Yhteystiedot

Itsenäisyyspuolueen Satakunnan piiri
Lena Wiksten, pj
Marjatta Herrala, siht
e-mail:
ipu.satakunta@gmail.com
Sihteerin puhelin
0407489145

Kävijälaskuri

Käyntejä kotisivuilla:141269 kpl

Katso ja kuuntele Antti Pesosta Ruben Stillerin ohjelmassa http://areena.yle.fi/video/1323441803779 (Videoleikkeen kesto on vain 6 minuuttia).

Antti Pesosen kirjoituksia:

Unohdetaan talouskasvu


Tuoreiden uutisten mukaan yritysten ja yhteisöjen maksaman yhteisöveron tuotto romahtaa kuluvana vuonna yli viidenneksen eli noin miljardi euroa. Romahdusta selittää suurelta osin verotuksen kierrättäminen halvemman verotuksen maiden kautta.
Joulukuussa 2012 Suomelle rakennetaan erilaisia pelastuspaketteja. Useimmat paketit sisältävät välttämättöminä pidetyt toiveet: kasvua ja työllisyyttä.
Kasvua ja työllisyyttä vaativilta politiikan ja elinkeinoelämän edustajilta tulee vaatia vastausta kysymykseen: Miten niitä saadaan aikaan? Kasvua vaativilta on syytä kysyä myös Miksi? Mikään viennin tai kasvun määrä ei nimittäin pelasta hyvinvointia, jos työn ja tuotannon tulokset viedään pois maasta tai muuten verotuksen ulottumattomiin.
Suomen valtio lisävelkaantuu kuluvana vuonna n.7-8 miljardia euroa. Summa on kutakuinkin sama kuin neljän edellisen hallituksen aikana tehtyjen veronkevennysten vuosittainen yhteisvaikutus. Ns. kestävyysvaje on siis itse aiheutettu lähinnä suurituloisimpien verohelpotuksilla. Oma osuutensa on myös kasvavilla maksuilla EU:n kitaan.
Kasvun ja työllisyyden yhdistäminen on ongelmallista. Nimittäin vaikka talouskasvun heikkeneminen yleensä vähentää työllisyyttä, yhtälö ei välttämättä toimi toisin päin. Talouskasvua saadaan helpoimmin aikaan korvaamalla ihmistyötä koneilla ja automaatiolla. Pitää siis asettaa kysymys: kasvua vai työllisyyttä?
Talouskriisi tarjoaa mahdollisuuden vallitsevien taloususkomusten kyseenalaistamiseen. Kun pyrimme näkemään asiat sellaisina kuin ne ovat, paranevat mahdollisuudet kestävien ratkaisujen löytämiseen. Jopa aivan perustavia kysymyksiä on syytä esittää. Yksi sellainen on kysymys talouskasvun vaatimuksen mielekkyydestä.
Vallitseva taloudellinen viisaus pitää vähimmäistavoitteena kolmen prosentin vuosittaista talouskasvua. Tuo vaatimattomalta tuntuva luku tarkoittaa kaksikymmenkertaistumista sadassa vuodessa. Verrataanpa tätä keinoihin saada aikaan talouden kasvua. Luonnonvaroja kulutetaan nykyään vuosittain arviolta 1,5 kertaa niiden uusiutumista vastaava määrä. Tuntuuko mielekkäältä, että luonnonvarojen kulutus kaksikymmenkertaistuu sadassa vuodessa? Entä toinen keino kasvattaa taloutta eli velan lisääminen? Tuntuuko mielekkäältä, että nykytilanteessa panemme toivomme velkavetoiseen talouskasvuun? Jos kumpikaan vaihtoehto ei tunnu mielekkäältä, on toiveita löytää kestäviä ratkaisuja talouden ja yhteiskuntakehityksen ongelmiin.
Unohdetaan talouskasvu. Keskitytään sen sijaan siihen, että jokaisella on työtä tai muuta mielekästä tekemistä ja kaikkien perustarpeet tyydytetään. Lisäksi toteutamme omavaraisuuden varsinkin ruuan ja energian suhteen. Maassamme tehdyn työn tulosten täytyy jäädä hyödyttämään koko yhteiskuntaa.
Kun nämä tavoitteet hyväksytään, on löydettävä keinot niiden toteuttamiseen. On selvää, että tarvitaan suuria rakenteellisia muutoksia. Nykyisten rakenteiden sisällä tehtävät muutokset eivät riitä. Monet keskeiset asiat tulee arvioida uudelta pohjalta. On kysyttävä keiden ehdoilla ja keiden hyväksi päätöksiä tehdään.
Selvää on ainakin se, että yhteiskunnallinen ja taloudellinen kehitys ei saa olla pankkien, sijoittajien ja suuryritysten käsissä niin kuin se nyt on. Kansalaisilla tulee olla mahdollisuus ohjata yhteiskunnallista  kehitystä valitsemiensa edustajien välityksellä ja myös suorilla kansanäänestyksillä.
Työllisyyden parantamiseen on olemassa keinoja. Työttömyyden helpottamiseksi tavoitteeksi on otettava elinaikaisen työajan lyhentäminen. Se voidaan toteuttaa esimerkiksi siirtymällä nelipäiväiseen työviikkoon. Työllistämistä vaikeuttaa ja koneellistamista edistää nykyisin, että ns. työn sivukulut peritään palkkasumman perusteella. Tämän tilalle on kehitettävä järjestelmä, jossa työn sivukulut korvataan toiminnan jalostusarvon perusteella perittävällä maksulla, ikään kuin korvamerkityllä arvonlisäverolla.
Yritystoiminnan aloittamista ja pienyrittäjiä on autettava nostamalla arvonlisäverovelvollisuuden alaraja 100 000 euron liikevaihtoon. Julkisen vallan eli valtion ja kuntien on huolehdittava työllistämistukijärjestelmän avulla siitä, että kaikki työttömät ja myös nuoret saavat työtä.
Antti Pesonen Itsenäisyyspuolueen puheenjohtaja

 

Jytkyn takana jymäytys

Perussuomalaiset saavuttivat edellisissä eduskuntavaaleissa historiallisen vaalivoiton ja 39 kansanedustajaa. Yli puoli miljoonaa äänestäjää vaati muutosta Suomen politiikkaan äänestämällä Perussuomalaisia.

Merkittävä osa Ps-äänestäjistä halusi Suomen eroon eurosta, monet myös koko EU:sta. Perussuomalaisten äänivyöry perustui suurelta osin niihin mielikuviin, joita syntyi puolueen puheenjohtajan lausahduksista. "Missä EU siellä ongelma", "Kirves on jo puun juurella" jne.

Mitä on tapahtunut eduskuntavaalien jälkeen? EU:sta eroamiseen Ps:n johdon kanta on tullut selväksi: "Emme ole ajaneet eroa EU:sta, vaan vähemmän EU:ta ja parempaa EU:ta" (esim. IL 11.6.2011). Vai onko tuo sittenkään tullut selväksi? Monet tiedotusvälineet markkinoivat jatkuvasti Ps:ia puolueena, joka vastustaa EU-jäsenyyttä. Perussuomalaisten tuki EU-jäsenyydelle peittyy taitavan huulenheiton alle. Hokemien jälkeen jää   tosiasiaksi hiljainen tuki EU-jäsenyydelle, koska eroa ei vaadita.

Perusuomalaisten kanta Suomen eurossa olemiseen kertoo paljon. Ps-johdon mukaan puolue haluaa pitää kaikki vaihtoehdot avoimina.  Perussuomalaisten mukaan eroaminen eurosta vaatii eduskunnan enemmistön. Totta kai vaatii! Mutta missä on se puolue ja ne edustajat, jotka lähtevät ajamaan aktiivisesti Suomen eroa eurosta ja perustelemaan sen tarpeellisuutta kansalaisille, jotta saadaan eduskuntaan tarvittava enemmistö. Perussuomalaisista ei ole löytynyt halua euroeron ajamiseen.

Perussuomalaiset näyttää olevan juuri sellainen oppositio, jota vallanpitäjät tarvitsevat. Ärhäkkä mutta suurissa asioissa vaaraton. Noita suuria asioita ovat Suomen jäsenyys eurossa, EU:ssa ja Natossa.

Perusuomalaisten toiminnasta löytyy yksi selkeä linja. Suuriin, keskeisiin kysymyksiin puolue ei ota selkeää kantaa. Näitä strategisia kysymyksiä ovat mainitut euro, EU ja Nato. Puolue ottaa selkeitä ja jyrkkiä kantoja pienempiin kysymyksiin.

Tuet Välimeren euromaita lainoittaneille pankeille ovat sinänsä merkittäviä ja niissä Perussuomalaiset ovat olleet kiitettävällä kannalla. Kuitenkin tukipaketit ovat sivuseikka verrattuna eurossa olemiseen ja EU-jäsenyyteen.

On huomionarvoista, että Perussuomalaiset eivät ole kyseenalaistaneet meneillään olevaa  sotilasliittokehitystä. Suomi on käytännössä jo liittoutunut sotilaallisesti, kun se on mukana EU:n rakenteilla olevassa ulko-, turvallisuus- ja puolustuspolitiikassa.

Suurten strategisten kysymysten välttelyä voi selittää pyrkimys valtaan. Miten siinä käy, tulee aika näyttämään. Äänestäjillä on oikeus tietää kaikkien puolueiden ja ehdokkaiden selkeä kanta suuriin kysymyksiin. Ellei sellaista ole, sekin pitää selvästi sanoa.

On sanottava ikävä asia: Eduskuntavaalien jytkyn takana oli jymäytys. Monien Ps-äänestäjien kohdalla muutosvaatimus on mennyt hukkaan tai toiminut äänestäjän tahtoa vastaan.

Suomalaisia on johdettu harhaan EU-politiikassa jo vuosia. On kestämätöntä, että kansalaisia johdetaan harhaan myös luomalla perusteettomia mielikuvia suunnanmuutoksesta. Kansalaisilta voi odottaa entistä kriittisempää suhtautumista poliittisiin puheisiin.

Antti Pesonen Itsenäisyyspuolueen puheenjohtaja

(Tämä kirjoitus on lisätty sivustoomme 3.8.2012.)

Mitä Itsenäisyyspuolue tekisi?

Mitä Itsenäisyyspuolue tekisi nyt jos sillä olisi yksikin tai useampia kansanedustajia?  IPU nostaisi voimakkaasti esille sen, että euron käyttöönotosta ei ole olemassa Suomessa säädettyä lakia. Ei myöskään ole lakia markasta luopumisesta. Nykyisen eurosotkun keskellä tämän luulisi kiinnostavan monia kansalaisia. IPU toisi esille miten Suomen euroon siirtyminen tapahtui maamme perustuslakia rikkoen.

Asia pitäisi viedä perustuslakivaliokunnan selvitettäväksi. Siihen tarvitaan 20 kansanedustajaa.  Vaikka asia ei nykyisillä eduskunnan voimasuhteilla korjautuisi, se saisi julkisuutta ja kansalaiset saisivat tärkeää tietoa europolitiikan taustoista ja vaihtoehdosta. Tätä tietoa suomalaisilta puuttuu. Mitään tällaista ei mikään nykyisistä eduskuntapuolueista ole tehnyt. Eikä ole merkkiäkään, että tekisi. Mistä se kertoo? Tuskin tiedon puutteesta. Ei ole halua ajaa todellista suunnanmuutosta Suomen politiikkaan ja asemaan.

Kun on tärkeitä tavoitteita, niiden toteutumista pitää ajaa. On turha odottaa enemmistöä ellei ole ensin itse näyttämässä tietä. Toisin sanoen, kun on kestävät perusteet muutoksen vaatimiselle, tuon muutoksen vaatiminen saa kasvavan joukon kansalaisia liittymään mukaan.

Suomen eroamiseen EU:sta tarvitaan eduskunnan enemmistöpäätös. Eduskunta voi päättää - ja sen pitää näin tehdä - että Suomen jäsenyys EU:ssa on ristiriidassa maamme perustuslaissa määrätyn Suomen itsenäisyyden kanssa.  EU:n jäsenenä Suomi ei ole itsenäinen mm. siksi, että EU:n lait ovat Suomen lakien yläpuolella, EU:n tuomioistuimen päätökset ovat suomalaisten tuomioistuinten päätösten yläpuolella ja Suomi on sitoutunut EU:n ulko-, turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaan ja näin luopunut itsenäisestä ulkopolitiikasta.

EU-jäsenyys merkitsee myös sitä, että perustuslakimme mukaan Suomen kansalle kuuluvaa ylintä valtaa on siirretty EU:n elimille. EU:sta eroamisessa Suomen tarvitsee noudattaa vain omia lakejaan. EU:sta eroamisessa on kyse kansalaisten tahdosta ja sen muuttamisesta eduskunnan päätöksiksi. Tämän takia on kovin tärkeää saada asia  kansalaiskeskusteluun. Eduskunnasta tätä keskustelua voidaan synnyttää ja vauhdittaa. On onnetonta, että mikään puolue tai kukaan kansanedustaja ei ole tehnyt EU:sta eroamisesta lakialoitetta tai vaatinut sitä muutoin näkyvästi ja perustellen.

Monilla suomalaisilla on se väärä käsitys, että EU:sta ja eurosta ei voi erota tai että se tulee kalliiksi. Todellisuudessa EU:sta eroava Suomi säästää rahaa. Ei tarvitse maksaa satojen miljoonien eurojen vuotuisia nettojäsenmaksuja. Eroamisesta ei seuraa mitää sakkomaksuja. Kaupankäynti ja ihmisten liikkuminen tapahtuvat nykyisellä tavalla Euroopan talousaluesopimuksen (Eta) puitteissa. Elintarvikekauppaa lukuun ottamatta.

Eurosta eroamisen suhteen olennaista on, että oma raha ja itsenäinen keskuspankki merkitsevät mahdollisuutta itsenäiseen talouspolitiikkaan. Se teki mahdolliseksi Suomen nousun kehitysmaasta hyvinvointiyhteiskunnaksi sen jälkeen kun Suomi sai oman rahan v. 1860.

EU-liitos ja euroon siirtyminen tapahtuivat vastoin maamme perustuslakia. Kun ylin perustuslain tulkitsija Suomessa on eduskunta itse, sen perustuslakivaliokunta, ei oikeudellista ratkaisua EU- ja euroliitoksiin ole odotettavissa ennen kuin valta vaihtuu Suomessa sellaisille, jotka haluavat asian oikeudellisenkin puolen selvittää. Suomeen tarvitaan puolueista riippumaton perustuslakituomioistuin. Senkin perustaminen riippuu eduskunnasta.

Eroamisessa eurosta, siis oman rahan käyttöönotossa, on myös kyse ensin tahtotilasta, sen muuttumisesta toisenlaiseksi äänestämiseksi ja sitten eduskunnan päätöksestä. Olemme jo euroeron polulla kun monet luopuvat perusteettomasta puolueuskollisuudestaan.

Antti Pesonen Itsenäisyyspuolueen puheenjohtaja

(Tämä kirjoitus on lisätty sivustoomme 3.8.2012.)

Suomen vajoaminen pitää pysäyttää



Yrittäjäjärjestön varatoimitusjohtajan mukaan Suomen eroaminen eurosta ei tee Suomesta Ruotsia. Näin varmasti on. Mutta euroero mahdollistaisi sen, että Suomi voisi lähentyä Ruotsia, jolla on oma valuutta. Euro-Suomi loittonee Ruotsin mallista.

Ruotsin malliakin parempi on Norjan ja Sveitsin malli. Niillä on oman rahan lisäksi itsenäinen lainsäädäntövalta eli ne ovat itsenäisiä valtioita. Sellainen Suomikin oli kymmeniä vuosia. Niiden aikana Suomesta rakennettiin hyvinvointiyhteiskunta.

EU-komissaari Olli Rehn varoittaa selvittämästä eurosta eroamista, koska sanat voivat muuttua teoiksi. Tämä Rehnin varoitus on ymmärrettävä, koska demokratia syntyy keskustelusta. EU ei kestä avointa julkaista keskustelua. Rehn, joka on vannonut uskollisuudenvalan EU:lle, tekee toki töitä suuren
palkkansa eteen.

EU on demokratian vastainen suurvaltahanke, jota ohjaavat suuret jäsenmaat ja suuryritysten lobbarit. EU-jäsenyys merkitsee Suomelle alistussuhdetta.

Eriarvoisuuden ja köyhyyden kasvu, hyvinvointipalvelujen rahoituskriisi ja yksityistäminen, kansallisvarallisuuden polkumyynti suursijoittajille sekä liukuminen sotilasliittokehitykseen ovat EU-jäsenyyden seurausta.

Suomi vajoaa Euroopan tyhjiin imetyksi peräkyläksi. Tämä vajoaminen pitää pysäyttää. Sen voivat tehdä vain suomalaiset itse. Paino on sanalla tehdä. Itsestään suunnanmuutos ei tapahdu. Ensin on luovuttava alamaisuudesta, välinpitämättömyydestä ja perusteettomasta puolueuskollisuudesta.

Antti Pesonen
Itsenäisyyspuolueen puheenjohtaja

Eurovelka on ulkomaan velkaa     


Velka veli otettaessa, veljenpoika maksettaessa. Näin kertoo kansanviisaus. Velkaa on siis mukavampi ottaa kuin maksaa takaisin. Vanha viisaus pitää liiankin hyvin paikkansa myös nykyaikana.

Kehitysmaiden velkaantumisen kaava on ollut tiedossa jo pitkään. Ulkomaista velkaa on tarjottu usein runsaasti. Ongelmat ovat alkaneet siinä vaiheessa,

kun on tarvittu uutta velkaa vanhojen velkojen maksamiseen. Velan saamisenehtona on ollut mm. valtion omaisuuksien myynti, julkisten palvelujenyksityistäminen ja markkinoiden avaaminen ulkomaisille yrityksille. Aiemminlähes omavaraisten valtioiden on ollut pakko viedä tuotteitaan saadakseenvelkojen maksuun tarvittavaa ulkomaan valuuttaa. Viennistä saatava rahaon ollut tiukassa, kun se on pitänyt hankkia muualle jalostettaviksi viedyistä halvoista raaka-aineista. Piiskurina "rakenteellisten uudistusten" toteuttamisessaovat olleet Maailmanpankki ja Kansainvälinen valuuttarahasto IMF.Hyödyn tästä eriarvoisuutta ja köyhyyttä tuottaneesta politiikasta ovatkorjanneet pieni paikallinen eliitti sekä kansainväliset suuryritykset ja -sijoittajat.


Nyt samaa köyhyyden globalisaatiota toteutetaan rikkaammissa maissa. Syventämisvaiheessa olevan EU-liittovaltion tärkein kokoonpanoliima on euro, varsinkin velkaeuro. Ylivelkaantuneiden jäsenmaiden miettiessä tulevaisuuttaan voidaan sanoa, että "eurosta eroaminen tulee liian kalliiksi". Ja tuleehan se kalliiksi jos näkymänä on, että siirryttäessä oman rahan käyttöön sen arvo suhteessa euroon romahtaisi, mutta euromääräiset velat jäisivät maksettaviksi. Eurovelka on ulkomaan velkaa. Eurossa pysyminen tulee kuitenkin vieläkin
kalliimmaksi.

Suomi on vielä siinä tilanteessa, että omaan rahaan siirtyminen olisi helppoa. Suomen talous ei ole vielä romahduspisteessä. On mahdollista ottaa käyttöön oma raha ja tehdä siitä Ruotsin kruunun tavoin kelluva valuutta. On järkyttävää, että mikään nykyisistä eduskuntapuolueista ei tätä vaadi.

Omaan rahaan sirtymisen vaikeus on henkisellä puolella eli kysymys on tahtotilasta. Europropaganda on tehnyt tehtävänsä. On syytä muistuttaa, että euro ei suinkaan ole ollut vakaa, vaan se vahvistui muutamassa vuodessa suhteessa USA:n dollariin yli 90 prosenttia. Tämä on vaikeuttanut Suomen vientiä ja kotimarkkinayritysten toimintaa. Euron ansioksi on väitetty alhaisia korkoja. Kuitenkin Suomen todellinen korkotaso oli yhtä alhainen kuin euroaikana vv. 1960-1985. Korkeiden korkojen aika 1990-luvun lamassa syntyi politiikasta, jolla valmistaudutiin EU-jäsenyyteen.

Oma raha on yksi valtion itsenäisyyden edellytys. Oma raha tarvitaan, että voidaan rakentaa omaa taloutta ja huolehtia kansalaisten hyvinvoinnista.

Suomi joutuu ennen pitkää ottamaan käyttöön oman rahan. Se on parasta tehdä ennen kuin on pakko.

Antti Pesonen
Itsenäisyyspuolueen puheenjohtaja

Suomen turva on puolueettomuuspolitiikassa

Mikä on viisasta turvallisuuspolitiikkaa Suomen kannalta? Tämä kysymys on jäänyt venäläiskenraali Makarovin puheesta syntyneen kauhistelun varjoon.

Makarovin mukaan Suomen Nato-jäsenyys olisi uhka Venäjälle. Suomen pääministeri ja eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan johto vähättelivät kenraalin lausumaa. Vähättely kertoo, että taitoa turvallisuuspolitiikan hoitamiseen ei ole.

Suomen turvallisuuspolitiikan ydinkysymys on edelleen maamme suhde Venäjään. Suomi ei ole eikä voi olla sotilaallinen uhka Venäjälle. Sen sijaan sellainen tilanne, että Suomi antaa muiden valtioiden tai sotilasliittojen käyttää aluettaan Venäjää vastaan, on uhka Venäjälle.Tämä perusasia Suomen ja Venäjän suhteista pitäisi ymmärtää. Useimmat suomalaiset sen ilmeisesti ymmärtävät, koska torjuvat Suomen liittämisen sotilasliitto Natoon.

Toinen tärkeä asia on se, että Venäjä ei ole Suomelle turvallisuuspoliittinen uhka, kun Suomi huolehtii siitä, ettei Venäjään suuntaudu uhkaa Suomen kautta. On Suomen kannalta merkittävää, miten tilanne nähdään suurvaltanaapurissa. Neuvostoliitto näki uhkan Saksan politiikan takia 1930-luvulla ja tuloksena oli Talvisota.

Suomen ulkopolitiikan vastuuhenkilöt ovat korostaneet sitä, että Suomi tekee turvallisuupoliittiset ratkaisunsa itse. Tätä sopii kyllä epäillä, kun Suomi on sitoutunut EU:n rakenteilla olevaan ulko-, turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaan. Mutta vaikka Suomi tekisikin ratkaisunsa itse, on olennaista huomata, että Venäjä tekee myös turvallisuupolitiikkaansa koskevat ratkaisut itse. Näiden jättäminen huomiotta voi olla kohtalokasta Suomelle.

Suomen ei pidä nöyristellä mihinkään suuntaan. Puolueettomuus ei ole nöyristelyä, vaan kansanviisauden "Tiedä oma tilasi, anna arvo toisellekin" toteuttamista.

Sotien katkerien kokemusten jälkeen Suomessa luotiin - kokoomuslaisen J.K. Paasikiven johdolla - puolueettomuuspoliitiikka. Se ei ole vanhentunut, vaikka onkin nyt hylätty.

Suomi voi valita Venäjä-suhteessaan nojaamisen taitoon tai voimaan. Ulkoasiainvaliokunnan johdon puheet kertovat selkeää kieltä siitä, että luotetaan sotilaalliseen voimaan. Se on suuri virhe. Suomi ei voi nojata sotilaalliseen voimaan, mitä sillä ei suurvaltaa vastaan ole ja mitä ei kuitenkaan pahimman sattuessa mistään tule. Voimme nojata vain taitoon, jota Suomessa on, kun se otetaan käyttöön.

Suomi tarvitsee puolueettomanakin omat riittävän vahvat puolustusvoimat, joiden tärkein tehtävä on osoittaa, että Suomi ei anna käyttää aluettaan ketään vastaan.

Kun puolueettomuuspolitiikan edut ymmärretään ja toteutetaan käytännössä, voimme olla turvallisella mielellä. Nykyiseen politiikkaan tarvitaan perusteellinen suunnanmuutos, sillä Suomi voi toteuttaa puolueettomuuspolitiikkaa vain itsenäisenä erossa Nato:sta ja EU:sta.

Antti Pesonen

Itsenäisyyspuolueen puheenjohtaja

Meitä on petetty

Euroopan Unionin komissio esittää nyt suoraa tukea pankeille ja puheenjohtaja Barroso täydellistä talousunionia, mikä sisältäisi sekä kiistellyt valtioiden yhteistakaukseen perustuvat eurobondit (lainat) että pankkiunionin. Pankkiunionissa pankit takaisivat toinen toistaan.

Eihän sen näin pitänyt mennä! EU:hun mentäessä ja neuvoa-antavasti kansanäänestettäessä selitettiin, että ei tämä mitään talousunionia eikä markan menettämistä tarkoita. Jos ne asiat joskus tulevaisuudessa tulevat esille, niin niistä äänestetään sitten erikseen. –Eipä äänestetty.

Silloin, kun ei äänestetty, meillä oli sosiaalidemokraattinen pääministeri, mutta samalla asialla ovat olleet myös Keskusta, Kokoomus, Vihreät ja muutkin eduskuntapuolueet. Todellinen oppositio on onnistuttu rajaamaan eduskunnan ulkopuolelle.

Suomi on Saksan vanavedessä vastustanut viime aikoina eurobondeja. Hyvä niin. Sitten ikään kuin suurena suomalaisena ideana bondien vaihtoehdoksi on esitetty pankkiunionia. Siitä ei tosin taida olla pitkää matkaa pankkikonserniin. Kaikki keskittyy lopulta yksiin käsiin, jos vaan entiseen malliin äänestelemme.

Oli suorastaan itkettävää nähdä, miten Ylen aamutelevisiossakin oli järjestetty muka keskustelu markkinoimaan pankkiunionia hieman ennen Barroson esiintymistä. Näin siellä mm. sosiaalidemokraattien entinen puoluesihteeri esiintyi ns. yleisen mielipiteen luojana. Niille, jotka eivät tajunneet, mistä oli kysymys.

Pankkiunionin ero eurobondeihin on hyvin vähäinen, sillä perimmiltään pankkien tukemisestahan molemmissa tapauksissa on kysymys. Kuten on ollut kysymys koko ajan esimerkiksi Kreikan "tukemisessa". Sopii vain kysyä, miksi alunperinkään lähdettiin Saksan ja Ranskan pankkien tukemiseen valtioiden tukemisen kautta?

Vastaus on ilmeinen. Haluttiin kurjistaa näiden korkeasta euron arvosta kärsineitten turistimaiden väestön oloja määräämällä niihin lisää kapitalismia. Sitä on mm. Suomen sosiaalidemokraattinen valtiovarainministeri ollut ehdottomasti ja jämäkkänä vaatimassa: lisää kuria eli siis kapitalismia tukemme ehtona.

Suoran tuen esittäminen pankeille on aikaisempaan nähden rehellisempää politiikkaa. Mutta miksi ihmeessä meidän suomalaistenkin pitäisi olla siinä mukana?

Nyt komissio on puuttunut ensimmäisen kerran suoraan jäsenvaltioiden budjetteihin. Lupa tähänkin annettiin Suomessa ilman kansanäänestystä tai perustuslain noudattamista. Lisää kuria EU:n taholta oli demarienkin mielestä hieno asia. Siis, että vallan siirtäminen Suomesta kansainvälisen suurpääoman juoksupoikana olevalle ja äärioikeistolaista ideologiaa edustavalle komissiolle oli hyvä asia.

Näin ei tarvitsisi olla, mikäli ihmiset vaivautuisivat etsimään vaaleissa mielipiteitään vastaavan puolueen.

Antti Pesonen

Itsenäisyyspuolueen puheenjohtaja

Alajärvi, 

Mauri Nygård

Itsenäisyyspuolueen varapuheenjohtaja

Kokkola

(Lisätty 31.5.2012)

Valtava riskikeskittymä Nordea Pankki Suomeen


On vähintään mielenkiintoista, että Nordea on siirtänyt koko pohjoismaisen pankkikonsernin johdannaiskaupan Suomeen. Nordea Pankki Suomen tase  kasvoi kahdessa vuodessa lähes 180 miljardia euroa eli yli 80 prosenttia. Vuoden 2009 lopussa Nordean tase oli 221,2 miljardia euroa. Vuoden 2011 loppuun tase oli paisunut 399,3 miljardiin euroon.
 
Johdannaiskauppa on ollut keskeinen rahoitusmarkkinakuplien aiheuttaja. Johdannaiskaupan arvo oli suurimmillan v. 2007 ja suuruudeltaan n. 3900 miljardia dollaria päivässä. Se oli 30-kertainen maailman yhteenlaskettuunkokonaistuotantoon verrattuna.
 
Nordean mukaan "johdannaisvirrat ovat kertyneet useiden vuosineljännesten aikana siten, että pitkien markkinakorkojen lasku on tarkoittanut johdannaisten bruttopositioiden kasvua ja siten pankin taseen kasvua". Asialla ei ole mitään tekemistä markkinariskien suurentumisen tai pienentymisen kanssa, Nordeasta sanotaan.
Finanssivalvonnan toimistopäällikkö sanoo, että "Nordea Pankki Suomi pankkikonsernin tase on suuri eli sitä valvotaan tiiviisti". Ja "Mitä isommasta valvottavasta on kyse ja mitä isommista luvuista on kyse, sitä tarkemmin me niitä valvomme". Mitä tämä mahtaa käytännössä tarkoittaa?
 
Johdannaisten eräs ominaisuus on, että niiden arvo voi pudota nollaan. Pankkien taseissa näyttää olevan piilossa valtava riskikeskittymä. Eräs geopolitiikan tutkimuslaitos esitti taannoin viisi erilaista vaihtoehtoista tulevaisuusnäkymää EU-alueelle. Jokainen vaihtoehto sisälsi vakavan pankkikriisin.
Ahon hallitus pelasti muutamat pankit 1990-luvun lamassa pakottamalla pienyritykset ja kotitaloudet maksamaan huonon politiikan ja pankkien ahneuden seuraukset. Nyt suomalaiset ovat joutuneet valtiojohdon päätöksillä, mutta vastoin kansalaismielipidettä saksalaisten ja ranskalaisten pankkien keinottelun maksumiehiksi Kreikan eurokriisissä.
 
Jokohan suomalaiset ovat maksaneet tarpeeksi päättäjien ja pankinjohtajien
virheistä?
 
 
Antti Pesonen
Itsenäisyyspuolueen puheenjohtaja
(Lisätty 28.5.2012)

EU on ruutitynnyri



9.5. vietetään Eurooppa-päivää. Euroopan unioni on ominut itselleen käyttöoikeuden koko maanosan nimeen, vaikka Euroopassa on yli 20 valtiota, jotka eivät EU:hun kuulu. EU:lla on Euroopan parlamentti, Euroopan komissio ja Euroopan keskuspankki.


Olemme nyt Suomessakin osa Eurooppaa. Missä olemme aikaisemmin olleet? Amerikassa vaiko ehkä Aasiassa. Käsitteiden haltuunotto on tyypillistä suurvallan vallankäyttöä. Eurooppa-sanan suuruudenhullua omimista paljon vakavampaakin on meneillään. Todella vakavaa on se, että EU yhdistetään demokratiaan
EU on suurten jäsenmaiden ja suuryritysten johtama harvainvalta. Siitä rakennetaan talousmahdin lisäksi sotilaallista suurvaltaa. EU:n suhde demokratiaan, kansanvaltaan tuli selkeästi esille, kun unionin liittovaltioksi muuttanut perustuslaki, niin sanottu Lissabonin sopimus runnottiin läpi.
Alkuperäinen EU:n perustuslaki hylättiin kansanäänestyksissä Ranskassa, Hollannissa ja Irlannissa. Tämän jälkeen perustuslain nimeksi muutettiin Lissabonin sopimus, eivätkä ranskalaiset ja hollantilaiset saaneet äänestää asiasta uudestaan. Irlantilaiset saatiin uhkailulla ja manipuloimalla äänestämään toisella kerralla oikein. Useimmissa jäsenmaissa, kuten Suomessa, ei kansalaislla ollut mahdollisuutta äänestää asiasta eikä saada tietoa, mitä esim.
tarkoitti EU:n muuttuminen oikeushenkilöksi. Sehän tarkoitti sitä, että EU voi solmia kansainvälisiä sopimuksia jäsenvaltioiden puolesta. Eli EU:sta tuli (liitto)valtio.

Nyt harjoitettu politiikka ja euroraha ovat aiheuttaneet vakavan talouskriisin. Sitä hoidetaan nyt pakottamalla kriisimaiden kansalaiset hyväksymään Kansainvälisen valuuttarahaston ja EU:n määräämät kurjistamispaketit, joilla pelastetaan suurpankit.

Kaikkea tätä ja EU:n päätöksentekoa kutsutaan demokratiaksi. Todellisuudessa demokratia on muutettu näennäisdemokratiaksi. Näennäisdemokratian kutsuminen demokratiaksi johtaa siihen, että demokratiasta tulee kirosana. Ainakin siitä tulee jotakin tyhjää höttöä, joka ei innosta eikä kiinnosta.

Tällaisessa tilanteessa ollaan jo. Portit on avattu äärimmäisille ratkaisuille. 1930-luvun alun Saksassa demokratiasta oli tullut pilkan kohde ja loppu on synkkää historiaa.

Demokratia syntyy keskustelusta. Näennäisdemokratia tarvitsee näennäistä keskustelua. EU ei suinkaan ole rauhan tae vaan ruutitynnyri. Se on demokratian vastainen suurvaltahanke, josta suomalaisten on oman ja koko Euroopan edun vuoksi erottava.

Antti Pesonen            Itsenäisyyspuolueen puheenjohtaja

Terveessä yhteiskunnassa ei ole rosvoparoneita


Uuden kirjansa juuri esitellyt Björn Wahlroos sai runsaasti huomiota näkemyksilleen. Wahlroos loi suuromaisuutensa pohjan myymällä pankkiiriliike Mandatumin yli kaksinkertaiseen markkina-arvoon Sampo-Leonialle. N. 400miljoonaa markkaa ylihintaisen ostopäätöksen teki Lipposen johtama hallitus.


Wahlroos siis loi omaisuutensa kansallisomaisuuden laillistetulla ryöstöllä. Nyt keinottelutaloudessa menestynyt Wahlroos irvailee julkisen terveydenhoidon surkeutta. Onhan sen tila surkea, kun parikymmentä vuotta on harjoitettu politiikkaa, jota Wahlroos ja kumppanit ovat halunneet. On vapautettu pääomien siirtely, siirretty tuotanto halpamaihin, alennettu suurituloisimpien verotusta  jakurjistettu peruspalveluja.

Suorastaan irvokas on Wahlroosin toteamus, että "emme enää elä samanlaisessa lintukodossa kuin aikaisemmin". Wahlroos on itse rahoittanut ja neuvonut lintukodon tuhoamisen toteuttaneita vallassa olleita ja olevia puolueita. Wahlroos ei näe hyvinvointivaltiolla tulevaisuutta. Ei sillä olekaan
tulevaisuutta nykyisen politiikan vallitessa. Siksi niin monet suomalaiset haluavat muuttaa politiikan suuntaa.

Joihinkin Wahlroosin näkemyksiin voi yhtyä. Wahlroos haluaa vallan hajauttamista. Se on oikea vaatimus. Raha on myös valtaa. Vallan hajauttaminen merkitsee siis myös pääomien hajauttamista ja niiden keskittämisen torjumista. Tätä Wahlroos tuskin kuitenkaan tarkoitti.

Enemmän tarvitaan keskustelua tulevaisuudesta ja siitä, millaista yhteiskuntaa halutaan rakentaa. Keskustelun puutteeseen Wahlroos tuo myönteistä säpinää. Hän osoittaa puheillaan ja toimillaan, että muutosta tarvitaan. Tosin monelta osin toiseen suuntaan kuin Wahlroos tahtoo.

Tasapainoinen yhteiskunta pyrkii vähentämään yhteiskunnallisia jännitteitä ja rakenteellista väkivaltaa. Terveessä yhteiskunnassa on tilaa kaikille, mutta siinä ei ole rosvoparoneita. Terveessä yhteiskunnassa on kaikkien pärjääminen asetettu harvoja hyödyttävän kilpailun edelle.

Antti Pesonen
Itsenäisyyspuolueen puheenjohtaja

Hölmölä TOP 10

 

Suomessa on tehty vain oikeita ja hyviä poliittisia ratkaisuja. Näin on, jos on uskominen niitä, jotka ovat päätöksiä parin menneen vuosikymmen aikana tehneet. Usein kyseessä on ollut niin sanottu ainoa vaihtoehto. Avointa julkista keskustelua vaihtoehdoista ei juuri ole ollut. Tuloksena on aito hölmöläistarina, joka ei naurata. Seuraava lista Suomen tiestä Uudeksi Hölmöläksi on puutteellinen, mutta suuntaa antava.

1. Eläkevarojen sijoittaminen Hedge-rahastoihin ja muihin korkean riskin sijoituksiin yhä enemmän Suomen ulkopuolelle. Vaarana on eläkerahastojen katoaminen savuna ilmaan.

2. Kansallisomaisuuden polkumyynti suurelta osin ulkomaisille sijoittajille. Esim. Kemira Agron myynnistä valtio sai n. 200 miljoonaa € v. 2007. Myydyn omaisuuden arvo on tuhansia miljoonia euroja. Kaupassa meni myös yksi maailman puhtaimmista fosfaattiesiintymistä. Fosforilannoitteen raaka-aineena käytetyn fosfaatin maailmassa tunnetut varannot loppuvat lähivuosikymmeninä. Kyseisen Kemira-myynnin norjalaisyhtiölle hoitanut konsultti palkittiin miljoonan euron onnistumispalkkiolla.

Valtio möi Talvivaaran kaivosalueen yhdellä eurolla. Nyt valtion omaisuusyhtiö Solidium sijoittaa Talvivaaraan 20 miljoonaa euroa ja saa sillä pienen siivun yhtiöstä. Kaivosten aiheuttamat ympäristövahingot jäänevät veronmaksajien maksettaviksi.

3. Viennin varaan jättäytyminen. Kokonaisia tuotannonaloja on ajettu alas ja niiden tuotanto siirretty halpamaihin. Kotimarkkinatuotannon osuus kokonaistuotannosta on romahtanut 1980-luvun lopun n. 45 prosentista alle kymmeneen prosenttiin. Viennin veto on hiipunut mm. kalliin euron takia. Nyt tuonti on vientiä suurempi. Ilman omaa talouspolitiikkaa ja rahaa Suomella ei ole juuri välineitä korjata asiaa.

4. Velkakriisin hyväuskoiseksi maksumieheksi ryhtyminen. Hyvinvointipalveluja leikataan, veroja korotetaan ja Metsähallituksen - siis suomalaisten - maita myydään jotta voidaan rahoittaa saksalaisten ja ranskalaisten pankkien pelastamista Kreikan ja euron kriisistä.

5. Ydinvoiman lisärakentaminen vastoin kansalaismielipidettä. Monet länsimaat luopuvat ydinvoiman käytöstä. Suomessa rakennetaan lisää. Samalla laiminlyödään uusiutuvaan energiaan perustuvan energiajärjestelmän rakentaminen. Tämä valtava ajankohtainen mahdollisuus toisi paljon työtä, lisäisi omavaraisuutta sekä huoltovarmuutta ja olisi tulevien sukupolvien kannalta kestävä ratkaisu.

6. Puolueettomuuspolitiikan hylkääminen ja sotilaallinen liittoutuminen. Sotilaallisella liittoutumisella hankitaan kuviteltua turvaa olematonta uhkaa vastaan. Suomi on sitoutunut EU:n ulko-, turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaan. EU-Suomi joutuu mukaan kaikkiin EU:n sotiin ja kriiseihin. Hornet-hävittäjien saattaminen Nato-kelpoisiksi maksaa 1500 miljoonaa euroa. Tällä summalla parannetaan USA:n viestijärjestelmistä riippuvaisten suomalaiskoneiden käytettävyyttä kaukaisissa sodissa. Samalla heikennetään Suomen turvallisuutta. Suomi ei voi olla uhka Venäjälle, mutta sellainen mahdollisuus, että Suomea ja sen aseita käytettäisiin joskus Venäjää vastaan, on uhka, jota Venäjä ei hyväksy. Mikään suurvalta ei hyväksy sen pienten naapurien käyttämistä itseään vastaan. Tätä perusasiaa ei Suomen ns. eliitti ole ymmärtänyt.

7. Peruspalvelujen yksityistäminen EU:n ohjaamalla tavalla. Seurauksena kansalaisten eriarvoistuminen ja palvelujen heikkeneminen. Kuntaliitoksia käytetään tämän politiikan välineenä, kun pyritään luomaan suuria kuntia, joissa palvelujen kilpailuttaminen ja yksityistäminen onnistuu parhaiten.

8. Eriarvoisuutta kasvattava politiikka vastoin kansalaisten enemmistön tahtoa. Seurauksena rikkaiden rikastuminen ja köyhien köyhtyminen. Äärimmäinen ahneus hyväveliverkostojen tukemana ja leipäjonojen syntyminen. Näkyvissä yhteiskunnallinen törmäys.

9. Euron käyttöönotto ja luopuminen omasta rahasta ja talouspolitiikasta. Seurauksena se, ettei talouden kehitykseen voida vaikuttaa kotimaisin päätöksin. Itsenäinen Suomi pärjäisi omalla rahalla ja keskuspankilla jopa ilman ulkomaista velkaa.

10. EU-jäsenyys, joka merkitsi luopumista omasta itsenäisestä lainsäädäntövallasta niiltä osin kuin EU päättää asioista. EU on suurten jäsenmaiden ja suuryritysten johtama harvainvalta ja suurvaltahanke. Maksamme yhä enemmän siitä, että EU-jäsenyys tuhoaa suomalaisen yhteiskunnan perustaa. Päätösvallan siirtäminen Suomesta EU:lle jatkuu yhä.

Antti Pesonen

Itsenäisyyspuolueen puheejohtaja

 

Kuntien määrä ja palvelujen järjestäminen ovat kaksi eri asiaa

 

Kataisen hallitus pyrkii kuntien määrän merkittävään supistamiseen. Tätä perustellaan palvelujen turvaamisella. Perustelu ei kestä kriittistä tarkastelua, sillä tähänastiset kuntaliitokset ovat merkinneet reuna-alueiden asukkaiden palvelujen heikkenemistä.

  Kuntien välisen tiiviin yhteistyön mahdollisuuksia ei niin sanotussa kuntauudistuksessa ole otettu vakavasti. Vähälle huomiolle on siis jäänyt se tosiasia, että kuntien määrä ja palvelujen järjestäminen ovat kaksi eri asiaa.

 Käytännön esimerkkejä tiiviistä kuntien välisestä yhteistyöstä palvelujen järjestämisessä on jo olemassa. Yksi tällainen on Järvi-Pohjanmaan yhteistoiminta-alue, jonka muodostavat Alajärvi, Soini ja Vimpeli.

 Yhteistoiminta-alue tuottaa kaikki palvelut yhdessä. Sillä on yhteiset lautakunnat ja yhteinen henkilöstö kunnallista hallintoa lukuun ottamatta. Kussakin yhteistoiminta-alueen kunnassa on oma valtuusto, hallitus, tarkastuslautakunta ja konsernihallinto.

 Nyt ehdotettu yhteistoiminta-alueen kuntien liittäminen yhteen ei toisi palvelujen järjestämiseen mitään lisäarvoa.

 Kuntaliitoshankkeen taustalla on nykyisen valtiojohdon pyrkimys toteuttaa EU:n ajamaa politiikkaa, joka tähtää julkisten palvelujen yhä suurempaan yksityistämiseen. Saman politiikan seurauksena meillä on jo nopeasti kasvanut eriarvoisuus ja köyhyys.

 Kyse on siitä keiden ehdoilla ja keiden hyväksi päätöksiä tehdään - kansalaisten vai ns. markkinoiden. Nyt päätöksiä tehdään markkinoiden ehdoilla. Suuntaa pitää muuttaa.

 Antti Pesonen

Kaupunginvaltuutettu

Itsenäisyyspuolueen puheenjohtaja

Markkaan palataan vielä

 Markkojen vaihtaminen euroiksi Suomen pankissa loppuu helmikuun viimeisenä päivänä. Yksi osa Suomen oman rahan tarinaa siis päättyy. Markkaan kuitenkin palataan vielä. Uusi markka tulee käyttöön ennemmin tai myöhemmin. Toki Suomen oman rahan nimi voi olla jokin muukin kuin markka, jos niin päätetään.

  Oma raha oli välttämätön edellytys Suomen valtiolliselle itsenäistymiselle. Siihen tarvittiin paljon muutakin, mutta ilman omaa rahaa se ei olisi ollut mahdollista. Tänäkin päivänä oma raha on itsenäisyyden edellytys.

 Ilman omaa rahaa ei voi olla omaa talouspolitiikkaa. EU-Suomi on sidottu EU:n talouspolitiikkaan, joka ajaa suurten jäsenmaiden ja suuryritysten etuja.

 Oma raha on välttämätön kansan edut turvaavan kansalaisyhteiskunnan luomiseksi ja yhteisöllisyyden kehittämiseksi.

 Oma raha tarvitaan taloudellisen kehityksen tueksi. Suomen voimakas taloudellinen kehitys alkoi, kun Suomi sai 1860-luvulla oman rahan.

 Oma raha tarvitaan myös siksi, että EU ja euro ovat keskeinen osa nykyistä umpikujapolitiikkaa. Se velkaannuttaa valtioita, pakottaa niitä myymään omaisuuttaan sekä leikkaamaan ja yksityistämään hyvinvointipalvelujaan.

 Euron puolustajat pelottelevat 1990-luvun alun laman kokemuksilla markan devalvoimisesta ja korkeista koroista, mutta eivät ehkä tiedä, että tuo lama syntyi politiikasta, jolla valmistauduttiin EU-jäsenyyteen. Todellinen korkotaso oli markka-aikaan vv. 1960-1985 samalla tasolla kuin se on ollut euroaikana.

 Uusi markka tullee olemaan kelluva valuutta kuten esim. Ruotsin kruunu on. Mihinkään vahvan markan politiikkaa ei siis tarvitse eikä pidä palata.

 On surullista, että oman rahan, talouspolitiikan ja lainsäädännön välttämättömyys pitää Suomessa opetella kantapään kautta. Tämä tulee kalliiksi. Erno Paasilinna sanoi: Kansa on vähän hidas. Se ehtii vain maksamaan laskut.

 Markka on kuollut. Eläköön tuleva uusi Suomen markka.

 Antti Pesonen

Itsenäisyyspuolueen puheenjohtaja

Miksi valtiot maksavat velasta 10 prosentin ja pankit yhden prosentin korkoa?

EU:n keskuspankki EKP tarjoaa taas satoja miljardeja euroja lainaa yhden

prosentin korolla. Tätä käytännössä korotonta lainaa EKP antaa vain

rajoitetulle joukolle - pankeille. Pankit voivat lainata rahat edelleen vaikkapa

eurokriisistä kärsiville valtioille. Kriisivaltiot joutuvat maksamaan lainoistaan

yleisesti 5-10 prosentin korkoa.

EU on kieltänyt keskuspankkirahoituksen. Tämä tarkoittaa, että keskuspankki

ei saa lainata rahaa valtiolle. Kielto koskee myös niitä EU-maita, joilla on oma

raha ja keskuspankki.

Tässä näkyy raadollisena kuinka EU ja sen keskuspankki ajavat

suursijoittajien ja suuryritysten asiaa. Näiden EU:n taustavoimien keskeisenä

tavoitteena on julkisen sektorin hoitamien terveys-, sosiaali- ja

koulutuspalvelujen sekä julkisten omistusten yksityistämien. Tavoite toteutuu

kun valtiot ja kunnat velkaantuvat riittävästi. Seuraavaksi ne pakotetaan

leikkauksiin ja yksityistämisiin lisälainojen ehtoina. Tätä nyt EU:ssa

toteutettavaa toimintamallia on käytetty laajasti kehitysmaissa.

Mikään kasvukaan ei pelasta hyvinvointia, kun työn ja tuotannon tulokset

viedään kansainvälisiin kasinopeleihin. Näin tapahtuu, kun pääomien

siirtely on vapautettu. Pääomien, työvoiman, tavaroiden ja palvelujen

vapaa liikkuminen keksittiin 1980-luvun alussa ERT:ssä (European

Round Table). Se on noin 50 eurooppalaisen suuryrityksen johtajien

muodostama järjestö. ERT sai neljän vapauden oppinsa EU:n (silloisen EY:n)

perussopimukseen.

Olemme matkalla kohti vakavaa yhteiskunnallista törmäystä. Siitä voidaan

välttyä tekemällä täyskäännös politiikan suunnassa. Suomen osalta

talouden ja yhteiskunnallisen kehityksen päätösvalta on palautettava omiin

käsiin. Oma raha ja lainsäädäntövalta ovat välttämättömiä hyvinvoinnin

turvaamiseksi.

 

Antti Pesonen

Itsenäisyyspuolueen puheenjohtaja

Kuntien teurastuksella pyritään palvelujen yksityistämiseen

 

Kuntien määrän ennennäkemätön leikkaus tuntuu järjettömältä. Rajun

keskittämisen yksi seuraus on kunnallisen kansanvallan alasajo. Yksittäisen

kuntalaisen ääni ei laajoissa suurkunnissa kuulu mihinkään.

 

Kuntien teurastukseen on toki jokin syy. Se on julkisen sektorin alasajo ja sen

tuottamien palvelujen yksityistäminen. Kyse on EU:n politiikan toteuttamisesta.

Tätä ei toki voida sanoa, vaan keskittämispolitiikan perusteeksi tarjotaan

palvelujen turvaamista.

 

Tähänastisissa kuntaliitoksissa erityisesti reuna-alueiden asukkaiden palvelut

ovat heikentyneet. Keskittämispolitiikka on inhimilliselta ja myös yhteiskunnan

kokonaisedun kannalta mieletöntä. Mutta keskittäminen palvelee kyllä niiden

taloudellista etua, jotka voivat hyötyä julkisen sektorin alasajosta.

 

Suomen keskustajohtoisen hallituksen EU-ministeriryhmä käsitteli

kokouksessaan 26.7.1993 karttaa, joka sisälsi 88 pientalousaluetta. Kyse oli

EU:n aluehallinnon toteuttamisesta. Kataisen hallituksen pyrkimys suurkuntiin

on siis vanhaa perua.

 

Kuntien perusongelma on rahan puute. Perusturvan ja koulutuksen rahoitus

voidaan turvata kun valtiovalta ottaa sille kuuluvan vastuun peruspalvelujen

rahoituksesta ja huolehtii siitä, että suomalaisen työn ja tuotannon tulokset

jäävät riittävässä määrin hyödyttämään koko yhteiskuntaa.

 

Suomalaisilta kysytään nyt, onko meillä kykyä päättää omista asioistamme

ja tehdä tarvittava yhteiskunnallinen muutos ennen kuin seinä tulee vastaan.

 

Antti Pesonen

Itsenäisyyspuolueen puheenjohtaja

Liite:

EU-ministeriryhmän kokouksen 26.7.1993 kartta, joka sisälsi 88 pientalousaluetta

Presidentinvaalissa suuret asiat jäivät valtapelin jalkoihin

Uudellakin tasavallan presidentillä on vielä valtaa erityisesti ulko- ja

turvallisuuspolitiikassa. Presidentin tehtävien ydintä on Suomen suhtautuminen

EU:n rakenteilla olevaan ulko-, turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaan sekä tietysti

myös Nato-jäsenyyteen.

 

Nämä suuret kysymykset jäivät käydyssä vaalissa varsin kevyelle käsittelylle.

Kaikki ensimmäisen kierroksen ehdokkaat hyväksyivät Suomen mukanaolon

Euroopan unionissa ja samalla myös unionin sotilasliittokehityksessä.

 

Suomen liittämisen Natoon torjui vain Paavo Arhinmäki. Muut ehdokkaat jättivät

Nato-oven vähintään raolleen. Joulukuussa 2011 julkaistussa kyselyssä Natoon

liittymistä kannatti 16 ja vastusti 68 prosenttia suomalaisista. Kannatuspohjaa

olisi siis ollut ehdokkaalle, joka olisi perustellut, miksi Suomen pitäminen

sotilasliittojen ja suurvaltojen ristiriitojen ulkopuolella on äärimmäisen tärkeää.

 

Niinistön vahvuus oli näkyvissä pitkään. Jos Keskustalla ja Perussuomalaisilla

olisi ollut todellista tahtoa torjua Suomen vieminen Natoon tulevalla

kuusivuotiskaudella, ne olisivat voineet etsiä yhteisen tätä linjaa edustavan

ehdokkaan. Kummallakaan puolueella ei ollut siihen halua.

 

Kesäkuussa 2006 Niinistö kirjoitti Helsingin sanomissa kuinka "liittoutunut Suomi

olisi paremmin suojattu". Kesäkuussa 2009 Niinistö totesi haastattelussa, että

"eurooppalaisen tien päässä Suomea odottaa jäsenyys Natossa". Soini iloitsi

Niinistön toisen kierroksen voittoa sanoen, että hänen jälkeensä paras ehdokas

voitti. Ei ole siis Perussuomalaisista Naton torppaajiksi.

 

Kysymys Suomen valtiollisesta asemasta taisi jäädä kokonaan vaille keskustelua.

Kaikki ehdokkaat olivat sillä kannalla, että Suomi on edelleen itsenäinen valtio.

Yhdessäkään vaalikeskustelussa ei taidettu pohtia sitä, mitä valtiollinen itsenäisyys

kenenkin mielestä tarkoittaa. Arvoista kysyttäessä eräässä keskustelussa Paavo

Lipponen ilmoitti tärkeimmäksi ja pyhäksi arvokseen itsenäisyyden. Jääköön tuo

ilmoitus irvokkaaksi luvuksi historiankirjoihin.

 

Oli valitettavaa, että tässä vaalissa ei ollut yhtään ehdokasta, joka olisi tuonut esille

sen, että Suomi on EU:n jäsenenä menettänyt valtiollisen itsenäisyytensä kun sillä

tarkoitetaan muista valtioista riippumatonta lainsäädäntövaltaa, siihen nojaavaa

itsenäistä tuomioistuinlaitosta ja omaa ulkopolitiikkaa. Tämän tosiasian

tunnustamisen luonnollisena jatkona syntyy vaatimus menetetyn itsenäisyyden

palauttamisesta.

 

Nykyisistä eduskuntapuolueista tuleva EU-kritiikki jää puolitiehen ilman

itsenäisyysvaatimusta ja siten lähinnä auttaa nykyisen politiikan jatkamista.

Suomen eroa EU:sta kannattaa kyselyistä riippuen 25-70 prosenttia suomalaisista.

Heidän äänensä pitää saada nykyistä paremmin kuuluviin.

 

Antti Pesonen

Itsenäisyyspuolueen puheenjohtaja

Suomi tarvitsee henkistä jälleenrakentamista

(kirjoitus on saapunut 16.01.2012)

Julkisuudessa oli äskettäin esillä kysymys suurimpien eläkkeiden leikkaamisesta ns. eläkekaton avulla. Eläkekatto on käytössä monissa länsimaissa. Suomessa sekä työnantajien että
työntekijöiden etujärjestöt torjuivat esitykset eläkekattojen käyttöön ottamisesta. Ne kuulemma eivät sovi suomalaiseen järjestelmään ja lisäksi ne lisäisivät (!) eriarvoisuutta.

Muutamat voivat siis edelleen nauttia kymmenien tuhansien eurojen kuukausieläkettä samaan aikaan, kun puoli miljoonaa suomalaista joutuu tulemaan toimeen n. 500 euron kuukausituloilla. Tämä on arvostettujen etujärjestöjen ja myös poliittisten päättäjien mielestä aivan oikein.

Suurimpia tuloja nauttivat voivat työssäoloaikanaan halutessaan säästää. Pienituloisimmilla ei tällaista mahdollisuutta ole. Nykyiset päättäjät katsovat, että köyhien pysyminen köyhinä ja rikkaiden rikastuminen ilman rajoituksia on ihan oikein. Eläkekattokeskustelu todisti osaltaan tämän.

Professori Matti Tuomala on äskettäin julkaistussa teoksessa Oikeudenmukainen verotus todennut, että suurituloisimpia on suosittu viimeisten 15 vuoden ajan verotuksessa täysin kohtuuttomasti.

Onko niin, että köyhille maksettavat rahat, vaikkapa eläkkeet, ovat pois jostakin tärkeämmästä, mutta rikkaille maksettavat eivät? Vai onko niin, että jos eläkekaton tapainen oikeudenmukaisempaa tulonjakoa edistävä uudistus ei sovi suomalaiseen järjestelmään, pitää muuttaa järjestelmää?

Äärimmäisen ahneuden hyväksyminen ja sellaiseen kannustaminen ovat saaneet poliittisen siunauksen Suomessa. Kansalaisten enemmistö ei kuitenkaan kannata
eriarvoisuuden lisäämistä. Tämä tulee esille jatkuvasti erilaisissa kyselyissä, joissa enemmistö suomalaisista on valmis maksamaan vaikka enemmän veroja jotta peruspalvelut turvattaisiin.

Poliittisia päätöksiä tehtäessä olisi yleensä kysyttävä mikä on oikein ja mikä väärin. Tämä kysymys on jäänyt esittämättä liian usein viime vuosina. Osittain tästä syystä meillä vallitsee henkinen kaaos.

Nyt Suomessa tarvitaan henkistä ja moraalista jälleenrakennusta. Yksinkertaiset perusasiat on palautettava mieliin. Ellei kaikkia oikeita vastauksia käsillä oleviin kriiseihin heti löytyisikään, on vaadittava ainakin oikeita kysymyksiä. Yksi niistä on, pitääkö ahneudelle asettaa rajoja.

Antti Pesonen
Itsenäisyyspuolueen puheenjohtaja
 

Mistä terveydenhoitoon otetaan tarvittavat kolme miljardia euroa lisää?

(kirjoitus on saapunut 12.1.2012)

Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin (Hus) toimitusjohtaja Aki Linden puhui äskettäin suoria sanoja Suomen julkisen terveydenhoidon tilasta. Linden sanoi sen monien kokeman tosiasian, että perusterveydenhoito ei toimi. Lain mukaan vastaanotolle pitää päästä kolmessa päivässä, mutta 80 prosenttia väestöstä asuu alueella, jossa vastaanottoaikaa ei saa kahteen viikkoon.

Ilman lisärahaa terveydenhoito yksityistyy ja poistuu julkisesta hallinnasta. Tämä tarkoittaa myös sitä, että yhä useampi tarvitseva jää vaille hoitoa.

Suomi on pudonnut länsimaiden ryhmästä terveydenhoidon rahoituksessa. Ruotsin tason saavuttamiseen pitäisi terveydenhoitoon saada noin kolme miljardia euroa lisää vuosittain.

Meille on kerrottu, että hyvinvointi rahoitetaan viennillä. Viennin arvo v. 2011 oli noin 3 mrd € tuontia pienempi. Kotimarkkinatuotannon osuuden romahdus 1980-luvun lopun lähes 50 prosentista nykyiseen alle 10 prosenttiin kokonaistuotannosta tarkoittaa, että olemme hyvin
riippuvaisia ulkomaankaupasta.

Voimme kuitenkin vaikuttaa ulkomaankauppaan yhä vähemmän. Suomi on ainoana Pohjoismaana luopunut omasta rahastaan. Euron kalleus on merkinnyt mm. sitä, että Suomen sahat ovat joutuneet supistamaan vuotuista tuotantoaan n. kaksi miljoonaa kuutiometriä. Samaan aikaan Ruotsin sahat ovat lisänneet tuotantoaan kolmella miljoonalla kuutiolla.

Viennin vetäessä Suomesta on viety myös pääomia enemmän kuin niitä on tuotu. Pääomapako jatkuu.

Suomen valtio ottaa alkaneena vuonna lisävelkaa yli 7 mrd €. Summa on kutakuinkin sama kuin Lipposen hallitusten aikana aloitettujen ja näihin asti jatkettujen veronalennusten vuotuinen yhteisvaikutus.

EU:n komissio määräsi äskettäin Belgian leikkaamaan talousarviotaan tai jäädyttämään varoja budjettikurin takaamiseksi. Näin komissio käytti ensimmäistä kertaa uutta määräämisvaltaansa jäsenmaiden budjetteihin.

On tultu tilanteeseen, jossa laskusuhdanteessa ollaan EU-pakotettuja leikkauksiin. Nämä leikkaukset luovat ja syventävät lamaa.

EU:n hallitusten välinen sopimus talouskurin tiukentamisesta pitäisi unionin keskuspankin mielestä allekirjoittaa jo kuluvan tammikuun lopun ylimääräisessä huippukokouksessa.
EKP:n pääjohtaja Mario Draghi kiirehti sopimuksen tekemistä sanoen, että "Se vahvistaisi markkinoiden luottamusta".

Tästä onkin kyse. Markkinoiden luottamuksesta. Markkinoiden ääni on suuryritysten ja -sijoittajien ääni. Ja sitä ääntä tottelee EU. Ja EU käskee jäsenvaltioiden "päättäjiä"
tekemään mitä "markkinat" määräävät. Näin Suomella ei ole varaa lisätä kolmea miljardia euroa terveydenhoitoon. Sen sijaan Suomella on varaa lisätä vaikka 15 kertaa kolme
miljardia euroa sen takaamiseen, että suurpankit pelastetaan eurokriisistä.

Terveydenhoidon kriisi on osa hyvinvointipalvelujen alasajoa, joka on osa laajaa yhteiskunnallista kriisiä. Se pahenee kunnes kansalaiset heräävät tekemään todellisen
suunnanmuutoksen politiikkaan.

Suomalaisen työn ja tuotannon tulokset on saatava hyödyttämään koko yhteiskuntaa. Oman talouden rakentamiseen ja hallintaan tarvitaan oma raha. Ns. markkinoiden sätkynukkena toimivasta EU:sta eroaminen on avain muutokseen.

Antti Pesonen

Itsenäisyyspuolueen puheenjohtaja

http://anttipesonen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/93950-mista-terveydenhoitoon-otetaan-tarvittavat-kolme-miljardia-euroa-lisaa

Dramaattinen vuosi 2012

 (Saapunut 01.01.2012)

Yksilön elämänhallinnan kannalta on tärkeää eritellä omaa elämäänsä. Samoin on yhteiskunnallisen kehityksen suhteen. On kysyttävä missä olemme ja mihin olemme menossa. Yhteiskunnallinen kehitys on sitä vakaammalla pohjalla, mitä useampi nämä kysymykset esittää ja toimii myös tehtyjen johtopäätösten mukaan. Mitä harvempien harrastuksen varassa päätöksiä yhteisistä asioista tehdään, sitä todennäköisemmin päätöksenteko hyödyttää vain harvoja ja sitä epävakaampi on tulevaisuus.

Mihin siis olemme menossa? Kohti yhteiskunnallista törmäystä. Vastoin vallanpitäjien antamia lupauksia eriarvoisuutta ei olla vähentämässä. Muutokset parempaan ovat näennäisiä.

Vallitseva talousjärjestelmä on kuilun partaalla. Se toimii kuten pyramidipeli, joka pysyy pystyssä niin kauan kuin systeemiin tuodaan uutta rahaa. Tämä uusi raha on ollut velkaa, jonka maksaminen onnistuu vain uudella velalla.

Markkinatalous voi toimia terveesti vain säänneltynä. Kun kansanvaltainen talouden sääntely on purettu, on keinottelutalous ryhtynyt sääntelemään yhteiskuntakehitystä. Käytännössä tämä on tarkoittanut vallan siirtoa kansalaisilta pienelle talouden, politiikan ja byrokratian eliitille. Rikkaiden rikastuminen ja köyhien köyhtyminen, eriarvoisuuden kasvu on harjoitetun politiikan keskeinen seuraus.

Kansalaisten suuri enemmistö ei ole missään vaiheessa halunnut tällaista "kehitystä". Se on myyty heille kauniissa paketissa: hyvinvoinnin ja yhteistyön nimissä.

Ahneudella tulee kuitenkin olemaan tunnettu loppu. Kellot soivat keinottelutaloudelle. On mahdollista, että sen romahdus tuo maailmanlaajuisen talouskriisin, jolle ei löydy historiasta vertauskohtaa.

Näkyvissä on vakava pankkikriisi ainakin euroalueella. Euron pelastamiseksi syvennetään liittovaltiota, josta on jo päätetty EU:n Lissabonin sopimuksessa. Suomalaisille voi olla yllätys, että päättäjämme ovat jo hyväksyneet talous-, työllisyys- ja sosiaalipolitiikan yhtenäistämisen EU:ssa. On tehty avoin vekseli, jolla Pohjoismaisesta hyvinvointimallista luovutaan kokonaan.

Oma kysymyksensä on, ovatko suomalaiset päättäjät ymmärtäneet, millaisiin papereihin ovat nimensä laittaneet. Sokeus on suurta ellei vieläkään nähdä sitä ilmeistä tosiasiaa, että Euroopan unionin kehitystä ohjaavat suuret jäsenmaat sekä toisaalta suuryritykset ja -sijoittajat. EU:ssa Suomelle ja suomalaisilla on vain maksajan osa. Kyse ei ole yhteistyöstä vaan alistussuhteesta.

Muutos siis on tulossa. Kukaan ei tarkkaan tiedä, mitä alkaneena vuotena tulee tapahtumaan, mutta kehityksen suunta on selvä. Näin ei voi jatkua pitkään. Mitä pidemmälle mennään nykyisellä tiellä, sen jyrkempi ja vaikeammin hallittava on tuleva muutos.

Mitä sitten tarvitaan? Kun globalisaatio on kuollut, on lokalisaation, paikallisten olosuhteiden huomioimisen aika. Tavoittelemisen arvoinen yhteiskunnallinen kehitys on ennemmin suunta kuin tietty paikka. Suunta on muutettava sellaiseksi, että eriarvoisuutta vähennetään, hyvinvointia mitataan sillä, miten voivat ne, jotka voivat kaikkein huonoimmin. On pyrittävä tasapainoon niin ihmisten välillä kuin ihmisen tarpeiden ja luonnon kestokyvyn välillä.

On rakennettava taloutta ja yhteiskuntaa, jotka eivät ole riippuvaisia talouden kasvusta. On huolehdittava ihmisten perustarpeista ja torjuttava äärimmäinen ahneus. Työn ja tuotannon tulokset on saatava hyödyttämään koko yhteiskuntaa. Nyt ne viedään suurelta osin maasta pois kansainväliseen kasinopeliin. Rahan hallinta kuuluu valtiolle, ei yksityisille pankeille.

Suomen osalta tie muutokseen kulkee oman rahan ja valtiollisen itsenäisyyden palauttamisen kautta. EU:sta ja eurosta on siis erottava. Alkanut vuosi mitä ilmeisimmin kypsyttää suomalaisia tälle tielle.

Toivoa paremmasta on.

Antti Pesonen

Itsenäisyyspuolueen puheenjohtaja


Kuka pelkää suoraa kansanvaltaa?

(lisätty 29.12.2011)

Helsingin Sanomien teettämän tuoreen kyselyn mukaan yli 60 prosenttia

suomalaisista kannattaa EU-jäsenyyttä ja euroa. Vain 28 prosenttia haluaa

kyselyn mukaan luopua eurosta. Sitä, vastaako kyselyn tulos todellisuutta,

sopii epäillä.

 

Iltalehden nettikyselyssä tammikuussa 2011 kysyttiin "Pitäisikö Suomessa

siirtyä takaisin markkoihin?". Vastaajia oli yli 35 000 ja heistä 75 prosenttia

kannatti markkaan palaamista. Vastaavia tuloksia on nettikyselyissä ollut

muitakin. Olin itse joitakin aikoja sitten erään tv-kanavan yö-chatin vieraana ja

ohjelman aikana saivat katsojat puhelimitse vastata kysymykseen "Pitäisikö

Suomen erota EU:sta?". Vastaajia oli noin 1500 ja heistä 78 prosenttia

kannatti Suomen eroamista EU:sta.

 

Eurosta ja EU:sta eroamista kannattavien määrä on suurella varmuudella

25-80 prosentin välillä. Jos kansalaiset saavat monipuolista informaatiota

siitä, mitä eurosta ja EU:sta luopuminen tarkoittaa, on jokseenkin varmaa,

että enemmistö kannattaa sekä eurosta että EU-jäsenyydestä luopumista.

Tätä arviota tukevat eurobarometrin tulokset, joiden mukaan noin 70

prosenttia suomalaisista haluaa, että tärkeimmät asiat päätetään Suomessa.

 

Tällä hetkellä julkisuutta vallitsee edelleen euromyönteinen propaganda.

Sitä kuvaa hyvin pelottelu, että korot nousevat, jos siirrytään omaan rahaan.

Edellinen korkeiden korkojen aika, 1990-luvun alun lama, oli kuitenkin

seurausta valmistautumisesta EU-jäsenyyteen. Devalvaatioillakin on turha

pelotella, sillä uusi markka - tai mikä rahan nimeksi otetaankaan - tulee

olemaan kelluva valuutta, kuten vaikkapa Ruotsin kruunu nyt on.

 

Suomen tila ja asema EU:ssa on jotakin ihan muuta kuin mitä luvattiin ennen

vuoden 1994 neuvoa-antavaa kansanäänestystä EU-jäsenyydestä. Tulevana

vuotena EU:n liittovaltioluonne nähtävästi syvenee voimakkaasti.

 

On syytä vaatia kansanäänestystä sekä oman rahan käyttöönotosta että

EU-jäsenyyden purkamisesta. Tulevien kansanäänestysten kohdalla on

huolehdittava siitä, että ne ovat reiluja. Eri kantoja edustaville on taattava

kohtuudella samanlaiset mahdollisuudet esittää omat näkemyksensä

äänestäjille.

 

Meille sanotaan, ettei kansalaisilla ole edellytyksiä päättää suurista

kysymyksistä, kun heillä ei ole riittävästi tietoa. Tähän on vastattava, että

mitä edellytyksiä kansalaisilla sitten on valita itselleen edustajia, jotka

vieläpä joutuvat noudattamaan eduskunnassa puoluekuria eli äänestämään

jopa vastoin omaa kantaansa? Tiedon puutetta on helppo korjata, sillä

kansanäänestystä edeltävä kampanja pakottaa nykyistä avoimempaan

julkiseen keskusteluun.

 

Suomalaiset ovat hyviä alamaisia eivätkä ole tottuneet päättämään omista

asioistaan. Tähän asiantilaan voidaan tyytyä tai sitä voidaan ryhtyä

muuttamaan. Kansalaisille on annettava mahdollisuus päättää

tulevaisuudestaan. Demokratia syntyy keskustelusta.

 

Antti Pesonen

Itsenäisyyspuolueen puheenjohtaja

Joku tolkku europropag​andaan

 Toimittaja Jarmo Mäkelä kirjoitti (MT 19.12.) otsikolla "Mitä eurosta luopuminen

maksaa?". Puutun vain tekstin loppulauseeseen. Jää epäselväksi onko se

Mäkelän omaa vai hänen siteeraamaansa saksalaisprofessori Belken tekstiä.

 

Mäkelä kuitenkin kirjoittaa, että jos eurosta erotaan "tavaroiden, pääomien ja

ihmisten vapaa liikkuvuus olisi mennyttä..". Väite on posketon, siis vailla

perusteita. Euroopan talousaluesopimus (Eta) takaa nykyiset

liikkumisvapaudet elintarvikkeita lukuun ottamatta. Eta-sopimuksen piirissä

toimivat Norja, Islanti ja Liechteinstein.

 

Eta-sopimus on Suomenkin osalta voimassa edelleen. Suomi voi siis siirtyä

EU-jäsenyydestä Eta-sopimukseen.

Sveitsi toimii samoilla liikkumissäännöillä EU-alueella ilman Eta-sopimusta,

koska se on solminut Sveitsin kanssa erillissopimuksia.

 

Nyt viimein keskustellaan myös julkisuudessa euron vaihtoehdoista. Joku

tolkku kuitenkin pitää olla siinä, millaisia väitteitä esitetään.

 

Itsenäisyyspuolue on jo ennen euron käyttöönottamista esittänyt, että Suomi

joutuu jossain vaiheessa ottamaan käyttöön oman rahan ja eroamaan myös

EU.sta. Mitä pikemmin näin tapahtuu, sen parempi. Valtiollinen itsenäisyys

tarvitaan toimivan demokratian perustaksi ja oma raha, jotta voidaan

rakentaa taloutta omista lähtökohdista.

 

Tämä kaikki ei sulje pois kansainvälistä yhteistyötä vaan päinvastoin tekee

sen mahdolliseksi, kun nykyiset alistussuhteet puretaan.

 

Antti Pesonen

Itsenäisyyspuolueen puheenjohtaja

Euro on tullut kalliiksi monella tavalla - Suomi tarvitsee oman rahan

 (Saapunut 14.12.2011)

Presidenttiehdokas Paavo Lipponen varoittaa eurosta luopumisen tulevan

kalliiksi. Pääministeri Katainen ja valtiovarainministeri Urpilainen väittävät

omaan rahaan palaamisen merkitsevän lamaa. Perusteluja näille väitteille

ei ole kuultu.

 

Euron ja EU:n horjuessa itse aiheuttamassaan kriisissä on syytä vilkaista

lähihistoriaan. Josko sieltä löytyisi Suomen osalta jotakin huomionarvoista

nykyisen kriisin ratkaisemiseen ja siihen, mikä on tullut kalliiksi.

 

Euron käyttöönotosta päätettiin Suomessa merkillisellä tavalla. Eduskunta

päätti marraskuussa 1994 Suomen liittämisestä Euroopan unioniin

2/3 enemmistöllä. Eduskunta liitti jäsenyyspäätökseen ponnen -

päätöslauselman - jonka mukaan euron mahdollisesta käyttöönotosta

päätetään eduskunnassa myöhemmin erillisen lakiesityksen pohjalta.

 

Tuota lakiesitystä ei ole koskaan eduskuntaan tuotu. Markan käytöstä

luopumisesta ja euron käyttöönotosta ei ole olemassa Suomessa säädettyä

lakia.

 

Euroon siirtymisestä päätettiin v. 1998 eduskunnan yksinkertaisella (!)

enemmistöllä. Päätös tehtiin samalla kun eduskunta äänesti hallituksen

luottamuksesta. Silloinen pääministeri Paavo Lipponen ja valtiovarainministeri

Sauli Niinistö olivat keskeiset henkilöt. Heidän mukaansa päätös euroon

siirtymisestä oli tehty jo marraskuussa 1994 - vaikka tuolloin eduskunta

erikseen päätti, että europäätös tehdään myöhemmin!

 

Europäätöksen aikaan tehtyjen kyselyjen mukaan enemmistö suomalaisista

olisi halunnut kansanäänestyksen markasta luopumisesta ja enemmistö olisi

myös torjunut euron. Kansanäänestystä ei järjestetty, toisin kuin Ruotsissa ja

Tanskassa, joissa kansalaiset äänestivät oman rahan puolesta. Nyt Suomi

on Pohjoismaista ainoa omasta rahastaan luopunut euromaa.

 

Europäätöstä v. 1998 tehtäessä Suomen perustuslakiin oli kirjattu, että

"Suomen rahayksikkö on markka". Samaan perustuslakiin oli kirjattu, että

perustuslain muuttaminen kiireellisenä - eli ilman kahden päätöksen välillä

pidettäviä eduskuntavaaleja - vaatii 5/6 enemmistön. Tästä huolimatta

päätös markasta luopumisesta ja euroon siirtymisestä tehtiin eduskunnan

yksinkertaisella enemmistöllä. Perustuslakia muutettiin myöhemmin

sellaiseksi, että siinä ei enää mainita mitään Suomessa käytettävästä

rahasta.

 

Kaiken tämän on eduskunta itse, siis sen perustuslakivaliokunta todennut

lailliseksi. Kuinkas muutenkaan. Pukki on kaalimaan vartijana, kun maasta

puuttuu puolueista riipumaton perustuslakituomioistuin.

 

Oma lukunsa on, että eduskunnalla ei ollut laillista oikeutta luovuttaa

perustuslain mukaan Suomen kansalle kuuluvaa ylintä valtaa ja eduskunnalle

kuuluvaa lainsäädäntövaltaa EU:lle. Tätä päätös EU:hun liittymisestä

kuitenkin merkitsi.

 

Euro ja EU-jäsenyys ovat siis tulleet Suomelle kalliiksi demokratian ja

laillisuuden kannalta. Perustuslaki on poljettu maan rakoon, kun sitä on rikottu

ja tulkittu mielivaltaisesti. Demokratia on muutettu näennäisdemokratiaksi.

Kansalaisten valitsemista edustajista suuri osa samaistuu enemmän

taloudelliseen eliittiin - EU:n taustavoimiin - kuin äänestäjiinsä.

 

Suomi saatettiin "eurokuntoon" Lipposen hallitusten aikana 1990-luvun

lopulla. Suomen piti täyttää EU:n talous- ja rahaliiton, EMU:n

lähentymiskriteerit. Yksi niistä oli julkisen talouden velkaantumisaste, jonka

piti olla alle 60 prosenttia kokonaistuotannosta.

 

Suomi täytti kaikki vaatimukset toisin kuin esim. Italia ja Belgia. Kreikasta

puhumattakaan. Euro oli ja on poliittinen hanke. Se piti saada pystyyn. Jos

lähentymiskriteereistä olisi pidetty kiinni, euroaluetta ei olisi saatu

kasaan. Turhaan ei saksalaislehdissä iloittu Suomen EU-jäsenyyttä suurilla

otsikoilla "Tervetuloa maksajat!" Suomalaiset ovat toden totta maksaneet.

 

Suomessa eurokunto saavutettiin mm. leikkaamalla valtion kunnille

maksamat valtionosuudet puoleen. Tämän lisäksi kunnille siirrettiin uusia

tehtäviä. Valtio vetäytyi rahoitusvastuustaan. Seurauksena oli kuntien

rahoituskriisi sekä terveydenhoidon, koulutuksen ja sosiaaliturvan jatkuva

leikkaaminen. Eriarvoisuus ja köyhyys kasvoivat voimakkaasti. Kunnat

korottivat pakon edessä veroprosenttejaan ja erilaisia maksuja samalla kun

valtiovalta toteutti EU:n ohjaamaa politiikkaa ja myi valtion omaisuutta

pilkkahintaan ulkomaisille sijoittajille.

 

Euro kallistui alkutaipaleellaan jopa 80 prosenttia suhteessa muihin

valuuttoihin. Tämä oli myrkkyä Suomen viennille ja vaikeutti myös

kotimarkkinoilla toimivien yritysten asemaa kun tuonti oli edullista.

 

Kun valuutan arvoon ei ole voitu vaikuttaa, on jousto tapahtunut työttömyyden

lisääntymisenä sekä työn ja tuotannon siirtymisenä euroalueen ulkopuolelle.

Virallisen propagandan mukaan euro kuitenkin on tuonut vakautta.

 

Nyt Suomelle ja suomalaisille erittäin kalliiksi käyneen politiikan tekijät

sanovat, että markan paluu tulisi kalliiksi. Tosiasiassa oma raha on

välttämätön väline oman talouden rakentamiseen ja hyvinvoinnin

turvaamiseen.

 

Euron hyödyksi kerrotaan alhaiset korot ja vedotaan 1990-luvun alun laman

aikaisiin korkeisiin korkoihin. Kertomatta jää, että tuo lama johtui

valmistautumisesta EU-jäsenyyteen ja sen vaatimasta pääomasiirtojen

vapauttamisesta. Kun verrataan korkotasoa vv. 1960-1985, olivat todelliset

korot tuolloin yhtä alhaalla kuin euroaikana.

 

EU:n ja euron epäonnistumisen yksi syy on siinä kenen ehdoilla päätöksiä

tehdään. Niitä tehdään suurteollisuuden ja -sijoittajien ehdoilla. EU on

suurten jäsenmaiden ja suuryritysten johtama harvainvalta. Se ei ole rauhan

ja hyvinvoinnin tae vaan ruutitynnyri.

 

Koko nykyinen talousjärjestelmä on vakavassa kriisissä. Perussyitä tähän

ovat pääomasiirtojen vapauttaminen, joka on johtanut ennennäkemättömään

pääomien keskittymiseen ja massiivinen velan määrä. Järjestelmä on kuin

valtava pyramidihuijaus, joka toimii niin kauan kun siihen syötetään uutta

rahaa. Tämä uusi raha on velkaa, jota voidaan maksaa vain uudella velalla.

 

Velkaantuminen sisältää talouden jatkuvan kasvun vaatimuksen. Kasvu on

perustunut luonnonvarojen käytön jatkuvalle lisäämiselle. Nyt luonnonvarojen

kulutus ylittää niiden uusiutumisen jo 50 prosentilla. Jatkuva kasvu velan ja

luonnonvarojen käytön lisäämisen kautta on umpikujassa. Edessä on joko

vapaaehtoinen tai pakollinen muutos.

 

Demokratian alennustila, nykyisen talousjärjestelmän kriisi ja eurokriisi

liittyvät toisiinsa. Niinpä kestävät ratkaisut näihin kriiseihin liittyvät myös

toisiinsa. Aitoa demokratiaa on vahvistettava tavoitteena sitovat

kansanäänestykset. Valtioiden alistussuhteet harvainvaltaisiin rakenteisiin

on purettava. Valtiollinen itsenäisyys on syytä nähdä aidon demokratian

perustana.

 

Hyvinvoinnin turvaaminen ja talousjärjestelmän välttämätön uudistaminen

vaatii talouskasvun vaatimuksesta luopumista. Työn ja tuotannon tulosten

on ohjauduttava ihmisten perustarpeiden tyydyttämiseen eikä

keinottelutalouteen kuten nyt tapahtuu. Pääomien siirtelyä tulee säädellä ja

verottaa. Suomi tarvitsee oman taloutensa ja hyvinvoinnin rakentamiseen

oman rahan ja valtiollisen itsenäisyyden. EU ja euro ovat ongelmia.

Ratkaisu on niistä eroaminen.

 

Antti Pesonen

Itsenäisyyspuolueen puheenjohtaja

Itsenäisyys on palautettava eroamalla EU:sta

(saapunut 5.12.2011)

Suomi menetti valtiollisen itsenäisyytensä, kun se liitettiin Euroopan unioniin.

Tämä on yksinkertainen tosiasia. Se on silti hyvin vaikea asia, sillä yhä vielä

17 vuoden EU-jäsenyyden jälkeen aika monet pitävät Suomea itsenäisenä.

 

Käsitteet on määriteltävä. On kerrottava, mitä tarkoitetaan vaikkapa

itsenäisyydellä tai demokratialla. Ellei niin tehdä, kuljetaan sumussa, kuten

nyt EU-Suomessa tapahtuu.

 

Itsenäisellä valtiolla on muista valtioista riippumaton lainsäädäntövalta, siihen

nojaava itsenäinen tuomioistuinlaitos ja oma ulkopolitiikka. EU-Suomella ei

ole mitään näistä itsenäisen valtion tunnusmerkeistä.

 

Itsenäisyys on aidon demokratian, siis kansanvallan perusta. Demokratia

tarvitsee toimiakseen puitteet. Ne puitteet ovat valtiollisessa itsenäisyydessä.

 

Toimivassa demokratiassa kansalaisten enemmistön tahto muovautuu

poliittisiksi päätöksiksi. Demokratia syntyy keskustelusta. Tarvitaan siis

avoimuutta erilaisille näkemyksille. Itsenäisyyden ja demokratian kaltaisista

käsitteistä pitää käydä julkista keskustelua. EU-Suomessa ei tällaista

keskustelua käydä. Medialla on demokratian toimivuuden kannalta keskeinen

rooli.

 

EU on demokratian vastainen suurten jäsenmaiden ja suuryritysten johtama

harvainvalta. Nyt unionista tehdään yhä syvempää liittovaltiota. Suomen

osalta näkyvissä on jo pitkälti tuhotun hyvinvointiyhteiskunnan paheneva

alasajo, joka merkitsee eriarvoisuuden ja köyhyyden lisääntymistä sekä

kansallisomaisuuden rippeiden hävittäminen.

 

On tehtävä suunnanmuutos. Menetetty itsenäisyys on palautettava

demokratian ja hyvinvoinnin perustaksi. Eurosta ja EU:sta on erottava.

Tämä mahdollistaa myös itsenäisen ulkopolitiikan ja irrottautumisen

meneillään olevasta sotilasliittokehityksestä.

 

Maailman suuret kriisit vaativat laajaa yhteistyötä. Sitä voivat parhaiten tehdä

valtiot, jotka eivät ole EU-jäsenyyden kaltaisissa alistusuhteissa. Ekologiset,

taloudelliset ja yhteiskunnalliset kriisit vaativat harvainvaltaisten rakenteiden

alistamista palvelemaan kansalaisia. Matka kohti uutta itsenäisyyttä on

samalla matka kohti tasapainoisempaa ja turvallisempaa yhteiskuntaa ja

maailmaa.

 

Antti Pesonen

Itsenäisyyspuolueen puheenjohtaja

Kolme hokemaa ja muutama kysymys

 

Politiikassa kiteytykset sekoittuvat usein hokemiin, asiayhteyden ulkopuolella omaa elämäänsä eläviin lauseisiin. Hokemien toistelulla jäljitellään ja korvataan poliittista keskustelua - täytetään tyhjä tila.

Joskus on syytä kysyä, mitä hokemien taustalta oikein löytyy.


1. Tarvitaan enemmän Eurooppaa.

Lauseen "tarvitaan enemmän Eurooppaa" kuulee yleisvastauksena silloin kun puhe kääntyy Euroopan Unionin epäkohtiin. Mistä lähtien Eurooppa on tarkoittanut samaa kuin Euroopan Unioni? Maantieteellisesti yhtäläisyysmerkkejä maanosan ja unionin välille ei voida koskaan vetää, eivätkä humanismin ja demokratian kaltaiset eurooppalaisiksi katsottavat aatteet voi markkinadiktatuuria kohti marssivassa unionissa kovinkaan hyvin. Eurooppalaisia arvoja EU:ssa kyllä kaivattaisiin, mutta niitä kohti pyrkiminen tarkoittaisi nykymuotoisen unionin loppua. On tietysti mahdollista että "enemmän Eurooppaa" viittaa pelkästään unionin laajenemishaluun, mutta on aika vaikea nähdä, kuinka uusien jäsenmaiden haaliminen mukaan ratkaisisi nykyiset kriisit.

2. Suomi tarvitsee enemmän kansainvälistä yhteistyötä.

Kansainvälisen yhteistyön merkityksestä on helppo olla samaa mieltä. Kysymys kuuluu, milloin tuo yhteistyö alkaa? Euroopan Unionin ulko- ja turvallisuuspolitiikka jatkuvine yhdellä äänellä puhumisen vaatimukseen syö Suomen kansainvälistä liikkumavaraa ja mahdollisuuksia aloitteellisuuteen. Unionin sisällä Suomella on luokan kilteimmän oppilaan rooli, joka kyllä saa istua niiden pöytien ääressä, joissa päätöksiä tehdään - kuuntelemassa. Suomen vaikutusvalta EU:ssa riittää siihen, että kansalaisten rauhoittamiseksi toteutetaan Kreikan lainavakuuksien kaltaisia poliittisia ilveilyjä. Yhteistyö ei ole mahdollista alistussuhteessa, siksi alistumisen on loputtava.

3. Euro on tuonut vakautta.

Voiko jatkuvaa epävakauden tilaa kutsua vakaudeksi? Tämä kysymys tulee mieleen silloin kun euron puolustajat vetävät viimeisenä korttinaan esiin hokeman "euro on tuonut vakautta". Vakaus tarkoittaa kaiketi pysyvää, yllätyksetöntä ja ennakoitavaa tilaa, ja nämä kriteerit euro on kieltämättä täyttänyt lyhyen historiansa aikana epävakautensa suhteen. Jo ennen nyt käsillä olevaa katastrofia euroon kuuluminen on merkinnyt Suomen vientiteollisuudelle tärkeän dollarin kurssin heittelehtimistä ja asemien menettämistä suhteessa muihin, omat valuuttansa säilyttäneisiin pohjoismaihin. Saksan taannoisten elvytystarpeiden mukaisesti alas painettu korkotaso synnytti euroalueelle kiinteistökuplia - Espanjan kupla on jo puhjennut, Suomen vielä ei. "Vakaan" euron puolustajat käyttävät usein Suomen 90-luvun alun devalvaatiota ja sen aiheuttamaa joukkotuhoa yritysten joukossa kauhuesimerkkinä oman valuutan tuottamasta epävarmuudesta. Riittänee kun toteaa kyseisen katastrofin syntyneen pääomaliikkeiden vapauttamisesta yhdessä liian korkealla kurssilla tehdyn markan Emu-kytkennän kanssa - eli jo euroon liittymisen valmistelu aiheutti meillä yritysten joukkotuhon ja massatyöttömyyden.

Antti Pesonen

Itsenäisyyspuolueen puheenjohtaja

 

Eurosta voi erota vaikka EU muuta väittää

 

Eroaminen tai erottaminen EU:n rahaliitosta ei ole mahdollista, kertoi EU:n komission tiedottaja Amadeu Altafaj äskettäin. Tiedottajan mukaan kyseessä on EU:n komission poliittinen näkemys.

Asia ja lausunto on merkittävä.

Siitä voi helposti löytää kaksi keskeisen tärkeää näkökohtaa. Ensinnäkin EU sanoo, että jäsenmaa - esim. Suomi - ei voi itse päättää siitä, mitä rahaa käyttää. Tämä kertoo, että unionin ja rahaliiton jäsenmaat ovat luopuneet valtiollisesta itsenäisyydestään. Tätä tosiasiaa ei Suomessa ole mikään nykyisistä eduskuntapuolueista tunnustanut. Siinä on yksi syy, miksi valtiollisen itsenäisyyden palauttamisesta ei käydä julkista keskustelua.

Ollaan niin itsenäisiä, niin itsenäisiä että. Ja 6. joulukuuta sitä taas jotkut juhlivat.

Toinen tärkeä näkökohta asiassa on se, että eurosta voi kyllä erota, vaikka EU muuta väittää. Jos ja kun EU:n lait eivät salli eroamista, on tehtävä Suomessa asiaa koskeva laki ja noudatettava sitä. Koko EU-touhussa kyse on paljolti siitä, minkä systeemin lakeja noudatetaan ja millä perusteella.

Eduskunnan käsittelyssä on parhaillaan Suomen perustuslain muuttaminen mm. siten, että perustuslain ensimmäiseen pykälään lisätään sanat "Suomi on EU:n jäsen". EU-jäsenyys on ristiriidassa samassa pykälässä jo mainitun perustuslain ytimen kanssa, jossa todetaan, että Suomi on itsenäinen tasavalta.

Nyt siis vuodesta 1995 jatkunut Suomen itsenäisyyden ja EU-jäsenyyden ristiriita aiotaan tuoda perustuslain sisälle. Nykyajan hölmöläistarina - joka aiemmista poiketen ei naurata - jatkuu.

Koska tahansa on suomalaisten käsissä päättää, että Suomi itsenäistyy uudelleen. Siihen ei tarvita EU:n lupaa. Tarvitaan ensinnäkin riittävä tahtotila ja sitten joko kansanäänestyksen tai eduskunnan tai molempien päätös asiasta. On surkeaa, että asiasta ei käydä asiallista julkista keskustelua.

Suomi pitää nostaa keskustelukulttuurissa kehitysmaa-asemasta, jotta tulevaisuuden rakentaminen saadaan kestävälle pohjalle.

 Antti Pesonen

Itsenäisyyspuolueen puheenjohtaja

p.0400-565 366

 

Suomi on sumussa, koska avointa julkista keskustelua ei ole

 

Valtionvarainministeri Urpilaisen mukaan Suomi on sumussa. Ei siis ole tietoa missä ollaan ja mihin ollaan menossa.

Suunnistus haluttuun päämäärään ei onnistu ellei tiedetä missä ollaan. Siksi  yhteiskunnallisen ja taloudellisen tilanteen selvittämiseen - paikallistamiseen - pitää olla jatkuvasti mahdollisuus.

Pitää olla rohkeutta kuunnella kaikkia arvioita siitä, missä olemme. Ellei tällaista rohkeutta ole, kiusalliset, eliitin mielestä väärin ajattelevien esittämät arviot sivuutetaan. Näin on käynyt.

Ja nyt ollaan sumussa.

On kysymys mm. siitä, että tosiasioiden tunnistaminen ja tunnustaminen on kiusallista niille, jotka ovat nykyisen globalisaatiopolitiikan ja uusliberalismin takana.

Yksi esimerkki: Suomessa tehtyjen työtuntien määrä väheni vv. 1990-2006. Samaan aikaan kokonaistuotanto (BKT) kaksinkertaistui ja vienti kolminkertaistui. Tuotanto siis kasvoi voimakkaasti yhtä aikaa kun ihmistyön määrä väheni. Mihin johtopäätökseen tästä pitäisi tulla? Siihenkö, mitä nyt tarjotaan ratkaisuksi: Työuria on pidennettävä?

Samaan asiaan liittyy julkinen valhe työttömyyden määrästä.

Todellinen työttömien määrä on noin kaksinkertainen virallisiin tilastoihin verrattuana.

Tilanne on sama niin Suomessa, koko EU:ssa, kuin esim. USA:ssa.Rakenteellinen suurtyöttömyys on peitetty tilastokikkailulla. Kun koneilla ja tuotannon tehostamisella korvataan ihmistyötä, pitäisi tuloksena olla pyrkimys työajan lyhentämiseen, työn jakamiseen ja siihen, että työn ja tuotannon tulokset pitää saada hyödyttämään entistä paremmin kaikkia kansalaisia.

Tämä on kuitenkin liian arka aihe niille, jotka hyötyvät pääomasiirtojen vapauttamisesta. Ja myös niille, jotka toteuttavat keskittämispolitiikkaa. On sanottu, että emme voi ratkaista ongelmia ajattelemalla samoin kuin silloin kuin loimme niitä. Kuitenkin nykytilanteesta pyritään eteenpäin samojen ns. asiantuntijoiden voimin, jotka ovat nykyiseen tilanteeseen vieneet. Kelvottoman järjestelmän asiantuntijat ohjaavat meitä sumussa eteenpäin.

Niin kiire ei saisi sumussa matkaavilla olla, etteikö voitaisi pysähtyä ja selvittää perusteellisesti onko suunta yhtään oikea.

Antti Pesonen

Itsenäisyyspuolueen puheenjohtaja

 

Rahan hallinta kuuluu valtiolle

Meneillään on talousjärjestelmän kriisi. Sen tekee erityisen vakavaksi monen eri kriisin yhtäaikaisuus. Kansainvälinen kasinotalous on luonut valtavan  keinottelukuplan, joka puhkesi v. 2008 vain osittain. Maailman pörssi-, valuutta- ja  johdannaiskaupan yhteenlaskettu arvo oli v. 2007 yli 40-kertainen kokonaistuotantoon verrattuna. Tätä kuplaa on viime vuosina täytetty uudestaan kuin se olisi luonnollinen osa taloutta. Keinottelutalous luo itse toistuvia kriisejä. Valtioiden velkakriisejä on ollut ennenkin. Erilaista on tällä kertaa se, että monet valtiot ovat luopuneet rahan hallinnnasta ja luovuttaneet sen ns. markkinoille. Vastuu ongelmista on jätetty kansalaisille. Julkinen talous eli esim. terveydenhoito ja koulutus näyttävät järjestelmän kannalta olevan ongelma, joita hoidetaan kurinpitoa lisäämällä. Julkisen sektorin leikkaukset syventävät talouskriisiä entisestään. Nykyistä talousjärjestelmää pitäisi uudistaa merkittävästi. Voi olla, että se ei ole mahdollista, koska ne, jotka vallan ja rahan keskittämisestä hyötyvät, eivät halua todellisia muutoksia. Voi olla, että koko talousjärjestelmä kokee Neuvostoliiton hajoamisen verrattavan romahduksen. Joka tapauksessa on valmistauduttava toisenlaiseen talousjärjestelmään. Sen lähtökohtana ei pidä olla harvoja hyödyttävä kaikkien kilpailu kaikkia vastaan vaan kaikkien pärjääminen. Sosialismin ja kapitalismin epäonnistuminen on kirvoittanut esityksiä vaihtoehdoista jo vuosikymmenten ajan. Kolmas tie on kielikuvana kulutettu loppuun, vaikka sen aika on todellisuudessa vasta edessä. Mallia voi ottaa ns. sekataloudesta, joka oli Pohjoismaissa toimivaa todellisuutta vuosikymmenten ajan 1980-luvulle asti.

Kestävässä taloudessa rahan ei pidä olla yksityisten pankkien luomaa velkaa vaan valtion tulee luoda itse rahansa. Pankeilta tulee poistaa oikeus velan luomiseen tyhjästä. Rahan luomista pitää valvoa ja kiertävää rahamäärää säädellä verottamalla. Valtion ei siis tule painaa rahaa loputtomiin.Valtion luomalla rahalla voidaan maksaa esim. terveyden- ja vanhustenhoito, koulutus, poliisi, armeija, palokunnat, posti sekä rautatiet ja muut liikenneväylät.Pankkeja ei tarvitse kansallistaa, mutta niiden toiminta tulee järkiperäistää. Näin valtion ei enää tarvitse pelastaa pankkeja.

EU:lla on käytössään lähes kaikki valtion toimivaltaan kuuluvat välineet, mm. raha ja keskuspankki. Se on silti antanut suuren osan rahan hallinnasta ns. markkinoille eli liikepankeille ja sijoittajille. EU:n määräysten mukaan jäsenmaat eivät saa puuttua pääomien liikkeisiin eivätkä rahoittaa menojaan keskuspankkinsa kautta. Oleellinen kysymys on, miksi näin. Runollisen vastauksen on antanut länsimaiden perikadosta lähes sata vuotta sitten kirjoittanut Oswald Spengler: "Demokratista tulee rahan pikku apulainen". Toisin sanoen niin sanotut demokratiat ovat muuttuneet harvainvalloiksi, joita johdetaan pienen taloudellisen ja poliittisen eliitin etujen mukaan. Tuloksena on ollut pääomien ja vallan keskittäminen, joka on toki tehty hyvinvoinnin ja demokratian nimissä. EU on tämän politiikan työväline. Talousjärjestelmän kriisin ytimessä on demokratian kriisi. Kyse on siitä keiden ehdoilla ja keiden hyväksi päätöksiä tehdään. Talouden ja markkinoiden tulee olla ihmisiä varten eikä päinvastoin niin kuin nyt näyttää olevan. Tässä kokonaisuudessa

EU on ongelma. Ratkaisun avain on toimivissa demokratioissa. Suomen osalta se tarkoittaa valtiollisen itsenäisyyden palauttamista, eroa EU:sta ja eurosta.

Antti Pesonen, Itsenäisyyspuolueen puheenjohtaja     

 

EU toimii kuin valtio koska se on valtio

Amerikkalaisen sanonnan mukaan "jos se näyttää ankalta, kävelee kuin

ankka ja ääntelee kuin ankka, se todennäköisesti on ankka".

 

Euroopan unionilla on parlamentti ja EU:n komissio on eräänlainen

virkamieshallitus. Unionilla on myös keskuspankki, raha ja tuomioistuin.

EU:n lait ovat jäsenmaiden lakien yläpuolella ja EU:n tuomioistuimen

päätökset ovat ylemmänasteisia kuin jäsenmaiden tuomioistuinten päätökset.

 

EU:n Lissabonin sopimus on liittovaltion perustuslaki, joka on ollut voimassa

pian kaksi vuotta. Tuo sopimus teki unionista oikeushenkilön, joka voi solmia

kansainvälisiä sopimuksia jäsenvaltioiden puolesta. Tässä tapauksessa

oikeushenkilö on yhtä kuin valtio. Lissabonin sopimus määrää, että

jäsenmaiden talous-, työllisyys- ja sosiaalipolitiikat yhtenäistetään. Sopimus

myös vie eteenpäin EU:n ulko-, turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaa. Tähän

kaikkeen on Suomi sidottu EU:n jäsenenä.

 

On sanottu, että EU:lta puuttuu vain kaksi valtioiden toimivaltaan

kuuluvaa asiaa, verotusoikeus ja oikeus sodan aloittamiseen. EU:n

jäsenmailtaan keräämä jäsenmaksu on jo eräänlaista verotusta.

Muunlaisiakin EU-veroja valmistellaan.

 

EU toimii kuin valtio, käyttäytyy kuin valtio ja näyttää (liitto)valtiolta. EU toimii

kuin valtio koska se on valtio.

 

Nyt meille kerrotaan, että EU kehittyy liittovaltion suuntaan. Voi hyvänen aika.

Kaksikymmentä vuotta sitten tuo olisi ollut uutinen.

 

Nyt on aika jo uutisoida, että meillä on myös muita vaihtoehtoja kuin

"sopeutuminen". Meidän ei ole pakko alistua suurten EU-maiden ja

suuryritysten johtaman demokratian vastaisen suurvallan rajamaaksi.

 

Parempi vaihtoehto on valtiollisen itsenäisyyden palauttaminen. Se voi

tapahtua eduskunnan enemmistön päätöksellä. Sitä voi edeltää

kansanäänestys asiasta. Suomalaisilla on oikeus saada äänestää uudelleen

EU-jäsenyydestä varsinkin kun käytännössä kaikki EU:sta luvattu hyvä on

jäänyt saamatta.

 

Kaupankäynti ja ihmisten vapaa liikkuminen onnistuvat ilman EU-jäsenyyttä

joko Euroopan talousaluesopimuksella tai erillissopimuksilla. Kansainvälinen

yhteistyö onnistuu paremmin ilman EU-jäsenyyttä, joka on enemmän alistus-

kuin yhteistyösuhde. Itsenäisyyttä tarvitaan hyvinvoinnin perustaksi.

 

Antti Pesonen

Itsenäisyyspuolueen puheenjohtaja