähes kaikissa niissä luvataan suuria leikkauksia peruspalveluihin - kuten terveydenhoitoon ja koulutukseen - ja tulonsiirtoihin. Mikään nykyisistä eduskuntapuolueista ei ole esittänyt ilmeisintä  leikkauskohdetta. Se on Suomesta EU:lle menevä yli miljardin euron vuotuinen nettomaksu.

Vaikka eduskuntavaaleihin on aikaa enää vajaat kaksi viikkoa, julkisuudessa ei ole  keskustelua Suomen EU-politiikan vaihtoehdoista. Euron ja EU-jäsenyyden vaihtoehto on oma raha ja itsenäisyys.

Suomalaiset maksavat EU:lle nyt vuodessa yli tuhat miljoonaa euroa enemmän kuin EU:lta saadaan anomalla takaisin erilaista ”EU-rahaa”. Jäsenmaksun lisäksi EU:lle menevät satojen miljoonien eurojen tullimaksut, jotka kerätään Suomen rajoilla.

Ja mistä maksamme EU:lle yhä enemmän? Maksamme siitä, että EU:n määräämä politiikka tuhoaa hyvinvointia. Vapaaseen kaupankäyntiin tai ihmisten liikkumiseen ei tarvita EU-jäsenyyttä. Euroopan talousaluesopimus (Eta) riittää siihen. Eta-sopimukseen Suomi voi siirtyä EU-jäsenyydestä eduskunnan päätöksellä.

Eurossa ja EU:ssa olemisen hinta suomalaisille on paljon miljardin jäsenmaksua suurempi. Eurokriisin takausvastuut Suomelle ovat kymmeniä miljardeja euroja. Eurovelan korkokulut valtiolle ovat kaksi miljardia euroa vuodessa, nyt kun korot ovat alhaalla. Korot menevät lähinnä ulkomaisille yksityisille rahoituslaitoksille.

Tähän on lisättävä ulkomaisista sotaoperaatioista koituvat satojen miljoonien eurojen menot ja EU:n politiikan tuhoisa vaikutus mm. työllisyyteen ja omavaraisuuteen.

Ihmisten kurjistaminen ja hyvinvointipalvelujen leikkaaminen on väärä tie. Oikea tie on EU-jäsenyyden kahleen leikkaaminen. Suomi voidaan pelastaa siirtymällä omaan rahaan ja itsenäisyyteen. IPU hakee äänestäjien tukea tällaiselle muutokselle. Vaalit ovat mahdollisuus suunnanmuutoksen aloittamiseen.

Antti Pesonen
Itsenäisyyspuolueen puheenjohtaja

Hyvä YLE:n päätoimittaja

(Kirjoitus on lisätty näille sivuille 3.2.2015.)

Kirjoitatte 2.2.2015 "En ole ainoana Suomessa sitä mieltä, että Ylen rooli tulevaisuudessa on erityisen tärkeä: Varmistaa, että kaikilla suomalaisilla on pääsy tärkeään tietoon ja mahdollisuus osallistua tietoisena ja ajattelevana kansalaisena yhteiskunnan toimintaan."

Tuosta voi olla vahvasti samaa mieltä. Miten Teidän mielestänne em. kantaanne sopii se tosiasia, että YLE ei tarjoa tulevien eduskuntavaalien alla äänestäjille yhtään mahdollisuutta verrata nykyisten eduskuntapuolueiden ja eduskuntaan pyrkivien puolueiden tavoitteita toisiinsa radiossa eikä tv:ssa?

YLE ei siis järjestä yhtään valtakunnallista tv- tai radiokeskustelua, joissa uusien puolueiden edustajat voisivat haastaa nykyisiä eduskuntapuolueita.

Yleisradiolain 7 § mukaan Yleisradion julkisen palvelun ohjelmatoiminnan tulee erityisesti...tukea kansavaltaa. Kansanvalta ei toimi ilman tasapuolista kohtelua mediassa.  Puoluelain 10 § määrää Yleisradiota kohtelemaan kaikkia puolueita tasapuolisesti ja yhdenmukaisia perusteita noudattaen. Puoluelain 10 § 2. momentin mukaan Yleisradio Oy voi soveltaessaan 1 momenttia yhtiön vaaliohjelmiin ottaa huomioon myös ohjelmallisia näkökohtia.

Ohjelmallisten näkökohtien pitäisi merkitä sitä, että eduskunnan ulkopuolella olevia ja eduskuntapuolueita on samoissa keskusteluissa.

Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestön, ETYJ:in vaalitarkkailuelin ODIHR muistutti viime eduskuntavaalien yhteydessä tekemässään tarkastuksessa YLE:a sen velvollisuudesta kohdella kaikkia puolueita oikeudenmukaisesti ja ilman syrjintää.
 ETYJ/ODIHR:n vaaliarviointivaltuuskunnan raportti 21.7.2011 (s. 18):
"Julkisen palvelun tehtävänsä ja elinvoimaisen kansanvallan jatkuvan edistämisen
vuoksi Ylen pitäisi kehittää edelleen kaikkien puolueiden oikeudenmukaista ja
syrjimätöntä osallistumista vaaleihin antamalla myös pienemmille ja uusille
puolueille riittävästi aikaa ja mahdollisuuksia esittää kantansa. "
http://oikeusministerio.fi/material/attachments/om/tiedotteet/fi/2011/6AEVan3cs/ETYJ-raportti.pdf

Ilmeisesti ODIHRin muistutus on saanut aikaan, että YLE tarjoaa nyt kaikille ehdokkaille mahdollisuutta neljän minuutin videohaastatteluun, joka tulee nähtäväksi YLE:n nettisivulla. Tämä sinänsä hyvä uudistus ei kuitenkaan poista sitä puutetta, että puolueiden tavoitteiden vertaaminen ei ole mahdollista vaalikeskusteluissa. On myös muistettava, että huomattava osa äänioikeutetuista ei käytä nettiä.

Ennen vaaleja millään puolueella ei ole yhtään tulevien vaalien ääntä. Puolueiden ja ehdokkaiden tasapuolisen kohtelun pitää lähteä siitä, että annetaan kaikille mahdollisuus näyttää kykynsä ja vaihtoehtonsa..

Urheilun ystävät pahoittaisivat mielensä, jos sadan metrin juoksussa annettaisiin 50 metriä etumatkaa niille, jotka ovat aiemmin pärjänneet hyvin. Tällainen menettely näyttää kuitenkin arkipäiväistyneen puolueiden kohtelussa.

Vaikka YLE onkin eduskunnan käsissä, se voisi yrittää pyristellä irti vallitsevasta rakenteellisesta korruptiosta.

Parhain terveisin,

Antti Pesonen
Itsenäisyyspuolueen puheenjohtaja

Vaalit ovat mahdollisuus suunnanmuutoksen aloittamiseen

Jos joku keräisi nimiä adressiin ”Pieleen menee, mutta ei sille mitään voi”, niitä kertyisi paljon. Tuo yleinen ajatus on ymmärrettävä, kun julkisuudessa ei ole avointa keskustelua tulevaisuuden vaihtoehdoista, eikä eduskunnassa ole todellista oppositiota.

Ei näy keskustelua siitä, mitä tarkoittaa Suomen eroaminen eurosta ja EU:sta. Kuitenkin vain tuo  tie tekee mahdolliseksi Suomen suunnan muuttamisen. Nyt Suomelle ja suomalaisille on tarjolla lisää sitä, mitä olemme saaneet 1980-luvun lopulta alkaen, jolloin europolitiikkaa ryhdyttiin toteuttamaan.

Omaan rahaan ja itsenäisyyteen siirtyminen antaa avaimet talouden ja yhteiskunnallisen kehityksen ohjaamiseen omista lähtökohdista. Kaiken lisäksi itsenäisyys parantaa Suomen mahdollisuuksia kansainväliseen yhteistyöhön.

Huhtikuun 19. pidettävissä eduskuntavaaleissa on kyse siitä, mihin suuntaan Suomea viedään seuraavina vuosina. Ennen kaikkea vaalit ovat mahdollisuus politiikan suunnan muuttamisen aloittamiseen käytännössä.

Ääni mille tahansa nykyiselle eduskuntapuolueelle on tukea nykyisen EU-johtoisen politiikan jatkamiselle. Viime vaaleissa eduskuntaan valitut puolueet ovat kaikki europuolueita, koska mikään niistä ei aja Suomen eroa eurosta eikä EU:sta.

On hyvä tiedostaa, että äänestämättä jättäminen tukee vallassa olevia.

Kun haluaa tukea Suomen suunnan muuttamista, on syytä äänestää niitä, jotka tuon muutoksen puolesta toimivat ja tulevat toimimaan myös eduskunnassa.

Kun todellinen työttömien määrä on lähes puoli miljoonaa ja maa on monin tavoin alamaissa, kaikki puolueet lupaavat muutosta. On äänestäjien asia arvioida, kuinka uskottavia ovat niiden muutospuheet, jotka ovat päättäneet Suomen asioista viime vuosikymmeninä.
Nuo vielä suuret puolueet ovat vastuussa Suomen itsenäisyyden poisluovuttamisesta, markan laittomasta hävittämisestä, eriarvoisuuden lisääntymisestä, kansallisomaisuuden polkumyynnistä ja hyvinvointiyhteiskunnan alasajosta.

Kansanedustajien ja pääministerin vaihtaminen ei paljon auta, jos politiikka pysyy samana. Ja se tulee mitä ilmeisimmin pysymään samana ensi kevään vaalien jälkeen. Suurin muutos mikä vaaleissa voi tapahtua, on sellaisen puolueen nousu eduskuntaan, joka esittää perustellun vaihtoehdon EU:n johtamalle politiikalle. Itsenäisyyspuolue tekee työtä ollakseen tuo puolue. Kun IPU on eduskunnassa, Suomessa ei enää voida vaieta itsenäisyysvaihtoehdosta.

Vaalit eivät ole veikkaus siitä, kuka pärjää parhaiten. Kannattaa myös miettiä millaisen politiikan hyväksi ääni menee, jos puolueen ehdokkailla on euro- ja nato-kantoja laidasta toiseen. IPU:n ehdokkaat ovat sitoutuneet kannattamaan Suomen eroa eurosta, EU:sta ja Nato-kytkennöistä sekä kansanvallan lisäämistä.

IPU:n tilanne on selvästi parempi kuin aiemmin. Siitä kertoo kasvanut ehdokasmääräkin. Vielä ehtii mukaan tekemään poliittista historiaa kevään vaaleissa.

Antti Pesonen
Itsenäisyyspuolueen puheenjohtaja

(Kirjoitus on lisätty näille sivuille 23.1.2015.)

Sähkökatkot voitaisiin estää Suomen omalla rahalla

Vaikeat sääolot ovat lisänneet sähkökatkojen määrää paikoin huomattavasti. Tulevat näkymät tuulisuuden ja sateisuuden suhteen eivät lupaa parannusta asiaan.

Suurin osa sähkökatkoista johtuu puiden taipumisesta tai kaatumisesta sähköjohtojen päälle. Ongelma on ehkäistävissä kaivamalla sähköjohdot maan alle.

Tuore sähkömarkkinalaki määrää, että 50 prosenttia asiakkaista on oltava säävarman verkon piirissä vuoteen 2020 mennessä. Nyt arvioidaan, että lisääntyneistä investoinneista huolimatta ilmajohdoista luopuminen jatkuu pitkälle 2030-luvulle. Lain mukaan myrskyn ja lumen aiheuttamat sähkökatkot eivät saisi tulevaisuudessa kestää haja-asutusalueilla yli 36 tuntia. Taajamissa raja on kuusi tuntia. Vaatimusten täyttämiseen sähköyhtiöt saavat 15 vuoden siirtymäajan.

Onko nyt käymässä niin, että haja-asutusalueiden sähkökatkot vain pahenevat ja pitenevät? Sähköyhtiöt nimittäin pääsevät lain vaatimaan tilanteeseen varmimmin, kun laittavat maan alle ensin taajamien läheisyydessä olevat sähköjohdot. Jos samaan aikaan kauimpana keskuksista olevien alueiden sähköverkon huoltoa heikennetään, tulee pimeitä iltoja yhä useammin.

Ilmajohtojen muuttaminen maakaapeleiksi maksaa sähköyhtiöille satoja miljoonia euroja. Ne tietenkin perivät rahat asiakkailtaan.

Kymmenien vuosien odotus tällaisessa asiassa tuntuu pitkältä. Se on myös turhaa. Asia voidaan hoitaa nopeastikin, jos niin päätetään. Kun asia on yhteiskunnallisesti merkittävä, valtiovallan tulee toimia. Tai nyt pitää sanoa, tulisi toimia, koska EU-Suomi ei ole itsenäinen toimija taloudellisesti eikä poliittisesti.

Itsenäinen Suomi voisi omilla päätöksillään osoittaa oman keskuspankkinsa luomaa rahaa tärkeisiin kohteisiin. Sähköyhtiöille voitaisiin antaa vaikkapa 20 vuodeksi halpakorkoista tai korotonta lainaa sähköverkon kaapelointiin. Samalla sähköyhtiöt lailla määrättäisiin hoitamaan asia kuntoon esim. viidessä vuodessa.

Suomessa on kaivinkoneita ja koneiden käyttäjiä riittävästi. Maakaapelia on myös heti ostettavissa. Pulaa ei ole siis tavarasta eikä tekijöistä. On vain keinotekoinen pula rahasta. Rahaa on yllin kyllin ”markkinoilla” odottamassa sopivia kohteita. Terveessä taloudessa rahan hallinta on kuitenkin valtiolla. Itsenäinen valtio, jolla on oma raha, voi luoda rahaa omassa keskuspankissaan ja osoittaa sitä hallitusti tärkeisiin kohteisiin. Tällaisella rahan hallinnalla ja omalla työllä köyhä Suomi aikanaan rakensi tiet, koulut ja sairaalat, joiden ylläpitoon ei nyt ole rahaa.

Sähköverkon kaapelointia kiireellisempiäkin rahoituksen kohteita on. Valtion luomalla rahalla voidaan maksaa kansalaiset tekemään töitä valikoiduille aloille. Näitä ovat esim. terveyden- ja vanhustenhoito, koulutus, poliisi, armeija, palokunnat, posti sekä rautatiet ja muut liikenneväylät.

Itsenäinen talous- ja yhteiskuntapolitiikka on mahdollista vain oman rahan ja itsenäisen lainsäädännön oloissa. Siksikin eurosta ja EU:sta on päästävä.

http://anttipesonen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/184525-sahkokatkot-voitaisiin-estaa-suomen-omalla-rahalla

Antti Pesonen
Itsenäisyyspuolueen puheenjohtaja

(Kirjoitus on lisätty Itsenäisyyspuolueen Satakunnan piirin sivuille 17.1.2015.)

Ratkaisujen vuosi 2015

Suomen tulevaisuuden suhteen ovat huhtikuun 2015 eduskuntavaalit erittäin tärkeät. Vaalit ovat suuri mahdollisuus aloittaa maamme suunnan muuttaminen.

On jo näkyvissä, että eduskunnassa tulee tapahtumaan merkittäviä voimasuhteiden muutoksia. Oleellista on kuitenkin harjoitettavan politiikan sisältö, eikä se, mitkä puolueet sitä toteuttavat.

Muutamista aiemmista eduskuntavaaleista on media tehnyt pääministerivaalit. Pääministerin henkilö on kuitenkin täysin toisarvoinen asia verrattuna siihen, millaista politiikkaa hallitus tekee.

Näkymä on, että nykyistä politiikkaa jatketaan vaalien jälkeen keskustapuolueen johdolla. Se on sitoutunut euroon ja EU-jäsenyyteen, kuten kaikki nykyiset eduskuntapuolueet. Tuo  sitoumus sanelee politiikan sisällön. Suomen hallitus on käytännössä EU:n hallinto Suomessa.

Suomen EU-jäsenyyden vuosittainen nettomaksu on nyt jo yli tuhat miljoonaa euroa. Tuo valtava summa on kuitenkin vain osa kokonaisuutta. EU-Suomi on sidottu unionin ja sen taustavoimien määräämään politiikkaan. Ilman omaa rahaa Suomen valtio on lainoittajien armoilla. Tämä tarkoittaa eriarvoisuuden ja köyhyyden lisääntymistä edelleen, lopunkin hyvinvointiyhteiskunnan kuristamista ja leikkaamista sekä talouden jähmettymistä. EU-Suomi joutuu mukaan EU:n kriiseihin ja sotiin. Suomi ei ole saanut EU-jäsenyydestä mitään sellaista hyvää, jota se ei olisi saanut EU:n ulkopuolella.

”Nekin jotka nukkuvat ovat vaikuttajia ja osallistuvat maailman tapahtumiin”. Herakleitoksen ajatus toteutuu vaaleissa siten, että äänestämättä jättäminen on tukea vallassa oleville. Mikään hallitusvalta ei pysy pystyssä ilman kansan tukea. Tuo tuki voi olla aktiivista, siis vaikkapa äänestämistä – riippumatta siitä, onko äänet saatu tyhjillä lupauksilla. Tukea on myös välinpitämättömyys. Keväällä 2015 jokainen äänioikeutettu ratkaisee omalta osaltaan Suomen suunnan.

Reiluja vaaleja ei ole näkyvissä. Jos vaalit olisivat reilut, olisi äänestäjillä mahdollisuus vertailla vaaleihin osallistuvien puolueiden tavoitteita toisiinsa. Tämä tapahtuisi esim. siten, että tv:n vaalikeskusteluissa uusien puolueiden edustajat pääsisivät samoihin pöytiin keskustelemaan valtapuolueiden edustajien kanssa. Nyt ei ole luvassa yhtään tällaista vaalikeskustelua.

Epäreiluus ja valtamedian toteuttama uusien puolueiden syrjintä on hidastanut tulevaa politiikan muutosta, mutta ei kykene sitä estämään.

Merkittävin muutos, joka voi eduskuntavaaleissa tapahtua, on se, että eduskuntaan nousee puolue, joka esittää perustellun ohjelman Suomen valtiollisen ja yhteiskunnallisen suunnan muuttamiseksi. Suunta voi muuttua vain siten, että Suomi ottaa käyttöön oman rahan ja palauttaa itsenäisen päätösvallan, joka EU-jäsenyydessä on luovutettu pois. Itsenäisyyspuolueella on valmiina tällainen ohjelma.

IPU:n tavoitteena on nostaa kaikkien pärjääminen harvoja hyödyttävän kilpailun edelle. Yhteiskunnallinen oikeudenmukaisuus ja aidon kansanvallan toteutuminen ovat mahdollisia, mutta niiden perustaksi tarvitaan valtiollinen itsenäisyys, siis oma lainsäädäntö sekä myös oma raha ja talouspolitiikka.

On pakko korostaa sitä, että suurten EU-maiden ja suuryritysten ohjaamassa EU:ssa ei ole mahdollisuuksia muuttaa yhteiskunnallisen kehityksen suuntaa. Ajatukset EU:n muuttamisesta sosiaalisemmaksi tai demokraattisemmaksi ovat tyhjiä haaveita.

EU:ssa on kyse alistussuhteesta. Siitä on päästävä. On vapautettava Suomi poliittisesta ja taloudellisesta riistosta. On vapautettava ihmisten mahdollisuus osallistua yhteiskunnan rakentamiseen, yrittämiseen, työhön ja työllistämiseen.

Valtion on oltava ihmistä varten. Valtion tulee puolustaa ihmistä, hänen oikeuttaan ihmisarvoiseen elämään kaikissa elämäntilanteissa. Jotta valtio voi näin tehdä, on vapautettava valtio Brysselin direktiivien alta ja suurpankkien lainajonosta itsenäiseksi toimijaksi. Sellainen itsenäinen valtio voi omilla päätöksillään rahoittaa tärkeitä hankkeita ja palveluja. Suomen osalta EU:sta vapautuminen tapahtuu suomalaisten omilla päätöksillä.

Tarvittava entistä tiiviimpi kansainvälinen yhteistyö tapahtuu muissa kuin EU:n puitteissa.

Tarvittava muutos on yksittäisten ihmisten ratkaisujen varassa. Juuri sinä olet ratkaisevassa asemassa omalla kohdallasi.

Mahdollisimman hyvää uutta vuotta.

Antti Pesonen
Itsenäisyyspuolueen puheenjohtaja

(Kirjoitus on lisätty näille sivuille 1.1.2015.)

IPU löytää ehdokkaita – ja etsii lisää

Eduskuntavaalit 19.4.2015 ovat suuri mahdollisuus aloittaa näkyvä Suomen suunnan muuttaminen.

Vaihtoehto nykyiselle politiikalle on IPU - ei siis kepu. IPU:n nousu eduskuntaan tarkoittaa sitä, että sen jälkeen siellä on puolue, joka haluaa Suomelle oman rahan ja itsenäisen päätösvallan. Eurosta ja EU:sta eroaminen ja niiden perustelut tulevat olemaan sen jälkeen myös julkisuudessa. IPU:n nousu eduskuntaan avaa toivon näköalan tulevaan yhteiskunnalliseen muutokseen.

IPU:n keskeisiä tavoitteita ovat yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden ja kansanvallan lisääminen. IPU haluaa suunnanmuutosta myös ulkopolitiikkaan. IPU:n mielestä Suomen paras turva on Sveitsin mallisessa puolueettomuuspolitiikassa, erossa Natosta ja EU:sta.

IPU:n vaalitulos riippuu kahdesta asiasta, ehdokasasettelusta ja tunnettuudesta. Ehdokasasettelu edistyy hyvin, joissakin vaalipiireissä erittäin hyvin, mutta vielä on parantamisen varaa. Tunnettuus kasvaa kaikesta tekemisestä. IPU:n tuleva läpimurto on monien pieneltä tuntuvien tekijöiden summa.

On hyvin ilahduttavaa, että IPU:n ehdokkaiksi on tulossa eri ikäisiä ihmisiä laajasti eri aloilta.

Avainasemassa on jokainen ihminen, joka haluaa maamme tulevaisuuden ja hyvinvoinnin perustaksi oman rahan ja itsenäisen päätösvallan.

Professori Wilenius kirjoitti v. 1991: ”Vapauteni on siinä, miten suhtaudun tähän menneestä syntyvään tilanteeseen. Voin antautua sen vietäväksi. Tai voin – yrittää – vaikuttaa siihen tavoitteitteni, ihanteitteni mukaan. Siten syntyy ainakin pieni vastavirta, joka osaltaan muodostaa nykyisyyttä. Ja pienelläkin teolla …voi olla suuria vaikutuksia.
    Tarkoitan esimerkiksi toisinajattelijoiden toimintaa Itä-Euroopan maissa (ns. sosialismin aikana) – ilman tätä valmistelevaa työtä, joka aikanaan näytti niin mitättömältä rimpuilulta systeemin verkossa, syksyn 1989 kumous olisi tuskin ollut mahdollinen.
    Vastaava merkitys saattaa olla henkilöillä, jotka rakentavat vaihtoehtoisia toiminnan saarekkeita keskellä kriiseihin ajautuvaa sivilisaatioita. Vastavirran luominen on tulevaisuuden, uuden kulttuurin rakentamista. Nykyhetkestä voi alkaa toisenlainen tulevaisuus.”

Tuleviin eduskuntavaaleihin ehtii hyvin mukaan, mutta viivyttelyyn ei ole syytä. Ehdokaslistat on jätettävä 10.3.2015.

IPU pyrkii asettamaan mahdollisimman moneen vaalipiiriin täyden ehdokaslistan.

IPU odottaa, että sen ehdokkaat sitoutuvat kannattamaan Suomen ulkopoliittista puolueettomuutta, sotilaallista
liittoutumattomuutta, kansanvallan lisäämistä ja maan eroamista eurosta ja EU:sta sekä vastustamaan Suomen Nato-jäsenyyttä.

Ehdokkaiden odotetaan myös sitoutuvan periaatteeseen, jonka mukaan jokainen  ihminen on yhtä arvokas kansallisuudesta, etnisestä taustasta, uskonnosta tai seksuaalisesta suuntautumisesta riippumatta.

IPU:n ehdokkaaksi voi ilmoittautua IPU:n nettisivulla olevalla lomakkeella  http://ipu.fi/eduskuntavaalit-19_4_2015/eduskuntavaaliehdokkaan-tietojenantolomake/ tai kirjoittamalla viestin os. info@ipu.fi

Milloin sitten kannattaa hakeutua IPU:n ehdokkaaksi? Silloin kun kokee, että IPU:n tavoitteet ovat oikeat ja haluaa olla mukana tekemässä poliittista historiaa.

Mitä ehdokkaan on syytä vaatia itseltään? Kansan edustajiksi tarvitaan ihan tavallisia ihmisiä, joilla on halua toimia oman järkensä ja tuntonsa mukaan.

Monet harmittelevat jossakin vaiheessa, etteivät ole tehneet niin kuin ovat kokeneet oikeaksi, vaan ovat miettineet, mitä muut ajattelevat. IPU:n ehdokkuus eduskuntavaaleissa on myös oppimiskokemus, seikkailu, joka on tarjolla vain harvoin. Oikeiden asioiden puolesta toimimista ei tarvitse myöhemminkään katua.

Antti Pesonen
pj, IPU

(Kirjoitus on lisätty näille sivuille 30.12.2014.)

Samantekevää onko oikeassa, jos muistinsa menettää

”Sillä ei ole merkitystä onko oikeassa, jos muistinsa menettää”. Näin opasti autokoulun opettaja taannoin oppilaitaan. Oppi meni ilmeisen hyvin perille, kun sitä vielä tehostettiin esimerkeillä. Vaikka käyttäytyy liikennesääntöjen mukaan, on otettava huomioon se, että kaikki muut eivät välttämättä niin tee.

Samaa varovaisuuden ajatusta voi soveltaa elämään laajemminkin. Myös turvallisuuspolitiikkaan.

Äskettäin kokoomuksen kansanedustaja Zyskowicz totesi, että Venäjän toimintaa ei pidä lainkaan ymmärtää, saati hyväksyä. Kun kielletään toisen toimien ymmärtäminen, ollaan sillä tiellä, josta em. autokoulun opettaja varoitti.

Hyväksyminen ja ymmärtäminen ovat kaksi eri asiaa. Zyskowicz korosti siis todellakin sitä, että Venäjän toimia ei pidä edes ymmärtää.

Baltasar Gracian varoitti jo 1600-luvulla, että ”Ei pidä kuolla typeryyteen”. Sana ”typerä” tarkoitti Veijo Meren mukaan alkuun typistettyä, heikkoa, haurasta ja huonoa. Ajattelun kieltäminen on typeryyttä. Aktiivinen pyrkimys olla ymmärtämättä toista on ajattelun kieltämistä.

Zyskowiczin kehotus muistuttaa kovasti sitä viestiä, jonka ulkoministeri Erkko antoi 31.10.1939 J.K. Paasikivelle tämän lähtiessä Moskovaan neuvottelemaan Neuvostoliiton johdon kanssa. Erkon ohje oli ”Unohda, että Venäjä on suurvalta.”  Neuvottelumatka oli viimeinen ennen talvisotaa.

J.K. Paasikivi kutsui talvisotaa Erkon sodaksi. Jos Paasikivi ja Mannerheim olisivat voineet päättää, ainakin se sota, jota kutsutaan talvisodaksi, olisi vältetty, koska em. herrat olisivat suostuneet NL:n tarjoamiin ja vaatimiin aluevaihtoihin. Kukaan ei voi tosin tietää, miten vaihtoehtoinen historia olisi tuon jälkeen edennyt - sodan kautta vai ilman sitä. Mannerheimin ja Paasikiven näkemysten mukaan se olisi kuitenkin ollut talvisotaan vienyttä kehitystä parempi vaihtoehto.

Sotia käydään, vaikka sotaa ei yleensä haluta. Sen sijaan on tehty asioita, jotka johtivat sotaan. Sodan logiikkaan kuuluu, että sen voi yksi osapuoli valita toisenkin puolesta. Siksi erityisesti pienessä maassa tarvitaan kaukonäköisyyttä ulko- ja turvallisuuspolitiikassa.

Talvi- ja jatkosodan jälkeen pakon edessä luotu puolueettomuuspolitiikka suunniteltiin toimimaan hyvin vaikeissa oloissa. Se ei ollut suhdannepolitiikkaa. Puolueettomuuspolitiikan toimivuutta todistaa Sveitsin pysyminen sotien ulkopuolella jo vuosisatojen ajan. Luottamus on puolueettomuuspolitiikan avainsana. Oma usko ei riitä, vaan on saavutettava laaja luottamus siihen, että puolueettomuuspolitiikka on aitoa.

Menneisyyteen ei voi vaikuttaa, mutta tulevaisuuteen voi. Suomi on tiellä, joka on ennen vienyt maamme sotiin. Tuo tie tarkoittaa sitä, että Suomea ja sen aluetta voidaan käyttää Venäjää vastaan ja tämä tuo uhan maamme ylle.

Avain turvallisempaan tulevaisuuteen on oman asemamme oivaltamisessa. Suomea ei uhkaa mikään, kun huolehdimme siitä, ettei maatamme käytetä astinlautana Venäjää vastaan.

Suomen turva on siis itsenäisyydessä ja puolueettomuuspolitiikassa. EU:sta ja Natosta on päästävä irti. Tuo irtipääsy on yksinomaan suomalaisten käsissä.

Antti Pesonen
Itsenäisyyspuolueen puheenjohtaja

(Kirjoitus on lisätty näille sivuille 29.12.2014.)

Millaista olisi jouluinen politikka?

Joulu on paitsi kristillinen juhla, myös käsite, jolle jokainen antaa oman sisältönsä. Hyvä joulu merkitsee monille lämminhenkistä yhdessäoloa läheisten kanssa. Jouluna on tapana  muistaa perheen lisäksi muita sukulaisia, ystäviä ja tuttavia eri tavoin. Jos joulumieli pitäisi typistää yhteen sanaan, vahvoilla olisi välittäminen.

Nyt joulun alla kun yleinen yhteiskunnallinen näkymä on synkkä, voidaan kysyä millaista olisi joulumielinen politiikka?

Välittäminen muistakin kuin itsestä on pyrkimystä heikoimmassa asemassa olevien aseman parantamiseen. Se tarkoittaa mahdollisuutta perustarpeiden tyydyttämiseen elämäntilanteesta riippumatta; osallisuutta, työtä ja kohtuullista toimeentuloa. Välittäminen tarkoittaa, että vanhusten hoito saadaan hyvälle tasolle, että lasten ja nuorten turvaverkot ovat todellisia ja että kaikki saavat hyvää terveydenhoitoa tuloista riippumatta.

Välittäminen on siis myös asioiden laittamista tärkeysjärjestykseen. Valtio ei ole yritys. Valtion tulee olla kansalaisia varten. Valtion tulee jopa puolustaa kansalaisiaan.

Kyse ei ole siitä, onko meillä – valtiolla – rahaa. Sitä on riittävästi, kun järjestetään asiat, niin että rahaa on tärkeimpiin asioihin.

Asioiden järjestäminen oikealle tolalle onkin tärkeää. Kaappien perinpohjainen siivoaminen ei tuo joulumieltä, jos perheenjäsenet ovat riidoissa.

Maan taloutta ja hyvinvointia ei nosta rahan lainaaminen ulkomaisilta pankeilta. Sen sijaan siirtyminen omaan rahaan luo mahdollisuuden huolehtia taloudesta, työllistämisestä ja hyvinvoinnista omat tarpeet ja lähtökohdat huomioiden.

Välittämisestä tulee hyvä mieli puolin ja toisin. Joulun ja vuodenvaihteen pyhien jälkeen seuraa arki. Aito välittäminen ei lopu pyhiin, vaan on jokapäiväistä.

Antti Pesonen
Itsenäisyyspuolueen puheenjohtaja


JK
Toivotan omasta ja IPU:n puolesta rauhallista joulua ja mahdollisimman hyvää uutta vuotta!

(Tämä kirjoitus on lisätty Itsenäisyyspuolueen Satakunnan piirin sivuille aatonaattona eli 23.12.2014.)

Kun hätä on suuri, on ipu lähellä

Ministeri Lenita Toivakka (kok) kommentoi EU:n ja USA:n neuvottelemaa TTIP kauppa- ja investointisuojasopimusta 11.12.2014: ”Kun kaupankäynnin esteitä poistetaan, on meistä itsestämme ja yrityksistämme kiinni, kuinka hyvin Suomi jatkossa selviytyy markkinoilla. Rakennemuutoksen keskellä on löydettävä uusia palveluita, uusia tuotteita vientiin”.

Tuo kuulosti kovin tutulta. Näin sanoi pääministeri Esko Ahon (kesk) avustaja Esa Härmälä v. 1994 EU-jäsenyydestä: "Suomalaisten yritysten pitää ymmärtää, että yhteismarkkinat ovat yhteismarkkinat myös siinä mielessä, että suomalaisilla tuotteilla saa vapaasti täyttää jäämeren ja välimeren välisen alueen, jos kilpailukykyä ja resursseja riittää".

Täyttämättä on jäänyt. Onko siis vain meistä itsestämme kiinni miten Suomen taloudella menee? Olemmeko olleet huonoja, kun nyt menee huonosti? Kuka on epäonnistunut?

Asiaa on syytä tarkastella vähän laajemmasta näkökulmasta. Nyt on annettu pois välineet oman talouden ohjaamiseen. Ei oikeastaan ole mitään suomalaista kansantaloutta, kun olemme osa eurotaloutta. Ja meneillään on vahva pyrkimys liittää eurotalous yhteen usa-talouden kanssa.

Enää ei ole suomalaisissa käsissä merkittäviä keinoja työllisyyden korjaamiseen, kaikkia koskevan hyvinvoinnin turvaamiseen eikä yhteiskuntakehityksen ohjaamiseen. On vain ylhäältä tulevaa sanelua, kuinka on syytä tehdä, jotta maan luottoluokitus ei heikkenisi. Pelko on aseeni, voisi olla EU:n motto.

Niinpä leikataan ja leikataan. Kun pitää leikata. Ja pitää leikata, koska on luovuttu talouden sääntelystä ja annettu ”markkinavoimille” – siis suuryrityksille, suursijoittajille ja suurpankeille – valta säännellä yhteiskunnallista kehitystä. Näin on päätetty ohimennen samalla kun Suomi on liitetty EU:hun ja euroon.

Nykyisten hallituspuolueiden lisäksi ainakin keskusta ja perussuomalaiset kannattavat TTIP-sopimusta. TTIP on pitkä askel siihen suuntaan, että Suomesta tulee entistä enemmän osa uutta siirtomaajärjestelmää. Siinä siirtomaaisäntiä eivät ole valtiot, vaan suuryritykset. Riiston kohteina on luonnonvarojen lisäksi kansalaisten enemmistö, joka jää paitsi sitä hyvinvointia, joka muuten olisi mahdollista.

Eduskuntavaalit ovat lähellä. Vaalit ovat taas suuri mahdollisuus. Niissä voidaan vaikuttaa politiikan suuntaan.

Suurin muutos, joka tulevissa vaaleissa voi tapahtua, on se, että eduskuntaan nousee puolue, joka vaatii Suomen menetetyn itsenäisyyden ja oman rahan palauttamista. Niitä tarvitaan hyvinvoinnin ja turvallisuuden perustaksi.

Kun hätä on suuri, on ipu lähellä. Itsenäisyyspuolueen nousu eduskuntaa ei ehkä muuta heti Suomen suuntaa, mutta se luo pohjan, jolta suunnanmuutos voidaan tehdä. Se myös pakottaa nykyiset eduskuntapuolueet julkiseen keskusteluun maamme tulevaisuuden vaihtoehdoista.

(Kirjoitus on lisätty näille sivuille 17.12.2014.)

Suomessa EU-kansanäänestys 19.4.2015

Vastoin yleistä käsitystä Suomen osallisuus Euroopan unionissa, sotilasliitto Natossa ja hyvinvointiyhteiskunnalle tuhoisassa eurovaluutassa on edelleen oman eduskuntamme käsissä. Eduskunta voi päättää, missä Suomi on mukana - ja äänestäjät valitsevat eduskunnan.

EU-jäsenyyttä ja euron käyttöä sanotaan yhteistyöksi. Todellisuudessa ennemminkin kyseessä on alistussuhde, jonka nojalla jäsenvaltioiden on antauduttava ehdoitta totalitarismia muistuttavan hallintojärjestelmän alaisiksi.

Maailmanpolitiikan kiristynyt ilmapiiri osoittaa selkeästi, että Suomen on palattava geopoliittisen vakauttajan ja liittoutumattoman rauhanturvaajan rooliin, jossa olimme ennen EU-jäsenyyttä. Suomella ei ole varaa luoda omaa turvallisuuttaan vaarantavia uhkatilanteita alueilla, joiden puolustamiseen ei ole edellytyksiä uhkakuvien realisoituessa. Puolueettomuuspolitiikka ja sotilaallinen liittoutumattomuus poistavat nämä uhat.

Itsenäisyyspuolue (IPU) ei hyväksy EU:n ajamaa köyhdyttämispolitiikkaa, jolla unioni tuhoaa jäsenvaltioidensa edellytykset pitää huolta omista kansalaisistaan tasavertaisesti. Suomella ei ole solmimiensa sopimusten nojalla nykyisellään mitään keinoja, joilla lunastaa hyvinvointiyhteiskuntaan liittyen annetut lupaukset, tai edes turvata kansalaisten perustuslailliset ja kansainvälisiin ihmisoikeussopimuksiin kirjatut oikeudet. Tarvitsemme siis tulevaisuuteen tähtäävän, uuden yhteiskuntasopimuksen, jonka periaatteille on saavutettavissa yhteisymmärrys.

Jokainen IPU:n ehdokas on sitoutunut ajamaan Suomen hallittua irtautumista kansalaistemme turvallisuuden ja oikeudet vaarantavista EU- ja Nato-sopimuksista. Nykyisten ja tulevien laajojen ongelmien ratkaiseminen vaatii nykyistä enemmän kansainvälistä yhteistyötä. Yhteistyötä voi tehdä vain sellainen, joka voi päättää omista asioistaan.

Eurooppalainen yhteistyö voi jatkossa perustua laajan suvereniteetin omaavien kansallisvaltioiden ja niiden itsehallintoalueista muodostuvien paikallistalouksien verkostoon, missä ihmisille turvataan elinympäristöämme kunnioittava mahdollisuus harjoittaa monipuolista elinkeinotoimintaa ja luoda kestävää vaurautta omalla työpanoksellaan.

Suomessa tarvitaan nykyistä avoimempaa kansalaiskeskustelua. Sen avulla voidaan
käsitellä historiamme kipukohtia ja kohdata luottavaisin mielin tulevaisuuden haasteita.

Mielestämme Itsenäisyyspuolueen tarjoama vaihtoehto ansaitsee kunnollisen demokraattisen testin. Suomessa yhteiskunnan ja demokratian ongelma on se, että todellisia vaihtoehtoja nykyiselle EU:n valtaan alistuneella politiikalle ei julkisuudessa ole. Vaalit saavat demokraattisen – vapaiden vaalien ! - luonteen, kun tarjolla on todellisia vaihtoehtoja ja niistä voidaan myös käydä julkista keskustelua.

Demokraattisempaa tapaa kuin kansanäänestys ei ole olemassa. Suomalaiset voivat käyttää valtiollisia vaaleja kansanäänestyksenä. Paradoksaalisesti tämä esitys toteuttaa EU:ssa käytössä oleva tapaa kansanäänestyksistä, siis äänestetään niin monta kertaa, että saadaan oikea tulos. Ratkaiseva ero on kuitenkin lähtökohdassa – halutaanko saada kansalaiset päättämään jotakin, vai annetaanko kansalaisten aidosti päättää tulevaisuudestaan. Vaaleissa on aito mahdollisuus muuttaa Suomen suuntaa.

IPU järjestää aiheesta tiedotustilaisuuden Helsingissä Kiasman aukiolla ma 17.11.2014 klo 13.

Lisätietoja: Timo Isosaari, IPU:n vaalipäällikkö, p. 044-327 1830
Antti Pesonen, IPU:n puheenjohtaja p.0400-565 366

Suomi tarvitsee oman rahan ja itsenäisyyden

(Kirjoitus on lisätty näille sivuille 8.10.2014.)

Paavo Peltola kirjoitti (Ilkka 5.10.) Itsenäisyyspuolueesta. Hän on seurannut puolueen vaalimenestystä ja todennut sen aivan oikein vaatimattomaksi. Peltolan väitteeseen, että IPU:n tekstit ja teesit ovat menneet tuulen mukana ilman vastakaikua en voi saadun palautteen perusteella yhtyä.

Asiaa voi lähestyä useammasta näkökulmasta. Jos on ollut hyvä, että IPU:n vaatimus Suomen oman rahan ja itsenäisen päätösvallan palauttamisesta on jäänyt vähälle kannatukselle vaaleissa, nyt ilmeisesti Suomen asiat ovat hyvällä mallilla. Hienosti menee Suomella ja suomalaisilla - vai meneekö? Ei taida mennä. Mitä siitä pitäisi päätellä? Tarvitaanko jotakin muuta kuin nykyisenlaista politiikkaa eri naamojen ja puolueiden tekemänä?

Jos taas on ollut huono asia, että IPU:n vaatimukset ovat jääneet vähälle vaalikannatukselle, asialle voi jokainen tehdä halutessaan jotakin. Ainakin on mahdollisuus äänestää seuraavissa vaaleissa. Ja IPU etsii vielä myös ehdokkaita ja vaalityön tekijöitä.

Peltolan ”huoli” IPU:n menestyksestä on sikäli turha, että parhaillaan kiinnostus Itsenäisyyspuoluetta kohtaan on selvässä kasvussa. Aika ei ole ollut kypsä, mutta se on käymässä yhä kypsemmäksi politiikan suunnan muutokselle. IPU:n tavoite on saada ensimmäiset edustajansa eduskuntaan seuraavissa vaaleissa. Sen jälkeen ääni kuuluu ja näkyy toisella tavalla kuin tähänastisessa talkootyössä.

Itsenäisyyspuolue on ollut oikeassa vaatiessaan jo vuosia Suomen menetetyn oman rahan ja valtiollisen itsenäisyyden palauttamista. EU-Suomi on menettänyt liikkumavaransa sekä taloudessa että ulkopolitiikassa. Tämä liikkumavaran menettäminen on halvaannuttanut yhteiskunnallisen kehityksen. Olemme Brysselin pakkopaidassa. Seuraukset näemme jos haluamme nähdä.

Antti Mäkynen kommentoi (Ilkka 12.9.) kirjoitustani, ja moitti sen otsikkoa ”Miksi Suomi lietsoi Ukrainan kriisiä kohti sotaa?”. Keskustelu on tarpeen, mutta se olisi mielekkäämpää, jos kommentoija olisi lukenut tekstin, jota kommentoi. Nyt Mäkynen oli jättänyt lukematta tai ei ollut ymmärtänyt lukemaansa. Otsikko liittyi pääministeri Stubbin lausumaan ”Me olemme Euroopan unioni”. Kirjoitukseeni sisältyi mm seuraava: ”(Otsikon) kysymys on tietysti suomalaisten osalta täyttä roskaa. Sen esittäminen kirkastaa kuitenkin näkökenttää. Ensinnäkään me emme ole Euroopan unioni. EU on syvästi korruptoitunut harvainvalta, jossa Suomella ei ole todellista vaikutusvaltaa edes sen vertaa kuin sen pikkuriikkisen väestön koko edellyttäisi.

Valtaa seuraa vastuu, minkä vuoksi voidaan todeta, että me emme ole vastuussa EU:n suurvaltapoliittisista peleistä ja niiden seurauksista. Suomi ei tietenkään ole lietsonut Ukrainan kriisiä sen alkuvaiheissa taloudellisen vaikuttamisen keinoin – sen teki EU – eikä meidän pitäisi myöskään joutua vastaamaan näiden pelien laskuista, kuten me nyt teemme. Suomen nykyinen asema on historiasta tuttu imperiumin rajamaakunnan kohtalo, eikä se muuksi muutu niin kauan kuin olemme EU:n alamaisia.”

Antti Pesonen
Itsenäisyyspuolueen puheenjohtaja

Hätävarahallituksen visiot eli Suomen kenraalikuvernementin tulevaisuus

(Kirjoitus on lisätty näille sivuille 7.10.2014)
Vuoden 2011 eduskuntavaalien jälkeisiä hallitusneuvotteluita ohjasi selvä visio. Kokoomuksen oli saatava pääministerin salkku millä hinnalla hyvänsä. Suurimpana puolueena sillä oli tähän vihdoin mahdollisuus - toisaalta suurimman puolueen asema oli saavutettu niin niukasti, että pääministeriydestä oli maksettava kova hinta erilaisten myönnytysten muodossa.

Visio toteutui, kuten tiedämme. Kaikki tälle visiolle alisteiset tavoitteet eivät ole edenneet, tosin Suomen onneksi: Kataisen umpikujahallituksen ja sen jatkeena toimivan Stubbin hätävärahallituksen suurimmat ansiot ovat siinä, etteivät ne ole saaneet aikaan niin paljoa tuhoa kuin ovat yrittäneet. Hallitusten aktiiviset toimenpiteet suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan romuttamiseksi ovat toki edenneet, mutta rattaissa on ollut hiekkaa muuallakin kuin sote-uudistuksessa, josta Kelan ulostulo yksityisten terveyspalveluiden lisäämisestä paljastaa sen todellisen, bisnekseltä kimaltavan karvan. Eläkeuudistuksessa eläkepäiviä vaihdetaan työttömyyspäiviksi ja silloin eläkekertymiä samalla leikataan.

Tämä onnekas kyvyttömyys päätöksentekoon ei ole kuitenkaan riittänyt pelastamaan maata syvenevältä syöksykierteeltä, koska Suomi on jätetty lastuksi laineille Brysselin päätösvallan armoille. Suomi on EU:ssa kaukaisen ja mitättömän rajamaakunnan  asemassa, ja sillä tavoin sitä myös kohdellaan ja hallitaan.

Aktiivisen ja tavoitteellisen ongelmiin tarttumisen ja paremman tulevaisuuden tavoittelun asemesta pääministeri-kenraalikuvernöörit Katainen ja Stubb ovat tyytyneet hallinnoimaan, toteuttamaan Brysselin keskushallinnolta saadut määräykset ja ohjeet paikallisesti pilkulleen, ilman turhien kysymysten esittämistä. Kiitokseksi hyvin hoidetusta työstä Katainen jonottaa nyt EU-palkintovirkaansa, jollainen epäilemättä on valmiina myös Stubbille, jos hänen tiiminsä ei nyt seuraavissa vaaleissa sattuisikaan niin fantastisesti menestymään.

Hätävarapääministeri Stubb lupaa kansalle verta, hikeä ja kyyneleitä, ja jättää herrasmiehenä mainitsematta, että kansalla ei enää tarkoiteta aivan kaikkia, vaan ainoastaan niitä, joiden tärkein omaisuus on heidän oma työpanoksensa (jonka arvo laskee nykyisessä keinottelutaloudessa koko ajan), ja jotka maksavat veronsa. Kansan yläpuolella on muutaman prosentin uusi euroaatelisto, jolle Stubb taas lupaa verohelpotuksia, jotta he mahdollisesti suvaitsisivat oleskella Suomessa jatkossakin.

Muuta sanottavaahan pääministerillä ei maan asioista sitten olekaan, ei esimerkiksi talouden syöksykierteestä. Brysselin ohjeistuksen mukaan nyt vain odotetaan ja toivotaan parasta.

Kun kenraalikuvernementin asiat on näin pistetty järjestykseen, Stubb ilmoittaa keskittyvänsä seuraavien vaalien voittamiseen. Sitä varten hän on kerännyt ympärilleen nuorten naisten tiimin.

On sinänsä hyvä asia, että päättäviin asemiin nostetaan naisia - ja mielellään myös eri ikäisiä naisia - mutta nyt ministerivalintoja näytetään tehtävän sopivuuden ja pätevyyden asemesta sillä perusteella, että ministeriys takaa kantajalleen suuren medianäkyvyyden.

Koska Suomen ja suomalaisten tulevaisuus ei kiinnosta pääministeriä, meidän muiden on kannettava siitä huolta ja kortemme kekoon myönteisten ratkaisujen ja uusien mahdollisuuksien etsimisessä.

Esitän oman näkemykseni kolmella pointilla: päätösvalta lähelle, puolueettomuus, perinnöksi elävä planeetta.

Päätösvallan tuominen lähelle alkaa hallitulla eurosta irtautumisella, kurssin kääntäminen pois Nato-karikosta kohti puolueettomuutta pitää meidät suurvaltojen ristiriitojen ulkopuolella ja taloudellisesti itsenäisen valtion on mahdollista tehdä ne tulevaisuuden kannalta välttämättömät investoinnin esimerkiksi energiatehokkuuteen ja uusiutuvan energian tuotantoon, jotka eivät pikavoittoja etsiviä vapaan saalistuksen markkinoiden keinottelijoita kiinnosta.

Antti Pesonen
Itsenäisyyspuolueen puhenjohtaja

Olisivatko Mannerheim ja Paasikivi nykyään putinisteja?

(Kirjoitus on lisätty näille sivuille tiistaina 10.6.2014.)
Sotaveteraani V.K. Isojoelta kirjoitti 4.6.2014 Ilkka-lehdessä otsikolla Nato-lietsonta muistuttaa 1930-luvun ryssävihaa. Kirjoittaja osui asian ytimeen.

Suomen turvallisuus näyttäytyy nykyisten päättäjien puheissa kovin yksiulotteisena. Harvoin jos koskaan otetaan esille se, että Suomen turvallisuuspolitiikassa on pyrittävä sovittamaan yhteen oman maamme ja naapurimaiden, myös Venäjän turvallisuusedut. Venäjän turvallisuusetujen sivuuttaminen on maallemme vaarallista. Niiden huomiointi on nimenomaan Suomen oman edun kannalta välttämätöntä.

Venäjän toimien ymmärtäminen on eri asia kuin niiden hyväksyminen. Jos Venäjän toimien ymmärtäminen kuitataan Venäjä-mielisyydeksi tai putinismiksi, sama leima kuuluu presidentti Paasikivelle ja marsalkka Mannerheimille.

He ymmärsivät Venäjän turvallisuusetuja ja toimia v. 1939. Paasikiven ja Mannerheimin mielestä Suomi joutui talvisotaan maamme ulkopolitiikan johdon taipumattomuuden takia.

Ajatus, että Suomi nojaa voimaan turvallisuuspoliittisessa suhteessa Venäjään, on  vaarallinen meille itsellemme. Voimaan nojaava Suomi joutuu hakemaan tuota voimaa maan rajojen ulkopuolelta, koska omat voimat eivät missään oloissa riitä. Ja näin joudutaan tielle, joka on vienyt Suomen aiemmin sotiin ja kriiseihin.

Suomessa tehdään nyt asioita, jotka ovat aiemmin vieneet sotiin. EU-Suomi on sidottu unionin rakenteilla olevaan ulko-, turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaan. Voimaa ja tukea siis haetaan Suomen ulkopuolelta.

Suomen Nato-jäsenyyttä ajavat ja jotkut muutkin korostavat mielellään, että Suomi tekee turvallisuuspoliittiset ratkaisunsa itse. Niin ehkä tekeekin. Mutta pitää ymmärtää, että myös  Venäjä tekee turvallisuuspoliittiset ratkaisunsa itse. Ja jos Suomen ratkaisut sitä Venäjän harkinnan mukaan vaativat, Venäjän toimet voivat olla Suomelle ikäviä. Venäjä toimii kuten suurvallat toimivat.

Mitään todellisia turvatakuita ei ole olemassa muuten kuin rauhan aikana. Jos pahin tapahtuu, kaiken kokoiset valtiot huolehtivat vain omista eduistaan. Jos valtioiden johtajat eivät näin tee, he ovat pian entisiä johtajia.

Hyväuskoisuus ja kaunamieli on siis syytä hylätä oman etumme takia. Puolueettomuuspolitiikka on paras ja kestävä turva Suomelle, kun ymmärrämme asemamme oikein. Mallia voi ottaa Sveitsistä sekä Paasikiven-Kekkosen ulkopolitiikasta.

Suomi voi olla puolueeton vain itsenäisenä valtiona EU:n ulkopuolella.

Antti Pesonen
Itsenäisyyspuolueen puheenjohtaja

Millaisen itärajan Suomi haluaa?

(Kirjoitus on lisätty näille sivuille tiistaina 25.3.2014.)

Ukrainan kriisi on nostanut esille Suomen ulkopoliittisen liikkumavaran pienenemisen. EU-jäsenyyden myötä Suomi on menettänyt valtiollisen itsenäisyyden ja puolueettomuusaseman.  Olemme sidottuja unionin rakenteilla olevaan ulko-, turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaan. Suomen nykyjohdon mukaan EU:n yhtenäisyys on Suomen kansallisen edun mukaista. EU-Suomi tukee  EU:n päätöksiä, myös Venäjää vastaan suunnattuja talouspakotteita, joissa suurin menettäjä olisi  Suomi itse.

Ukrainan kriisin aikainen keskustelu on paljastanut hyvin ikävän näkymän suhteessamme Venäjään. Näyttää siltä, että monet vaikutusvaltaisissakin asemissa olevat eivät edes halua ymmärtää Venäjää. Kyky ymmärtää on toinen asia, mutta kun puuttuu halukin ymmärtää, se on vakavaa.

Yksi ymmärtämisen arvoinen asia on se, että Neuvostoliiton kaatumisesta on vain vähän yli 20 vuotta. Neuvostodiktatuurin edeltäjä oli tsaarien Venäjä. Hieman ymmärrystä pitäisi osoittaa sille, mitä moisen historian omaavalta valtiolta voi odottaa 20 vuodessa. Kuka sitä paitsi olisi 1980-luvulla voinut uskoa, että nyt Venäjä on vaurastunut ja avautunut maa, jossa pidetään lähes normaaleja vaaleja ja voidaan järjestää suuria mielenosoituksia?

Venäjästä löytyy paljon kritiikin aihetta. On kuitenkin syytä katsoa ensin peiliin. Miten on Suomen  rakenteellisen korruption laita? Ollaanko Suomessa yhtä kärkkäitä tuomitsemaan muiden suurvaltojen – usein avoimen väkivaltaiset – toimet omien etujen ajamisessa?

Suomessa on syytä muistaa, että Venäjä on suurvalta. Ja suurvallat käyttäytyvät usein toisin kuin pienemmät – koska pystyvät siihen. Sitä ei tarvitse hyväksyä. Mutta on typerää kaivaa verta nenästään. Edelleen Suomen olisi parempi toimia maailmalla lääkärinä kuin tuomarina. Lääkärin rooli vaatii kuitenkin itsenäisyyttä ja puolueettomuutta.

Suomen puolueettomuuspolitiikka – Paasikiven-Kekkosen –linja – luotiin pakon edessä. Ei ollut enää juuri muita mahdollisuuksia selvitä. Tuo puolueettomuuspolitiikka toimi vaikeissa kylmän sodan oloissa hyvin. Jopa niin hyvin, että nyt suomalaista puolueettomuutta tarjotaan USA:sta asti malliksi Ukrainalle. EU-Suomessa kauhistellaan ja vakuutetaan, että ”Ei me nyt sentään puolueettomia enää olla - herran jestas sentään”.

Vaan pitäisi olla. Se mikä toimi Neuvostoliiton kanssa pakon edessä ja piti Suomen suurvaltojen ristiriitojen ulkopuolella, voi tulevaisuudessa toimia samoin ihan vapaaehtoiselta pohjalta. Sveitsin esimerkki todistaa, että puolueettomuuspolitiikka toimii historian myrskyissäkin. Ja kun taas kerran vedotaan Suomen Talvisotaan ja sitä edeltäneen puolueettomuuden toimimattomuuteen, pitää muistaa, että puolueettomuuspolitiikkaan pitää olla luottamus sekä itsellä että muilla. Ja lisäksi on oltava kyky osoittaa, että oman maan aluetta puolustetaan tarvittaessa aseellisestikin kaikkia tunkeutujia vastaan. Neuvostoaikana puhkikulutettu luottamus-sana on yhä käyttökelpoinen.

Suomi voi pitkälti itse päättää millaisen itärajan haluaa. Jos sinne halutaan kahden suurvallan aseet vastakkain, se järjestyy kyllä. Sekö olisi hyvä?

Kukaan ei ole niin sokea kuin se, joka ei halua nähdä. Joillekin voi olla vaikeaa nähdä, että Suomen itsenäisyys ja puolueettomuus ovat sekä Suomen että Venäjän etujen mukaisia. Niin kuitenkin on. Kannattaa katsoa karttaa. Venäjälle on eduksi sellainen Suomi, josta ei tarvitse kantaa huolta. Kun ymmärrämme asemamme oikein, voimme jopa nauttia siitä.

Antti Pesonen
Itsenäisyyspuolueen puheenjohtaja

p.0400-565 366

EU syventää torppari-Suomen talouden umpikujaa

(Kirjoitus on lisätty näille sivuille 25.3.2014.)
Kuka vielä muistaa miten Suomi laitettiin eurokuntoon? Tuo tapahtui pääministeri Lipposen ollessa EU:n käskynhaltijana Suomessa. Eurokunto saatiin aikaan leikkaamalla valtion varoista kunnille maksettavat valtionosuudet puoleen. Näin pahennettiin ensimmäisen eurolaman 1990-luvun alussa aloittamaa eriarvoistumista ja köyhtymistä.

Suomen valtion velka on 1990-luvun alusta lähtien lähes kymmenkertaistunut. Velkaantuminen on ollut valtavaa, vaikka valtion omaisuutta on myyty – halvalla – hirvittävä määrä. Valtion velan korkoja on 1990-luvun alun jälkeen maksettu n. 70 000 000 000 euroa – siis 70 miljardia. Nämä korot ovat menneet lähinnä kansainvälisille sijoittajille, mm. pankeille.

Näin on käynyt, koska on noudatettu EU:n – ja ensin EY:n – määräämää keskuspankkirahoituksen kieltoa. Suomen valtio ei siis saanut lainata rahaa omalta keskuspankiltaan koko 1990-luvulla, vaikka Suomella tuolloin oli oma raha ja keskuspankki. Jo vuodesta 1989 Suomi noudatti EU:n edeltäjän EY:n määräyksiä. Kansalaisille ei tästä(kään) ole julkisuudessa kerrottu.

Onko enää uutinen, että EU:n tärkeimpiä taustavoimia ovat sen suurten jäsenmaiden hallintojen lisäksi suuryritysten – ja myös pankkien – lobbarit?

Ja missä ollaan nyt? Taas kysytään ”Mistä leikataan?”. Ja taas leikataan terveydenhoidosta, sosiaaliturvasta ja koulutuksesta. Ja kiristetään muita veroja kuin niitä, jotka koskisivat erityisesti suurituloisimpiin.

Ilman omaa rahaa ja talouspolitiikkaa Suomi on EU:n hallinnon alla. EU:lla on hallitus, jota sanotaan komissioksi. Suomella on EU-hallinto, jota sanotaan hallitukseksi.

EU-Suomella ei ole todellista mahdollisuutta vaikuttaa talouteensa. Ilman omaa rahaa, keskuspankkia ja lainsäädäntöä Suomi on taloudellinen ajopuu. Ilman itsenäistä talouspolitiikkaa täällä toteutetaan mitä Brysselistä käsketään. Viis siitä, vaikka muut EU- ja euromaat viittaisivat kintaalla unionin määräyksille. EU-Suomessa totellaan. Niinhän maa laitettiin eurokuntoonkin. Kun niin piti tehdä. Suomalaisilla näyttää tosiaan olevan torpparin mieli.

Sanomalehti, jossa neuvoa-antavan EU-kansanäänestyksen alla syksyllä 1994 mainostettiin EU-jäsenyyttä etusivun kokoisella pikkuvauvan kuvalla ja tekstillä ”Tänään annetaan ääni tulevaisuudelle – KYLLÄ”  uutisoi 19.3.2014: ”Lisäpainetta tehdä kiristyksistä pääosa ensi vuonna tulee EU:sta. EU vahtii, ettei Suomen rakenteellinen alijäämä nouse liian isoksi. Annetuissa rajoissa pysyminen tarkoittaa lähes kahden miljardin euron kirityksiä.”

Jatketaanko samaan malliin vai suunnataanko omalla rahalla tulevaisuuteen?

Antti Pesonen
Itsenäisyyspuolueen puheenjohtaja

Umpikujahallituksen ulkopolitiikkaa

(Kirjoitus on lisätty näille sivuille 17.3.2014.)

Ei riitä, että Kataisen umpikujahallitus on ajanut maan taloudelliseen kriisiin, nyt myös ulkopolitiikka - pienen valtion elämän ja kuoleman kysymys – on umpisolmussa. Sitä on toki solmittu pitkän ajan kuluessa. EU-jäsenyyden myötä olemme osallisina suurvaltojen eturistiriidoissa Ukrainassa. EU:n mahdollisesti toteuttamat talouspakotteet puraisevat ensimmäisinä ja kipeimmin Suomea, jolla ei ole Ukrainan tilanteen syntyyn osaa eikä arpaa. Lääkkeeksi tarjotaan Natoon liittymistä, joka pahentaisi tilannetta entisestään.

Pääministeri Katainen ilmoitti saksalaislehden haastattelussa, että Suomi ei ole puolueeton maa. Todella suuria poliittisen linjan muutoksia on siis tehty kansalta kysymättä. Kataisen lausunnosta voi olla sikäli tyytyväinen, että sen pohjalta asioista on mahdollista puhua niiden oikeilla nimillä. Itsenäisyyspuolue on koko olemassaolonsa ajan todennut, että EU:n jäsenenä Suomi ei ole sen enempää puolueeton kuin itsenäinenkään.  Kummankin asiantilan palauttaminen on IPU:n tavoitelistalla.

Kun Suomen menneen puolueettomuuspolitiikan hyvät ja huonot puolet asetetaan vastakkain, vaaka kellahtaa voimakkaasti hyvän puolelle. Vaikeissa oloissa syntynyt ja koeteltu puolueettomuus piti Suomen suurvaltojen eturistiriitojen ulkopuolella. Noissa ristiriidoissa pienillä mailla on tunnetusti vähän voitettavaa ja paljon hävittävää. Huonojakin puolia puolueettomuudesta varmasti löytyy, mutta niiden suuruusluokka on toinen kysymys. Varmaankin sotilaallista voimaa ihailevat mielensäpahoittajat kärsivät henkisesti menneistä puolueettomuuden vuosikymmenistä. Maan ulkopoliittisen linjan muutokseen nuo kärsimykset eivät kuitenkaan anna syytä tai oikeutusta.

Puolustusministeri Haglund on pääministerin kanssa samoilla linjoilla Ylelle antamassaan haastattelussa: ” On hyvä muistaa, että me olemme EU:n jäsen ja hyvin tiiviissä kumppanuudessa Naton kanssa. Ei siis ihan neutraaleja enää tänä päivänä, jos ihan rehellisesti puhutaan.” Ilmeisesti Haglundinkaan mielestä hivuttamalla toteutetusta puolueettomuuden hylkäämisestä ja Naton lähentymisestä ei ole aikaisemmin puhuttu ”ihan rehellisesti”. Tästä asiasta on helppo olla hänen kanssaan yhtä mieltä.

Katainen ja Haglund kuuluvat siihen vähemmistöön, joka haluaa tehdä Suomesta Naton jäsenen. Menneisyydestä ei ole opittu, että Suomen saattaminen lännen eteen työnnetyksi tukikohdaksi Venäjää vastaan on maallemme kohtalokasta. Pääministeriä ja puolustusministeriä vaikutusvaltaisempaa väkeä tuo vähemmistö ei tietenkään voi joukkoonsa toivoa, mutta erityisen äänekkään ja näkyvän natomielisten kerhosta tekee sen hallitsema media.

Niinpä Naton tärkein suomalainen äänitorvi Helsingin Sanomat opetti meille 16.3.2014 Jussi Konttisen suulla, että ”Suomen on uhattava Venäjää pakotteilla vaikka se tulee kalliiksi”. Miksi? Konttisen mukaan siksi, että ” Jos Putinia ei pysäytetä nyt, mitä tapahtuu seuraavaksi?”  Kysymys on läheistä sukua kokoomuksen Zyskowiczin Putinista esittämiin Hitler-vertauksiin. Naapurissa olevan suurvallan johtajan mielenterveys kyseenalaistetaan. Tämä on kevytmielistä politiikkaa raskaan sarjan kysymyksessä.

Ei ole kyse Venäjän toimien oikeutuksesta, tai siitä, etteikö Venäjällä osa kansasta kyseenalaistaisi Putinin politiikkaa. Kyse on – Paasikiveä lainaten – siitä, että ”Kreml ei ole mikään käräjäoikeus”. Suurvallat tekevät politiikkaa omista intresseistään lähtien, ja tekevät politiikassaan usein myös virheitä - joiden seuraukset maksatetaan pienillä valtioilla. USA rikkoi kansainvälistä oikeutta George W. Bushin aikana hyökätessään Irakiin. Vaatimus Bushin ”pysäyttämisestä nyt” tai hänen vertaamisensa Hitleriin eduskuntapuheenvuorossa olisi tuolloin tuntunut poliittisesti kovin lapselliselta Suomen vaikutusvaltaan nähden.

Puolueettomia me emme siis tällä hetkellä ole, mutta mahdollisuudet puolueettomuuspolitiikkaan ovat olemassa politiikan suunnanmuutoksen myötä, ja sen avaimet löytyvät vaaliuurnilta.

Antti Pesonen
Itsenäisyyspuolueen puheenjohtaja

Kuinka alas Suomi on nuijittava?

(Kirjoitus on lisätty näille sivuille 13.3.2014)

Kuinka alas Suomi on nuijittava, että olisi hyvä? Tämä kysymys on pakko esittää kaikille nykyisille eduskuntapuolueille, koska kaikki ne kannattavat nykyistä leikkauspolitiikkaa, ja vaativat vuorohuudoin sen jyrkentämistä entisestään. Tänään huutokauppaan palasi keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä kahdeksan miljardin euron lisäleikkausvaatimuksillaan.

Leikkauspolitiikan tuhoisuuden pitäisi olla selvää kaikille 90-luvun lamaan ja sen jälkiseurauksiin tutustuneille. Hetkelliset ja näennäiset säästöt on maksatettu moninkertaisesti tulevaisuudessa, paitsi rahana, myös lukemattomien ihmisten haaskattuina elämisen mahdollisuuksina.

Samalla kun vaatimukset säästö- ja kuripolitiikan tiukentamisesta kaikuvat nyt läpi Euroopan, niiden talousongelmia entisestään pahentavat vaikutukset tulevat entistä kirkkaammin päivänvaloon. Yksi kiistanalaisen tieteenalan – taloustieteen – haara, uusklassinen talousteoria on saanut vuosikymmenien ajaksi hegemonian aseman. Vaikka teorian puutteet ovat aina vain ilmeisempiä ja sen noudattaminen tuottaa koko ajan oudompia lopputuloksia, siihen sitoutuneet poliitikot ja media eivät näytä kykenevän ajattelemaan asioita uusista näkökulmista.
”Asiantuntijoina” kuullaan ainoastaan samanmielisiä taloustieteen edustajia. Tunnetusti valta on niillä, jotka nimittävät asiantuntijat.

Syyt kuolleeseen teoriaan hirttäytymiselle ovat ilmeiset. Taloushistorioitsija Philip Mirowskin mukaan uusklassinen talousteoria on lähinnä keino antaa tieteellinen sädekehä nykyiselle talouspolitiikalle. Kun tavoitteena on rikkaiden rikastuttaminen ja tuloerojen kasvattaminen, nykyinen järjestelmä on oikea ja toimiva. Juuri tähän leikkauspolitiikka on johtanut, ja tätä kehitystä uudet leikkaukset vauhdittaisivat.

Niinpä tätä ilveilyä kutsutaan politiikan uuskielen logiikan mukaisesti vastuullisuudeksi. Kun pääministeri Katainen kävi helmikuun lopulla Kreikassa, hän ilmoitti kriisin hoidon vaativan vastuullista politiikkaa ”ja se on tasan, mitä te olette tehneet täällä”. Katainen piti Kreikan saavuttamia tuloksia talouskriisin hoidossa kunnioitettavina. Arvostetun lääketieteen lehti The Lancetin mukaan Kreikan lapsikuolleisuus on noussut 43% ja alipainoisina syntyneiden lasten määrä 19%. Vakava masennus, itsemurhat, köyhyydessä leviävät tartuntataudit – kaikkien niiden määrä on jyrkässä nousussa.

Jos tällaisia tuloksia tuottava politiikka on ”vastuullista” ja ”kunnioitettavaa”, kysyn edelleen, kuinka alas Suomi on nuijittava, että herrojen – Katainen ja Sipilä – mielestä olisi hyvä?

Kreikan tapauksessa vaihtoehto olisi ollut eurosta irtautuminen ja omaan valuuttaan palaaminen sekä näytelmän koronkiskurin roolissa toimineiden saksalaisten ja ranskalaisten pankkien päästäminen kaatumaan. Toki kriisiin synnyttämiseen osallisen korruptoituneen poliittisen eliitin korvaaminen uusilla voimilla kuuluisi ratkaisun osaksi. Kreikka on erityisen syvällä ongelmissa, mutta samojen lääkkeiden käyttö on ajankohtaista muuallakin.

Suomi tarvitsee oman valuutan ja keskuspankin. Lamasta noustakseen Suomen valtion on velkaannuttava omalle keskuspankilleen, ja näin luodulla rahalla varmistettava yhteiskunnan toimivuus sekä tehtävä uusia työpaikkoja synnyttäviä investointeja mm. uusiutuvaan energiaan. Kotimainen kysyntä vahvistuu ja talouden pyörät lähtevät jälleen pyörimään. Vääjäämätöntä on, että talouteen virtaava raha kasautuu edelleenkin, eikä tämä kohtuullisessa määrin tapahtuessaan ole ongelma. Rahan määrää on kuitenkin säädeltävä, ja siihen tarvitaan työkaluksi nykyistä progressiivisempi verojärjestelmä, jossa myös pääomatulot saatetaan progression piiriin.

Suomen tilanne on tällä hetkellä huono, mutta ei toivoton. Lääkkeet nykyisiin ongelmiin on olemassa, niiden käyttöönotto vaatii kuitenkin uutta ajattelua ja uusien voimien esiinnousua vaaleissa.

Antti Pesonen
Itsenäisyyspuolueen puheenjohtaja

Nato:sta ei ole turvaksi

(Kirjoitus on lisätty näille sivuille 5.3.2014)

Ukrainassa edessämme on perinteinen valtapoliittinen ristiriita, jossa kahden valtion kansalliset turvallisuusedut ovat ristiriidassa. Ukrainaan pitää toivoa rauhaa,  verenvuodatuksen välttämistä ja neuvottelupohjaista, kestävää, oikeudenmukaista ratkaisua. Rauhanomainen ratkaisu ei ole meidän eikä kenenkään muun kuin riidan osapuolten käsissä.

Suomi ei ole maailman eikä Euroopan tuomari. Suomen kannanotto yhden osapuolen puolesta toista vastaan ei hyödytä ketään eikä edistä ristiriidan ratkaisemista rauhanomaisella tavalla. Sekaantuminen meille kuulumattomaan kansainväliseen konfliktiin tuottaisi vain yhden tuloksen: vahinkoa meille itsellemme.

EU-Suomi tosin joutuu mukaan kaikkeen, mihin EU sekaantuu. Luopuminen Suomen  itsenäisestä ulko- ja turvallisuuspolitiikasta on ollut lyhytnäköistä.

Jos Ukrainan ja Venäjän välinen konflikti saa aikaan jotakin myönteistä, niin se on jälleen kerran Pohjois-Atlantin Liiton NATO:n hampaattomuuden osoittaminen. NATO on ajasta jälkeen jäänyt paperijärjestö. Sillä ei ole omia sotilasvoimia eikä omaa turvallisuuspolitiikkaa. Turvallisuuspoliittisen ristiriidan syttyessä, kuten nyt Ukrainan ympärillä, jokainen NATO:n jäsenmaa huolehtii vain omista kansallisista eduistaan.

Ukraina ei vielä ole NATO:n jäsen. Mutta jo meneillään oleva kriisi osoittaa, että NATO ei kykenisi turvaamaan eikä haluaisi turvata kriisitilanteessa jäsenmaansa turvallisuutta. Näin varsinkin jos jäsenmaa on pieni, kooltaan ja voimavaroiltaan vähäinen, syrjäinen sekä avoimessa, eteen työnnetyssä asemassa suurvaltojen välissä.

Juuri nyt on ajankohtainen Suomenlinnan kuninkaanporttiin hakattu Augustin Ehrensvärdin viesti suomalaisille: "Jälkimaailma, seiso tässä omalla pohjallasi äläkä luota vieraan apuun". Nyt se tarkoittaa Suomen itsenäisyyden ja puolueettomuuden palauttamista.

Antti Pesonen
Itsenäisyyspuolueen puheenjohtaja

Yksimielisesti umpikujassa

Yksimielisyydessä on voimaa. Vuoden 2014 Suomessa tuota voimaa käytetään niin,
että pääministeri Katainen kutsuu eduskunnan oppositiopuolueet – joiden pitäisi
periaatteessa edustaa vaihtoehtoa – keskustelemaan oman umpikujahallituksensa
säästösuunnitelmista, ja lopuksi todetaan kaikkien
olevan yksimielisiä kolmen miljardin euron lisäleikkausten tarpeesta. Nykyiset
eduskuntapuolueet ovat siis yksimielisesti ja kaikin voimin umpikujassa, eivätkä
näe mahdollisuuksia ulospääsyyn. Tätä käsityskyvyn ja
mielikuvituksen puutetta kutsutaan sitten vastuullisuudeksi.

Kuten jo edellisen, 90-luvun alkuun ajoittuneen eurolaman opetuksista tiedämme,
hyvinvointiyhteiskunnan alasajo tuottaa paitsi suoranaista inhimillistä
kärsimystä, myös näennäisiä säästöjä suurempia pitkän
tähtäimen kuluja. Terveyskeskusten kurjistaminen kostautuu erikoissairaanhoidon
kuluissa, kodinhoitoavun leikkaukset maksetaan moninkertaisesti lasten
huostaanottojen lisääntymisenä, ja niin edelleen.

Veronkorotuksista varoitellaan, ne kun kuulemma syövät ostovoimaa ja turmelevat
(ehkä sitten joskus alkavan) talouskasvun. Samalla vaaditaan yhteiskunnan
palvelujen heikentämistä, ikään kuin se ei tarkoittaisi palveluja käyttävän
väestönosan ostovoiman leikkaamista.

Sekin tiedetään, että leikkausten jälkeen bruttokansantuote supistuu, ja silloin
valtion velan suhde bruttokansantuotteeseen automaattisesti kasvaa. Tämä
tarkoittaa puolestaan paineita uusille leikkauksille.

Uusia visioita haetaan usein asiantuntijoilta, mutta suomalaiselle
umpikujakonsensukselle on ominaista se, että asiantuntijoiksi kutsutaan ihmisiä,
joiden näkemysten tiedetään valmiiksi vastaavan vanhoja omia
käsityksiä. Minkäänlaista uuden valon pilkahdusta ei haluta päästää sinne
kotiluolan nurkkaan, jossa istutaan säkki päässä ja hoetaan ettei vaihtoehtoja
ole.

Niinpä mediassa esiintyvät asiantuntijoina Sixten Korkmanin ja Erkki Liikasen
kaltaiset humoristit, joiden mukaan ”talouden tosiasiat” on erotettava
politiikasta ja poliitikkojen tulee keskittyä vain pohtimaan
sitä, mistä seuraavaksi leikataan. Korkmanin ja Liikasen julkisuudessa nauttima
arvostus kertoo hyvin karua kieltä paitsi eduskuntapuolueidemme, myös median
demokratiakäsityksistä.

Askelten kaiku on hyvinkin sama kuin niissä viime vuosisadan puolella kuulluissa
puheenvuoroissa, joissa vaadittiin ”isänmaan asian” nostamista
puoluepolitikoinnin yläpuolelle. Omien tavoitteiden poliittisuutta ei
haluta eikä kyetä näkemään, ja niitä kutsutaan yhteiseksi asiaksi. Kun
eurojäsenyys on hyödyttänyt vain suomalaisten suurituloisinta osaa, väitetään
eurojäsenyyden olevan hyväksi koko Suomelle. Jos havaittava
todellisuus kertoo muuta, sen pahempi todellisuudelle, ja varsinkin niille
viestintuojille, jotka yrittävät muuta väittää.

Niinpä valtakuntaa johdetaan edelleen samalla tavoin kuin lapset leikkivät.
Repliikki ”tää olis leikisti” on vain korvattu hokemalla ”yhteinen etu vaatii”.
Viattomasta leikistä ei kuitenkaan ole kyse, vaan yhteiskuntamme
edesvastuuttomasta silpomisesta, jonka lopputulos on helposti nähtävissä.
Tällä menolla yhteiskunnalle käy kuten entisen miehen hevoselle, joka kuoli
juuri kun oppi olemaan syömättä.

Niin sanottuja talouden tosiasioita ei ole ojennettu taivaasta kivitauluun
hakattuina, vaan ne ovat pohjautuvat tietynlaisiin taloustieteen näkemyksiin ja
poliittisiin pyrkimyksiin, ovat poliittisten valintojen
mahdollistamia ja tuottamia. Yhteiskunnassa hegemonian asemaan noussut
uusliberalismi nojaa tarjontaa painottavaan uusklassiseen taloustieteeseen, joka
on yksi teoreettinen oppijärjestelmä muiden joukossa, ei sen enempää eikä
vähempää. Kiistaton se ei ole koskaan ollut, sillä on omat ansionsa ja
erityisesti puutteensa, joita esiin tuovia, esimerkiksi jälkikeynesiläisiä
tutkijoita suomalainen media – totta kai – näyttää vaistomaisesti pitävän
pimennossa. Näin pönkitetään vaikutelmaa, jonka mukaan uusklassisessa
taloustieteessä ja uusliberalismissa ei olisi kyse oppijärjestelmästä ja siihen
nojaavasta ideologiasta, vaan absoluuttisesta totuudesta, josta voidaan edelleen
vetää yhtäläisyysmerkit termiin talous.

Hegemonistiselle ajattelutavalle on ominaista se, että ristiriitaisia näkemyksiä
ei päästetä keskusteluun, niiden olemassaolo pyritään kiistämään vaientamalla ne
kuoliaaksi. Hyvän esimerkin tästä antaa Sixten Korkman, joka korostaa Helsingin
Sanomien kolumnistina avarakatseisuuttaan ja ilmoittaa kaipaavansa keskusteluun
vaihtoehtoja – joiksi hän sitten itse rajoittaa näkemykset säästöjen
aikataulusta: leikataanko heti vai vähän myöhemmin. Vaihtoehtoja ei taaskaan -
muka - ole.

Tien ulos umpikujasta tarjoava Itsenäisyyspuolueen eurovaaliohjelma Omalla
rahalla tulevaisuuteen on saanut mediassa hegemonian haastajan kohtelun: se on
asia, jota ei ole. Oman rahan ja suoran keskuspankkirahoituksen mahdollisuuden
tarjoama poliittinen ja taloudellinen liikkumavara on
todellinen vaihtoehto nykyiselle umpikujalle. Siksi siitä vaietaan. Siksi
jokainen tätä vaihtoehtoa esittelevä ihminen tekee arvokasta työtä.

(Kirjoitus on tallennettu näille sivuille 26.2.3014.)

Antti Pesonen
Itsenäisyyspuolueen puheenjohtaja

EU-Suomesta Euroopan tyhjiin imetty peräkylä

 (Tämä kirjoitus on lisätty Itsenäisyyspuolueen Satakunnan piirin sivuille 25.1.2014.)

Kun Suomea ajettiin EU:n jäseneksi 1992-94, väittivät jäsenyyden kannattajat, että EU:n ulkopuolella Suomesta tulisi uusi ”Albania”. Albania oli neuvostojärjestelmän luhistumisen jälkeen malliesimerkki Euroopan kurjalasta.

Nyt on nähtävissä, että Suomelle vertailukelpoiset maat ovat pärjänneet hyvin ilman EU-jäsenyyttä. Norja on pärjännyt hyvin Euroopan talousalue (Eta) –sopimuksen kanssa, vaikka siellä ennen EU-päätöstä peloteltiin, että öljy ei pelasta Norjaa, jos se ei liity EU:hun. Sveitsi on pärjännyt hyvin ilman Eta-sopimusta. Islannissa tehtiin valtavia virheitä keinottelussa, jonka EU- ja Eta-sopimukset tekevät mahdolliseksi. Islantilaisten enemmistö on silti yhä EU-jäsenyyttä vastaan, koska näkee mitä EU on tuonut tullessaan muissa Pohjoismaissa.

Suomi on Pohjoismaista ainoana luopunut omasta rahastaan. Oman itsenäisen raha-ja  talouspolitiikan puuttuminen on tuhoisaa pienelle syrjäiselle maalle. Nyt Euron kalleus haittaa merkittävästi suomalaista yritystoimintaa - ei siis pelkästään vientiteollisuutta.

Monilla suomalaisilla ei ole vieläkään, 15 vuoden EU-jäsenyyden jälkeen, käsitystä siitä, keiden ehdoilla ja keiden hyväksi EU toimii. Suomen ulkoministerin mukaan EU-järjestelmän perusta on liberaali demokratia
yhdistettynä sosiaaliseen markkinatalouteen. Tässä määritelmässä on jotakin oleellista siitä, mihin EU-propaganda perustuu: Käsitteiden kääntämiseen ylösalaisin.

EU:n ”demokratia” on sitä – kuten EU:n perustuslain eli Lissabonin sopimuksen käsittelystä nähtiin – että kansalaisilta ei kysytä, ja jos kysytään, hyväksytään vain eliitin kannalta oikea vastaus. EU:n ”sosiaalisuus” taas näyttää merkitsevän eriarvoisuuden kasvattamista ja taloudellisen eliitin harjoittaman keinottelun mahdollistamista. EU:n perussopimuksiin on kirjattu, että ”jäsenvaltiot eivät saa puuttua pääomien liikkeisiin”. Niihin ei ole kirjattu mitään tuloeroista tai köyhien ja työttömien määristä. Lissabonin
sopimukseen on kyllä kirjattu, että jäsenvaltiot yhteensovittavat talous-, työllisyys- ja sosiaalipolitiikkansa. Suomessa tämä merkitsee sosiaalisten turvaverkkojen tuhoamista.

EU on rahan harvainvalta, eräänlainen pehmeä diktatuuri, jota ohjaavat suurten jäsenmaiden ja suuryritysten edut. Pienempiä jäsenmaita tarvitaan maksajiksi ja rakennettavan eurooppalaisen suurvallan rakennusaineiksi. Lissabonin sopimuksella saadaan aikaan liittovaltio-EU. Siitä tulee oikeushenkilö, joka voi
solmia kansainvälisiä sopimuksia jäsenvaltioiden puolesta. Valtaa keskittyy entisestään suurille jäsenmaille samalla kun millään vaaleilla valitsemattoman komission yksinoikeus lakialoitteisiin säilyy.

EU-Suomesta on hyvää vauhtia tulossa Euroopan tyhjiin imetty peräkylä. Kunnissa kiistellään, mistä nyt leikataan, kun rahat eivät riitä. Rahat eivät voi riittää, kun omistus sekä työn ja tuotannon tulokset viedään suurelta osin maasta pois.

Nyt suomalaisilta kysytään kypsyyttä. Onko meillä kykyä ja uskallusta siihen, mitä aito demokratia vaatii? Tarvitaan avointa julkista keskustelua tulevaisuuden vaihtoehdoista.

Tämä teksti oli vanhan kertausta vuodelta 2009. http://anttipesonen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/23901-eu-suomesta-on-tuloss...

Antti Pesonen

Itsenäisyyspuolueen puheenjohtaja

Korruptoituneet poliitikot estävät siirtymisen uusiutuvaan energiaan

(Kirjoitus on lisätty näille sivuille 2110.2013.)

Intialainen ystäväni sen tiivisti: Kaikkialla on kyse korruptoituneista poliitikoista. He eivät kerro ihmisille halvasta uusiutuvasta energiasta, koska ottavat lahjuksia energiayhtiöiltä.

Kaikki tekniikka on olemassa siihen, että tarvittava lämpö- ja sähköenergia voidaan tuottaa uusiutuvista energialähteistä. Silti maailman kaupallisesta energiantuotannosta n.80-90 prosenttia on öljyn, maakasun ja kivihiilen varassa.

Sietää pohtia maailman öljyn kulutusta. Se on tasaisella vauhdilla 10 000 kuutiometriä minuutissa. Ja 14,5 miljoonaa kuutiometriä vuorokaudessa.

Öljyriippuvuudesta irtautuminen ei tapahdu hetkessä. Nyt on monista eri syistä jo kiire uudistaa energiajärjestelmää. Koska energian kulutus on suurta mm. liikenteessä ja asumisessa, energiajärjestelmän uudistaminen koskee teollisuusmaissa kaikkia.

Suomessa Liikenne- ja viestintäministeriön työryhmä selvittää, miten päästään kohti oikeudenmukaista ja älykästä liikennettä. Työryhmän puheenjohtajaksi on valittu öljy-yhtiö Shellin hallituksen puheenjohtaja Jorma Ollila. Mitä sanoa tuohon? Jo kauan sitten Paavo Haavikko kirjoitti, että "Parodia on nykyään mahdotonta. He tekevät sen itse".

Oikeudenmukaisemman liikenteen suunnittelusta siis vastaa Suomessa kansainvälisen öljy-yhtiön johtaja.

Rakenteellinen korruptio on mm. etujen, asemien ja rahan jakamista poliittisin perustein. Se on salakavalampaa kuin avoin korruptio. Ja usein myös täysin laillista.

Energiajärjestelmän uusiminen vaatii investointeja. Ne ovat helppoja toteuttaa, kun rahan hallinta on valtiolla ja valtio voi itse luoda rahansa oman keskuspankkinsa kautta. Silloin voidaan vaikkapa antaa investointitukia ja halpoja tai korottomia pitkäaikaisia lainoja energiajärjestelmän uusimiseen
yrityksille ja yksityisille.

Nyt rahan hallinta on poissa monilta valtioilta. Valtioiden jäljellä olevia omaisuuksia yksityistetään ja julkista sektoria leikataan. Ja energiajärjestelmä on niin sanottujen markkinoiden käsissä. Siis Ollila ja kumppanit ovat ohjaksissa.

Mikään ei muutu ennen kuin kaikki muuttuu. On kyse kansanvallan ja harvainvallan kamppailusta. Nykyinen harvainvalta on raha-aateli, joka on liittoutunut poliittisen eliitin kanssa ja ajaa omia etujaan näennäisen demokratian avulla.

Kamppailun lopputulos on kuitenkin selvä. Kun kansalaiset heräävät laajasti näkemään muutoksen välttämättömyyden, muutos tulee. Monista syistä aidompaan kansanvaltaan siirtymisellä on kiire.

     
Antti Pesonen
Itsenäisyyspuolueen puheenjohtaja

Valta harvoilta monille

(Kirjoitus on lisätty näille sivuille 11.10.2013.)

Lähes puolet työpaikoista voidaan teollistuneissa maissa korvata roboteilla ja keinoälyllä tulevan 20 vuoden aikana. Näin kertoo tuore Oxfordin yliopiston raportti. Digitaalisen vallankumouksen vaikutuksia verrataan höyryn ja sähkön mukanaan tuomiin muutoksiin.

Tekninen muutos voi olla hyväksi, jos se on hallinnassa siten, että inhimillinen hyvinvointi lisääntyy. Jos vain harvalukuinen eliitti hyötyy, ollaan nykyisellä vaarallisella tiellä kohti laajaa yhteiskunnallista törmäystä.

Nykyisen menon tuloksia kuvaa YLE:n uutisessa liikenne- ja viestintäministeriön viestintäneuvos Ismo Kosonen. Hän sanoo, että ”kyllä yhteiskuntien toimintojen rahoitus menee uusiin puihin lähivuosina. Uudet yritykset ovat täysin isänmaattomia, ja ne optimoivat verot minimiin”.

Kun yhteiskunnallinen toimintaympäristö muuttuu, pitää politiikankin muuttua. Kasvun ja työllisyyden hokeminen ei riitä. Pitää löytää ratkaisuja, joilla kaikkien pärjääminen nostetaan harvoja hyödyttävän kilpailun edelle. Ellei näin tehdä, tuloksena on avoin väkivalta.

Tilanteen tekee entistä ongelmallisemmaksi se, että taloudelliseen kasvuun nojaava  talousmalli on menettänyt perustansa. Kasvua ei monista eri syistä juuri ole eikä sitä voi kestävällä tavalla tulla. Luonnonvarojen ylikäyttö ja velkaantuminen eivät voi jatkua.

Tarvitaan talousmallia, joka ei ole riippuvainen talouden kasvusta. Sellaisen mallin luominen on kiireellinen tehtävä, joskin näyttää, että ratkaisuja syntyy vasta pakon edessä.

Rahoitusjärjestelmän uudistaminen on välttämätöntä. On kestämätöntä, että rahan luominen on yksityisten pankkien käsissä ja valtiot ovat lainajonossa yritysten ja yksityisten kanssa. Rahan hallinta kuuluu valtiolle. Valtio ei tarvitse ulkomaista velkaa, kun sillä on oma raha, keskuspankki ja itsenäinen päätösvalta.

Valtaisaksi kuplaksi paisunut keinottelutalous tullee tiensä päähän lähivuosina. Ennen suurkuplan puhkeamista on tärkeä löytää uusia kestävämpiä uria eteenpäin.

Tarvitaan tasapainoa ihmisen välille, siis oikeudenmukaisuutta. Yhteiskunnallisen kehityksen suunta on käännettävä lisääntyvästä eriarvoistumisesta ja köyhtymisestä kohti kaikkien pärjäämistä. Se tarkoittaa mm. eläkekattoa, perustuloa, ahneuden suitsimista verotuksella ja kunnollisten peruspalvelujen turvaamista.

Kaikki edellä mainittu tarkoittaa sitä, että talous ja markkinat alistetaan palvelemaan inhimillistä hyvinvointia. Se voi nähtävästi tapahtua vain siirtymällä nykyisestä näennäisestä demokratiasta aidompaan kansanvaltaan. Tarvitaan laajaa yhteiskunnallista keskustelua. Tarvitaan myös sitovien
kansanäänestysten käyttöönottoa rakenteellisen korruption vallassa olevan edustuksellisen demokratian ylitse.

Kansanvalta voi toimia vain itsenäisissä valtioissa. Ylikansalliset alistussuhteet, kuten EU-jäsenyys, on vahingollisina hylättävä. Alistussuhteista luopuminen mahdollistaa aidon kansainvälisen yhteistyön.

Työttömyyden helpottamiseksi tavoitteeksi on otettava elinaikaisen työajan lyhentäminen. Se voidaan toteuttaa esimerkiksi siirtymällä nelipäiväiseen työviikkoon. Työllistämistä vaikeuttaa ja koneellistamista edistää nykyisin, että ns. työn sivukulut peritään palkkasumman perusteella. Tämän tilalle on kehitettävä järjestelmä, jossa työn sivukulut korvataan toiminnan jalostusarvon
perusteella perittävällä maksulla, ikään kuin korvamerkityllä arvonlisäverolla. Yritystoiminnan aloittamista ja pienyrittäjiä on autettava nostamalla arvonlisäverovelvollisuuden alaraja 100 000 euron liikevaihtoon. Julkisen vallan eli valtion ja kuntien on huolehdittava työllistämistukijärjestelmän avulla siitä, että kaikki työttömät ja myös nuoret saavat työtä.

Antti Pesonen
Itsenäisyyspuolueen puheenjohtaja

Mistä leikataan? – Väärä kysymys!

(Kirjoitus on lisätty näille sivuille 1.10.2013.)

Tiedotusvälineet ovat täynnä kyselyjä, joissa selvitetään kansalaisten ja päätöksentekijöiden näkemyksiä päivänpolttavaan kysymykseen. Kysymys kuuluu tietenkin: Mistä leikataan? Kyse on siitä, mitä kuntien vastuulla olevia asioita jätetään vähemmälle rahoitukselle?

Paineita aiheuttavat talousahdingon syveneminen, verotulojen väheneminen, kustannusten nousu ja kasvavat tarpeet esim. terveyden- ja vanhustenhoidossa. Valtiovallan päätökset leikata valtion kunnille maksamia valtionosuuksia ovat pisti iin päälle. Nyt kunnissa saadaan taas kerran ihan itse päättää mistä leikataan. Suuri valtaosa kuntien menoista kuluu terveydenhoitoon, koulutukseen ja sosiaalisektorille. Menoista leijonanosan vievät palkat. Niinpä merkittäviä leikkauksia voidaan tehdä vain em. hyvinvointipalveluja leikkaamalla.

Ilkka-lehti (29.10.) oli kysynyt levikkialueensa kunnanjohtajilta mistä he leikkaisivat. Kauhavan kaupunginjohtajan mukaan ”koulukuljetusten maksuttomuutta on rajattava ja harkittava kouluruokailun ja kirjastopalvelujen maksullisuutta”. Tämä on mielenkiintoista luettavaa myös muualla kuin Kauhavalla asuville kyläkoulujensa lakkauttamista ja pidempiä koulumatkoja odottaville. Kansansivistyksen kivijalkakaan ei ole turvassa.

Kaiken kaikkiaan henki näyttää olevan maassa sellainen, että nyt leikataan eikä sille ole vaihtoehtoja. On kuulemma eletty taas yli varojen. Ja rakennettu liian suuri julkinen sektori.

Kokonaisuutta voi tarkastella myös toisesta näkökulmasta. Miksi julkiselta sektorilta, siis vaikkapa vanhustenhoidosta ja koulutuksesta puuttuu rahaa, jota siellä tarvitaan? Ainakin siksi, että maamme päättäjät ovat alentaneet verotusta – eniten suurituloisilta - 1990-luvun lopun jälkeen samalla määrällä kuin valtio nyt velkaantuu. Ilman noita veronalennuksia ei siis tarvittaisi velkaa.

Voidaan ja pitää kysyä mikä nyt on oikein ja mikä väärin. Onko oikein, että monet suurituloiset jättävät verot kokonaan maksamatta? Jotkut sijoittajat ja yritykset voivat tehdä näin laillisesti, kun on tehty sellaiset lait, että verojen välttäminen on laillista. Äärimmäisen ahneuden laillistaminen johtaa siihen, että näihin asti korkealla ollut kansalaisten veronmaksumoraali rapistuu.

Mikään vienti tai talouden kasvu ei auta, jos työn ja tuotannon tulokset viedään maasta pois. Näin on tapahtunut jo pitkän aikaa. Tulosten lisäksi viedään työpaikkoja ja tehtaita.

Mistä leikataan on nyt väärä kysymys. Oikeampi kysymys on, missä olemme ja mihin olemme menossa? Olemme tilanteessa, jossa Suomea imetään kuiviin. Maamme on poliittisen ja taloudellisen riiston kohteena. Euroopan unionin yksi keskeinen tavoite on julkisen sektorin alasajo. Sen käytännön tulokset ovat lisää köyhyyttä ja eriarvoisuutta.

Olemme menossa kohti yhteiskunnallista törmäystä. Sillä vaikka suomalaiset ovat hyvin alamaisia, heidänkin sietokyvyllään on rajansa.

Jaloilleen noustakseen Suomi tarvitsee oman rahan. EU:ssa ja eurossa Suomi on muidenkin velkojan takaaja ja maksaja. Pienelle maalle tilanne on kestämätön. Leikkauspuheiden keskellä on hyvä muistaa, että oma raha sekä itsenäinen keskuspankki ja lainsäädäntö tekevät mahdolliseksi itsenäisen talouspolitiikan ja omaehtoisen yhteiskuntapolitiikan. Sellaisella Suomeen rakennettiin toimiva hyvinvointiyhteiskunta aineellisesti nykyistä vaatimattomammissa oloissa.

Antti Pesonen
Itsenäisyyspuolueen puheenjohtaja

Varastaminen on tehty lailliseksi – mihin se johtaa?

 Veroja maksavat kaikki täysi-ikäiset. Käytännössä jokainen ostaa tavaroita ja palveluja, joissa on tuotteen hintaan lisätty arvonlisävero. Kiinteistöveroja maksetaan suoraan tai vuokrien kautta. On sähköveroa, Yle-veroa ja erilaisia kunnallisia veronluonteisia maksuja. Kunnallisveroa peritään pienistäkin tuloista tasaverona, eli samansuuruinen prosentti tulojen määrästä riippumatta. Ja jo keskituloiset maksavat palkkatuloistaan valtionveroa enemmän kuin on pääomatulojen vero. Sitä taas peritään samalla prosentilla olipa tuloja sata tai miljoona euroa.

Veroja ja veronluonteisia maksuja peritään siis myös kaikkein pienituloisimmilta. Samaan aikaan on lisätty suuryritysten ja –sijoittajien mahdollisuuksia jättää verot kokonaan tai osittain maksamatta. Kaikkein maksukykyisimmät voivat kierrättää tulonsa erilaisten kikkailujen avulla monen portaan kautta veroparatiiseihin ja salata omistuksensa Suomessa toimivissa yrityksissä.

Kun jopa pienituloisimpia velvoitetaan maksamaan veroja, merkitsee suuryritysten ja sijoittajien vapauttaminen veronmaksusta käytännössä varastamisen tekemistä lailliseksi.

Mihin tällainen politiikka johtaa? Ainakin se rapauttaa veronmaksuhalua. Mitä isot edellä, sitä pienet perässä. Laillistettu veronkierto ja harmaan talouden suosiminen johtavat siihen, että yhä useampi kansalainen pitää oikeana tehdä pimeää työtä ja yhä useampi pienyrittäjä on valmis jättämään kuitin tekemättä. Ihme olisi ellei näin kävisi.

Veronmaksuhalujen hiipuminen merkitsee lisääntyvää epävarmuutta. Veroilla on kuitenkin joskus ollut tarkoitus maksaa terveydenhoidon, sosiaaliturvan ja koulutuksen kaltaisia asioita.

Suomen omasta rahasta ja itsenäisestä lainsäädäntövallasta luopunut poliittinen eliitti jakaa verovaroja eri puolille mannerta keinottelevien pankkien pelastamiseen ja maksaa miljardien korkoja valtion velasta ulkomaille. Puhe vastuun kantamisesta ja yhteisvastuusta kuulostaa näiden päättäjien suusta yhä ontommalta.

 J.F. Kennedy sanoi että joka kylvää etuoikeuksia, joutuu korjaamaan vallankumouksia. Edessä on vaikeita aikoja. Parempaan päin käännytään silloin kun puheet ja teot vastaavat toisiaan.

Antti Pesonen
Itsenäisyyspuolueen puheenjohtaja

Toinen integraatiolama

Eräs 1990-luvun alun lamaan liittyvä keskeinen asia on jäänyt vaille julkisuutta. Kyse on siitä, miksi Suomen valtiota uhkasi pahimman laman aikaan rahan loppuminen.

Suomella oli 1990-luvun alkupuolella oma raha ja keskuspankki. Keskuspankkien erityinen oikeus on ollut uuden rahan luominen. Teknisesti se on helppoa. Nykyään ei tarvitse edes seteleitä painaa, kun rahaa luodaan enimmäkseen tilikirjauksina tietokonetta näppäilemällä.

Liiallinen rahan painaminen on johtanut pahimmillaan käsistä karanneisiin inflaatioihin. Siksi rahan luomista pitää valvoa ja kiertävää rahamäärää säädellä verottamalla. Valtion ei siis tule painaa rahaa loputtomiin.

Mutta takaisin 1990-luvulle. Miksi siis rahat meinasivat loppua Suomen valtiolta? Siksi, että Euroopan unionin edeltäjä Euroopan yhteisö, EY oli kieltänyt keskuspankkeja antamasta   rahoitusta valtiolle. Ja yllätys yllätys, Suomi noudatti EY:n määräyksiä jo 1980-luvulla.

1990-luvun alun lama oli integraatiolama. Integraatio tarkoittaa yhdentymistä. Ja lama syntyi yhdentymisestä EY/EU:n politiikkaan. Käytännössä Suomen alistamisesta siihen.      Rahoitusmarkkinoiden sääntely purettiin ja siitä seurasi tapahtumaketju, jota päättäjät eivät hallinneet. Epäonnistunut politiikka ja markan korkeasta kiinteästä kurssista kiinni pitäminen johtivat markan pakkodevalvaatioon.

Laman maksajiksi päättäjät laittoivat pienyrittäjät ja asuntovelalliset. Osa pankeista pelastettiin. Inhimillinen hinta oli hirvittävä. Tuhansia ennenaikaisia kuolemia, kymmeniä tai satoja tuhansia jopa loppuelämän kestäviä velkaloukkuja ja loppuun palaneita ihmisiä. Ja arvaamaton määrä turhaan hukkaan heitettyä yritysosaamista.

EU-johtoiseen politiikkaan valmistautumisesta johtunut politiikka oli mennyt kiville. Pelastukseksi tarjottiin – kuinka ollakaan! – EU-jäsenyyttä.

Meneillään olevassa eurokriisissä on samoja piirteitä kuin oli 1990-luvun integraatiolamassa. Kallis valuutta tuo ongelmia. Syyn politiikan epäonnistumisesta päättäjät vierittävät tavallisille ihmisille. Suurimmat pankit on luvattu pelastaa kansalaisten takuulla.

Suomen pankki on nyt EU:n keskuspankin haarakonttori. Suomi on luopunut omasta itsenäisestä lainsäädännöstä ja omasta rahasta. EU:n lait ja määräykset ovat jäsenmaiden lakien yläpuolella.

Käsillä on toinen integraatiolama. Vielä saa Suomen valtio halpaa lainaa kansainvälisiltä rahoitusmarkkinoilta. Vielä on valtiolla korkea luottoluokitus. Tällä menolla ei ole kauan. Silloin korot nousevat. Ja suuria leikkauksia vaaditaan julkisiin menoihin. Jotta maa pelastuisi. Jotta valtio saisi suurpankeilta ja – sijoittajilta lainaa. Ja sitä saa kun leikkaa tarpeeksi ja myy lopunkin valtion omaisuuden sijoittajille.

Niin sanotusta demokratiasta on todella tullut rahan pikku apulainen.

Velkaeuron tilalle tarvitaan oma raha. Tämä muutos on keskeinen. Sen puolesta on toimittava myös vaaleissa.

Antti Pesonen
Itsenäisyyspuolueen puheenjohtaja

(Kirjoitus on lisätty näille sivuille 13.9.2013.)

Itsenäisyyspuolueen puheenjohtaja Antti Pesonen puhui 26.5.2013 Uudessakaupungissa. Hän sanoi mm. seuraavaa:

Omalla rahalla Suomi voisi elvyttää ja työllistää

Selvitysten mukaan joka kuudennessa Suomen koulussa ja päiväkodissa on vaikea sisäilmaongelma. Tuhannet lapset ja aikuiset ovat päivittäin vaarassa sairastua tämän takia. Joka kolmannessa rakennuksessa on kosteusongelmia.
Rahaa korjauksiin ei kuitenkaan näytä löytyvän tarpeeksi. Valtio leikkaa kuntien valtionapuja. Valtion velka lähestyy sataa miljardia euroa. Suomessa iloitaan, että valtion luottoluokitus on paras mahdollinen ja valtio saa lainaa kansainvälisiltä rahoitusmarkkinoilta.
Jotain on kuitenkin pielessä, kun meillä ei ole varaa ylläpitää edes perusasioita.  Keskeinen selitys on oman rahan, oman keskuspankin ja itsenäisen lainsäädännön puute.
Omalla rahalla Suomi voisi elvyttää ja työllistää. Kun rahan hallinta olisi omalla itsenäisellä keskuspankilla, valtio ei tarvitsisi ulkomaista velkaa. Se voisi lainata omalta  keskuspankilta. Näin ei tarvitsisi maksaa korkoja kansainvälisille pankeille eikä pelastaa niitä keinottelutappioilta. Nyt nämä pankit toimivat myös suomalaisten veronmaksajien takaamina.
Valtionvelan nykyisellä vuotuisella korkomenolla voisi työllistää vähintään 80 000 ihmistä. Valtion luomalla rahalla voidaan maksaa kansalaiset tekemään töitä valikoiduille aloille. Näitä ovat esim. terveyden- ja vanhustenhoito, koulutus, poliisi, armeija, palokunnat, posti sekä rautatiet ja muut liikenneväylät. Rahan luomista pitää valvoa ja kiertävää rahamäärää säädellä verottamalla. Valtion ei siis tule painaa rahaa loputtomiin.
Omalla rahalla voitaisiin korjata homekoulut ja huonot tiet. Tämän lisäksi on monia tärkeitä kohteita, jotka huutavat valtiovallan puuttumista. Energiajärjestelmän uudistaminen saisi aivan uutta vauhtia, jos valtion takaamia pitkäaikaisia ja vaikkapa korottomia lainoja myönnettäisiin uusiutuvan energian investointeihin yrityksille ja kotitalouksille.
EU-Suomessa tästä ei ole puhuttu, koska EU-politiikka ei kestä avointa keskustelua.
Suomen eroaminen alistussuhteesta Euroopan unioniin on ennen pitkää välttämätöntä. Itsenäinen Suomi voi käydä kauppaa ja ihmisten vapaa liikkuminen jatkuu entisellään. Muutos on suomalaisten itsensä käsissä.

(Yllä oleva kirjoitus on lisätty näille sivuille 27.5.2013.)

Antti Pesonen kirjoittaa:

Islanti ei liity EU:hun

(Kirjoitus on lisätty näille sivuille 23.5.2013.)

Islannin pyrkimys EU-jäsenyyteen on päättynyt. Näin sanoi Islannin Itsenäisyyspuolueen puheenjohtaja Bjarni Benediktsson 21.5.2013.

Itsenäisyyspuolueesta tuli Islannin suurin puolue viime huhtikuun parlamenttivaaleissa. Se aikoo muodostaa hallituksen niin ikään EU-jäsenyyteen torjuvasti suhtautuvan  Edistyspuolueen kanssa.

Käytännössä islantilaiset tyrmäsivät EU-liitoksen vaaleissa, joissa EU-jäsenyyttä kannattavat puolueet saivat vain neljänneksen äänistä.

Islantilaiset ovat yleisesti nähneet, että maan toipuminen äskettäisestä talousromahduksesta on ollut mahdollinen oman rahan ja itsenäisen päätöksenteon ansiosta.

Islanti on mukana Euroopan talousaluesopimuksessa, joka takaa sille pääsyn EU:n markkinoille. Eta-sopimuksen puitteissa toimii myös Norja. Myös Suomen Eta-sopimus on edelleen voimassa vaihtoehtona EU-jäsenyydelle.

Antti Pesonen

Itsenäisyyspuolueen puheenjohtaja

Omalla rahalla Suomi voisi hoitaa asiansa toisin

(Kirjoitus on lisätty näille sivuille 17.5.2013.)

Köyhä Suomi rakensi tiet, koulut ja sairaalat. EU-Suomella ei ole rahaa niiden ylläpitoon. Lisärahaa tarvitaan myös mm. sairaiden ja vanhusten hoitoon, koulutukseen, homeisten rakennusten korjauksiin ja uusimisiin.

Olisi hyvä saada lisää rahaa työn kautta. Todellinen työttömien määrä on lähes puoli miljoonaa, kun virallisiin lukuihin lisätään työllistämistuella ja -koulutuksissa sekä työttömyyseläkkeellä olevat.

Työ kuitenkin pakenee Suomesta. Suuryritykset investoivat sinne, mistä saavat parhaan tuoton. Pienyritysten toimintamahdollisuudet ovat heikenneet voimakkaasti eri syistä. Viennin vaikeuttamisen lisäksi euron kalleus helpottaa tuontia ja haittaa näin kotimarkkinayritysten toimintaa. Halvoista EU-maista tulevaan kilpailuun on lähes mahdotonta vastata. Monet noissa maissa toimivat yritykset jättävät verot ja muut velvoitteet maksamatta. Kilpaile siinä sitten. Ei ihme, että yritysten muutto Suomesta Viroon jatkuu.

Keskittynyt kauppa ostaa sieltä, mistä halvimmalla saa. Tämä tarkoittaa mm. sitä, että ruokaa tuodaan vuosittain yli 2000 miljoonalla eurolla enemmän kuin viedään. Laadusta välittämättä.

Valtiovalta kuvittelee, että verohelpotuksilla saadaan investointeja ja työpaikkoja. Ei saada. Kun halutaan elvytystä, tarvitaan rahan tarjonnan lisäksi pakote sen käyttöön. Ja tuo poliittinen pakote voi olla vain valtion ja kuntien rahalle. Nyt valtion ja kuntien menoja leikataan ja näin ahdinko syvenee. Tähän pakottaa EU:n talouskuri. Työn lisäksi on rahaa paennut maasta jo pitkään. Kun ei ole omaa rahaa ja keskuspankkia, myös valtion velan korot pakenevat kansainvälisille rahoitusmarkkinoille. Valtion velan korkoihin vuosittain menevä summa n. 2500 miljoonaa euroa on suurempi kuin kansalaisilta kerättävä pääomatulovero.

Meille kerrotaan, että euro on tuonut vakautta ja alhaiset korot. Todellisuudessa euro vahvistui viime vuosikymmenellä 90 prosenttia suhteessa USA:n dollariin ja vv.1960-1985 todellinen korkotaso oli Suomessa jopa alempi kuin se on ollut euroaikana.

Oma raha, keskuspankki ja lainsäädäntö mahdollistaisivat itsenäisen  talouspolitiikan ja omaehtoisen yhteiskuntapolitiikan. Valtio, jolla on oma raha ei tarvitse ulkomaista velkaa. Se voi lainata omalta keskuspankiltaan. Rahan ei pidä olla yksityisten pankkien luomaa velkaa vaan valtion tulee luoda itse rahansa. Pankeilta tulee poistaa oikeus velan luomiseen tyhjästä. Rahan luomista pitää valvoa ja kiertävää rahamäärää säädellä verottamalla. Valtion ei siis tule painaa rahaa loputtomiin.

Valtion luomalla rahalla voidaan maksaa kansalaiset tekemään töitä valikoiduille aloille. Näitä ovat esim. terveyden- ja vanhustenhoito, koulutus, poliisi, armeija, palokunnat, posti sekä rautatiet ja muut liikenneväylät.

Suomi on jo kauan sitten sitoutunut kansainväliseen vuorovaikutukseen ja yhteistyöhön. Tuon sitoutumisen pitää olla kuitenkin omaehtoista. Nykyinen päätösvallan luovuttaminen pois maasta ja alistussuhde EU:hun ja joihinkin kansainvälistä rahavaltaa ajaviin tahoihin on kestämätöntä ja mieletöntä.

Topelius kuvasi 1800-luvun lopulla Maamme-kirjassa suomalaista seuraavasti: ”..kestää paljon, ennen kuin suuttuu, mutta kun hän on kerran vihastunut, niin hän vihastuu silmittömästi. Hän antaa anteeksi sille, joka on hävittänyt hänen omaisuutensa, mutta jos joku varastaa häneltä marhaminnan, hevosen talutusköyden, hän tekee siitä käräjäjutun”. Paljon ei ole suomalainenmuuttunut.                    

Antti Pesonen

Itsenäisyyspuolueen puheenjohtaja

Alamaisuuden juhliminen Eurooppa-päivänä on irvokasta

(Kirjoitus on lisätty näille sivuille 9.5.2013)

Kuilu huonoimmin pärjäävien ja taloudellisesti parhaiten voivan pienen vähemmistön välillä on valtava. Näin on laajalti maailmalla ja kuilu on kasvanut EU-maissa entisestään.

Mitä siis juhlitaan kun juhlitaan EU:n Europpa-päivää 9.5.? Tuskin ainakaan demokratiaa, joka EU:n kohdalla on pelkkä huono vitsi. EU:ssa ei ole vain demokratiavaje vaan sen puute. EU on demokratian, kansanvallan vastainen suurvaltahanke. Sen johdossa ovat suurten EU-maiden eliitit ja suuryritysten lobbarit.

Rauhaako kenties juhlitaan? Jos Saksa ja Ranska osaavat elää sovussa vain yhteisessä valtiossa, se on niiden valinta ja silloin hyvä asia. Mutta mitä lisäarvoa – paitsi uskollisen maksajan - saksalais-ranskalaiseen valtioon tuo Suomen mukanaolo siinä?

EU:ta kutsutaan rauhan projektiksi. Kaikki suurvaltahankkeet on myyty alamaisille rauhan ja hyvinvoinnin turvaajina. Kuitenkin sotien juuret ovat usein yhteiskuntien sisällä kasvavassa tyytymättömyydessä. EU on pehmeä harvainvalta verrattuna perinteisiin diktatuureihin, mutta monet sen politiikan tuloksista ovat silti kovia, kuten eriarvoisuuden voimakas kasvu. Näin EU on enemmän ruutitynnyri kuin rauhan tae.

Vai juhlitaanko vapaata liikkumista ja kauppaa? Niihin ei kuitenkaan tarvita EU-jäsenyyttä. Norjalaiset ja sveitsiläiset liikkuvat ja käyvät kauppaa yhtä vapaasti ilman EU-jäsenyyttä.

Alamaisuuden juhliminen on irvokasta.

On kysyttävä, milloin Suomen kansa – siis Suomessa asuvat Suomen kansalaiset –kykenee nousemaan tekemisen kohteesta tulevaisuutensa tekijäksi?

Antti Pesonen

Itsenäisyyspuolueen puheenjohtaja

Suomi on virallisesti sotilaallisesti liittoutunut – mutta mikä onkaan varsinainen uutinen?

(Kirjoitus on lisätty näille sivuille 7.5.2013)

Eduskunnan ulkoasianvaliokunnan tuore mietintö sisältää merkittävän muutoksen aiempaan määrittelyyn Suomen asemasta. Ulkoasiainvaliokunta tunnusti, että Suomi on luopunut sotilaallisesta liittoutumattomuudesta.

Tämä on ollut selvää jo vuosia. Suomen piti sitoutua Euroopan unionin ulko-, turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaan jo ennakkoehtona EU-jäsenyysneuvotteluille. Nyt tosiasia liittoutumattomuudesta luopumisesta siis tunnustetaan 20 vuotta myöhemmin. Jäämme odottamaan milloin valtiovalta tunnustaa sen, että Suomen valtiollinen itsenäisyys loppui  EU-jäsenyyden myötä.

Tosiasioiden tunnustaminen on hyväksi. Niiden pohjalta voidaan miettiä tulevaisuuden vaihtoehtoja kestävämmin.

Sotilaallisen liittoutumisen tunnustaminen on merkittävää, mutta varsinainen uutinen on kuitenkin  ulkoasiainvaliokunnan mietinnön rivien välissä. Suuri uutinen on se, että kaikki nykyiset  eduskuntapuolueet ovat nykyisen sotilaallisen liittoutumisen takana. Ellei näin olisi, se näkyisi jollakin tavalla.

Nyt valiokunnan yksimielisessä mietinnössä sanotaan, että ”sotilaallinen liittoutumattomuus ei käytännössä ole enää täysin mahdollista keskinäisriippuvuuksien vuoksi”. Ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Timo Soini tarkensi valiokunnan kantaa seuraavasti: ”Niin, se on eduskunnan
ulkoasiainvaliokunnan yksimielinen kanta, ja se kuvastaa tosiasiallista tilannetta, että täydellinen liittoutumattomuus nykymaailmassa ei ole enää todellisuutta”.

Niinpä. Liittoutumattomuus ei ole EU-Suomessa todellisuutta, mutta esimerkiksi itsenäisessä ja puolueettomassa Sveitsissä on. Suomikin voi tulevaisuudessa olla sotilaallisesti liittoutumaton ja puolueeton valtio. Tähän tarvitaan ensinnäkin eroaminen EU:sta.

Sotilaallinen liittoutuminen tuo Suomelle olematonta turvaa kuviteltua uhkaa vastaan. Se on kuin vakuutus, joka on voimassa vain silloin kun sitä ei tarvita. Ja pahempaakin. Todellinen uhka maallemme syntyy siitä asetelmasta, että Suomea voidaan tavalla tai toisella käyttää Venäjää vastaan. Silloin pahimman sattuessa suomalaiset kärsivät. Vain hyväuskoisimmat uskovat, että pahimman sattuessa mikään valtio uhraa omat etunsa toisen valtion takia.

Äänestäjien on hyvä tiedostaa missä ollaan. Nykyiset eduskuntapuolueet ovat kaikki samalla linjalla suhteessa EU-jäsenyyteen ja sen myötä sitoutuneet sotilaalliseen liittoutumiseen. Kun halutaan muutosta Suomen asemaan itsenäisyytensä menettäneenä ja EU:n sotilasliittokehitykseen sidottuna maana, on useimpien äänestettävä toisin kuin aiemmin.

Antti Pesonen

Itsenäisyyspuolueen puheenjohtaja

Kokemuksen koulu on kallis

(Kirjoitus on lisätty näille sivuille 29.4.2013)

Keskustalle EU on itsenäisten valtioiden liitto, sanoi Keskustan puheenjohtaja äskettäin. Kun Keskustalle EU on itsenäisten valtioiden liitto, valtioiden itsenäisyys näyttää olevan Keskustalle sitä, että itsenäinen valtio ei voi itse päättää talouspolitiikastaan, kauppapolitiikastaan, aluepolitiikastaan, maatalouspolitiikastaan, ulkopolitiikastaan tai turvallisuuspolitiikastaan. Keskustan mukaan valtiot ovat siis itsenäisiä, kun niiden päätösvallan yläpuolella ovat EU:n asetukset ja direktiivit sekä unionin komission ja  tuomioistuimen päätökset.

Keskustan puheenjohtajan mukaan Keskusta haluaa lisää talouskuria. Keskustalle ei siis riitä, EU:n suurten jäsenmaiden ja suuryritysten ohjaama unioni vaatii jo jäsenmaita lähettämään talousarvionsa Brysseliin tarkastettaviksi. Lisää  uro-kuria on varmankin tulossa, joten Keskusta voi siltä osin olla huoletta.

Mutta ihmetteleekö joku Keskustassa vielä, miksi rahat eivät riitä kuntien järjestämiin peruspalveluihin, homekoulujen korjauksiin tai teiden kunnossapitoon? Vuorineuvos Casimir Ehrnrooth kirjoitti jo 5.2.1996 Helsingin Sanomissa: ”Kilpailukykyisiä yrityksiä voi puolestaan syntyä vain supistamalla radikaalisti julkisen sektorin roolia,…”. ”Horjumattoman sitoutumisen (EU:n) rahaliiton käynnistämiseen 1. tammikuuta 1999, sallimatta mitään heikennyksiä Maastrichtin kriteereihin, katsottiin (ERT:ssä eli Euroopan teollisuusmiesten klubissa) olevan ainoa tie paitsi työkurin säilymiselle myös asioiden eteenpäin viemiselle.”

Asioita on nyt viety eteenpäin. Julkisen sektorin roolin supistaminen näkyy terveydenhoidon, sosiaaliturvan ja koulutuksen leikkauksina ja yksityistämisinä. Ja lisää samanlaista on tulossa.

Ja KAIKKI nykyiset eduskuntapuolueet ovat perimmiltään samalla EU-linjalla. Ne kaikki ovat sillä kannalla, että EU:ssa ja eurossa pysytään. Mikään niistä ei vaadi eroamista EU:sta tai eurosta. Monentasoista EU-kritiikkiä kyllä esitetään.

Jos tämä ei lopu, niin sehän saa jatkua. Laihialla oli joku ollut sitä mieltä, että ilman EU:ta olisimme Suomessa jo kuolleet nälkään. EU-propaganda on tehonnut moniin, joskaan ei läheskään kaikkiin.

Suomalaiset joutuvat oppimaan kantapään kautta mikä merkitys on omalla päätösvallalla. Benjamin Franklin sanoi ”Kokemuksen koulu on kallis, mutta hölmöt eivät muussa opi”.

Antti Pesonen
Itsenäisyyspuolueen puheenjohtaja

Työttömyyden voittamiseen tarvitaan uudenlaista ajattelua

(Kirjoitus on lisätty näille sivuille 27.4.2013)

Työministeri Lauri Ihalainen vetosi äskettäin elinkeinoelämään työllisyyden parantamiseksi. Ihalaisen mukaan hallitus on tehnyt työllisyyden parantamiseksi oman osansa veropaketin – mm. yhteisöveron alennuksen - muodossa. Nyt Ihalainen siis odottaa suomalaisen yritysten tekevän osansa investointien muodossa, jotta työttömyys saadaan laskuun.
On sanottava, että ministerin toiveet ovat kovin kaukana arkitodellisuudesta. Pienet ja keskisuuret yritykset työllistävät suurimman osan yksityisen sektorin työvoimasta. Niiden ongelmat eivät liity niinkään verotukseen, kuin vaikeuteen saada verotettavaa tulosta.
Eurokriisin yksi vaiettu puoli on se, että euron kalleus helpottaa tuontia euroalueen ulkopuolelta ja näin vaikeuttaa kotimarkkinoilla toimivien yritystenpärjäämistä. Kallis euro on jo vuosia haitannut vientiä ja haittaa edelleen.
On naurettavaa puhua kilpailukyvystä oloissa, joissa raaka-aineet voivat Suomessa maksaa saman verran kuin halpamaissa tehty valmis tuote. Miten voidaan saavuttaa kilpailukyky tilanteessa, jossa tuotanto tapahtuu lähes automatisoidusti samanlaisilla koneilla ja koneita käyttäville työntekijöille
maksetaan Aasiassa vaikkapa kymmenesosa suomalaisesta palkkatasosta? Vastaukseksi ei riitä, että on panostettava osaamiseen. Sen ovat jo muutkin keksineet.
Mitä tulee suuriin yrityksiin, niille on erityisen turhaa asettaa toiveita työllistämisestä. Yritykset työllistävät, jos se on niille itselleen kannattavaa. Pitää tunnustaa, että yritysten tehtävänä on ajaa omaa etuaan. Kun tämä nähdään, on myös tunnustettava, että yhteiskuntavastuu kuuluu poliittisille päättäjille. Heidän vastuullaan on tehdä päätöksiä, jotka ovat taloudellisen ja yhteiskunnallisen kehityksen kannalta kestäviä. Päättäjien tehtävä ei ole toimia yritysten juoksupoikina tai pääoman pikku apulaisina.
Jotta löydetään kestäviä vastauksia työttömyysongelmaan, on ensin tunnistettava muutamia tosiasioita. Suomessa tehtyjen työtuntien määrä on alempi kuin v. 1990, vaikka kokonaistuotanto on yli kaksinkertaistunut. Tuotannon lisääminen ei siis lisää ihmistyön määrää.
Työttömyyden helpottamiseksi tavoitteeksi on otettava elinaikaisen työajan lyhentäminen. Se voidaan toteuttaa esimerkiksi siirtymällä nelipäiväiseen työviikkoon.
Työllistämistä vaikeuttaa ja koneellistamista edistää nykyisin, että ns. työn sivukulut peritään palkkasumman perusteella. Tämän tilalle on kehitettävä järjestelmä, jossa työn sivukulut korvataan toiminnan jalostusarvon perusteella perittävällä maksulla, ikään kuin korvamerkityllä arvonlisäverolla.
Yritystoiminnan aloittamista ja pienyrittäjiä on autettava nostamalla arvonlisäverovelvollisuuden alaraja 100 000 euron liikevaihtoon.
Julkisen vallan eli valtion ja kuntien on huolehdittava työllistämistukijärjestelmän avulla siitä, että kaikki työttömät ja myös nuoret saavat työtä.
Elämme murrosaikaa. Jossakin vaiheessa on pakko tunnustaa, että niin sanottu globalisaatio – käytännössä pääomien vapaa siirtely ja vapaakauppa – ovat ihmisen ja ympäristön kannalta kestämättömiä. On siirryttävä globalisaatiosta lokalisaatioon eli paikallisuuteen.
Antti Pesonen

Itsenäisyyspuolueen puheenjohtaja

Kansalaisten tahdon sivuuttaminen vei euroon Saksan ja Suomen

Pitkään Saksan liittokanslerina toiminut Helmut Kohl kertoo ajaneensa euroon
siirtymistä ”kuin diktaattori”. Kohlin mukaan hän toimi itsevaltaisesti, koska
tiesi ettei kansan tuki ollut euron  takana. Kohlin tunnustuksesta kertoi
brittilehti Daily Telegraph.

”Tiesin, etten koskaan voisi voittaa kansanäänestystä Saksassa. Olisimme
hävinneet kansanäänestyksen euroon siirtymisestä. Se on aivan selvää”, Kohl
sanoi lehden mukaan.

Kohlin esimerkin mukaisen tunnustuksen voisi Suomessa tehdä useampikin
valtiojohtoon 1990-luvulla kuulunut henkilö. Suomessa toimittiin aivan kuten
Saksassa. Kansalaisille ei annettu mahdollisuutta äänestää oman rahan
vaihtamisesta euroksi.

Kaiken huippu on, että Suomessa ei ole eduskunnan säätämää lakia euron
käyttöönotosta eikä markasta luopumisesta. Päätös euroon siirtymisestä tehtiin v. 1998 eduskunnassa yksinkertaisella (!) enemmistöllä. Päätöstä ei jarruttanut
sekään, että maamme perustuslakiin – jota saattoi muuttaa ilman välillä
pidettäviä eduskuntavaaleja vain 5/6 enemmistöllä – oli kirjattu, että ”Suomen
rahayksikkö on markka”.

Pohjoismaiden muissa EU-maissa, Ruotsissa ja Tanskassa, järjestettiin kansanäänestys eurosta. Sekä ruotsalaiset että tanskalaiset päättivät pitää oman
rahansa.

Suomi vietiin euroon ja euron kriiseihin kansalta kysymättä. Kansa kuitenkin
maksaa laskut.

Edelleen suuresti arvostettu presidentti J.K. Paasikivi arvioi aikanaan, että me
suomalaiset olemme ”poliittisesti lahjattomia, kuten saksalaiset”. Kun otetaan
huomioon Kohlin tunnustus, Suomen eurotie ja se tosiasia, että kaikki nykyiset
eduskuntapuolueet ovat eurossa ja EU:ssa pysymisen kannalla, on vaikea väittää,
että Paasikivi erehtyi.

Virheistä voi kuitenkin oppia. Yhteiskuntaa ja politiikan suuntaa voidaan
muuttaa. Muutoksen tekijä löytyy läheltä. Tarvitsee vain katsoa peiliin.
Mikään hallitusvalta ei pysy pystyssä ilman kansalaisten tukea. Myös
vaikeneminen on tukea vallitsevalle järjestelmälle.

Yllä oleva kirjoitus on lisätty näille sivuille 15.4.2013

EU vaatii  yksityistämään kuntien vesihuollon, kaukolämmön, satamat jne. – Ollaanko taas  EU-kriittisiä?

Kuntaministeri Virkkunen kertoi Keskisuomalaisessa  29.12.2012: "EU vaatii, että kuntien täytyy yhtiöittää sellaiset toiminnot,  jotka toimivat markkinoilla. Yhtiöittämistä tullaan ministerin mukaan  esittämään ainakin vesihuollossa, energiatoiminnoissa, työvoimapoliittisessa aikuiskoulutuksessa sekä satamissa ja kuntien  ruokapalveluissa.
Kuntaministerin mukaan ”Kunnat ja markkinat -tematiikka  tulee olemaan keskeinen osa myös valmisteilla olevaa kuntalain  kokonaisuudistusta”. Näin siis kuntaministeri joulukuussa 2012. EU:n  vaatimusten mukainen hallituksen esitys tulee kevään 2013 aikana. Esitys  tullee vaikka kevättä ei tulisikaan.
Vesihuolto on elintärkeä palvelu.  Sen ja kuntien hallussa olevan teknisen perusrakenteen yksityistäminen on  vakava asia. Tämä kokonaisuus on jäänyt näihin asti hallituksen muun  kuntasekoilun varjoon.
Aiemmat kokemukset julkisten palvelujen  yksityistämisistä kertovat mitä on tulossa. Maksut nousevat ja kasvavista  maksuista suuri osa päätyy ulkomaisten suuryritysten ja –sijoittajien  taskuihin. Kansa maksaa ja päättäjät levittelevät käsiään: ”Ei me muuten,  mutta kun EU vaatii. Ja kun siellä nyt ollaan…”
Mahatma Gandhi sanoi  Intian asemasta Britannian siirtomaana seuraavaa: ”Maan vaikein ongelma oli  siirtomaa-asema, johon sisältyi sekä poliittinen että myös taloudellinen  riisto. Niiden vuoksi kehitys ei ollut mahdollinen monella muullakaan alalla  yhteiskunnassa.”
Suomen poliittinen ja taloudellinen riisto on  todellisuutta. Ja aivan kuten ennen Intiassa, kehitys ei ole riistetyssä  maassa mahdollista monella muullakaan alalla  yhteiskunnassa.
Kansalaisten enemmistö ei tuota riistoa hyväksy. Monet  kokevat kuitenkin voimattomuutta. Mitä oikeasti voi tehdä?
Ainakin voi  arvostella. Ja siihen on syytä yllin kyllin. EU-kriittisyys on melkein  kaikkien huulilla.
On huomionarvoista, että sellainen EU-kriittisyys,  johon ei sisälly vaatimusta EU:sta eroamiseen, auttaa nykyisen politiikan  jatkumista. Ja tällä hetkellä kaikki eduskuntapuolueet ovat sillä kannalla,  että EU:sta ei pidä erota.
Tällä hetkellä Suomen suurin puolue, joka  vaatii Suomen eroamista EU:sta, on Itsenäisyyspuolue.
Muutos maamme  poliittiseen ja taloudelliseen riistoon tulee sen jälkeen, kun päätösvalta  maamme asioihin palautetaan Brysselistä Suomeen. Tämän muutoksen tekeminen on  suomalaisten käsissä. Sitä voi auttaa vaikkapa vaatimalla kansanäänestystä  EU-jäsenyydestä

Antti Pesonen Itsenäisyyspuolueen  puheenjohtaja

(Yllä oleva kirjoitus on lisätty näille sivuille 9.4.2013)

EU on hyvä, EU antaa leivän ? 

Me emme olisi mitään ilman EU:ta" kirjoitti Helsingin Sanomien uutispäällikkö Jussi Pullinen (HS 28.3.). Pullinen yrittää kuvitella millaiseksi olisi kasvanut Suomessa, joka ei ole unionin jäsen: "Olisin kasvanut ilman yrityksiä auttavia sisämarkkinoita, ilman passivapautta.. ilman byrokratiasta vapaita verkkokauppoja, ilman oikeutta kävellä läppäreineni mihin vain työpaikkaan Euroopassa". Eikö uutispäällikkö ole tietoinen, että Euroopan talousaluesopimus (Eta) takaa pääsyn EU:n sisämarkkinoille? Eta-sopimuksen puitteissa toimivat Norja, Islanti ja Liechtenstein. Suomi voi siirtyä Eta-sopimukseen koska tahansa. Eikä edes Etaa tarvita, sillä Sveitsi on solminut EU:n kanssa erillissopimuksia, jotka takaavat samat olosuhteet kaupankäynnille ja liikkumiselle.
Pullinen epäilee myös, että olisi joutunut kasvamaan "ilman parantunutta ruoka- ja lääkesääntelyä, ilman yhteisen ulkopolitiikan turvallista selkänojaa, ilman eurooppalaisia kulttuuritukia". Suomen elintarviketurvallisuus oli parempi ennen EU-aikaa kuin nykyään. Ruoka- ja  lääkesääntelyä ohjaavat EU:ssa sen vaaleilla valitsematon virkamieskomissio ja siihen voimakkaasti vaikuttavat suuryritysten edustajat.
EU:n ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan sitoutuminen merkitsee puolueettomuuspolitiikasta luopumisen lisäksi sitä, että Suomea voidaan käyttää hyväksi Venäjää vastaan. Tällainen välikappaleeksi joutuminen on aiemmin historiassa vienyt maamme sen pahimpiin onnettomuuksiin.
Mitä eurooppalaisia kulttuuritukia Pullinen mahtaa tarkoittaa? Suomi maksaa EU:n kassaan jäsenmaksuina vuodessa jo lähes tuhat miljoonaa euroa enemmän kuin sieltä saa.
Pullinen kirjoittaa: "En päädy kuin yhteen lopputulokseen: Me emme olisi mitään ilman EU:ta". Usko EU:n ylivoimaiseen hyvyyteen tuo mieleen Neuvostoliitossa 1930-luvulla painetut aapiskirjat. Neuvosto-aapisen ensimmäisellä aukeamalla oli Isä Aurinkoisen, eli Stalinin kuva ja teksti "Stalin on hyvä". Toisella aukeamalla kerrottiin "Stalin antaa leivän".
Pullinen kirjoittaa: "EU-jäsenyydestä väläytellään tosissaan uutta kansanäänestystä. Minä, EU:ssa kasvanut mies, olen ymmälläni."
Ellei erityisesti talouden ja politiikan yläkerroksissa vallitseva yhteiskunnallinen pimeys olisi jo tullut tutuksi, minäkin olisin ymmälläni siitä, että kansalaisten mahdollisuutta päättää itse omasta tulevaisuudestaan pelätään niin kovasti. Kansanäänestykset ovat aitoa demokratiaa.  Ja jotta saisimme tulevaisuudessa reiluja kansanäänestyksiä, niiden tulee olla sitovia. Tärkeää on myös, että äänestystä edeltävä kampanja on reilu. Eri osapuolilla tulee olla mahdollisuus saada viestinsä kansalaisten tietoon.
Uutta kansanäänestystä puoltaa moni seikka. Suomen asema Euroopan unionin jäsenenä on aivan toinen kuin Suomen valtiojohdon taholta luvattiin v. 1994 ennen neuvoa-antavaa EU-kansanäänestystä. Suomi on mm. luopunut omasta rahastaan ilman, että kansalaiset ovat voineet asiaan vaikuttaa kansanäänestyksessä. Lisäksi EU:sta on Lissabonin sopimuksella tullut oikeushenkilö, joka voi solmia kansainvälisiä sopimuksia jäsenvaltioiden puolesta.
Vuoden 1976 jälkeen syntyneet kansalaiset eivät ole voineet kertoa kantaansa EU-jäsenyyteen minkäänlaisessa kansanäänestyksessä.
EU:n liittovaltiokehitys syvenee nopeasti. Kansalaisilla tulee olla mahdollisuus ottaa osaa keskusteluun maamme tulevaisuudesta ja valtiollisesta asemasta. Kansanäänestyksen järjestäminen mahdollistaa laajan kansalaiskeskustelun.
Suomen perustuslain ydin on maamme ”täysivaltaisuus”, siis valtiollinen itsenäisyys ja ”valtiovallan”, siis ylimmän vallan kuuluminen maassamme Suomen kansalle. EU-Suomessa tämä perustuslain ydin ei toteudu. Kansanäänestyksen järjestäminen tarjoaa hyvän mahdollisuuden ottaa kantaa tähän laillisuuden ja demokratian toteutumisen kannalta keskeiseen kysymyksenasetteluun.

Antti Pesonen Itsenäisyyspuolueen puheenjohtaja

(Kirjoitus on lisätty näille sivuille Kiirastorstaina 28.3.2013)

EU-touhua hallitaan edelleen sanoilla

(Lisätty näille sivuille 16.3.2013.)
Ihmisiä hallitaan sanoilla. Näin on ollut ja  on edelleen
Helsingin yliopistossa 9.3.2013 tohtoriksi väitellyt  yhteiskuntatieteilijä Katri Vallaste tutki Ruotsin, Suomen ja Viron  suurimpien sanomalehtien suhtautumista ”euroskeptikoihin”. Vallasteen  tutkimuksen mukaan Ruotsin, Suomen ja Viron valtalehtien mukaan  euroskeptisyys näyttäytyy ongelmana, jonka aiheuttavat kansalaisten  järjettömät pelot ja riittämätön tietämys Euroopan unionista sekä heikko  tulotaso ja sosiaalisen pääoman puute.
Lehtien artikkeleissa tehtiin  naurunalaiseksi Suomen ja Ruotsin euroskeptikoiden huoli  hyvinvointiyhteiskunnasta. Erilaisia vertauskuvia käyttämällä euroskeptikoita  luonnehdittiin uhkarohkeiksi, uppiniskaisiksi, manipuloiviksi tai ajastaan  jälkeen jääneiksi.
Helsingin Sanomien taloustoimittajana 1990-luvulla  toiminut Johanna Korhonen kertoo tuoreessa kirjassaan miten toimittajia  estettiin kertomasta tosiasioita: ”Kun yhdessä muutaman muun toimittajan  kanssa koetimme saada lehdessämme Helsingin Sanomissa selostetuksi jo ennen  kansanäänestystä, että EU-jäsenyys sopimustekstien mukaan merkitsee  Maastrichtin sopimukseen sitoutumista mikä taas merkitsee talous- ja  rahaliittoa, moisen näkemyksen promovointi kiellettiin yksiselitteisesti,  jotta kansa ei säikähtäisi ja äänestäisi EU:ta vastaan. Lehdessä ei  toimituksen johdon mielestä saanut tuoda esiin tai ainakaan mitenkään  korostaa EU-jäsenyyden ja rahaliiton välistä yhteyttä, vaikka se oli Suomen  liittymissopimuksessa erittäin keskeinen asia”.
Tietämättömiä on helppo  hallita sanoi kiinalainen viisas jo tuhansia vuosia sitten.
Juuri  mikään ei ole EU-kirjoittelussa muuttunut kahdessakymmenessä  vuodessa. Suomessa - jota tietoyhteiskunnaksikin kutsutaan – eletään vuonna  2013 siinä uskossa, että Suomi on itsenäinen valtio, jossa toimii demokratia.  Näin voidaan uskoa, kun julkisuudessa ei vaadita ketään määrittelemään sitä,  mitä kukin tarkoittaa itsenäisyydellä ja demokratialla. Tai liittovaltiolla.  Jossa jo ollaan.
Kun valtion itsenäisyydellä tarkoitetaan sitä, että  valtiolla on muista valtioista riippumaton lainsäädäntövalta, siihen nojaava  itsenäinen tuomioistuinlaitos ja oma ulkopolitiikka, ei EU-Suomi ole  itsenäinen. Kun demokratialla tarkoitetaan sitä, että kansalaisten enemmistön  tahto muovautuu poliittisiksi päätöksiksi, elämme näennäisdemokratiassa.  Esimerkkejä löytyy muitakin kuin Suomen omasta rahasta luopuminen ja EU:n  perustuslain hyväksyminen.
Vallasteen väitöskirjan aineiston  perusteella euroskeptisyys vaikuttaa euroskeptikkojen kirjoitusten  perusteella  - toisin kuin valtalehdistö on esittänyt - pikemminkin  ratkaisulta erilaisiin yhteiskunnallisiin ja taloudellisiin  haasteisiin.
Vanha kansanviisaus antaa ohjeen kriiseistä selviytymiseen:  Puhumalla asiat selviävät. Kun tätä ohjetta noudatetaan, hylätään ajatus,  jonka mukaan meillä on vain yksi ainoa vaihtoehto. Silloin uskaltaudutaan ja  jopa pyritään julkiseenkin keskusteluun ja väittelyyn eri tavoin ajattelevien  kanssa.
Kuulin hyvän esityksen siitä, miten EU-keskustelua voitaisiin  käydä vaikkapa tv:ssä: EU-jäsenyyttä kannattavat ja vastustavat saisivat  valmistella n. viiden minuutin puheenvuoron siitä, miksi kukin on mitäkin  mieltä. Nämä valmistellut puheenvuorot toimitettaisiin etukäteen  vastapuolelle. Näihin  kumpikin puoli voisi valmistella omat  kommenttinsa, joita ei tarvitsisi vastapuolelle toimittaa. Näin saataisiin  aikaan kiinnostavaa keskustelua. Mainittakoon, että kun Ylen tv-keskustelussa  oli tammikuussa 2013 aiheena ”pitäisikö EU:sta erota?”, keskustelijoina oli  neljä EU-jäsenyyden kannattajaa.
Antti Pesonen Itsenäisyyspuolueen  puheenjohtaja
 

Eu-keskustelu on vääristynyttä - eurointoilijat ja eurohaaveilijat vastakkain

(kirjoitus on lisätty näille sivuille 28.2.2013)

Suomen perusongelma on avoimen julkisen keskustelun puute. Siitä johtuvat monet yhteiskunnallisen kehityksen käytännön ongelmat. Jo pitkään on sanottu, että Suomeen mahtuu vain yksi totuus kerrallaan. Tämä on otettu ikään kuin ylhäältä annettuna. Kun halutaan kestävää yhteiskunnallaista ja taloudellista kehitystä, on luotava keskustelukultturia ja nostettava esille sellaisiakin vaihtoehtoja, jotka eivät miellytä vallanpitäjiä.
Eu-jäsenyys ja sen aikana tehdyt päätökset euroon siirtymisestä ja Eu:n perustuslain hyväksymisestä ovat surullinen luku Suomen historiassa. Suomalaiset on viety Eu-valtioon huijaamalla ja maan omaa perustuslakia moneen kertaan rikkoen.
Suomi on ainoana Pohjoismaana eurossa, koska täällä ei järjestetty kansanäänestystä asiasta kuten Ruotsissa ja Tanskassa. Nyt suomalaiset on pantu vastaamaan eurokriisistä kymmenillä miljardeilla euroilla.
Ja mikä onkaan julkisen Eu-keskustelun tila Suomessa helmikuussa 2013? Keskustelua käydään niiden kesken, jotka kannattavat Suomen pysymistä Eu:n jäseninä. Näinhän kaikki nykyiset eduskuntapuolueet tekevät.
Hallituspuolueiden eurointoilijoita haastavat eurohaaveilijat, joiden mielestä Eu:n pitää noudattaa omia sääntöjään tai Eu:ta pitää muuttaa enemmän vapaakauppa-alueen suuntaan tai unionin liittovaltiokehitystä pitää vastustaa. Pitäisi olla selvää, että Suomen kokoisella euromaalla, jossa on vähemmän asukkaita kuin Pariisin kaupungissa, ei ole mahdollisuuksia muuttaa Eu:n kehitystä mihinkään suuntaan.
Eu:ta ohjaavat sen suuret jäsenmaat ja toisaalta suuryritykset, joiden lobbarit käyttävät valtaansa virkamieskomission selän takana. Eu on liittovaltiohanke ja nyt valtiollisuutta syvennetään nopeasti eurokriisiä hyväksi käyttäen.
Suomalainen Eu-keskustelu on vääristynyttä. Siitä puuttuvat todelliset vaihtoehdot.
Suomi maksaa yhä enemmän mukanaolosta Eu-valtiossa ja yhteisvastuuseen perustuneen yhteiskuntansa tuhoamisesta. Vaihtoehto tälle  on eroaminen Eu:sta ja valtiollinen itsenäisyys.
Kun Suomi on sidottu EU:n ulko-, turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaan, on unohdettu, että vaihtoehtona on puolueettomuuspolitiikka, siis pysyminen erossa sotilasliitoista ja suurvaltojen ristiriidoista.
Jos Kokoomuslainen presidentti ja Suomen menestyksellisen puolueettomuuspolitiikan isä, J.K. Paasikivi näkisi Suomen nykytilan, hän saattaisi todeta: Hirmuista.

Korruption laajuutta on vaikea nähdä läheltä

(kirjoitus on lisätty näille sivuille 21.2.2013)

Länsi-Afrikan Ghanaa pidetään yhtenä maanosan menestyksekkäimmistä valtioista. Viime vuosikymmenten kehitys on ollut vakaampaa kuin monissa naapurimaissa. Ghanaa vaivaa kuitenkin syvä korruptio, kuten niin monia maita useimmissa maanosissa, Eurooppa mukaan lukien.
Nopeasti kasvava Ghanan pääkaupunki Accra kärsii päivittäisistä sähkökatkoista. Sähkölaskunsa voi minimoida maksamalla joillekin virkamiehille "tippiä". Käytännössä lahjomiseen tarvitaan hyvät suhteet. Ne, joilla olisi varaa, maksavat siis vähiten. Monet virkamiehet hankkivat lisätulonsa ja eläketurvansa ottamalla lahjuksia. Oikeuslaitoksessa tuomion voi välttää maksamalla oikeille henkilöille. Alemmat virkamiehet maksavat suuren osan saamistaan lahjusrahoista esimiehilleen.
Paikallisia saattaa päällisin puolin naurattaa jakuva korruptio - "tipping" - mutta monet pitävät sitä hyvin huonona asiana. Toisaalta, mitä asialle voi tehdä? Jos joku pystyy näkyvästi nousemaan korruptoituneita päättäjiä vastaan, hänen elinajan odotteensa on lyhyt. "Tipping" siis jatkuu.
Suomi on usein todettu maaksi, jossa korruption määrä on maailman  vähäisimpiä. Arvostettu taho, joka näin toteaa, on Transparency international (TI). Se on suurten yritysten ylläpitämä korruption vastainen järjestö.
TI:n mittaukset tunnistavat avoimen korruption, mutta eivät rakenteellista. Rakenteellinen korruptio on mm. julkisten varojen ja asemien tai etujen jakamista poliittisin perustein. Usein rakenteellinen korrutio on sinänsä laillista. Siksi se on vaikeasti tunnistettavaa.
Ghanan tapaisesta avoimesta korruptiosta on haittaa liike-elämälle. Sen sijaan rakenteellinen korruptio usein hyödyttää liike-elämää. Ainakin suuria yrityksiä, joille korkean tason poliittisten suhteiden luominen on mahdollista.
"Meillä demokratia toimii hyvin. Ja mikä olisi vaihtoehto? Sehän olisi diktatuuri." Näin lausui muutama vuosi sitten silloinen kansanedustaja Jukka Vihriälä. Nyt Vihriälä on saanut käräjäoikeuden tuomion törkeästä lahjonnasta toimissaan Raha-automaattiyhdistyksen (Ray) hallituksen puheenjohtajana ja kansanedustajana.
Vihriälän kanssa samanaikaisesti tuomittu entinen Nuorisosäätiön toimitusjohtaja Jorma Heikkinen totesi äskettäin, että hän, Vihriälä ja Antti Kaikkonen tuomittiin ja muut päästettiin menemään. Heikkinen sanoi vaalirahoitusjärjestelmän perustuneen rakenteelliseen korruptioon.
Vuosia julkisuudessa ollut vaalirahoitusjupakka näyttää olevan ohi. Laaja rakenteellinen korruptio ei kuitenkaan ole ohi. Monet voimakkaat etujärjestöt toimivat valtapuolueiden etäispesäkkeinä. Niiden ja erilaisten säätiöden varoilla rahoitetaan edelleen vallassa olevia puolueita. Rakenteelliseen korruptioon kuuluu myös vain eduskuntapuolueille verovaroista maksettava 40 miljoonan euron vuotuinen puoluetuki, vaaleilla valittuja edustajia laittomasti pakottava puoluekuri sekä valtamedian keskeinen yhteys poliittiseen valtarakenteeseen.
Ghanalaiset ovat tottuneet maksamaan naureskellen "tippejään", jotta saavat asiansa hoidetuksi. Monilla suomalaisilla on ajatuksena, että "asiat menevät pieleen, mutta ei sille mitään voi". Korruption laajuutta on vaikea nähdä läheltä.
Kestävän tulevaisuuden rakentaminen vaatii kuitenkin korruption kitkemistä. Alistuminen on varma tapa jatkaa entiseen malliin. Muutos vaatii ajatusten lisäksi myös tekoja.

Vallankumouksen aukio on suljettu

(kirjoitus on lisätty näille sivuille 19.2.2013)

Egypti on yksi niistä Pohjois-Afrikan valtioista, joissa vallankumuous pyyhkäisi vanhan vallan sivuun. Uutiskuvista tuli tutuksi Tahririn aukio Egyptin pääkaupungissa Kairossa. Tahririn aukiolla pidetyillä mielenosoituksillä oli keskeinen merkitys kun maata yksinvaltaisesti vuosikymmenet johtanut presidentti Mubarak joutui väistymään.

Sittemmin Egyptissä on pidetty parlamenttivaalit ja presidentin vaali. Vuonna 2012 presidentiksi valittiin muslimiveljeskuntaan kuuluva Mohammed Mursi. Monet egyptiläiset kokevat, että vallankumouksen tavoitteita ei ole saavutettu ja että heitä on petetty. "Emme tahdo tätä hallitusta", julistetaan katujen seinäkirjoituksissa.

Tahririn aukio on nyt suljetty. Sitä kohti vievät kadut on monelta suunnalta muurattu umpeen. Vallankumouksen aukiolle vievillä vielä auki olevilla kaduilla on uusien mielenosoitusten pelosta vahva poliisi- ja sotilasvartio.

Onko tässä jotakin tuttua myös suomalaisille? Meidän oma "vallankumouksen aukiomme" on kansanäänestys. Se on ollut suljettu suomalaisilta kun on ollut kysymys euroon siirtymisestä ja EU:n perustuslain hyväksymisestä. Nyt on valtiojohto presidenttiä ja pääministeriä myöten julistanut, että EU-jäsenyydestä ei pidä järjestää kansanäänestystä. Presidentti Niinistön mukaan EU-liitos oli "peruuttamaton" päätös. Kuulostaa kovasti harvainvallan, ei
kansanvallan ääneltä.

Suomen valtiollisen aseman muuttaminen, siis maamme itsenäisyyden palauttaminen EU:sta eroamalla on välttämätön edellytys, jotta yhteiskunnallista ja taloudellista kehitystä voidaan ohjata kotimaasta omat tarpeet ja olosuhteet huomioiden. Toisin kuin europropaganda väittää, on kansainvälinen yhteistyö mahdollista paremmin EU:n ulkopuolella erossa nykyisistä alistussuhteista. Yhteistyötä voi parhaiten tehdä se, joka päättää itse omista asioistaan.

Suomessa ei tarvita vallankumousta vaan laillisuuden palauttamista. EU-liitoksen tekijät syyllistyivät valtiokaappaukseen. He siirsivät EU:n ylikansallisille elimille sen vallan, joka maamme perustuslain mukaan kuuluu edelleen Suomen kansalle. Nykyiset vallanpitäjät pelkäävät avointa julkista keskustelua maamme tulevaisuuden vaihtoehdoista. Siksi he torjuvat
EU-kansanäänestyksen, jota edeltäisi laaja julkinen keskustelu.

Perustavaan yhteiskunnalliseen muutokseen tarvittavat keinot on itse löydettävä. Jokainen valtarakenne tarvitsee pystyssä pysyäkseen tukijoidensa lisäksi niitä, jotka alistuvat vastoin tahtoaan. Suomessa muutoksen toteuttamisen ratkaisevat ne, jotka päättävät, että eivät enää alistu. Tuleva muutos on tehtävä vaaleissa ja toivottavasti myös kansanäänestyksissä.

Antti Pesonen
Itsenäisyyspuolueen puheenjohtaja

EU tuhoaa yhteiskuntaamme – maksamme sille siitä yhä  enemmän

Brysselissä neuvotellaan EU:n tulevien vuosien tuloista ja  menoista. Selvää näyttää olevan se, että suomalaisten nettomaksu, siis  maksettujen ja saatujen eurojen erotus, kasvaa.
Suomen nettomaksu oli  v. 2011 yli 800 miljoonaa euroa, kun mukaan lasketaan unionille maksetut  tullitulot. V. 2012 nettomaksu oli ilmeisesti selvästi suurempi. Ja maksun  odotetaan kasvavan.
Nykyisellä EU-nettomaksulla voitaisiin esim. palkata  yli 30 000 työntekijää vaikkapa vanhuksia ja sairaita hoitamaan. Tärkeä  kysymys on, mitä Suomi EU-maksullaan saa.
Meille kerrotaan, että  maksamme EU:lle liikkumisen ja kaupan vapaudesta. Tuollaisen esittäminen on  halpaa populismia, sillä vapaaseen liikkumiseen ja kaupankäyntiin ei tarvita  EU-jäsenyyttä. Eta, eli Euroopan talousaluesopimus riittää siihen. Mm. Norjan  käyttämä Eta-sopimus on voimassa Suomenkin osalta. Meille kerrotaan myös,  että EU on rauhan projekti ja siitä kannattaa maksaa. Mitenhän mahtaa  todellisuudessa olla. Jos on niin, että vanhat entiset vihollismaat Ranska ja  Saksa eivät osaa elää sovussa muuten kuin perustamalla yhteisen valtion, mitä  tekemistä Suomella tuossa on? Suomen rauhaa on uhannut pahiten se, että Suomi  on sidottu eurooppalaisten suurvaltojen laajenemispyrkimyksiin. Suomen  aluetta ovat aiemmin  käyttäneet hyväkseen Ruotsi ja Saksa. Tämä on  saanut aikaan Suomen naapurissa edelleen olevan Venäjän sotatoimia.  Suurvalloilla on se erityispiirre, että ne voivat halutessaan tehdä ennalta  ehkäiseviä iskuja, jos katsovat etujensa sitä vaativan. Tämä on nähty viime  aikoina erityisesti USA:n politiikassa.
Nyt Suomi on sitonut itsensä  EU:n, uuden eurooppalaisen suurvallan ulko-, turvallisuus- ja  puolustuspolitiikkaan. Olemme siis tiellä, joka on aiemmin vienyt maamme  sotiin. Onneksi laajempi eurooppalainen turvallisuusympäristö  on historiallisesti katsoen rauhallinen. Tulevasta ei kuitenkaan ole  varmuutta.
Sotien juuret ovat usein olleet demokratian vastaisissa  totalitarismeissa. Totalitarismi on poliittinen järjestelmä, jossa valtion  valta ulottuu yhteiskunnan kaikille aloille. EU pyrkii ulottamaan valtansa  kaikille yhteiskunnan aloille. Edes 2x4 lankkua, siis kakkosnelosta ei kohta  saa myydä rakennukselle ellei siinä ole EU:n hyväksymismerkkiä.
EU on  moniin muihin totalitarismeihin verrattuna pehmeä harvainvalta. Harvainvalta  se kuitenkin on.  EU:n politiikkaa ohjaavat lähinnä sen  suurten jäsenmaiden päättäjät ja suuryritysten edustajat.
Näin ollen  on ymmärrettävää, että EU:n johtama politiikka tuottaa köyhyyttä  ja eriarvoisuutta.
Suomi maksaa EU:lle yhä enemmän siitä, että unioni  tuhoaa suomalaista yhteiskuntaa. Maksamme kunnes kansalaisten mitta tulee  täyteen. EU-jäsenyyden vaihtoehto ei ole EU-kriittisyys, vaan eroaminen  EU:sta. Se onnistuu eduskunnan enemmistöpäätöksellä. Sitä ennen on hyvä  järjestää kansanäänestys, jota täytyy edeltää reilu kampanja ja keskustelu  maamme tulevaisuuden vaihtoehdoista.

Antti Pesonen Itsenäisyyspuolueen  puheenjohtaja

Miksi EU-kansanäänestys pelottaa presidenttiä?

Presidentti Niinistä torjuu kansanäänestyksen järjestämisen EU-jäsenyydestä. Niinistön mukaan kansanäänestykseen ei ole mitään aihetta. Savon Sanomille antamassaan haastattelussa presidentti toteaa, että ”Yksi kansanäänestys on jo järjestetty. Ellei olisi eurooppalaisuutta, niin mitäs me olisimme?”
Presidentti siis vetää yhteen EU-jäsenyyden ja eurooppalaisuuden. Mitäs olisimme ilman sitä? Olisimmeko kenties aasialaisia tai afrikkalaisia? Voiko presidentti olla noin yksinkertainen? Vai onko kysymys jostakin muusta?
Jokainen lukutaitoinen tietää, että ilman EU-jäsenyyttä pärjäävät hyvin mm. lähinaapurimme Norja ja Islanti sekä keskellä Eurooppaa sijaitseva Sveitsi. Suomi on ainoa Pohjoismaa, joka on luopunut omasta rahastaan ja käyttää kriisissä olevaa euroa.
Niinistö on tuonut aiemminkin esille vaihtoehdottoman EU-näkemyksensä. 21.8.2012 hän sanoi, että ”Liittyminen EU:hun oli peruuttamaton valinta”.
Mitä tulee siihen, että yksi neuvoa-antava kansanäänestys on jo järjestetty, onko niin, että 1976 jälkeen syntyneillä ei ole eikä tule olemaan oikeutta päättää asiasta? Samaa ajatuskulkua seuraten voi sanoa, että vaalit on jo pidetty, mitä turhia enää jatkossa vaaleja pitämään.
Presidentti tviittaa kintaalla sille, että EU on aivan toisenlainen, kuin kansalaisille luvattiin ennen v. 1994 neuvoa-antanutta kansanäänestystä. EU:n piti tuoda työpaikkoja ja sijoituksia, oman rahan piti säilyä, hyvinvoinnin lisääntyä jne.
Jos presidentin vaihtoehdotonta ajattelua toteutetaan, syyttömänä tuomittu ei saa uutta käsittelyä. Kun yksi päätös on jo tehty.
Niinistön kansanäänestyskammoon on ilmeisiä syitä. Presidentti löytää edestään sen mitä on taakseen jättänyt. Kansanäänestystä edeltävä julkinen keskustelu nostaa esille päätökset ja perustelut, joilla Suomi vietiin EU:hun ja euroon. Ja nuo päätökset eivät kestä päivänvaloa. Sen presidentti lakimiehenä tietää.
Lipposen ensimmäisen hallituksen oikeusministeri Niinistö lausui mm., että ”EU-liitos teki Suomen perustuslakiin euron mentävän aukon”. Tässä hengessä toimittiin niin, että perustuslakiin kirjattu Suomen markka vaihdettiin euroksi ilman eduskunnan asiasta säätämää lakia eduskunnan yksinkertaisella (!) enemmistöllä. Eduskunta ei siis ole koskaan säätänyt lakia euron käyttöönottamisesta eikä markasta luopumisesta.
Oma tärkeä lukunsa on, että Suomen perustuslain mukaan maamme on itsenäinen ja ylin valta maassa kuuluu Suomen kansalle. Miten on tultu tilanteeseen, jossa EU:n lait ovat ylimpänä ja ylin valta kaikissa EU:lle kuuluvissa asioissa – joita on koko ajan enemmän – on Brysselissä? Presidentti ei ilmeisesti halua kuulla julkista keskustelua asiasta.
Suomessa on vakava demokratian kriisi. Presidentti pahentaa sitä toimillaan. Yhteiskunnallinen ja taloudellinen kehitys voi tuskin näissä oloissa olla kestävällä pohjalla.

Antti Pesonen Itsenäisyyspuolueen puheenjohtaja

Soini on uusi Väyrynen

(Kirjoitus on lisätty näille sivuille 29.1.2013)

Paavo Väyrysen on sanottu ratkaisseen Suomen täpärän EU-kansanäänestyksen jäsenyyden kannattajien hyväksi. Ahon hallituksen ulkoministerinä ja presidenttiehdokkaana 1994 EU-jäsenyyttä kannattanut Väyrynen muuttui EU-jäsenyyden vastustajaksi myöhemmin samana vuonna. Hän oli hyvin kiistanalainen henkilö. Väyrynen ei vastustanut EU-jäsenyyttä sinänsä, vaan ”Suomen huonoa EU-sopimusta”. Hänestä tuli EU-jäsenyyttä ajaneen puolen vahva ase. Moni äänesti neuvoa-antaneessa kansanäänestyksessä EU-jäsenyyden puolesta vain siksi, että Väyrynen oli toista mieltä.
Vuoden 2013 Suomessa Timo Soini on uusi Väyrynen. Vastustaja jollaisesta EU-eliitti varmaakin unelmoi.  Kasvava ja perusteltu tyytymättömyys EU:ta kohtaan on kanavoitunut Suomessa perussuomalaisiin, joka on Soinin johdolla varonut visusti tekemästä mitään aloitteita Suomen erosta eurosta tai EU:sta. Media on toistanut kaikuna Soinin vaaratonta haukahtelua, jossa tyydytään Euroopan unionin ilmeisimpien päättömyyksien kauhisteluun. Pelkkä Soini-Show'n seuraaminen ei kuitenkaan ole riittänyt kaikille, eikä sen yleisömäärien kasvun puolesta kannata lyödä vetoa.
Kansalaisaloite.fi:ssä on parhaillaan käynnissä nimien keräys Suomen EU-jäsenyyttä koskevan kansanäänestyksen puolesta. Keräys on lähtenyt liikkeelle hyvin, mutta matkaa on vielä jäljellä. Suomen johtavana EU-kriitikkona esiintyvällä Soinilla on ollut aikaa ja mahdollisuuksia tehdä aloitteita Suomen EU-suhteen uudesta puntaroinnista, mutta niitä ei ole kuulunut. Mikähän Soinia on mahtanut pidätellä?
Äskettäin Soini otti kantaa Britannian pääministerin ilmoitukseen, jonka mukaan britit pääsevät - ehkä - neljän vuoden päästä äänestämään siitä eroaako Britannia EU:sta. Britannian pääministeri Cameronin tavoin Soini sitoo puheet kansanäänestyksestä omaan vaalivoittoonsa – ja sijoittaa äänestysajankohdan niin kauas tulevaisuuteen, että takin ehtii kääntää moneen otteeseen. Vuoden 1994 Väyrysen tavoin Soini ilmoittaa vastustavansa oikeastaan vain huonoa sopimusta: ”Nyt on luvallista joka maassa ajaa parempaa diiliä EU:n kanssa. Se pitää tehdä myös täällä Suomessa". Sopimusten hyvyys tai huonous on tietysti aina tulkintakysymys, mikä tietysti sopii Väyrysen ja Soinin tapaisille poliitikoille hyvin.
Soini on uusi Väyrynen. Vastapuolen paras. Hän ei ole koskaan suoraan vaatinut Suomen eroa EU:sta. Eikä hän tee sitä nytkään. Soini esittää kansanäänestystä EU-jäsenyydestä – jos pääsee pääministeriksi - mutta ei halua kertoa, mitä äänestäisi. "Se on kiinni neuvottelutuloksesta", Soini sanoo.
Soini lupasi ennen syksyn 2012 kunnallisvaaleja pääministeri Kataiselle, että ”olemme vielä hallituksessa samalla puolen aitaa”. Kun tällaisia lupauksia esitetään, ratkaisevan suuria erimielisyyksiä tulevan politiikan suurista kysymyksistä - kuten EU-jäsenyydestä - ei voi olla olemassa.
Antti Pesonen Itsenäisyyspuolueen puheenjohtaja

Sisäilmaongelmien korjaamiseksi pitää tehdä paljon enemmän

Esillä olleiden tietojen mukaan valtakunnallisesti noin kolmannes julkisista rakennuksista kärsii erilaisista kosteusvaurioista. Kärsijät ovat tosiasiassa ihmisiä, työntekijöitä ja tilojen käyttäjiä. Käytännössä kaikki lapset ja nuoret ovat pitkiä aikoja kuntien ylläpitämissä tiloissa, esim. päiväkodeissa ja kouluissa.
Sisäilmaongelmien korjaamiseksi tehdään töitä. Se, mitä on tehty, ei kuitenkaan riitä.
Hengitystieoireista, jotka ovat homeoireiden tapaisia, johtuu joidenkin arvioiden mukaan jopa kolme neljäsosaa yhdisteestä nimeltä 2-etyyliheksanoli. Se on kemiallinen yhdiste, jota käytetään pehmittimien, pinnoitteiden ja liimojen tuotannossa. Tämä hajuton ja vielä vähän tunnettu yhdiste kerääntyy elimistöön ja aiheuttaa homeoireiden tapaisia ylähengitystieoireita. Edes uudet rakennukset eivät ole turvassa siltä.
Pienestäkin määrästä 2-etyyliheksanolia sisäilmassa saattaa olla seurauksena erilaisia allergia- ja silmäoireita. Riskirajaa on vaikea määrittää mm. siksi, että ihmisten herkkyys vaihtelee.
Työterveyslaitoksen mukaan ”2-Etyyli-1-heksanoli (2-EH) on kemiallinen yhdiste, jota käytetään pehmittimien, pinnoitteiden ja liimojen tuotannossa. Sisäilmaan 2-EH:ia voi vapautua mm. PVC-muovimaton pehmittimen dietyyliheksaftalaatin (DEPH) ja liimojen akrylaattikopolymeerien hajoamisen seurauksena. Syynä tähän ovat yleensä rakenteiden ja materiaalien kosteusongelmat. Pieniä määriä 2-etyyliheksanolia vapautuu kuitenkin myös mm. vaurioitumattomista PVC-materiaaleista.” Lattioiden lisäksi 2-EH:ia pääsee sisäilmaan myös muista muovipohjaisista sisustusmateriaaleista tai esim. muovipintaisista sähköjohdoista tai viinyylitapeteista.
Vaikuttaa siltä, että erityisesti liimatut muovimatot ja erilaiset lattiatasoitteet ovat ko. yhdisteen päästölähteitä. Lienee myös niin, että koneellinen ilmanvaihto aiheuttaa sen, että ko. yhdistettä pääsee sisäilmaan. Ko. yhdisteen pitoisuuden voi mitata sisäilmasta.
Rakennustekniikka ja erilaisten kemikaalien käyttö näyttävät menneen niiden hallinnan edelle. Kapea-alainen asiantuntemus näyttää sivuuttaneen rakentamisessakin laaja-alaisen riskien arvioinnin ja kokonaisuuksien hallinnan.
Sisäilmaongelmat aiheuttavat suurten taloudellisten kustannusten lisäksi ennen kaikkea inhimillistä kärsimystä. Ongelman hoitaminen ei näytä todenteolla kuuluvan kenellekään. Siitä näyttää tulleen eräänlainen luonnollinen riski, jonka kanssa vain on elettävä.
Maan johdolta näyttää riittävän energiaa ja yhteisiä varoja levitettäväksi kansainvälisten sijoittajien ja suurpankkien pelastamiseen. On kohtuullista vaatia, että lasten, nuorten ja monien aikuisten työntekijöiden terveyttä uhkaava laaja sisäilmaongelma saa vähintään yhtä suuren huomion ja riittävän rahoituksen valtiovallan taholta.

Antti Pesonen Itsenäisyyspuolueen puheenjohtaja

(edeltävä kirjoitus on lisätty näille sivuille 20.12.2012)

p.0400-565 366

Voiko eurooppaministeri Stubb olla noin tietämätön?

(kirjoitus on lisätty näille sivuille 22.11.12)

"Me maksamme hiukkasen yli sata euroa per henkilö per vuosi siitä, että ihmiset, tavarat, palvelut ja raha liikkuvat vapaasti Euroopan unionin alueella ja siitä, että me olemme osana arvoyhteisöä nimeltä Euroopan unioni. " Näin lausui eurooppaministeri Stubb puolustaessaan Suomen kasvavia jäsenmaksuja EU:lle 21.11.2012.

Todellisuudessa ihmisten, tavaroiden, pääomien ja palveluiden vapaaseen liikkumiseen ei tarvita EU-jäsenyyttä. Euroopan talousaluesopimus (Eta) takaa samat vapaan liikkumisen olosuhteet norjalaiselle ja islantilaisille. Sveitsi ei ole edes Eta-sopimuksessa, mutta se on solminut EU:n kanssa erillissopimuksia, jotka takaavat sveitsiläisille samat vapaudet. Suomi voi siirtyä Eta-sopimukseen, kun eroaa EU:sta. Herää kysymys onko eurooppaministeri  tietämätön tästä. Tuskin on. Eli kyse on siitä, että ministeri johtaa tahallaan kansalaisia harhaan.

Heikoissa kantimissa on Suomen EU-jäsenyys ja EU-politiikka.

Mitä tulee arvoyhteisöön, kuinka moni todella haluaa olla arvoyhteisössä, jota ohjaavat suuret jäsenmaat ja suuryritykset? Tuo ”arvoyhteisö” viis veisaa kansalaismielipiteestä, jos se on vastoin unionin taustavoimien etuja. Tämä nähtiin mm. unionin perustuslain toteuttamisessa. Torjuvat kansanäänestystulokset sivuutettiin.

EU:n arvoyhteisön arvot ovat aikaansaaneet sen, että eriarvoisuus ja köyhyys on lisääntynyt. Suomessakin tämän näkyy jo tilastoja katsomalla. Tällainen politiikka johtaa ennen pitkää yhteiskunnalliseen törmäykseen.

Maksamme EU:lle yhä enemmän siitä, että unioni tuhoaa yhteiskuntaamme. Ja maksamme niin kauan kunnes suomalaiset heräävät tekemään suunnanmuutoksen.

Marraskuussa 2012 Suomen suurin puolue, joka ajaa Suomen eroa eurosta ja EU:sta, on Itsenäisyyspuolue.

Antti Pesonen
Itsenäisyyspuolueen puheenjohtaja

Suomi loppuunmyynnissä

 kirjoitus on lisätty tähän sivustoon 21.11.12 

Kymmenen vuoden aikana valtion omaisuus ja sen yksityistäminen tuotti valtiolle noin kaksi miljardia euroa vuodessa osinkoina ja myyntituloina. Ilman myyntiä valtion osinkotulot olisivat olleet kaksinkertaiset ja valtion omistuksen arvo olisi kaksi kertaa suurempi kuin ilman yksityistämistä. Tällaisen laskelman on esittänyt Jaakko Kiander. Yksityistäminen on  laskelmien mukaan aiheuttanut valtiolle, eli suomalaisille noin 15 miljardin euron tappiot. Näissä laskelmissa ei ole mukana esim. Kemiran lannoiteteollisuuden myyntiä norjalaisella Yaralle. Siitä aiheutuva tappio on yksinään miljardiluokkaa.
Kataisen hallitus suunnittelee nyt Destian eli entisen Tielaitoksen myyntiä. Ei tarvitse olla siltainsinööri ymmärtääkseen, että johtavan tierakentajan yksityistäminen, eli myynti vaikkapa jollekin pääomasijoittajalle, tulee nostamaan tierakentamisen hintaa. Sen hinnan maksavat suomalaiset kansalaiset.
Näyttää siltä, että Suomen valtiojohto ei ole oppinut mitään viime vuosikymmenten virheistä. Eduskunta antoi jo vuonna 2009 valtuudet Altian, Destian, Editan ja Ekokemin myyntiin. Suomi näyttää olevan loppuunmyynnissä.
Markkinatalouden isänä pidetty Adam Smith oli sitä mieltä, että markkinat tarvitsevat toimiakseen vastapainoksi vahvaa valtiovaltaa. Tämä lienee unohtunut markkinaliberalismin kannattajilta, jotka kannattavat kaiken yksityistämistä.
On typerää luovuttaa yhteiskunnan toimintoihin liittyviä avainaloja vain voittoa tavoitteleville suuryhtiöille. Kahta typerämpää se on, kun on jo osoitettu sen tulevan valtiolle kalliiksi. Oikeaa politiikkaa se on niiden harvojen kannalta, jotka ovat hyötyneet. On siis aivan luonnollista, että hallituksen yksityistämisministeri siirtyi Elinkeinoelämän keskusliiton johtoon.
Suunnan muuttamiseen vaaditaan ennen kaikkea tahtoa. Tahto syntyy näkemyksestä. Kansalaisilla on jo laajasti näkemys, että pieleen menee. Siihen kuitenkin yhdistyy usein ajatus, että ei tälle mitään voi. Niin kauan kuin ollaan tämän alistuneisuuden vallassa se toteuttaa itseään.
Yhteiskuntakehityksen suunnan muuttaminen liittyy itsenäistymiseen. Itsenäisemmät kansalaiset uskaltavat tehdä itsenäisempiä päätöksiä ja tarvittavia muutoksia myös vastoin niin sanotun eliitin kantaa.
Antti Pesonen Itsenäisyyspuolueen puheenjohtaja

Ahneuden aika (kirjoitus on lisätty tähän sivustoon 2.11.2012)
Olemme ihmisyyden kannalta heikolla tiellä kun määrittelemme itseämme ja muita ulkoisten tekijöiden kautta. Onpa kyseessä sitten omaisuus, yhteiskunnallinen asema tai julkisuuden määrä, ihmisen mittaaminen niiden kautta on inhimillisyyden alennustilan merkki.
Näinä päivinä on julkistettu edellisen vuoden tulotilastoja. Uutisointi kertoo selvää kieltä siitä, kuinka ihmisen onnistuminen mitataan. Rahalla.
Merkille pantavaa on, että nykyisestä eduskunnasta ei kuulu vaatimuksia verotuksen muuttamisesta oikeudenmukaisemmaksi. Nyt pääomatuloista maksetaan samaa veroprosenttia olipa tuloja miljoona tai sata euroa. Jo keskituloinen palkansaaja maksaa tuloistaan veroja suuremman osuuden kuin suurinta pääomatuloa nauttiva. Tämä ei ole oikein.
Mutta niin on. Ja kun 1,8 miljoonaa äänioikeutettua jättää äänensä käyttämättä kunnallisvaaleissa, sanoo keskustalainen ex-pääministeri, että suomalaisten pitäisi hävetä alhaista äänestysprosenttia. Vallanpitäjät eivät nähtävästi osaa hävetä mitään, joten häpeäminen jää niille, jotka nykyisen politiikan seuraukset muutenkin kantavat.
Kun on luovuttu talouden sääntelystä, on siirrytty aikaan jossa taloudellinen eliitti sääntelee yhteiskunnallista kehitystä. Ilmeisesti on niin, että toisensa ahneuden ajassa löytänyt talouden ja politiikan yläluokka ei näe tekojensa tulevia seurauksia. On sanottu, että joka kylvää etuoikeuksia, joutuu korjaamaan vallankumouksia. Tällä tiellä nyt ollaan. Olemme menossa kohti väkivaltaa. Ja kiihtyvällä vauhdilla.
Kilpailu ratkaisee. Kilpailussa on vähän voittajia ja paljon häviäjiä. Ja tavis on luuseri, kuten eräs kestojulkkis taannoin painotti. Tavis on tavallinen ihminen. Vieläkö joku ihmettelee, mistä nousee lasten ja nuorten pahoinvointi, mistä väkivalta, joka vielä toistaiseksi kääntyy sisään päin?
Muutoksen tuulet kuitenkin puhaltavat jo. Suuria muutoksia tapahtuu ihmisten mielissä. Luopuminen perusteettomasta puolueuskollisuudesta on yksi muutoksen merkki.
Antti Pesonen Itsenäisyyspuolueen puheenjohtaja

Perussuomalaiset tarjoutuu Kokoomuksen apupuolueeksi – miksi?

(Lisätty tähän sivustoon 26.10.2012)

”Minä lupaan, että tulee sellainen päivä, jolloin olemme hallituksessa samalla puolen aitaa”, sanoi Perussuomalaisten puheenjohtaja Soini pääministeri Kataiselle Sanomatalon Kuntatorilla 24.10.2012.  Tämä oli tärkeä lupaus. On myös tärkeää yrittää avata sitä. Mistä siis oikein on kyse, kun kansalaisten muutosvaatimuksella suurpuolueeksi noussut Perussuomalaiset tarjoutuu apupuolueeksi Kokoomukselle?

Ensinäkemältä Kokoomus vaikuttaa olevan kaukana Perussuomalaisista. Perussuomalaisista on luotu mielikuva, jonka mukaan puolue esittää vaihtoehtoa sille eriarvoisuutta ja köyhyyttä lisänneelle politiikalle, jonka näkyvin edustaja on juuri Kokoomus. Perussuomalaisten EU-kriittisyys näyttää olevan kaukana Kokoomuksen euromielisyydestä.

Mielikuvat ja todellisuus ovat kuitenkin kaksi eri asiaa. Soini lausui ennen puolueensa jytkyvoittoa, että Kokoomus on Perussuomalaisten luontevin vaaliliittokumppani. Yksityiskohtana voi mainita, että nykyinen pääministeri tuli ensi kertaa valituksi eduskuntaan juuri vaaliliitosta Perussuomalaisten kanssa. Ps:n EU-kriittisyyden takaa löytyy puolueen EU-politiikan kova ydin: Perussuomalaiset kannattaa Suomen pysymistä eurossa ja EU:ssa. Siis aivan kuten Kokoomus ja muutkin nykyiset eduskuntapuolueet. Tätä taustaa vasten on
ymmärrettävää, että uutisten mukaan MTV3:n kuntavaalitentissä 24.10. ”Seitsemän puheenjohtajaa remahti nauruun joka kerta kun Soini mainitsi EU:n.”

Kokoomus ja Perussuomalaiset löytävät yhteisen sävelen monella politiikan lohkolla. Ydinvoiman lisärakentamisen kannattaminen, ympäristönsuojelun vähätteleminen ja sotilaalliseen voimaan nojaava turvallisuuspolitiikka suhteessa Venäjään ovat merkittäviä puolueita yhdistäviä tekijöitä.

Perussuomalaisilla ei ole ollut julkisuuteen mitään sanottavaa siitä, että Kokoomus yhdessä RKP:n kanssa torjui kevään 2011 hallitusneuvotteluissa tehokkaat toimet veronkiertoa ja harmaata taloutta vastaan. Jos Ps. olisi todellinen oppositio, aiheeseen olisi varmasti tartuttu.

Kokoomukselle Perussuomalaiset on taivaan lahja. Ps. on syönyt eniten Keskustan ja Sdp:n kannatusta ja nostanut samalla Kokoomuksen suurimmaksi puolueeksi.

Soini tuskin lupaisi puoluettaan Kokoomushallitukseen ilman parempaa tietoa. Tuollainen lupaus vaatii tietoa yhteisestä tahtotilasta.

On hyvin surullista, että suomalaisia on petetty jo pitkän aikaa. EU-jäsenyys ja euroon siirtyminen täyttävät valtiopetoksen tunnusmerkit. Demokratiaa ja hyvinvointia lupaavat vanhat puolueet ovat vastoin lupauksiaan tuhonneet niitä. Entistä surullisempaa on, että lupaus muutoksesta parempaan osoittautuu myös kuplaksi. Kaikki kuplat puhkeavat aikanaan.

Todellinen yhteiskunnallinen suunnanmuutos on välttämätön. Sen toteuttaminen on kansalaisten käsissä. Pettymys harjoitettuun politiikkaan ei saa lamauttaa, vaan sen tulee kannustaa toimintaan oikeudenmukaisuuden ja aidon kansanvallan puolesta. Niiden pohjaksi tarvitaan maamme valtiollisen itsenäisyyden palauttaminen.

Antti Pesonen
Itsenäisyyspuolueen puheenjohtaja

Sote-sekoilu todistaa avoimen julkisen keskustelun tarpeesta

Näin olisi mahdollisuus saada esiin perustelut erilaisille esityksille. Miksi näin ei sitten toimita? Olisiko niin, että pään avaaminen avoimelle julkiselle keskustelulle merkitsisi lopun alkua harvojen vallalle. Demokratia syntyy keskustelusta. Näennäinen demokratia tarvitsee näennäistä keskustelua.

Muutokseen tarvitaan kansalaisten heräämistä vaatimaan esille vaihtoehtoja ja aitoa demokratiaa. Alamaisuuden viitta on heitettävä nurkkaan. Mikä sitten suomalaiset herättää? Ellei media laajemmin ala tuntea vastuutaan, herätys tulee viimeistään sitten, kun tupaan on tullut lunta riittävästi.

Antti Pesonen
Itsenäisyyspuolueen puheenjohtaja

Hallitus ajaa kuntapolitiikkaa pyörremyrskyn tavoin

Ranskassa on runsaasti yli 30 000 kuntaa. Niiden keskimääräinen asukasluku on noin 1600. Se on kymmenesosa Suomen n. 330 kunnan keskimääräisestä asukasluvusta. Sveitsissä taas on n. 2600 kuntaa, vaikka maa on pinta-alaltaan vain 1/8 Suomen pinta-alasta.

Suomen hallitus ajaa kuntien määrän merkittävää vähentämistä. Perusteeksi esitetään, että suurissa kunnissa voidaan tuottaa paremmin ja tehokkaammin peruspalveluja. Kuten Sveitsin ja Ranskan esimerkit kertovat, kuntien määrällä ei tarvitse olla juurikaan tekemistä palvelujen tuottamisen kanssa. Kunnat voivat tuottaa palvelut yhdessä.

Suomen kuntien perusongelma on se, että peruspalvelujen tuottamiseen on liian vähän rahaa. Tuo ongelma ei korjaannu kuntaliitoksilla. Se korjaantuu vain maan hallituksen ja eduskunnan päätöksillä, joilla kokonaistuotannosta ohjataan riittävä osuus kuntien palvelutuotantoon. Toki kyse on myös
rahoitusjärjestelmästä. Rahan hallinnan tulee kuulua valtiolle. Itsenäinen lainsäädäntö ja oma raha ovat välttämättömiä, jotta voidaan harjoittaa itsenäistä talouspolitiikkaa.

Valtiovalta ajaa kuntapolitiikkaa pyörremyrskyn tavoin. Suunta on hukassa, mutta toiminta aiheuttaa laajaa tuhoa. Toimivia rakenteita tuhotaan tarjoamatta tilalle mitään kestäviä ratkaisuja.

Terveydenhoitojärjestelmä vaatii uudistamista. Terveyskeskukset ja erikoissairaanhoito tulee saattaa yhden hallinnon alle. Kuntaliitoksia siihenkään ei tarvita.

Kuntien yksi tärkeimpiä tehtäviä on toteuttaa kunnallista demokratiaa. Mitä vähemmän kuntia, sen huonommin ihmisen ääni kuuluu. Ylen vaalitentissä valtiovarainministeri ilmoitti kannattavansa sitovia kunnallisia kansanäänestyksiä. Nähtäväksi jää oliko kyse äänten kalastelusta. Joka tapauksessa edustuksellisen demokratian rappio vaatii siirtymään suoraan demokratiaan.

Antti Pesonen
Itsenäisyyspuolueen puheenjohtaja

(Lisätty 15.10.2012)

Työllä ei voida maksaa keinottelutalouden velkoja

Maailman yhteenlaskettu kokonaistuotanto oli v. 2007 noin 130 miljardia dollaria päivässä. Pörssikauppaa käytiin keskimäärin samalla summalla päivittäin. Maailman valuuttakaupan arvo oli kymmenkertainen ja johdannaiskauppa 30-kertainen kokonaistuotantoon verrattuna. Näin ollen ns. finanssitalous oli yli 40-kertainen tuotteiden ja palvelujen arvoon verrattuna.

Finanssitaloutta voi hyvin kutsua keinottelutaloudeksi. Valuuttakaupan arvosta alle kymmenen prosenttia liittyy tavaroiden tai palvelujen kauppaan. Yli 90 prosenttia on siis keinottelua valuuttojen arvoilla. Johdannaismarkkinat taas luotiin tyhjästä noin kymmenessä vuodessa.

Meneillään oleva talouskriisi on osittain puhkaissut keinottelukuplia, mutta pääosa on puhkeamatta. Talousjärjestelmän kriisin keskeinen tekijä on pankkien tyhjästä luoman lainarahan hirvittävän suuri määrä.

Raha on rahaa, olipa se palkansaajan työllään ansaitsemaa ja moneen kertaan verotettua tai liikepankin tietokoneen näppäimistöllä tyhjästä luotua lainaa.

Nyt ollaan tilanteessa, jossa velkaa on enemmän kuin rahaa. Eli kaikki raha on jonkun velkaa.
Kun velasta pitää maksaa myös korkoa, on jäljellä kaksi vaihtoehtoa. Joko luodaan jatkuvasti lisää velkaa, jolla maksetaan vanhoja velkoja ja korkoja tai tyydytään siihen, että osa veloista jää maksamatta.

Selvää on, että työllä ja tuotannolla ei voida maksaa keinottelutalouden velkoja. Jos keinottelijoiden virheet yritetään maksaa kansalaisten selkänahasta, seurauksena on väkivalta. Siitä on jo riittävästi viitteitä.

Ennen pitkää on nähtävä, että rahan hallinta kuuluu valtiolle eikä pankeille, joiden tärkein tavoite on tuottaa omistajilleen voittoa. Ei ole myöskään samantekevää millainen on rahaa hallitseva valtio. Tasapainoinen kehitys edellyttää valtiota, joka kuuntelee kansalaisiaan ja toimii yhteiskunnallisten jännitteiden vähentämiseksi.

Euroopan unioni, jota johtavat suuret jäsenmaat ja suuryritysten lobbarit, on valtiona ruutitynnyri eikä suinkaan rauhanprojekti.

Antti Pesonen
Itsenäisyyspuolueen puheenjohtaja

Valtapuolueiden ehdokkaat pesevät kätensä harjoitetusta politiikasta

Yksi kunnallisvaalien pääjuonne – tai pitäisikö sanoa juoni – on selvästi näkyvissä. Nykyisten valtapuolueiden ehdokkaiksi lähteneiltä tuntuu tulevan herkästi selitys, että ”kunnallispolitiikalla ei ole tekemistä valtakunnanpolitiikan kanssa”. Tällainen purkaus tulee monella varmaan suoraan sydämestä.

Mutta miten lienee todellisuudessa? Jokainen kunnallisvaaliääni Kokoomukselle antaa pääministerille ja hänen puolueelleen lisää pontta jatkaa valitsemallaan linjalla. Tämä on selvää. Äänet vain lasketaan. Niitä ei punnita. Eikä niiden takana olevia syitä edes voida nähdä.

Oireellista kuitenkin on, että ilmeisen monet nykyisten ja entisten valtapuolueiden ehdokkaat kokevat tarpeelliseksi pestä kätensä oman puolueensa tekemisistä. Siitä juuri on kyse.

Oma tarinansa on se, että eduskunnassa on suuriakin puolueita, joiden linjasta ei ole selvyyttä sen paremmin puolueen ehdokkailla kuin äänestäjilläkään. Voimakkaat mielikuvat ohjaavat äänestämistä ja usein nuo mielikuvat eivät vastaa todellisuutta.

Meneillään ovat taas politiikan hullut päivät. Kaikkea hyvää ja muutosta parempaan on tarjolla. Sen selvittäminen, vastaavatko mielikuvat ja todellisuus mitenkään toisiaan jää äänestäjäparan itsensä tehtäväksi. Kuluttajansuojaa valvoville järjestöille olisi töitä.

Pitääkö sitten puolueen ja sen ehdokkaiden linjojen olla yhteneviä? Sitä voi jokainen pohtia tykönään. Mielestäni ainakin suurissa linjoissa pitää. Ja puolueiden pitää tehdä linjansa selväksi. Tämä toki jää toiveeksi, jonka voivat muuttaa todeksi vain vaativiksi muuttuvat äänestäjät. Varmimmin kansalaisten tahto saadaan toteutumaan sitovissa asiakohtaisissa kansanäänestyksissä. Sellaisia ei Suomessa nykyisten lakien mukaan voida järjestää.

Nykyinen henkinen kaaos johtuu suurelta osin avoimen julkisen keskustelun heikkoudesta. Toimiva kansanvalta tarvitsee todellista keskustelua kaikista tarjolla olevista vaihtoehdoista. Nyt ei ole kumpaakaan, todellista keskustelua eikä toimivaa kansanvaltaa.

Muutoksen tuulet kuitenkin puhaltavat. Puolueiden voimasuhteiden lisäksi tarvitaan myös politiikan sisältöön muutoksia, jotta kansalaisten enemmistön tahto oikeudenmukaisemmasta yhteiskuntakehityksestä toteutuu.

Antti Pesonen
Itsenäisyyspuolueen puheenjohtaja

Kuinka voimme lähteä EU:sta?

(Päivitetty 6.9.2012)
Eurokriisin uusia käänteitä odotellessa on syytä ajatella toisin. Meille on uskoteltu, että olemme tiellä, joka vie hyvinvoivaan ja turvalliseen tulevaisuuteen. Usko on viime aikoina huvennut monelta euro-huumaan uskoneeltakin.

Eurosta eroamisesta ei saisi ainakaan komissaarien mukaan edes puhua, sillä puheista voi tulla tekoja. EU-jäsenyydestä eroamisesta puhumisesta ei ole tarvinnut edes varoittaa. Nykyisten eduskuntapuolueiden harkintalistalla ei sellaista vaihtoehtoa ole näkynyt. Eikä siis juuri julkisuudessakaan.

Ne meistä, jotka esittävät eroamista eurosta ja EU:sta, kuulevat vieläkin - tosin yhä vähemmän - kommentteja "ei sieltä voi lähteä" ja "siellä nyt kuitenkin ollaan".

Mielettömyyden muuttuminen ainoaksi mahdolliseksi olotilaksi on tuttua lähihistoriasta. Teoksessa "Kuoleman imperiumi" William Blum kirjoittaa (14.7.2004) "Ne meistä, jotka vaativat amerikkalaisten joukkojen vetämistä pois Irakista, kohtaavat tavallisesti muunnelman aiheesta "mutta emmehän me voi noin vain lähteä!" tai "kuinka voimme lähteä noin vain?" Samaa kysymystä toisteltiin Vietnamin sodan vastustajille, ja me vastasimme siihen: "No, lastaatte vain osan joukoista lentokoneisiin ja lennätte tiehenne. Mikä voisi olla sen yksinkertaisempaa?" - Kunnes amerikkalaiset joukot lopulta lähtivät, vuosien kuluttua, satojentuhansien amerikkalaisten ja vietnamilaisten kuoltua."

Suomen valtiojohdon mielestä EU-jäsenyys on "peruuttamaton". Kuitenkin eurosta ja EU:sta lähtemiseen riittää eduskunnan enemmistöpäätös. EU:n ulkopuolella kauppa käy ja ihmiset voivat liikkua kuten ennenkin.

Kuten niin usein suurissa muutoksissa, EU:sta eroamisessa vaikeudet ovat henkisellä puolella. Tarvitaan uskoa ja luottamusta omiin voimiin. Tarvitaan myös muutakin näkymää tulevasta kuin pankkien ja suuryritysten markkinoima vaihtoehto. Lisäksi kansalaisten on herättävä vaatimaan muutosta.

Antti Pesonen

Itsenäisyyspuolueen puheenjohtaja