Itsenäisyyspuolueen Satakunnan piiri
Lena Wiksten, pj
Marjatta Herrala, siht
e-mail:
ipu.satakunta@gmail.com
Sihteerin puhelin
0407489145
Katso ja kuuntele Antti Pesosta Ruben Stillerin ohjelmassa http://areena.yle.fi/video/ Antti Pesosen kirjoituksia:Unohdetaan talouskasvu
Jytkyn takana jymäytysPerussuomalaiset saavuttivat edellisissä eduskuntavaaleissa historiallisen vaalivoiton ja 39 kansanedustajaa. Yli puoli miljoonaa äänestäjää vaati muutosta Suomen politiikkaan äänestämällä Perussuomalaisia. Merkittävä osa Ps-äänestäjistä halusi Suomen eroon eurosta, monet myös koko EU:sta. Perussuomalaisten äänivyöry perustui suurelta osin niihin mielikuviin, joita syntyi puolueen puheenjohtajan lausahduksista. "Missä EU siellä ongelma", "Kirves on jo puun juurella" jne. Mitä on tapahtunut eduskuntavaalien jälkeen? EU:sta eroamiseen Ps:n johdon kanta on tullut selväksi: "Emme ole ajaneet eroa EU:sta, vaan vähemmän EU:ta ja parempaa EU:ta" (esim. IL 11.6.2011). Vai onko tuo sittenkään tullut selväksi? Monet tiedotusvälineet markkinoivat jatkuvasti Ps:ia puolueena, joka vastustaa EU-jäsenyyttä. Perussuomalaisten tuki EU-jäsenyydelle peittyy taitavan huulenheiton alle. Hokemien jälkeen jää tosiasiaksi hiljainen tuki EU-jäsenyydelle, koska eroa ei vaadita. Perusuomalaisten kanta Suomen eurossa olemiseen kertoo paljon. Ps-johdon mukaan puolue haluaa pitää kaikki vaihtoehdot avoimina. Perussuomalaisten mukaan eroaminen eurosta vaatii eduskunnan enemmistön. Totta kai vaatii! Mutta missä on se puolue ja ne edustajat, jotka lähtevät ajamaan aktiivisesti Suomen eroa eurosta ja perustelemaan sen tarpeellisuutta kansalaisille, jotta saadaan eduskuntaan tarvittava enemmistö. Perussuomalaisista ei ole löytynyt halua euroeron ajamiseen. Perussuomalaiset näyttää olevan juuri sellainen oppositio, jota vallanpitäjät tarvitsevat. Ärhäkkä mutta suurissa asioissa vaaraton. Noita suuria asioita ovat Suomen jäsenyys eurossa, EU:ssa ja Natossa. Perusuomalaisten toiminnasta löytyy yksi selkeä linja. Suuriin, keskeisiin kysymyksiin puolue ei ota selkeää kantaa. Näitä strategisia kysymyksiä ovat mainitut euro, EU ja Nato. Puolue ottaa selkeitä ja jyrkkiä kantoja pienempiin kysymyksiin. Tuet Välimeren euromaita lainoittaneille pankeille ovat sinänsä merkittäviä ja niissä Perussuomalaiset ovat olleet kiitettävällä kannalla. Kuitenkin tukipaketit ovat sivuseikka verrattuna eurossa olemiseen ja EU-jäsenyyteen. On huomionarvoista, että Perussuomalaiset eivät ole kyseenalaistaneet meneillään olevaa sotilasliittokehitystä. Suomi on käytännössä jo liittoutunut sotilaallisesti, kun se on mukana EU:n rakenteilla olevassa ulko-, turvallisuus- ja puolustuspolitiikassa. Suurten strategisten kysymysten välttelyä voi selittää pyrkimys valtaan. Miten siinä käy, tulee aika näyttämään. Äänestäjillä on oikeus tietää kaikkien puolueiden ja ehdokkaiden selkeä kanta suuriin kysymyksiin. Ellei sellaista ole, sekin pitää selvästi sanoa. On sanottava ikävä asia: Eduskuntavaalien jytkyn takana oli jymäytys. Monien Ps-äänestäjien kohdalla muutosvaatimus on mennyt hukkaan tai toiminut äänestäjän tahtoa vastaan. Suomalaisia on johdettu harhaan EU-politiikassa jo vuosia. On kestämätöntä, että kansalaisia johdetaan harhaan myös luomalla perusteettomia mielikuvia suunnanmuutoksesta. Kansalaisilta voi odottaa entistä kriittisempää suhtautumista poliittisiin puheisiin. Antti Pesonen Itsenäisyyspuolueen puheenjohtaja (Tämä kirjoitus on lisätty sivustoomme 3.8.2012.)Mitä Itsenäisyyspuolue tekisi?Mitä Itsenäisyyspuolue tekisi nyt jos sillä olisi yksikin tai useampia kansanedustajia? IPU nostaisi voimakkaasti esille sen, että euron käyttöönotosta ei ole olemassa Suomessa säädettyä lakia. Ei myöskään ole lakia markasta luopumisesta. Nykyisen eurosotkun keskellä tämän luulisi kiinnostavan monia kansalaisia. IPU toisi esille miten Suomen euroon siirtyminen tapahtui maamme perustuslakia rikkoen. Asia pitäisi viedä perustuslakivaliokunnan selvitettäväksi. Siihen tarvitaan 20 kansanedustajaa. Vaikka asia ei nykyisillä eduskunnan voimasuhteilla korjautuisi, se saisi julkisuutta ja kansalaiset saisivat tärkeää tietoa europolitiikan taustoista ja vaihtoehdosta. Tätä tietoa suomalaisilta puuttuu. Mitään tällaista ei mikään nykyisistä eduskuntapuolueista ole tehnyt. Eikä ole merkkiäkään, että tekisi. Mistä se kertoo? Tuskin tiedon puutteesta. Ei ole halua ajaa todellista suunnanmuutosta Suomen politiikkaan ja asemaan. Kun on tärkeitä tavoitteita, niiden toteutumista pitää ajaa. On turha odottaa enemmistöä ellei ole ensin itse näyttämässä tietä. Toisin sanoen, kun on kestävät perusteet muutoksen vaatimiselle, tuon muutoksen vaatiminen saa kasvavan joukon kansalaisia liittymään mukaan. Suomen eroamiseen EU:sta tarvitaan eduskunnan enemmistöpäätös. Eduskunta voi päättää - ja sen pitää näin tehdä - että Suomen jäsenyys EU:ssa on ristiriidassa maamme perustuslaissa määrätyn Suomen itsenäisyyden kanssa. EU:n jäsenenä Suomi ei ole itsenäinen mm. siksi, että EU:n lait ovat Suomen lakien yläpuolella, EU:n tuomioistuimen päätökset ovat suomalaisten tuomioistuinten päätösten yläpuolella ja Suomi on sitoutunut EU:n ulko-, turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaan ja näin luopunut itsenäisestä ulkopolitiikasta. EU-jäsenyys merkitsee myös sitä, että perustuslakimme mukaan Suomen kansalle kuuluvaa ylintä valtaa on siirretty EU:n elimille. EU:sta eroamisessa Suomen tarvitsee noudattaa vain omia lakejaan. EU:sta eroamisessa on kyse kansalaisten tahdosta ja sen muuttamisesta eduskunnan päätöksiksi. Tämän takia on kovin tärkeää saada asia kansalaiskeskusteluun. Eduskunnasta tätä keskustelua voidaan synnyttää ja vauhdittaa. On onnetonta, että mikään puolue tai kukaan kansanedustaja ei ole tehnyt EU:sta eroamisesta lakialoitetta tai vaatinut sitä muutoin näkyvästi ja perustellen. Monilla suomalaisilla on se väärä käsitys, että EU:sta ja eurosta ei voi erota tai että se tulee kalliiksi. Todellisuudessa EU:sta eroava Suomi säästää rahaa. Ei tarvitse maksaa satojen miljoonien eurojen vuotuisia nettojäsenmaksuja. Eroamisesta ei seuraa mitää sakkomaksuja. Kaupankäynti ja ihmisten liikkuminen tapahtuvat nykyisellä tavalla Euroopan talousaluesopimuksen (Eta) puitteissa. Elintarvikekauppaa lukuun ottamatta. Eurosta eroamisen suhteen olennaista on, että oma raha ja itsenäinen keskuspankki merkitsevät mahdollisuutta itsenäiseen talouspolitiikkaan. Se teki mahdolliseksi Suomen nousun kehitysmaasta hyvinvointiyhteiskunnaksi sen jälkeen kun Suomi sai oman rahan v. 1860. EU-liitos ja euroon siirtyminen tapahtuivat vastoin maamme perustuslakia. Kun ylin perustuslain tulkitsija Suomessa on eduskunta itse, sen perustuslakivaliokunta, ei oikeudellista ratkaisua EU- ja euroliitoksiin ole odotettavissa ennen kuin valta vaihtuu Suomessa sellaisille, jotka haluavat asian oikeudellisenkin puolen selvittää. Suomeen tarvitaan puolueista riippumaton perustuslakituomioistuin. Senkin perustaminen riippuu eduskunnasta. Eroamisessa eurosta, siis oman rahan käyttöönotossa, on myös kyse ensin tahtotilasta, sen muuttumisesta toisenlaiseksi äänestämiseksi ja sitten eduskunnan päätöksestä. Olemme jo euroeron polulla kun monet luopuvat perusteettomasta puolueuskollisuudestaan. Antti Pesonen Itsenäisyyspuolueen puheenjohtaja (Tämä kirjoitus on lisätty sivustoomme 3.8.2012.) Suomen vajoaminen pitää pysäyttää
Eurovelka on ulkomaan velkaa
|
9.5. vietetään Eurooppa-päivää. Euroopan unioni on ominut itselleen käyttöoikeuden koko maanosan nimeen, vaikka Euroopassa on yli 20 valtiota, jotka eivät EU:hun kuulu. EU:lla on Euroopan parlamentti, Euroopan komissio ja Euroopan keskuspankki.
Uuden kirjansa juuri esitellyt Björn Wahlroos sai runsaasti huomiota näkemyksilleen. Wahlroos loi suuromaisuutensa pohjan myymällä pankkiiriliike Mandatumin yli kaksinkertaiseen markkina-arvoon Sampo-Leonialle. N. 400miljoonaa markkaa ylihintaisen ostopäätöksen teki Lipposen johtama hallitus.
Wahlroos siis loi omaisuutensa kansallisomaisuuden laillistetulla ryöstöllä. Nyt keinottelutaloudessa menestynyt Wahlroos irvailee julkisen terveydenhoidon surkeutta. Onhan sen tila surkea, kun parikymmentä vuotta on harjoitettu politiikkaa, jota Wahlroos ja kumppanit ovat halunneet. On vapautettu pääomien siirtely, siirretty tuotanto halpamaihin, alennettu suurituloisimpien verotusta jakurjistettu peruspalveluja.
Suorastaan irvokas on Wahlroosin toteamus, että "emme enää elä samanlaisessa lintukodossa kuin aikaisemmin". Wahlroos on itse rahoittanut ja neuvonut lintukodon tuhoamisen toteuttaneita vallassa olleita ja olevia puolueita. Wahlroos ei näe hyvinvointivaltiolla tulevaisuutta. Ei sillä olekaan
tulevaisuutta nykyisen politiikan vallitessa. Siksi niin monet suomalaiset haluavat muuttaa politiikan suuntaa.
Joihinkin Wahlroosin näkemyksiin voi yhtyä. Wahlroos haluaa vallan hajauttamista. Se on oikea vaatimus. Raha on myös valtaa. Vallan hajauttaminen merkitsee siis myös pääomien hajauttamista ja niiden keskittämisen torjumista. Tätä Wahlroos tuskin kuitenkaan tarkoitti.
Enemmän tarvitaan keskustelua tulevaisuudesta ja siitä, millaista yhteiskuntaa halutaan rakentaa. Keskustelun puutteeseen Wahlroos tuo myönteistä säpinää. Hän osoittaa puheillaan ja toimillaan, että muutosta tarvitaan. Tosin monelta osin toiseen suuntaan kuin Wahlroos tahtoo.
Tasapainoinen yhteiskunta pyrkii vähentämään yhteiskunnallisia jännitteitä ja rakenteellista väkivaltaa. Terveessä yhteiskunnassa on tilaa kaikille, mutta siinä ei ole rosvoparoneita. Terveessä yhteiskunnassa on kaikkien pärjääminen asetettu harvoja hyödyttävän kilpailun edelle.
Antti Pesonen
Itsenäisyyspuolueen puheenjohtaja
Suomessa on tehty vain oikeita ja hyviä poliittisia ratkaisuja. Näin on, jos on uskominen niitä, jotka ovat päätöksiä parin menneen vuosikymmen aikana tehneet. Usein kyseessä on ollut niin sanottu ainoa vaihtoehto. Avointa julkista keskustelua vaihtoehdoista ei juuri ole ollut. Tuloksena on aito hölmöläistarina, joka ei naurata. Seuraava lista Suomen tiestä Uudeksi Hölmöläksi on puutteellinen, mutta suuntaa antava.
1. Eläkevarojen sijoittaminen Hedge-rahastoihin ja muihin korkean riskin sijoituksiin yhä enemmän Suomen ulkopuolelle. Vaarana on eläkerahastojen katoaminen savuna ilmaan.
2. Kansallisomaisuuden polkumyynti suurelta osin ulkomaisille sijoittajille. Esim. Kemira Agron myynnistä valtio sai n. 200 miljoonaa € v. 2007. Myydyn omaisuuden arvo on tuhansia miljoonia euroja. Kaupassa meni myös yksi maailman puhtaimmista fosfaattiesiintymistä. Fosforilannoitteen raaka-aineena käytetyn fosfaatin maailmassa tunnetut varannot loppuvat lähivuosikymmeninä. Kyseisen Kemira-myynnin norjalaisyhtiölle hoitanut konsultti palkittiin miljoonan euron onnistumispalkkiolla.
Valtio möi Talvivaaran kaivosalueen yhdellä eurolla. Nyt valtion omaisuusyhtiö Solidium sijoittaa Talvivaaraan 20 miljoonaa euroa ja saa sillä pienen siivun yhtiöstä. Kaivosten aiheuttamat ympäristövahingot jäänevät veronmaksajien maksettaviksi.
3. Viennin varaan jättäytyminen. Kokonaisia tuotannonaloja on ajettu alas ja niiden tuotanto siirretty halpamaihin. Kotimarkkinatuotannon osuus kokonaistuotannosta on romahtanut 1980-luvun lopun n. 45 prosentista alle kymmeneen prosenttiin. Viennin veto on hiipunut mm. kalliin euron takia. Nyt tuonti on vientiä suurempi. Ilman omaa talouspolitiikkaa ja rahaa Suomella ei ole juuri välineitä korjata asiaa.
4. Velkakriisin hyväuskoiseksi maksumieheksi ryhtyminen. Hyvinvointipalveluja leikataan, veroja korotetaan ja Metsähallituksen - siis suomalaisten - maita myydään jotta voidaan rahoittaa saksalaisten ja ranskalaisten pankkien pelastamista Kreikan ja euron kriisistä.
5. Ydinvoiman lisärakentaminen vastoin kansalaismielipidettä. Monet länsimaat luopuvat ydinvoiman käytöstä. Suomessa rakennetaan lisää. Samalla laiminlyödään uusiutuvaan energiaan perustuvan energiajärjestelmän rakentaminen. Tämä valtava ajankohtainen mahdollisuus toisi paljon työtä, lisäisi omavaraisuutta sekä huoltovarmuutta ja olisi tulevien sukupolvien kannalta kestävä ratkaisu.
6. Puolueettomuuspolitiikan hylkääminen ja sotilaallinen liittoutuminen. Sotilaallisella liittoutumisella hankitaan kuviteltua turvaa olematonta uhkaa vastaan. Suomi on sitoutunut EU:n ulko-, turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaan. EU-Suomi joutuu mukaan kaikkiin EU:n sotiin ja kriiseihin. Hornet-hävittäjien saattaminen Nato-kelpoisiksi maksaa 1500 miljoonaa euroa. Tällä summalla parannetaan USA:n viestijärjestelmistä riippuvaisten suomalaiskoneiden käytettävyyttä kaukaisissa sodissa. Samalla heikennetään Suomen turvallisuutta. Suomi ei voi olla uhka Venäjälle, mutta sellainen mahdollisuus, että Suomea ja sen aseita käytettäisiin joskus Venäjää vastaan, on uhka, jota Venäjä ei hyväksy. Mikään suurvalta ei hyväksy sen pienten naapurien käyttämistä itseään vastaan. Tätä perusasiaa ei Suomen ns. eliitti ole ymmärtänyt.
7. Peruspalvelujen yksityistäminen EU:n ohjaamalla tavalla. Seurauksena kansalaisten eriarvoistuminen ja palvelujen heikkeneminen. Kuntaliitoksia käytetään tämän politiikan välineenä, kun pyritään luomaan suuria kuntia, joissa palvelujen kilpailuttaminen ja yksityistäminen onnistuu parhaiten.
8. Eriarvoisuutta kasvattava politiikka vastoin kansalaisten enemmistön tahtoa. Seurauksena rikkaiden rikastuminen ja köyhien köyhtyminen. Äärimmäinen ahneus hyväveliverkostojen tukemana ja leipäjonojen syntyminen. Näkyvissä yhteiskunnallinen törmäys.
9. Euron käyttöönotto ja luopuminen omasta rahasta ja talouspolitiikasta. Seurauksena se, ettei talouden kehitykseen voida vaikuttaa kotimaisin päätöksin. Itsenäinen Suomi pärjäisi omalla rahalla ja keskuspankilla jopa ilman ulkomaista velkaa.
10. EU-jäsenyys, joka merkitsi luopumista omasta itsenäisestä lainsäädäntövallasta niiltä osin kuin EU päättää asioista. EU on suurten jäsenmaiden ja suuryritysten johtama harvainvalta ja suurvaltahanke. Maksamme yhä enemmän siitä, että EU-jäsenyys tuhoaa suomalaisen yhteiskunnan perustaa. Päätösvallan siirtäminen Suomesta EU:lle jatkuu yhä.
Antti Pesonen
Itsenäisyyspuolueen puheejohtaja
Kataisen hallitus pyrkii kuntien määrän merkittävään supistamiseen. Tätä perustellaan palvelujen turvaamisella. Perustelu ei kestä kriittistä tarkastelua, sillä tähänastiset kuntaliitokset ovat merkinneet reuna-alueiden asukkaiden palvelujen heikkenemistä.
Kuntien välisen tiiviin yhteistyön mahdollisuuksia ei niin sanotussa kuntauudistuksessa ole otettu vakavasti. Vähälle huomiolle on siis jäänyt se tosiasia, että kuntien määrä ja palvelujen järjestäminen ovat kaksi eri asiaa.
Käytännön esimerkkejä tiiviistä kuntien välisestä yhteistyöstä palvelujen järjestämisessä on jo olemassa. Yksi tällainen on Järvi-Pohjanmaan yhteistoiminta-alue, jonka muodostavat Alajärvi, Soini ja Vimpeli.
Yhteistoiminta-alue tuottaa kaikki palvelut yhdessä. Sillä on yhteiset lautakunnat ja yhteinen henkilöstö kunnallista hallintoa lukuun ottamatta. Kussakin yhteistoiminta-alueen kunnassa on oma valtuusto, hallitus, tarkastuslautakunta ja konsernihallinto.
Nyt ehdotettu yhteistoiminta-alueen kuntien liittäminen yhteen ei toisi palvelujen järjestämiseen mitään lisäarvoa.
Kuntaliitoshankkeen taustalla on nykyisen valtiojohdon pyrkimys toteuttaa EU:n ajamaa politiikkaa, joka tähtää julkisten palvelujen yhä suurempaan yksityistämiseen. Saman politiikan seurauksena meillä on jo nopeasti kasvanut eriarvoisuus ja köyhyys.
Kyse on siitä keiden ehdoilla ja keiden hyväksi päätöksiä tehdään - kansalaisten vai ns. markkinoiden. Nyt päätöksiä tehdään markkinoiden ehdoilla. Suuntaa pitää muuttaa.
Antti Pesonen
Kaupunginvaltuutettu
Itsenäisyyspuolueen puheenjohtaja
Markkojen vaihtaminen euroiksi Suomen pankissa loppuu helmikuun viimeisenä päivänä. Yksi osa Suomen oman rahan tarinaa siis päättyy. Markkaan kuitenkin palataan vielä. Uusi markka tulee käyttöön ennemmin tai myöhemmin. Toki Suomen oman rahan nimi voi olla jokin muukin kuin markka, jos niin päätetään.
Oma raha oli välttämätön edellytys Suomen valtiolliselle itsenäistymiselle. Siihen tarvittiin paljon muutakin, mutta ilman omaa rahaa se ei olisi ollut mahdollista. Tänäkin päivänä oma raha on itsenäisyyden edellytys.
Ilman omaa rahaa ei voi olla omaa talouspolitiikkaa. EU-Suomi on sidottu EU:n talouspolitiikkaan, joka ajaa suurten jäsenmaiden ja suuryritysten etuja.
Oma raha on välttämätön kansan edut turvaavan kansalaisyhteiskunnan luomiseksi ja yhteisöllisyyden kehittämiseksi.
Oma raha tarvitaan taloudellisen kehityksen tueksi. Suomen voimakas taloudellinen kehitys alkoi, kun Suomi sai 1860-luvulla oman rahan.
Oma raha tarvitaan myös siksi, että EU ja euro ovat keskeinen osa nykyistä umpikujapolitiikkaa. Se velkaannuttaa valtioita, pakottaa niitä myymään omaisuuttaan sekä leikkaamaan ja yksityistämään hyvinvointipalvelujaan.
Euron puolustajat pelottelevat 1990-luvun alun laman kokemuksilla markan devalvoimisesta ja korkeista koroista, mutta eivät ehkä tiedä, että tuo lama syntyi politiikasta, jolla valmistauduttiin EU-jäsenyyteen. Todellinen korkotaso oli markka-aikaan vv. 1960-1985 samalla tasolla kuin se on ollut euroaikana.
Uusi markka tullee olemaan kelluva valuutta kuten esim. Ruotsin kruunu on. Mihinkään vahvan markan politiikkaa ei siis tarvitse eikä pidä palata.
On surullista, että oman rahan, talouspolitiikan ja lainsäädännön välttämättömyys pitää Suomessa opetella kantapään kautta. Tämä tulee kalliiksi. Erno Paasilinna sanoi: Kansa on vähän hidas. Se ehtii vain maksamaan laskut.
Markka on kuollut. Eläköön tuleva uusi Suomen markka.
Antti Pesonen
Itsenäisyyspuolueen puheenjohtaja
EU:n keskuspankki EKP tarjoaa taas satoja miljardeja euroja lainaa yhden
prosentin korolla. Tätä käytännössä korotonta lainaa EKP antaa vain
rajoitetulle joukolle - pankeille. Pankit voivat lainata rahat edelleen vaikkapa
eurokriisistä kärsiville valtioille. Kriisivaltiot joutuvat maksamaan lainoistaan
yleisesti 5-10 prosentin korkoa.
EU on kieltänyt keskuspankkirahoituksen. Tämä tarkoittaa, että keskuspankki
ei saa lainata rahaa valtiolle. Kielto koskee myös niitä EU-maita, joilla on oma
raha ja keskuspankki.
Tässä näkyy raadollisena kuinka EU ja sen keskuspankki ajavat
suursijoittajien ja suuryritysten asiaa. Näiden EU:n taustavoimien keskeisenä
tavoitteena on julkisen sektorin hoitamien terveys-, sosiaali- ja
koulutuspalvelujen sekä julkisten omistusten yksityistämien. Tavoite toteutuu
kun valtiot ja kunnat velkaantuvat riittävästi. Seuraavaksi ne pakotetaan
leikkauksiin ja yksityistämisiin lisälainojen ehtoina. Tätä nyt EU:ssa
toteutettavaa toimintamallia on käytetty laajasti kehitysmaissa.
Mikään kasvukaan ei pelasta hyvinvointia, kun työn ja tuotannon tulokset
viedään kansainvälisiin kasinopeleihin. Näin tapahtuu, kun pääomien
siirtely on vapautettu. Pääomien, työvoiman, tavaroiden ja palvelujen
vapaa liikkuminen keksittiin 1980-luvun alussa ERT:ssä (European
Round Table). Se on noin 50 eurooppalaisen suuryrityksen johtajien
muodostama järjestö. ERT sai neljän vapauden oppinsa EU:n (silloisen EY:n)
perussopimukseen.
Olemme matkalla kohti vakavaa yhteiskunnallista törmäystä. Siitä voidaan
välttyä tekemällä täyskäännös politiikan suunnassa. Suomen osalta
talouden ja yhteiskunnallisen kehityksen päätösvalta on palautettava omiin
käsiin. Oma raha ja lainsäädäntövalta ovat välttämättömiä hyvinvoinnin
turvaamiseksi.
Antti Pesonen
Itsenäisyyspuolueen puheenjohtaja
Kuntien määrän ennennäkemätön leikkaus tuntuu järjettömältä. Rajun
keskittämisen yksi seuraus on kunnallisen kansanvallan alasajo. Yksittäisen
kuntalaisen ääni ei laajoissa suurkunnissa kuulu mihinkään.
Kuntien teurastukseen on toki jokin syy. Se on julkisen sektorin alasajo ja sen
tuottamien palvelujen yksityistäminen. Kyse on EU:n politiikan toteuttamisesta.
Tätä ei toki voida sanoa, vaan keskittämispolitiikan perusteeksi tarjotaan
palvelujen turvaamista.
Tähänastisissa kuntaliitoksissa erityisesti reuna-alueiden asukkaiden palvelut
ovat heikentyneet. Keskittämispolitiikka on inhimilliselta ja myös yhteiskunnan
kokonaisedun kannalta mieletöntä. Mutta keskittäminen palvelee kyllä niiden
taloudellista etua, jotka voivat hyötyä julkisen sektorin alasajosta.
Suomen keskustajohtoisen hallituksen EU-ministeriryhmä käsitteli
kokouksessaan 26.7.1993 karttaa, joka sisälsi 88 pientalousaluetta. Kyse oli
EU:n aluehallinnon toteuttamisesta. Kataisen hallituksen pyrkimys suurkuntiin
on siis vanhaa perua.
Kuntien perusongelma on rahan puute. Perusturvan ja koulutuksen rahoitus
voidaan turvata kun valtiovalta ottaa sille kuuluvan vastuun peruspalvelujen
rahoituksesta ja huolehtii siitä, että suomalaisen työn ja tuotannon tulokset
jäävät riittävässä määrin hyödyttämään koko yhteiskuntaa.
Suomalaisilta kysytään nyt, onko meillä kykyä päättää omista asioistamme
ja tehdä tarvittava yhteiskunnallinen muutos ennen kuin seinä tulee vastaan.
Antti Pesonen
Itsenäisyyspuolueen puheenjohtaja
EU-ministeriryhmän kokouksen 26.7.1993 kartta, joka sisälsi 88 pientalousaluetta
Uudellakin tasavallan presidentillä on vielä valtaa erityisesti ulko- ja
turvallisuuspolitiikassa. Presidentin tehtävien ydintä on Suomen suhtautuminen
EU:n rakenteilla olevaan ulko-, turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaan sekä tietysti
myös Nato-jäsenyyteen.
Nämä suuret kysymykset jäivät käydyssä vaalissa varsin kevyelle käsittelylle.
Kaikki ensimmäisen kierroksen ehdokkaat hyväksyivät Suomen mukanaolon
Euroopan unionissa ja samalla myös unionin sotilasliittokehityksessä.
Suomen liittämisen Natoon torjui vain Paavo Arhinmäki. Muut ehdokkaat jättivät
Nato-oven vähintään raolleen. Joulukuussa 2011 julkaistussa kyselyssä Natoon
liittymistä kannatti 16 ja vastusti 68 prosenttia suomalaisista. Kannatuspohjaa
olisi siis ollut ehdokkaalle, joka olisi perustellut, miksi Suomen pitäminen
sotilasliittojen ja suurvaltojen ristiriitojen ulkopuolella on äärimmäisen tärkeää.
Niinistön vahvuus oli näkyvissä pitkään. Jos Keskustalla ja Perussuomalaisilla
olisi ollut todellista tahtoa torjua Suomen vieminen Natoon tulevalla
kuusivuotiskaudella, ne olisivat voineet etsiä yhteisen tätä linjaa edustavan
ehdokkaan. Kummallakaan puolueella ei ollut siihen halua.
Kesäkuussa 2006 Niinistö kirjoitti Helsingin sanomissa kuinka "liittoutunut Suomi
olisi paremmin suojattu". Kesäkuussa 2009 Niinistö totesi haastattelussa, että
"eurooppalaisen tien päässä Suomea odottaa jäsenyys Natossa". Soini iloitsi
Niinistön toisen kierroksen voittoa sanoen, että hänen jälkeensä paras ehdokas
voitti. Ei ole siis Perussuomalaisista Naton torppaajiksi.
Kysymys Suomen valtiollisesta asemasta taisi jäädä kokonaan vaille keskustelua.
Kaikki ehdokkaat olivat sillä kannalla, että Suomi on edelleen itsenäinen valtio.
Yhdessäkään vaalikeskustelussa ei taidettu pohtia sitä, mitä valtiollinen itsenäisyys
kenenkin mielestä tarkoittaa. Arvoista kysyttäessä eräässä keskustelussa Paavo
Lipponen ilmoitti tärkeimmäksi ja pyhäksi arvokseen itsenäisyyden. Jääköön tuo
ilmoitus irvokkaaksi luvuksi historiankirjoihin.
Oli valitettavaa, että tässä vaalissa ei ollut yhtään ehdokasta, joka olisi tuonut esille
sen, että Suomi on EU:n jäsenenä menettänyt valtiollisen itsenäisyytensä kun sillä
tarkoitetaan muista valtioista riippumatonta lainsäädäntövaltaa, siihen nojaavaa
itsenäistä tuomioistuinlaitosta ja omaa ulkopolitiikkaa. Tämän tosiasian
tunnustamisen luonnollisena jatkona syntyy vaatimus menetetyn itsenäisyyden
palauttamisesta.
Nykyisistä eduskuntapuolueista tuleva EU-kritiikki jää puolitiehen ilman
itsenäisyysvaatimusta ja siten lähinnä auttaa nykyisen politiikan jatkamista.
Suomen eroa EU:sta kannattaa kyselyistä riippuen 25-70 prosenttia suomalaisista.
Heidän äänensä pitää saada nykyistä paremmin kuuluviin.
Antti Pesonen
Itsenäisyyspuolueen puheenjohtaja
(kirjoitus on saapunut 16.01.2012)
Julkisuudessa oli äskettäin esillä kysymys suurimpien eläkkeiden leikkaamisesta ns. eläkekaton avulla. Eläkekatto on käytössä monissa länsimaissa. Suomessa sekä työnantajien että
työntekijöiden etujärjestöt torjuivat esitykset eläkekattojen käyttöön ottamisesta. Ne kuulemma eivät sovi suomalaiseen järjestelmään ja lisäksi ne lisäisivät (!) eriarvoisuutta.
Muutamat voivat siis edelleen nauttia kymmenien tuhansien eurojen kuukausieläkettä samaan aikaan, kun puoli miljoonaa suomalaista joutuu tulemaan toimeen n. 500 euron kuukausituloilla. Tämä on arvostettujen etujärjestöjen ja myös poliittisten päättäjien mielestä aivan oikein.
Suurimpia tuloja nauttivat voivat työssäoloaikanaan halutessaan säästää. Pienituloisimmilla ei tällaista mahdollisuutta ole. Nykyiset päättäjät katsovat, että köyhien pysyminen köyhinä ja rikkaiden rikastuminen ilman rajoituksia on ihan oikein. Eläkekattokeskustelu todisti osaltaan tämän.
Professori Matti Tuomala on äskettäin julkaistussa teoksessa Oikeudenmukainen verotus todennut, että suurituloisimpia on suosittu viimeisten 15 vuoden ajan verotuksessa täysin kohtuuttomasti.
Onko niin, että köyhille maksettavat rahat, vaikkapa eläkkeet, ovat pois jostakin tärkeämmästä, mutta rikkaille maksettavat eivät? Vai onko niin, että jos eläkekaton tapainen oikeudenmukaisempaa tulonjakoa edistävä uudistus ei sovi suomalaiseen järjestelmään, pitää muuttaa järjestelmää?
Äärimmäisen ahneuden hyväksyminen ja sellaiseen kannustaminen ovat saaneet poliittisen siunauksen Suomessa. Kansalaisten enemmistö ei kuitenkaan kannata
eriarvoisuuden lisäämistä. Tämä tulee esille jatkuvasti erilaisissa kyselyissä, joissa enemmistö suomalaisista on valmis maksamaan vaikka enemmän veroja jotta peruspalvelut turvattaisiin.
Poliittisia päätöksiä tehtäessä olisi yleensä kysyttävä mikä on oikein ja mikä väärin. Tämä kysymys on jäänyt esittämättä liian usein viime vuosina. Osittain tästä syystä meillä vallitsee henkinen kaaos.
Nyt Suomessa tarvitaan henkistä ja moraalista jälleenrakennusta. Yksinkertaiset perusasiat on palautettava mieliin. Ellei kaikkia oikeita vastauksia käsillä oleviin kriiseihin heti löytyisikään, on vaadittava ainakin oikeita kysymyksiä. Yksi niistä on, pitääkö ahneudelle asettaa rajoja.
(kirjoitus on saapunut 12.1.2012)
Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin (Hus) toimitusjohtaja Aki Linden puhui äskettäin suoria sanoja Suomen julkisen terveydenhoidon tilasta. Linden sanoi sen monien kokeman tosiasian, että perusterveydenhoito ei toimi. Lain mukaan vastaanotolle pitää päästä kolmessa päivässä, mutta 80 prosenttia väestöstä asuu alueella, jossa vastaanottoaikaa ei saa kahteen viikkoon.
Ilman lisärahaa terveydenhoito yksityistyy ja poistuu julkisesta hallinnasta. Tämä tarkoittaa myös sitä, että yhä useampi tarvitseva jää vaille hoitoa.
Suomi on pudonnut länsimaiden ryhmästä terveydenhoidon rahoituksessa. Ruotsin tason saavuttamiseen pitäisi terveydenhoitoon saada noin kolme miljardia euroa lisää vuosittain.
Meille on kerrottu, että hyvinvointi rahoitetaan viennillä. Viennin arvo v. 2011 oli noin 3 mrd € tuontia pienempi. Kotimarkkinatuotannon osuuden romahdus 1980-luvun lopun lähes 50 prosentista nykyiseen alle 10 prosenttiin kokonaistuotannosta tarkoittaa, että olemme hyvin
riippuvaisia ulkomaankaupasta.
Voimme kuitenkin vaikuttaa ulkomaankauppaan yhä vähemmän. Suomi on ainoana Pohjoismaana luopunut omasta rahastaan. Euron kalleus on merkinnyt mm. sitä, että Suomen sahat ovat joutuneet supistamaan vuotuista tuotantoaan n. kaksi miljoonaa kuutiometriä. Samaan aikaan Ruotsin sahat ovat lisänneet tuotantoaan kolmella miljoonalla kuutiolla.
Viennin vetäessä Suomesta on viety myös pääomia enemmän kuin niitä on tuotu. Pääomapako jatkuu.
Suomen valtio ottaa alkaneena vuonna lisävelkaa yli 7 mrd €. Summa on kutakuinkin sama kuin Lipposen hallitusten aikana aloitettujen ja näihin asti jatkettujen veronalennusten vuotuinen yhteisvaikutus.
EU:n komissio määräsi äskettäin Belgian leikkaamaan talousarviotaan tai jäädyttämään varoja budjettikurin takaamiseksi. Näin komissio käytti ensimmäistä kertaa uutta määräämisvaltaansa jäsenmaiden budjetteihin.
On tultu tilanteeseen, jossa laskusuhdanteessa ollaan EU-pakotettuja leikkauksiin. Nämä leikkaukset luovat ja syventävät lamaa.
EU:n hallitusten välinen sopimus talouskurin tiukentamisesta pitäisi unionin keskuspankin mielestä allekirjoittaa jo kuluvan tammikuun lopun ylimääräisessä huippukokouksessa.
EKP:n pääjohtaja Mario Draghi kiirehti sopimuksen tekemistä sanoen, että "Se vahvistaisi markkinoiden luottamusta".
Tästä onkin kyse. Markkinoiden luottamuksesta. Markkinoiden ääni on suuryritysten ja -sijoittajien ääni. Ja sitä ääntä tottelee EU. Ja EU käskee jäsenvaltioiden "päättäjiä"
tekemään mitä "markkinat" määräävät. Näin Suomella ei ole varaa lisätä kolmea miljardia euroa terveydenhoitoon. Sen sijaan Suomella on varaa lisätä vaikka 15 kertaa kolme
miljardia euroa sen takaamiseen, että suurpankit pelastetaan eurokriisistä.
Terveydenhoidon kriisi on osa hyvinvointipalvelujen alasajoa, joka on osa laajaa yhteiskunnallista kriisiä. Se pahenee kunnes kansalaiset heräävät tekemään todellisen
suunnanmuutoksen politiikkaan.
Suomalaisen työn ja tuotannon tulokset on saatava hyödyttämään koko yhteiskuntaa. Oman talouden rakentamiseen ja hallintaan tarvitaan oma raha. Ns. markkinoiden sätkynukkena toimivasta EU:sta eroaminen on avain muutokseen.
Antti Pesonen
Itsenäisyyspuolueen puheenjohtaja
(Saapunut 01.01.2012)
Yksilön elämänhallinnan kannalta on tärkeää eritellä omaa elämäänsä. Samoin on yhteiskunnallisen kehityksen suhteen. On kysyttävä missä olemme ja mihin olemme menossa. Yhteiskunnallinen kehitys on sitä vakaammalla pohjalla, mitä useampi nämä kysymykset esittää ja toimii myös tehtyjen johtopäätösten mukaan. Mitä harvempien harrastuksen varassa päätöksiä yhteisistä asioista tehdään, sitä todennäköisemmin päätöksenteko hyödyttää vain harvoja ja sitä epävakaampi on tulevaisuus.
Mihin siis olemme menossa? Kohti yhteiskunnallista törmäystä. Vastoin vallanpitäjien antamia lupauksia eriarvoisuutta ei olla vähentämässä. Muutokset parempaan ovat näennäisiä.
Vallitseva talousjärjestelmä on kuilun partaalla. Se toimii kuten pyramidipeli, joka pysyy pystyssä niin kauan kuin systeemiin tuodaan uutta rahaa. Tämä uusi raha on ollut velkaa, jonka maksaminen onnistuu vain uudella velalla.
Markkinatalous voi toimia terveesti vain säänneltynä. Kun kansanvaltainen talouden sääntely on purettu, on keinottelutalous ryhtynyt sääntelemään yhteiskuntakehitystä. Käytännössä tämä on tarkoittanut vallan siirtoa kansalaisilta pienelle talouden, politiikan ja byrokratian eliitille. Rikkaiden rikastuminen ja köyhien köyhtyminen, eriarvoisuuden kasvu on harjoitetun politiikan keskeinen seuraus.
Kansalaisten suuri enemmistö ei ole missään vaiheessa halunnut tällaista "kehitystä". Se on myyty heille kauniissa paketissa: hyvinvoinnin ja yhteistyön nimissä.
Ahneudella tulee kuitenkin olemaan tunnettu loppu. Kellot soivat keinottelutaloudelle. On mahdollista, että sen romahdus tuo maailmanlaajuisen talouskriisin, jolle ei löydy historiasta vertauskohtaa.
Näkyvissä on vakava pankkikriisi ainakin euroalueella. Euron pelastamiseksi syvennetään liittovaltiota, josta on jo päätetty EU:n Lissabonin sopimuksessa. Suomalaisille voi olla yllätys, että päättäjämme ovat jo hyväksyneet talous-, työllisyys- ja sosiaalipolitiikan yhtenäistämisen EU:ssa. On tehty avoin vekseli, jolla Pohjoismaisesta hyvinvointimallista luovutaan kokonaan.
Oma kysymyksensä on, ovatko suomalaiset päättäjät ymmärtäneet, millaisiin papereihin ovat nimensä laittaneet. Sokeus on suurta ellei vieläkään nähdä sitä ilmeistä tosiasiaa, että Euroopan unionin kehitystä ohjaavat suuret jäsenmaat sekä toisaalta suuryritykset ja -sijoittajat. EU:ssa Suomelle ja suomalaisilla on vain maksajan osa. Kyse ei ole yhteistyöstä vaan alistussuhteesta.
Muutos siis on tulossa. Kukaan ei tarkkaan tiedä, mitä alkaneena vuotena tulee tapahtumaan, mutta kehityksen suunta on selvä. Näin ei voi jatkua pitkään. Mitä pidemmälle mennään nykyisellä tiellä, sen jyrkempi ja vaikeammin hallittava on tuleva muutos.
Mitä sitten tarvitaan? Kun globalisaatio on kuollut, on lokalisaation, paikallisten olosuhteiden huomioimisen aika. Tavoittelemisen arvoinen yhteiskunnallinen kehitys on ennemmin suunta kuin tietty paikka. Suunta on muutettava sellaiseksi, että eriarvoisuutta vähennetään, hyvinvointia mitataan sillä, miten voivat ne, jotka voivat kaikkein huonoimmin. On pyrittävä tasapainoon niin ihmisten välillä kuin ihmisen tarpeiden ja luonnon kestokyvyn välillä.
On rakennettava taloutta ja yhteiskuntaa, jotka eivät ole riippuvaisia talouden kasvusta. On huolehdittava ihmisten perustarpeista ja torjuttava äärimmäinen ahneus. Työn ja tuotannon tulokset on saatava hyödyttämään koko yhteiskuntaa. Nyt ne viedään suurelta osin maasta pois kansainväliseen kasinopeliin. Rahan hallinta kuuluu valtiolle, ei yksityisille pankeille.
Suomen osalta tie muutokseen kulkee oman rahan ja valtiollisen itsenäisyyden palauttamisen kautta. EU:sta ja eurosta on siis erottava. Alkanut vuosi mitä ilmeisimmin kypsyttää suomalaisia tälle tielle.
Toivoa paremmasta on.
Antti Pesonen
Itsenäisyyspuolueen puheenjohtaja
(lisätty 29.12.2011)
Helsingin Sanomien teettämän tuoreen kyselyn mukaan yli 60 prosenttia
suomalaisista kannattaa EU-jäsenyyttä ja euroa. Vain 28 prosenttia haluaa
kyselyn mukaan luopua eurosta. Sitä, vastaako kyselyn tulos todellisuutta,
sopii epäillä.
Iltalehden nettikyselyssä tammikuussa 2011 kysyttiin "Pitäisikö Suomessa
siirtyä takaisin markkoihin?". Vastaajia oli yli 35 000 ja heistä 75 prosenttia
kannatti markkaan palaamista. Vastaavia tuloksia on nettikyselyissä ollut
muitakin. Olin itse joitakin aikoja sitten erään tv-kanavan yö-chatin vieraana ja
ohjelman aikana saivat katsojat puhelimitse vastata kysymykseen "Pitäisikö
Suomen erota EU:sta?". Vastaajia oli noin 1500 ja heistä 78 prosenttia
kannatti Suomen eroamista EU:sta.
Eurosta ja EU:sta eroamista kannattavien määrä on suurella varmuudella
25-80 prosentin välillä. Jos kansalaiset saavat monipuolista informaatiota
siitä, mitä eurosta ja EU:sta luopuminen tarkoittaa, on jokseenkin varmaa,
että enemmistö kannattaa sekä eurosta että EU-jäsenyydestä luopumista.
Tätä arviota tukevat eurobarometrin tulokset, joiden mukaan noin 70
prosenttia suomalaisista haluaa, että tärkeimmät asiat päätetään Suomessa.
Tällä hetkellä julkisuutta vallitsee edelleen euromyönteinen propaganda.
Sitä kuvaa hyvin pelottelu, että korot nousevat, jos siirrytään omaan rahaan.
Edellinen korkeiden korkojen aika, 1990-luvun alun lama, oli kuitenkin
seurausta valmistautumisesta EU-jäsenyyteen. Devalvaatioillakin on turha
pelotella, sillä uusi markka - tai mikä rahan nimeksi otetaankaan - tulee
olemaan kelluva valuutta, kuten vaikkapa Ruotsin kruunu nyt on.
Suomen tila ja asema EU:ssa on jotakin ihan muuta kuin mitä luvattiin ennen
vuoden 1994 neuvoa-antavaa kansanäänestystä EU-jäsenyydestä. Tulevana
vuotena EU:n liittovaltioluonne nähtävästi syvenee voimakkaasti.
On syytä vaatia kansanäänestystä sekä oman rahan käyttöönotosta että
EU-jäsenyyden purkamisesta. Tulevien kansanäänestysten kohdalla on
huolehdittava siitä, että ne ovat reiluja. Eri kantoja edustaville on taattava
kohtuudella samanlaiset mahdollisuudet esittää omat näkemyksensä
äänestäjille.
Meille sanotaan, ettei kansalaisilla ole edellytyksiä päättää suurista
kysymyksistä, kun heillä ei ole riittävästi tietoa. Tähän on vastattava, että
mitä edellytyksiä kansalaisilla sitten on valita itselleen edustajia, jotka
vieläpä joutuvat noudattamaan eduskunnassa puoluekuria eli äänestämään
jopa vastoin omaa kantaansa? Tiedon puutetta on helppo korjata, sillä
kansanäänestystä edeltävä kampanja pakottaa nykyistä avoimempaan
julkiseen keskusteluun.
Suomalaiset ovat hyviä alamaisia eivätkä ole tottuneet päättämään omista
asioistaan. Tähän asiantilaan voidaan tyytyä tai sitä voidaan ryhtyä
muuttamaan. Kansalaisille on annettava mahdollisuus päättää
tulevaisuudestaan. Demokratia syntyy keskustelusta.
Antti Pesonen
Itsenäisyyspuolueen puheenjohtaja
Toimittaja Jarmo Mäkelä kirjoitti (MT 19.12.) otsikolla "Mitä eurosta luopuminen
maksaa?". Puutun vain tekstin loppulauseeseen. Jää epäselväksi onko se
Mäkelän omaa vai hänen siteeraamaansa saksalaisprofessori Belken tekstiä.
Mäkelä kuitenkin kirjoittaa, että jos eurosta erotaan "tavaroiden, pääomien ja
ihmisten vapaa liikkuvuus olisi mennyttä..". Väite on posketon, siis vailla
perusteita. Euroopan talousaluesopimus (Eta) takaa nykyiset
liikkumisvapaudet elintarvikkeita lukuun ottamatta. Eta-sopimuksen piirissä
toimivat Norja, Islanti ja Liechteinstein.
Eta-sopimus on Suomenkin osalta voimassa edelleen. Suomi voi siis siirtyä
EU-jäsenyydestä Eta-sopimukseen.
Sveitsi toimii samoilla liikkumissäännöillä EU-alueella ilman Eta-sopimusta,
koska se on solminut Sveitsin kanssa erillissopimuksia.
Nyt viimein keskustellaan myös julkisuudessa euron vaihtoehdoista. Joku
tolkku kuitenkin pitää olla siinä, millaisia väitteitä esitetään.
Itsenäisyyspuolue on jo ennen euron käyttöönottamista esittänyt, että Suomi
joutuu jossain vaiheessa ottamaan käyttöön oman rahan ja eroamaan myös
EU.sta. Mitä pikemmin näin tapahtuu, sen parempi. Valtiollinen itsenäisyys
tarvitaan toimivan demokratian perustaksi ja oma raha, jotta voidaan
rakentaa taloutta omista lähtökohdista.
Tämä kaikki ei sulje pois kansainvälistä yhteistyötä vaan päinvastoin tekee
sen mahdolliseksi, kun nykyiset alistussuhteet puretaan.
Antti Pesonen
Itsenäisyyspuolueen puheenjohtaja
(Saapunut 14.12.2011)
Presidenttiehdokas Paavo Lipponen varoittaa eurosta luopumisen tulevan
kalliiksi. Pääministeri Katainen ja valtiovarainministeri Urpilainen väittävät
omaan rahaan palaamisen merkitsevän lamaa. Perusteluja näille väitteille
ei ole kuultu.
Euron ja EU:n horjuessa itse aiheuttamassaan kriisissä on syytä vilkaista
lähihistoriaan. Josko sieltä löytyisi Suomen osalta jotakin huomionarvoista
nykyisen kriisin ratkaisemiseen ja siihen, mikä on tullut kalliiksi.
Euron käyttöönotosta päätettiin Suomessa merkillisellä tavalla. Eduskunta
päätti marraskuussa 1994 Suomen liittämisestä Euroopan unioniin
2/3 enemmistöllä. Eduskunta liitti jäsenyyspäätökseen ponnen -
päätöslauselman - jonka mukaan euron mahdollisesta käyttöönotosta
päätetään eduskunnassa myöhemmin erillisen lakiesityksen pohjalta.
Tuota lakiesitystä ei ole koskaan eduskuntaan tuotu. Markan käytöstä
luopumisesta ja euron käyttöönotosta ei ole olemassa Suomessa säädettyä
lakia.
Euroon siirtymisestä päätettiin v. 1998 eduskunnan yksinkertaisella (!)
enemmistöllä. Päätös tehtiin samalla kun eduskunta äänesti hallituksen
luottamuksesta. Silloinen pääministeri Paavo Lipponen ja valtiovarainministeri
Sauli Niinistö olivat keskeiset henkilöt. Heidän mukaansa päätös euroon
siirtymisestä oli tehty jo marraskuussa 1994 - vaikka tuolloin eduskunta
erikseen päätti, että europäätös tehdään myöhemmin!
Europäätöksen aikaan tehtyjen kyselyjen mukaan enemmistö suomalaisista
olisi halunnut kansanäänestyksen markasta luopumisesta ja enemmistö olisi
myös torjunut euron. Kansanäänestystä ei järjestetty, toisin kuin Ruotsissa ja
Tanskassa, joissa kansalaiset äänestivät oman rahan puolesta. Nyt Suomi
on Pohjoismaista ainoa omasta rahastaan luopunut euromaa.
Europäätöstä v. 1998 tehtäessä Suomen perustuslakiin oli kirjattu, että
"Suomen rahayksikkö on markka". Samaan perustuslakiin oli kirjattu, että
perustuslain muuttaminen kiireellisenä - eli ilman kahden päätöksen välillä
pidettäviä eduskuntavaaleja - vaatii 5/6 enemmistön. Tästä huolimatta
päätös markasta luopumisesta ja euroon siirtymisestä tehtiin eduskunnan
yksinkertaisella enemmistöllä. Perustuslakia muutettiin myöhemmin
sellaiseksi, että siinä ei enää mainita mitään Suomessa käytettävästä
rahasta.
Kaiken tämän on eduskunta itse, siis sen perustuslakivaliokunta todennut
lailliseksi. Kuinkas muutenkaan. Pukki on kaalimaan vartijana, kun maasta
puuttuu puolueista riipumaton perustuslakituomioistuin.
Oma lukunsa on, että eduskunnalla ei ollut laillista oikeutta luovuttaa
perustuslain mukaan Suomen kansalle kuuluvaa ylintä valtaa ja eduskunnalle
kuuluvaa lainsäädäntövaltaa EU:lle. Tätä päätös EU:hun liittymisestä
kuitenkin merkitsi.
Euro ja EU-jäsenyys ovat siis tulleet Suomelle kalliiksi demokratian ja
laillisuuden kannalta. Perustuslaki on poljettu maan rakoon, kun sitä on rikottu
ja tulkittu mielivaltaisesti. Demokratia on muutettu näennäisdemokratiaksi.
Kansalaisten valitsemista edustajista suuri osa samaistuu enemmän
taloudelliseen eliittiin - EU:n taustavoimiin - kuin äänestäjiinsä.
Suomi saatettiin "eurokuntoon" Lipposen hallitusten aikana 1990-luvun
lopulla. Suomen piti täyttää EU:n talous- ja rahaliiton, EMU:n
lähentymiskriteerit. Yksi niistä oli julkisen talouden velkaantumisaste, jonka
piti olla alle 60 prosenttia kokonaistuotannosta.
Suomi täytti kaikki vaatimukset toisin kuin esim. Italia ja Belgia. Kreikasta
puhumattakaan. Euro oli ja on poliittinen hanke. Se piti saada pystyyn. Jos
lähentymiskriteereistä olisi pidetty kiinni, euroaluetta ei olisi saatu
kasaan. Turhaan ei saksalaislehdissä iloittu Suomen EU-jäsenyyttä suurilla
otsikoilla "Tervetuloa maksajat!" Suomalaiset ovat toden totta maksaneet.
Suomessa eurokunto saavutettiin mm. leikkaamalla valtion kunnille
maksamat valtionosuudet puoleen. Tämän lisäksi kunnille siirrettiin uusia
tehtäviä. Valtio vetäytyi rahoitusvastuustaan. Seurauksena oli kuntien
rahoituskriisi sekä terveydenhoidon, koulutuksen ja sosiaaliturvan jatkuva
leikkaaminen. Eriarvoisuus ja köyhyys kasvoivat voimakkaasti. Kunnat
korottivat pakon edessä veroprosenttejaan ja erilaisia maksuja samalla kun
valtiovalta toteutti EU:n ohjaamaa politiikkaa ja myi valtion omaisuutta
pilkkahintaan ulkomaisille sijoittajille.
Euro kallistui alkutaipaleellaan jopa 80 prosenttia suhteessa muihin
valuuttoihin. Tämä oli myrkkyä Suomen viennille ja vaikeutti myös
kotimarkkinoilla toimivien yritysten asemaa kun tuonti oli edullista.
Kun valuutan arvoon ei ole voitu vaikuttaa, on jousto tapahtunut työttömyyden
lisääntymisenä sekä työn ja tuotannon siirtymisenä euroalueen ulkopuolelle.
Virallisen propagandan mukaan euro kuitenkin on tuonut vakautta.
Nyt Suomelle ja suomalaisille erittäin kalliiksi käyneen politiikan tekijät
sanovat, että markan paluu tulisi kalliiksi. Tosiasiassa oma raha on
välttämätön väline oman talouden rakentamiseen ja hyvinvoinnin
turvaamiseen.
Euron hyödyksi kerrotaan alhaiset korot ja vedotaan 1990-luvun alun laman
aikaisiin korkeisiin korkoihin. Kertomatta jää, että tuo lama johtui
valmistautumisesta EU-jäsenyyteen ja sen vaatimasta pääomasiirtojen
vapauttamisesta. Kun verrataan korkotasoa vv. 1960-1985, olivat todelliset
korot tuolloin yhtä alhaalla kuin euroaikana.
EU:n ja euron epäonnistumisen yksi syy on siinä kenen ehdoilla päätöksiä
tehdään. Niitä tehdään suurteollisuuden ja -sijoittajien ehdoilla. EU on
suurten jäsenmaiden ja suuryritysten johtama harvainvalta. Se ei ole rauhan
ja hyvinvoinnin tae vaan ruutitynnyri.
Koko nykyinen talousjärjestelmä on vakavassa kriisissä. Perussyitä tähän
ovat pääomasiirtojen vapauttaminen, joka on johtanut ennennäkemättömään
pääomien keskittymiseen ja massiivinen velan määrä. Järjestelmä on kuin
valtava pyramidihuijaus, joka toimii niin kauan kun siihen syötetään uutta
rahaa. Tämä uusi raha on velkaa, jota voidaan maksaa vain uudella velalla.
Velkaantuminen sisältää talouden jatkuvan kasvun vaatimuksen. Kasvu on
perustunut luonnonvarojen käytön jatkuvalle lisäämiselle. Nyt luonnonvarojen
kulutus ylittää niiden uusiutumisen jo 50 prosentilla. Jatkuva kasvu velan ja
luonnonvarojen käytön lisäämisen kautta on umpikujassa. Edessä on joko
vapaaehtoinen tai pakollinen muutos.
Demokratian alennustila, nykyisen talousjärjestelmän kriisi ja eurokriisi
liittyvät toisiinsa. Niinpä kestävät ratkaisut näihin kriiseihin liittyvät myös
toisiinsa. Aitoa demokratiaa on vahvistettava tavoitteena sitovat
kansanäänestykset. Valtioiden alistussuhteet harvainvaltaisiin rakenteisiin
on purettava. Valtiollinen itsenäisyys on syytä nähdä aidon demokratian
perustana.
Hyvinvoinnin turvaaminen ja talousjärjestelmän välttämätön uudistaminen
vaatii talouskasvun vaatimuksesta luopumista. Työn ja tuotannon tulosten
on ohjauduttava ihmisten perustarpeiden tyydyttämiseen eikä
keinottelutalouteen kuten nyt tapahtuu. Pääomien siirtelyä tulee säädellä ja
verottaa. Suomi tarvitsee oman taloutensa ja hyvinvoinnin rakentamiseen
oman rahan ja valtiollisen itsenäisyyden. EU ja euro ovat ongelmia.
Ratkaisu on niistä eroaminen.
Antti Pesonen
Itsenäisyyspuolueen puheenjohtaja
(saapunut 5.12.2011)
Suomi menetti valtiollisen itsenäisyytensä, kun se liitettiin Euroopan unioniin.
Tämä on yksinkertainen tosiasia. Se on silti hyvin vaikea asia, sillä yhä vielä
17 vuoden EU-jäsenyyden jälkeen aika monet pitävät Suomea itsenäisenä.
Käsitteet on määriteltävä. On kerrottava, mitä tarkoitetaan vaikkapa
itsenäisyydellä tai demokratialla. Ellei niin tehdä, kuljetaan sumussa, kuten
nyt EU-Suomessa tapahtuu.
Itsenäisellä valtiolla on muista valtioista riippumaton lainsäädäntövalta, siihen
nojaava itsenäinen tuomioistuinlaitos ja oma ulkopolitiikka. EU-Suomella ei
ole mitään näistä itsenäisen valtion tunnusmerkeistä.
Itsenäisyys on aidon demokratian, siis kansanvallan perusta. Demokratia
tarvitsee toimiakseen puitteet. Ne puitteet ovat valtiollisessa itsenäisyydessä.
Toimivassa demokratiassa kansalaisten enemmistön tahto muovautuu
poliittisiksi päätöksiksi. Demokratia syntyy keskustelusta. Tarvitaan siis
avoimuutta erilaisille näkemyksille. Itsenäisyyden ja demokratian kaltaisista
käsitteistä pitää käydä julkista keskustelua. EU-Suomessa ei tällaista
keskustelua käydä. Medialla on demokratian toimivuuden kannalta keskeinen
rooli.
EU on demokratian vastainen suurten jäsenmaiden ja suuryritysten johtama
harvainvalta. Nyt unionista tehdään yhä syvempää liittovaltiota. Suomen
osalta näkyvissä on jo pitkälti tuhotun hyvinvointiyhteiskunnan paheneva
alasajo, joka merkitsee eriarvoisuuden ja köyhyyden lisääntymistä sekä
kansallisomaisuuden rippeiden hävittäminen.
On tehtävä suunnanmuutos. Menetetty itsenäisyys on palautettava
demokratian ja hyvinvoinnin perustaksi. Eurosta ja EU:sta on erottava.
Tämä mahdollistaa myös itsenäisen ulkopolitiikan ja irrottautumisen
meneillään olevasta sotilasliittokehityksestä.
Maailman suuret kriisit vaativat laajaa yhteistyötä. Sitä voivat parhaiten tehdä
valtiot, jotka eivät ole EU-jäsenyyden kaltaisissa alistusuhteissa. Ekologiset,
taloudelliset ja yhteiskunnalliset kriisit vaativat harvainvaltaisten rakenteiden
alistamista palvelemaan kansalaisia. Matka kohti uutta itsenäisyyttä on
samalla matka kohti tasapainoisempaa ja turvallisempaa yhteiskuntaa ja
maailmaa.
Antti Pesonen
Itsenäisyyspuolueen puheenjohtaja
Joskus on syytä kysyä, mitä hokemien taustalta oikein löytyy.
1. Tarvitaan enemmän Eurooppaa.
Lauseen "tarvitaan enemmän Eurooppaa" kuulee yleisvastauksena silloin kun puhe kääntyy Euroopan Unionin epäkohtiin. Mistä lähtien Eurooppa on tarkoittanut samaa kuin Euroopan Unioni? Maantieteellisesti yhtäläisyysmerkkejä maanosan ja unionin välille ei voida koskaan vetää, eivätkä humanismin ja demokratian kaltaiset eurooppalaisiksi katsottavat aatteet voi markkinadiktatuuria kohti marssivassa unionissa kovinkaan hyvin. Eurooppalaisia arvoja EU:ssa kyllä kaivattaisiin, mutta niitä kohti pyrkiminen tarkoittaisi nykymuotoisen unionin loppua. On tietysti mahdollista että "enemmän Eurooppaa" viittaa pelkästään unionin laajenemishaluun, mutta on aika vaikea nähdä, kuinka uusien jäsenmaiden haaliminen mukaan ratkaisisi nykyiset kriisit.
2. Suomi tarvitsee enemmän kansainvälistä yhteistyötä.
Kansainvälisen yhteistyön merkityksestä on helppo olla samaa mieltä. Kysymys kuuluu, milloin tuo yhteistyö alkaa? Euroopan Unionin ulko- ja turvallisuuspolitiikka jatkuvine yhdellä äänellä puhumisen vaatimukseen syö Suomen kansainvälistä liikkumavaraa ja mahdollisuuksia aloitteellisuuteen. Unionin sisällä Suomella on luokan kilteimmän oppilaan rooli, joka kyllä saa istua niiden pöytien ääressä, joissa päätöksiä tehdään - kuuntelemassa. Suomen vaikutusvalta EU:ssa riittää siihen, että kansalaisten rauhoittamiseksi toteutetaan Kreikan lainavakuuksien kaltaisia poliittisia ilveilyjä. Yhteistyö ei ole mahdollista alistussuhteessa, siksi alistumisen on loputtava.
3. Euro on tuonut vakautta.
Voiko jatkuvaa epävakauden tilaa kutsua vakaudeksi? Tämä kysymys tulee mieleen silloin kun euron puolustajat vetävät viimeisenä korttinaan esiin hokeman "euro on tuonut vakautta". Vakaus tarkoittaa kaiketi pysyvää, yllätyksetöntä ja ennakoitavaa tilaa, ja nämä kriteerit euro on kieltämättä täyttänyt lyhyen historiansa aikana epävakautensa suhteen. Jo ennen nyt käsillä olevaa katastrofia euroon kuuluminen on merkinnyt Suomen vientiteollisuudelle tärkeän dollarin kurssin heittelehtimistä ja asemien menettämistä suhteessa muihin, omat valuuttansa säilyttäneisiin pohjoismaihin. Saksan taannoisten elvytystarpeiden mukaisesti alas painettu korkotaso synnytti euroalueelle kiinteistökuplia - Espanjan kupla on jo puhjennut, Suomen vielä ei. "Vakaan" euron puolustajat käyttävät usein Suomen 90-luvun alun devalvaatiota ja sen aiheuttamaa joukkotuhoa yritysten joukossa kauhuesimerkkinä oman valuutan tuottamasta epävarmuudesta. Riittänee kun toteaa kyseisen katastrofin syntyneen pääomaliikkeiden vapauttamisesta yhdessä liian korkealla kurssilla tehdyn markan Emu-kytkennän kanssa - eli jo euroon liittymisen valmistelu aiheutti meillä yritysten joukkotuhon ja massatyöttömyyden.
Antti Pesonen
Itsenäisyyspuolueen puheenjohtaja
Eroaminen tai erottaminen EU:n rahaliitosta ei ole mahdollista, kertoi EU:n komission tiedottaja Amadeu Altafaj äskettäin. Tiedottajan mukaan kyseessä on EU:n komission poliittinen näkemys.
Asia ja lausunto on merkittävä.
Siitä voi helposti löytää kaksi keskeisen tärkeää näkökohtaa. Ensinnäkin EU sanoo, että jäsenmaa - esim. Suomi - ei voi itse päättää siitä, mitä rahaa käyttää. Tämä kertoo, että unionin ja rahaliiton jäsenmaat ovat luopuneet valtiollisesta itsenäisyydestään. Tätä tosiasiaa ei Suomessa ole mikään nykyisistä eduskuntapuolueista tunnustanut. Siinä on yksi syy, miksi valtiollisen itsenäisyyden palauttamisesta ei käydä julkista keskustelua.
Ollaan niin itsenäisiä, niin itsenäisiä että. Ja 6. joulukuuta sitä taas jotkut juhlivat.
Toinen tärkeä näkökohta asiassa on se, että eurosta voi kyllä erota, vaikka EU muuta väittää. Jos ja kun EU:n lait eivät salli eroamista, on tehtävä Suomessa asiaa koskeva laki ja noudatettava sitä. Koko EU-touhussa kyse on paljolti siitä, minkä systeemin lakeja noudatetaan ja millä perusteella.
Eduskunnan käsittelyssä on parhaillaan Suomen perustuslain muuttaminen mm. siten, että perustuslain ensimmäiseen pykälään lisätään sanat "Suomi on EU:n jäsen". EU-jäsenyys on ristiriidassa samassa pykälässä jo mainitun perustuslain ytimen kanssa, jossa todetaan, että Suomi on itsenäinen tasavalta.
Nyt siis vuodesta 1995 jatkunut Suomen itsenäisyyden ja EU-jäsenyyden ristiriita aiotaan tuoda perustuslain sisälle. Nykyajan hölmöläistarina - joka aiemmista poiketen ei naurata - jatkuu.
Koska tahansa on suomalaisten käsissä päättää, että Suomi itsenäistyy uudelleen. Siihen ei tarvita EU:n lupaa. Tarvitaan ensinnäkin riittävä tahtotila ja sitten joko kansanäänestyksen tai eduskunnan tai molempien päätös asiasta. On surkeaa, että asiasta ei käydä asiallista julkista keskustelua.
Suomi pitää nostaa keskustelukulttuurissa kehitysmaa-asemasta, jotta tulevaisuuden rakentaminen saadaan kestävälle pohjalle.
Antti Pesonen
Itsenäisyyspuolueen puheenjohtaja
p.0400-565 366
Valtionvarainministeri Urpilaisen mukaan Suomi on sumussa. Ei siis ole tietoa missä ollaan ja mihin ollaan menossa.
Suunnistus haluttuun päämäärään ei onnistu ellei tiedetä missä ollaan. Siksi yhteiskunnallisen ja taloudellisen tilanteen selvittämiseen - paikallistamiseen - pitää olla jatkuvasti mahdollisuus.
Pitää olla rohkeutta kuunnella kaikkia arvioita siitä, missä olemme. Ellei tällaista rohkeutta ole, kiusalliset, eliitin mielestä väärin ajattelevien esittämät arviot sivuutetaan. Näin on käynyt.
Ja nyt ollaan sumussa.
On kysymys mm. siitä, että tosiasioiden tunnistaminen ja tunnustaminen on kiusallista niille, jotka ovat nykyisen globalisaatiopolitiikan ja uusliberalismin takana.
Yksi esimerkki: Suomessa tehtyjen työtuntien määrä väheni vv. 1990-2006. Samaan aikaan kokonaistuotanto (BKT) kaksinkertaistui ja vienti kolminkertaistui. Tuotanto siis kasvoi voimakkaasti yhtä aikaa kun ihmistyön määrä väheni. Mihin johtopäätökseen tästä pitäisi tulla? Siihenkö, mitä nyt tarjotaan ratkaisuksi: Työuria on pidennettävä?
Samaan asiaan liittyy julkinen valhe työttömyyden määrästä.
Todellinen työttömien määrä on noin kaksinkertainen virallisiin tilastoihin verrattuana.
Tilanne on sama niin Suomessa, koko EU:ssa, kuin esim. USA:ssa.Rakenteellinen suurtyöttömyys on peitetty tilastokikkailulla. Kun koneilla ja tuotannon tehostamisella korvataan ihmistyötä, pitäisi tuloksena olla pyrkimys työajan lyhentämiseen, työn jakamiseen ja siihen, että työn ja tuotannon tulokset pitää saada hyödyttämään entistä paremmin kaikkia kansalaisia.
Tämä on kuitenkin liian arka aihe niille, jotka hyötyvät pääomasiirtojen vapauttamisesta. Ja myös niille, jotka toteuttavat keskittämispolitiikkaa. On sanottu, että emme voi ratkaista ongelmia ajattelemalla samoin kuin silloin kuin loimme niitä. Kuitenkin nykytilanteesta pyritään eteenpäin samojen ns. asiantuntijoiden voimin, jotka ovat nykyiseen tilanteeseen vieneet. Kelvottoman järjestelmän asiantuntijat ohjaavat meitä sumussa eteenpäin.
Niin kiire ei saisi sumussa matkaavilla olla, etteikö voitaisi pysähtyä ja selvittää perusteellisesti onko suunta yhtään oikea.
Antti Pesonen
Itsenäisyyspuolueen puheenjohtaja
Meneillään on talousjärjestelmän kriisi. Sen tekee erityisen vakavaksi monen eri kriisin yhtäaikaisuus. Kansainvälinen kasinotalous on luonut valtavan keinottelukuplan, joka puhkesi v. 2008 vain osittain. Maailman pörssi-, valuutta- ja johdannaiskaupan yhteenlaskettu arvo oli v. 2007 yli 40-kertainen kokonaistuotantoon verrattuna. Tätä kuplaa on viime vuosina täytetty uudestaan kuin se olisi luonnollinen osa taloutta. Keinottelutalous luo itse toistuvia kriisejä. Valtioiden velkakriisejä on ollut ennenkin. Erilaista on tällä kertaa se, että monet valtiot ovat luopuneet rahan hallinnnasta ja luovuttaneet sen ns. markkinoille. Vastuu ongelmista on jätetty kansalaisille. Julkinen talous eli esim. terveydenhoito ja koulutus näyttävät järjestelmän kannalta olevan ongelma, joita hoidetaan kurinpitoa lisäämällä. Julkisen sektorin leikkaukset syventävät talouskriisiä entisestään. Nykyistä talousjärjestelmää pitäisi uudistaa merkittävästi. Voi olla, että se ei ole mahdollista, koska ne, jotka vallan ja rahan keskittämisestä hyötyvät, eivät halua todellisia muutoksia. Voi olla, että koko talousjärjestelmä kokee Neuvostoliiton hajoamisen verrattavan romahduksen. Joka tapauksessa on valmistauduttava toisenlaiseen talousjärjestelmään. Sen lähtökohtana ei pidä olla harvoja hyödyttävä kaikkien kilpailu kaikkia vastaan vaan kaikkien pärjääminen. Sosialismin ja kapitalismin epäonnistuminen on kirvoittanut esityksiä vaihtoehdoista jo vuosikymmenten ajan. Kolmas tie on kielikuvana kulutettu loppuun, vaikka sen aika on todellisuudessa vasta edessä. Mallia voi ottaa ns. sekataloudesta, joka oli Pohjoismaissa toimivaa todellisuutta vuosikymmenten ajan 1980-luvulle asti.
Kestävässä taloudessa rahan ei pidä olla yksityisten pankkien luomaa velkaa vaan valtion tulee luoda itse rahansa. Pankeilta tulee poistaa oikeus velan luomiseen tyhjästä. Rahan luomista pitää valvoa ja kiertävää rahamäärää säädellä verottamalla. Valtion ei siis tule painaa rahaa loputtomiin.Valtion luomalla rahalla voidaan maksaa esim. terveyden- ja vanhustenhoito, koulutus, poliisi, armeija, palokunnat, posti sekä rautatiet ja muut liikenneväylät.Pankkeja ei tarvitse kansallistaa, mutta niiden toiminta tulee järkiperäistää. Näin valtion ei enää tarvitse pelastaa pankkeja.
EU:lla on käytössään lähes kaikki valtion toimivaltaan kuuluvat välineet, mm. raha ja keskuspankki. Se on silti antanut suuren osan rahan hallinnasta ns. markkinoille eli liikepankeille ja sijoittajille. EU:n määräysten mukaan jäsenmaat eivät saa puuttua pääomien liikkeisiin eivätkä rahoittaa menojaan keskuspankkinsa kautta. Oleellinen kysymys on, miksi näin. Runollisen vastauksen on antanut länsimaiden perikadosta lähes sata vuotta sitten kirjoittanut Oswald Spengler: "Demokratista tulee rahan pikku apulainen". Toisin sanoen niin sanotut demokratiat ovat muuttuneet harvainvalloiksi, joita johdetaan pienen taloudellisen ja poliittisen eliitin etujen mukaan. Tuloksena on ollut pääomien ja vallan keskittäminen, joka on toki tehty hyvinvoinnin ja demokratian nimissä. EU on tämän politiikan työväline. Talousjärjestelmän kriisin ytimessä on demokratian kriisi. Kyse on siitä keiden ehdoilla ja keiden hyväksi päätöksiä tehdään. Talouden ja markkinoiden tulee olla ihmisiä varten eikä päinvastoin niin kuin nyt näyttää olevan. Tässä kokonaisuudessa
EU on ongelma. Ratkaisun avain on toimivissa demokratioissa. Suomen osalta se tarkoittaa valtiollisen itsenäisyyden palauttamista, eroa EU:sta ja eurosta.
Antti Pesonen, Itsenäisyyspuolueen puheenjohtaja
Amerikkalaisen sanonnan mukaan "jos se näyttää ankalta, kävelee kuin
ankka ja ääntelee kuin ankka, se todennäköisesti on ankka".
Euroopan unionilla on parlamentti ja EU:n komissio on eräänlainen
virkamieshallitus. Unionilla on myös keskuspankki, raha ja tuomioistuin.
EU:n lait ovat jäsenmaiden lakien yläpuolella ja EU:n tuomioistuimen
päätökset ovat ylemmänasteisia kuin jäsenmaiden tuomioistuinten päätökset.
EU:n Lissabonin sopimus on liittovaltion perustuslaki, joka on ollut voimassa
pian kaksi vuotta. Tuo sopimus teki unionista oikeushenkilön, joka voi solmia
kansainvälisiä sopimuksia jäsenvaltioiden puolesta. Tässä tapauksessa
oikeushenkilö on yhtä kuin valtio. Lissabonin sopimus määrää, että
jäsenmaiden talous-, työllisyys- ja sosiaalipolitiikat yhtenäistetään. Sopimus
myös vie eteenpäin EU:n ulko-, turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaa. Tähän
kaikkeen on Suomi sidottu EU:n jäsenenä.
On sanottu, että EU:lta puuttuu vain kaksi valtioiden toimivaltaan
kuuluvaa asiaa, verotusoikeus ja oikeus sodan aloittamiseen. EU:n
jäsenmailtaan keräämä jäsenmaksu on jo eräänlaista verotusta.
Muunlaisiakin EU-veroja valmistellaan.
EU toimii kuin valtio, käyttäytyy kuin valtio ja näyttää (liitto)valtiolta. EU toimii
kuin valtio koska se on valtio.
Nyt meille kerrotaan, että EU kehittyy liittovaltion suuntaan. Voi hyvänen aika.
Kaksikymmentä vuotta sitten tuo olisi ollut uutinen.
Nyt on aika jo uutisoida, että meillä on myös muita vaihtoehtoja kuin
"sopeutuminen". Meidän ei ole pakko alistua suurten EU-maiden ja
suuryritysten johtaman demokratian vastaisen suurvallan rajamaaksi.
Parempi vaihtoehto on valtiollisen itsenäisyyden palauttaminen. Se voi
tapahtua eduskunnan enemmistön päätöksellä. Sitä voi edeltää
kansanäänestys asiasta. Suomalaisilla on oikeus saada äänestää uudelleen
EU-jäsenyydestä varsinkin kun käytännössä kaikki EU:sta luvattu hyvä on
jäänyt saamatta.
Kaupankäynti ja ihmisten vapaa liikkuminen onnistuvat ilman EU-jäsenyyttä
joko Euroopan talousaluesopimuksella tai erillissopimuksilla. Kansainvälinen
yhteistyö onnistuu paremmin ilman EU-jäsenyyttä, joka on enemmän alistus-
kuin yhteistyösuhde. Itsenäisyyttä tarvitaan hyvinvoinnin perustaksi.
Antti Pesonen
Itsenäisyyspuolueen puheenjohtaja